Kiina on vahvin maailmantalous ja empii nyt EU:nrahoittamista.
G-20 johtaa EU:ta. Se määrää ns.valtioiden poliittisista päätöksistä, ruokkii kansantaloudet ja stratekisilla paikoilla "istuvat"päätöksien tekijät!
Maailmantalouden tavoitteiden mukaan siis päätetään ja eletään.
Kreikalle ja kreikkalaisille olisi parempi YK:n väliaikainen ruoka-apu kuin vuosisatainen maailmantalouden (EU:n sopima) velkaorjuusa.
G-20 johtaa EU:ta. Se määrää ns.valtioiden poliittisista päätöksistä, ruokkii kansantaloudet ja stratekisilla paikoilla "istuvat"päätöksien tekijät!
Maailmantalouden tavoitteiden mukaan siis päätetään ja eletään.
Kreikalle ja kreikkalaisille olisi parempi YK:n väliaikainen ruoka-apu kuin vuosisatainen maailmantalouden (EU:n sopima) velkaorjuusa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onkohan nuo YK:n ruoka-avut aivan turvallisia?
Eihän niihin ole lisätty mitään hedelmällisyyttä tai muuta vahingoittavaa?
Tietääkseni YK:n ruoka-avun turvin on ennenkin pidetty ja parasta aikaa pidetään hengissä niiden maiden kansalaisia jotka ovat joutuneen kansainvälisten päätösten vuoksi kurjuuteen, sotien. luonnonvarojen riiston ja kansainvälisten ylikansallisten etujen syrjimiksi.
Jutskujärjestö ruokkimaan jutskupankkirien vihan kohdetta?? NEVER!!!
Suomelle olisi parasta luopua EU;n yhteistyöstä liittoutuman jäsenenä.
Suomi voi tehdä yhteistyötä ja käydä kauppaa turvallisesti vain itsenäisenä valtiona.
Liittyminen EU:hun oli minun mielestäni " valtiopetos".
Petosta on jatkettu 2011 valitussa katastrovi-edeskunnassa pakottamalla eduskunnan enemmistö hallituspuolueiden kansanedeustajat hyväksymään Suomalaista yhteiskuntaa" tuhoavat" Euroopan unionin jäsenmailleen jyvittämät maksusitoumukset joilla maksetaan unionin jäsenmaiden velkoja lähinnä Saksan ja Ranskan pankkeihin. Eli jäsenmaiden tavallisten kansalaisten elämää kurjistetaan, paslveluja vähennetään siis alennetaan yhdenvertaista sosiaalista, taloudellista ja sivistyksellistä elintasoa, ihmisoikeuksia
Toki kaikki epäilemme kuinka vilpitöntä voi olla niiden nimeltä
mainitsemattomien tahojen avut jotka samaan aikaan puhuvat
maapallon ylikansoituksesta ja julistavat sen vähentämisestä.
Kuinka monta salaista massasterilointioperaatiota eräät tahot
ovatkaan jo suorittaneet ympäri maailman?
Monta, monta...
Ruoka-apuakin on monenlaista, samoin kuin ruokaa:
on lisäainepitoista ja on tervettä... puhdasta lähiruokaa.
Luomua sen olla pitää!