Okei, olen 14-vuotias poika ja muutin asumaan uuteen paikkaan kaksi viikkoa sitten. Aloitin koulunkäynnin tämän viikon maanantaina. Ihastuin jo maanantaina luokan ihanimpaan tyttöön, ja huomasin että hän oli rakastunut minuun juuri samalla tavalla. Sovimme koulun jälkeen ajan milloin menemme kylälle tapaamaan, ja sain tietää että olemme aivan samalla aaltopituudella, mutta tämän kaiken pilaa se, että kun kaikki luokkalaiseni näkevät minut ja hänet kävelemässä jossain, he alkavat pilkata minua. Samoin jos kävelemme käsi kädessä ja hän menee puhumaan kavereilleen, heitä häiritsee läsnäoloni. Kaikki epäilevät suhteen kestävyyttä vaikka tiedämme, että se tulee kestämään erittäin pitkään, ehkä jopa loppuelämään saakka. Ja aina netissä, koulussa ja kaikkialla saan vain pilkkaa niskaani. Minua ahdistaa ja masentaa se, vaikka hän on yrittänyt sanoa että älä välitä. Mikä minussa on väärin? :'(
Erittäin ikävä ongelma :'(
10
596
Vastaukset
- kenties45
häpeät itseäsi? Haistata kuule paskat kyyläreille ja jatka normaalisti. Kyyläreillä ei ole omaa elämää. Mutta eikös ole mukavaa olla "julkku?" Heh.
- keskustelunalottaja
Ei siinä oikeastaan muuta olekaan kuin vain se että jos puhun esimerkiksi fb:n tilapäivityksessä jotain hänestä, niin sitten moni alkaa trollaamaan ja nälvimään suurella joukolla, niin se tunne joka siitä tulee, on käsittämätön.
- ????????
No miksi sellaset ihmiset on sulla fb-kaverina? Poista ne...
- mimmu19
Niin, poista paskanpuhujat kaverilistaltasi, turhaan kuuntelet/lueskelet paskanjauhantaa.
Mutta, olette olleet yhdessä kuinka kauan? Pari viikkoa? Ja olette vielä nuoria.. Turhan aikaista sanoa rakastavansa toista heti alusta, tai jotku ne rakastuu "ensi silmäyksellä", ja voihan teidän suhteenne kestääkkin hyvinkin pitkään. Tiedän pariskunnan jotka alkoivat seurustella 15 vuotiaina. Suhde kantoi hedelmää nämä 12 vuotta, saivat lapsen ja kaksi vuotta sitten menivät naimisiin.
Tiedän myös parin, joka seurusteli tasan kaksi päivää. Ero johtui jätkän kavereiden puheista/pilkkaamisesta.
Tuntuu vaan hassulta lasten väittävän lyhyen yhdessäoloajan rakastavan toisiaan syvästi, ja että suhde kestää koko elämän, mutta ken tietää.
Älä anna kuitenkaan puheiden vaikuttaa suhteeseenne. Eläkää päivä kerrallaan ja katsokaa mihin suuntaa elämä teitä potkii. - 23-vuotias "tyttö"
Ihana kuulla, että olet löytänyt jonkun, jonka kanssa olet onnellinen. Pidä pääsi pystyssä. Muista, että se luokan ihanin tyttö pitää juuri sinusta. Juuri sellaisena kuin olet :)
Älä välitä kaiken maailman tolloista. Anna niiden rauhassa pelätä "tyttö-/poikabakteereja": parin vuoden päästä he antaisivat mitä tahansa ollakseen sinun asemassasi.
Kävelkää käsi kädessä ja nauttikaa toisistanne. Onnellisuudessa ei ole mitään hävettävää! - ...
tyhmä provo
- mee kotiin
jaa, et joku teini rakastuu viikos sinuun. Älä puhu pas.kaa. teinit ei tiedä mitään rakkaudesta.
- nmkjhgv
perseseksi parantaa elämää :)
- Miss Kademieli
Ei sinussa mitään vikaa ole. Niissä haukkujissa se vika on. He ovat selkeästi kateellisia,joten heidän turhat höpinät voi jättää huomiotta vaikka se vaikealta tuntuukin. Pää pystyyn vaan, kun et välitä niin ivailukin loppuu.
- Ihkuuuuuuu quulla
Ihanan kuulosta! Älä välitä. Tuskin tuo helpottaa, mutta turhaan sinä masennut muiden puheista. Ole mikä ole älä muuksi muutu :)
Onnea teille! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492