Mies ripustautuu

Vihdoinkin ero selvä 10 vuotta kestäneestä liitosta, lapsia ei onneksi ole.
Ero tuli, kun mies jäi kiinni salasuhteesta. Vaikeaa oli ollut jo ennen sitä, mutta toivoin aina, että kyllä välimme ajan kanssa paranevat, kunhan opin sietämään miehen joitakin ominaisuuksia. En oppinut 10 vuodessakaan, silti salasuhde oli kuin isku vasten kasvojani.
Muutin pois, heti mies otti rakastajansa yhteiseen kotiimme. Se mursi minut.

Vaan ei onnistunut heidänkään suhde. Uusi nainen otti ja lähti jo 3 kk:n jälkeen. Mies jäi yksin. On tietääkseni yrittänyt muitakin suhteita, tuloksetta.
Nyt valittelee minulle yksinäisyyttään, ja sitä että haluaa naisen rinnalleen. Minä olen hänen elämänsä nainen kuitenkin.

Helppoa olisi sanoa, että haista v... ja lähde vetään ! Mutta ei onnistukaan minulta. Olemme tapailleet muutaman kerran seksinkin merkeissä. Vikatikki, tuntuu että mies liimautuu minuun entistä lujemmin. Minulla on paljon tunteita häntä kohtaan, rakkauttakin, mutta en halua enää takaisin.

Oletteko kokeneet samaa ja onko "mielenhäiriö" mennyt ohitse ?
3280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

samantyyppistä ole kokenut, joskin olin paljon kauemmin ollut parisuhteessa,mies toi heti uuden naisen tai jo vanhan sillä oli salaa seurustellut vuosia, eli yhteiseen kotiimme, josta muutin pois.
Käytti hyväkseen minua vuosia eron jälkeen, valehteli et on yksin ja minä uskoin, kunnes selvisi, että oli koko ajan tämä toinen nainen.
Harmitti kun uskoin ja tapailin vielä, mies haki vaan itselleen turvaa vielä, kun ero olikin kova kolaus.
Mutta, menneet on menneitä ja eteenpäin elämässä pitää mennä, erosta jo aikaa ja olen toipunut, heti eron jälkeen, olin niin rikki, että uskoin miestä, ja hänkin varmaan rikki kun minuun tarrautu.

Äänestä

Jos sekstailet exän kanssa, se kannustaa häntä ripustautumaan yhä enemmän sinuun. Mieti millaisia signaaleja hänelle annat. Ellet halua enää exää takaisin, ota etäisyyttä ja kieltäydy tapaamisista kohteliaasti tai tekosyitä keksien.

Äänestä
  • Suuret kiitokset näistä vastauksista. Molemmista sain vihiä. Eikä lisä pahaa tee, uskon että meitä saman kokeneita on iso joukko.

    Yritän ottaa etäisyyttä. Kun kerran ihmiset ovat eronneet, ei kait mikään "lämmittely" enää onnea tuo. Lieneekö tämä vain luopumisen tuskaa. Eteenpäin on yritettävä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakkaus ahdistaa kirjoitti:

Vihdoinkin ero selvä 10 vuotta kestäneestä liitosta, lapsia ei onneksi ole.
Ero tuli, kun mies jäi kiinni salasuhteesta. Vaikeaa oli ollut jo ennen sitä, mutta toivoin aina, että kyllä välimme ajan kanssa paranevat, kunhan opin sietämään miehen joitakin ominaisuuksia. En oppinut 10 vuodessakaan, silti salasuhde oli kuin isku vasten kasvojani.
Muutin pois, heti mies otti rakastajansa yhteiseen kotiimme. Se mursi minut.

Vaan ei onnistunut heidänkään suhde. Uusi nainen otti ja lähti jo 3 kk:n jälkeen. Mies jäi yksin. On tietääkseni yrittänyt muitakin suhteita, tuloksetta.
Nyt valittelee minulle yksinäisyyttään, ja sitä että haluaa naisen rinnalleen. Minä olen hänen elämänsä nainen kuitenkin.

Helppoa olisi sanoa, että haista v... ja lähde vetään ! Mutta ei onnistukaan minulta. Olemme tapailleet muutaman kerran seksinkin merkeissä. Vikatikki, tuntuu että mies liimautuu minuun entistä lujemmin. Minulla on paljon tunteita häntä kohtaan, rakkauttakin, mutta en halua enää takaisin.

Oletteko kokeneet samaa ja onko "mielenhäiriö" mennyt ohitse ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu