Tämä kertoo muslimeista jotain

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/aari-islamisteja-epaillaan-uusista-kirkkoiskuista-nigeriassa-/art-1288426076709.html?ref=rss

Se kertoo sen, että näiden maailmankuva perustuu siihen, että on olemassa alaempiarvoisia vääräuskoisia, joita voi tappaa jopa heidän kirkoissaan.

Tekijöinä ovat äärimieliset, mutta taitaapi se suuri enemmistö muslimeistakin olla hiljaa vain. Suomessa tuomitaan kriittisistä puheista, puhutaan vihapuheista, kun kritisoidaan ulkolaisista sitä vaivaksi käynyttä massaa tekemisistään täällä SUOMALAISTEN maassa.

Sitten nämä saavat vielä uhmakkaina syyttä maamme päämediassa suomen kansaa, kuinka on takapajuista, kun ei hyväksytä heitä. Nämä mamujen rikokset ja taloudelliset rasitteethan katsotaan läpi sormien. mamuissa on suuria eroja. suomeen on jonossa sellaisia, joiden tulo maahamme käy kalliiksi yhteiskunnalle.

Naurattaa tuo koko vihapuhelässytys. Tuokin termi kertoo vain, että haetaan kaikkea mahdollista suojaa haitaksi käyneille mamuille, joita osa heistä selvästi on !

Tuolla ei tuomita näitä muinaismusuja edes tapoista.
990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se kertoo, ettei yksikään järjissään oleva päästä tuollaista paskasakkia lähelleen.

Äänestä

On eri kaksi eri asiaa olla suomalainen hyvin toimeentuleva muslimi, kuin että olisi nigerialainen nälkää näkevä muslimi.

Äänestä
  • Tyhmäkö olet, siellä ei yksikään uskonjohtaja näe nälkää.

    Äänestä

  • Jaa, että kun Nigerialaisella muinaismusulla on nälkä, niin heillä on varaa aseisiin ja muiden tappamisiin.

    Kukaan terveellä järjellä varustettu ei voi hyväksyä näitä muslimeiden tempauksia. Mielestäni tuo koko uskonto joutaa pois man päältä. Eihän se anna naiselle minkäänlaista tasa-arvoa.

    Äänestä

Siinä asiassa valta on kansalla ja se toteutetaan äänestämällä.Turha niitä poliitikkoja on syytellä.

Äänestä

Mikä on "ääri-islamisti"?

Islamisti on henkilö, jonka mielestä islam ei ole ainoastaan uskonto, vaan valtioita tulisi hallita islamin uskonnollisten arvojen ja islamilaisen lain mukaan.

Yrittääkö valtamedia siis sanoa, että tavalliset islamistit on ihan kunnon porukkaa ja sitten on näitä "äärimuotoja" jotka pilaavat muiden maineen?

Oikea otsikko kuuluisi: Islamisteja epäillään uusista kirkkoiskuista Nigeriassa.

Äänestä

Meinaavat laittaa mulatin kull.. merkin, made in islam

Äänestä

Eikös muslimit ole juuri harjoitelemassa miten kivitetään. (saatanan kivitystä muka). Sitten osataan raiskauksen jälkeen nainen kivittää kun on saastainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vihatekoja taas kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/aari-islamisteja-epaillaan-uusista-kirkkoiskuista-nigeriassa-/art-1288426076709.html?ref=rss

Se kertoo sen, että näiden maailmankuva perustuu siihen, että on olemassa alaempiarvoisia vääräuskoisia, joita voi tappaa jopa heidän kirkoissaan.

Tekijöinä ovat äärimieliset, mutta taitaapi se suuri enemmistö muslimeistakin olla hiljaa vain. Suomessa tuomitaan kriittisistä puheista, puhutaan vihapuheista, kun kritisoidaan ulkolaisista sitä vaivaksi käynyttä massaa tekemisistään täällä SUOMALAISTEN maassa.

Sitten nämä saavat vielä uhmakkaina syyttä maamme päämediassa suomen kansaa, kuinka on takapajuista, kun ei hyväksytä heitä. Nämä mamujen rikokset ja taloudelliset rasitteethan katsotaan läpi sormien. mamuissa on suuria eroja. suomeen on jonossa sellaisia, joiden tulo maahamme käy kalliiksi yhteiskunnalle.

Naurattaa tuo koko vihapuhelässytys. Tuokin termi kertoo vain, että haetaan kaikkea mahdollista suojaa haitaksi käyneille mamuille, joita osa heistä selvästi on !

Tuolla ei tuomita näitä muinaismusuja edes tapoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu