kuten ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, ja perustuu "Anna vielä, anna vielä!" Näitä olemme nähneet nykyisessä ääri-itsekkyys ilmiöissä kuten optioissa, kun tämän maailman ruhtinas vaikuttaa käsittämätöntä pimeyttä eli ahneutta ja oman edun tavoittelua ja suhteellisuuden tajun menettämistä, mutta nöyrät perivät maan.
Toinen vakava myös Jumalan seurakuntia ja nimikristillisyyttä koskettava on haureus, kun ei enää alkuunkaan ymmärretä, että Jumala loi ihmisen kuvakseen ja tahtoo, että poika ja tyttö tulevat yhdeksi lihaksi tulemalla sukupuoliyhteyteen ja näin yhdeksi lihaksi, ja minkä näin Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Tämä Jumalan säätämys on monissa maissa täysin unohtunut, jopa Jumalan seurakunnissa näin ihmisnäkökulmasta. Tietysti Jumalan pyhät Herra Jeesus opettaa ja pyhittää totuudessa. Näin Paha on saanut koko maan saastutettua haureuden synnillä ja lihan turmellukseen, ja on ollut tarkoituksensa.
Elämme aivan kirjaimellisesti niinkuin Nooan ja Sodoman aikoja, kuten Jeesus on opettanut, ja Jumalan armo on väännetty irstaudeksi. Sitten syytetään Jumalan pyhiä arvoja pitäviä tästä, kun Paha on mielet täysin pimentänyt ja mustan valkoiseksi ja valkoisen musta vääntyessä Pahan eksytyksessä. Jeesus opetti: "Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä". Eksymys ja luopumus ja laittomuus on todella suurta, onneksi myös Jumalan armo pysyy iankaikkisesti, että kaikki pystyvät tahtoessaan nöyrtymään, jos on vain sydämen ja sielun ja mielen ja ruumiin otollista Isän Jumalan lähestymistä Jeesuksen nimessä, sillä Jumala on uskollinen ja luotettava ja siunaa sen, joka tykönsä tulee niinkuin viisaat, eikä niinkuin tyhmät ilman parannustahtoa ja pyhityshalua.
Isän Jumalan armoa vanhurskaudeksi ja Jumalan valtakunnan lupauksen lapseudeksi jokaiselle lukijalle ja kirjoittajalle, suokoon Herra Jeesus pyhitystä totuudessa, sillä valheet on Pahasta, ja tehdään parannusta huonosta hedelmästä niin että voimme tuottaa totuudellista hyvää hedelmää iloksi ja rauhaksi ja vanhurskaudeksi ja uskoksi ja rakkaudeksi, amen. Hallelujah Jeesuksen nimessä!
Toinen vakava myös Jumalan seurakuntia ja nimikristillisyyttä koskettava on haureus, kun ei enää alkuunkaan ymmärretä, että Jumala loi ihmisen kuvakseen ja tahtoo, että poika ja tyttö tulevat yhdeksi lihaksi tulemalla sukupuoliyhteyteen ja näin yhdeksi lihaksi, ja minkä näin Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Tämä Jumalan säätämys on monissa maissa täysin unohtunut, jopa Jumalan seurakunnissa näin ihmisnäkökulmasta. Tietysti Jumalan pyhät Herra Jeesus opettaa ja pyhittää totuudessa. Näin Paha on saanut koko maan saastutettua haureuden synnillä ja lihan turmellukseen, ja on ollut tarkoituksensa.
Elämme aivan kirjaimellisesti niinkuin Nooan ja Sodoman aikoja, kuten Jeesus on opettanut, ja Jumalan armo on väännetty irstaudeksi. Sitten syytetään Jumalan pyhiä arvoja pitäviä tästä, kun Paha on mielet täysin pimentänyt ja mustan valkoiseksi ja valkoisen musta vääntyessä Pahan eksytyksessä. Jeesus opetti: "Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä". Eksymys ja luopumus ja laittomuus on todella suurta, onneksi myös Jumalan armo pysyy iankaikkisesti, että kaikki pystyvät tahtoessaan nöyrtymään, jos on vain sydämen ja sielun ja mielen ja ruumiin otollista Isän Jumalan lähestymistä Jeesuksen nimessä, sillä Jumala on uskollinen ja luotettava ja siunaa sen, joka tykönsä tulee niinkuin viisaat, eikä niinkuin tyhmät ilman parannustahtoa ja pyhityshalua.
Isän Jumalan armoa vanhurskaudeksi ja Jumalan valtakunnan lupauksen lapseudeksi jokaiselle lukijalle ja kirjoittajalle, suokoon Herra Jeesus pyhitystä totuudessa, sillä valheet on Pahasta, ja tehdään parannusta huonosta hedelmästä niin että voimme tuottaa totuudellista hyvää hedelmää iloksi ja rauhaksi ja vanhurskaudeksi ja uskoksi ja rakkaudeksi, amen. Hallelujah Jeesuksen nimessä!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kannattaisi kyllä perehty moraaliin ja etiikkaan hieman enemmän ennenkun tänne rupeaa oksentamaan!
http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Etiikka
"Luterilaisen moraaliteologian pohja on niin sanotussa luonnollisessa moraalilaissa. Eettisesti oikeat teot ovat järjen sanelemia, ja niitä voivat tehdä kaikki maailmankatsomuksesta riippumatta."
Toivottavasti ei ole liian moniselkoista...
Jeesusta Raamatun opetuksen ja Pyhän Hengen antamana totuutena ja siihen tulevat myös armossa saavat valkoisissa lahjavanhurskauden vaatteissa kulkea, amen. Hallelujah!
Älkäämme eksykö!
Olen itse aloittajan kanssa samaa mieltä siitä Sodomasta ja Gomorrasta...!
kysymys täysin siinä, rakastammeko Jumalaa vai Mammonaa, samoin siinä ketä seuraamme, sillä Jeesus vie omansa Paratiisiin ja vanhurskauttaa tahtonsa mukaiseen mielenlaatuun ja pyhittää totuudella, joka jo itsessään on arvokas arvo valheiden sijaan, samoin oikea on hyvää ja väärä on huonoa, ja arvoista on jälleen kysymys täysin.
Arvoista on kysymys hengellisen ja maailmallisen ja lihan mielisen eroista, sillä hengellinen tutkii kaiken ja Jumalan antaman hyvän mukaan voi pysyä totuudessa, mutta maailmallinen ja lihan mielinen tyytyy tämän maailman huonoihin arvoihin ja valheelliseen totuuden suhteen, sillä Jeesus on totuus ja hänen opetuksensa mukaan tekevät pysyvät totuudessa. Myös valkeudeksi voidaan totuutta kutsua, sillä on Jumalasta ja hyvää. Pimeys on valheen isän antamaa ja kieltää Jeesuksen antamat arvot ja vihaa totuutta, ja jälleen on kysymys huonosta arvosta.
Eiköhän tämä riitä tuomaan esille Jumalan tahdon mukaisten arvojen hyvyyden Vastustajansa ala-arvoiseen arvomaailmaan vihassaan ja valheissaan ja ahneuksissaan ja riidoissaan ja itsekkyydessään ja nautinnoissaan ja epäuskossaan ja muussa huonossa hedelmässä tästä maailmasta ja lihan mielen turmelluksesta ja on kaikki Pahasta pimeyden ruhtinaasta ja Mammonan henkivalloista, niinkuin näemme totuudellisesti siihen maailman ajautuvan kun hyljätään Jumalan antamat ja tilalle otetaan luopumus ja laittomuus ja rahan halu on kaiken pahan ja juuri, on juuri tätä nykyistä ääriliberialismia keinotteluineen ja ahneuksineen.
Vastaanottamalla Jeesuksen nimessä terveen opetuksensa ja pysymällä Raamatun antamassa voi jokainen saada uudistuneen mielenlaadun ja pyhityksen Jumalan antamassa totuudessa ja armossa Jumalan lupauksen lapseudessa. Pidetään huolta, ettemme ajaudu ohi Herran Jeesuksen hyvyydestä ja opetuksesta ja valtakunnasta ja vanhurskaudesta.
Tehdään parannus ja lähestytään Jeesuksen nimessä Jumalaa ja opitaan tuntemaan tahtonsa ja rakastetaan Jumalaa tekemällä tahtoaan, silllä on uskollisuutta ja hyvää hedelmää.
Ole rakkaus, ja opit lisää siitä kuka todella olet.
Siinä on oppimista kristityllekin. Jatka vain matkaasi niin tulet ymmärtämään suurempaa rakkautta, joka on sinussa ja jota Jumalakin on.
ja Jumalan ja Herran Jeesuksen ja Totuuden Hengen ilmoituksen vastaanottamisessa ja armoliitossa ja pyhityksessä siinä, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
Jotka mielistyvät valheisiin eivät pääse Jumalan valtakuntaan.
Jumalan valtakunta on sisälläsi. Kukaan ei pääse minnekään ilman sisäistä oivaltamista. Raamattua ei tarvita tähän.
jos ja kun ihminen on uudestisyntynyt elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, hänen nimensä on silloin kirjoitettuna Jeesuksen elämänkirjaan ja huulillaan on tunnustanut myös uskonsa Jeesuksesta. Valitettavasti emme pääse näkemään keiden nimet tuossa kirjassa ovat ja keiden ei ole, mutta voi sitäkin anoa, jos kokee tarpeelliseksi, ja tärkeäähän se on jokaisen tietää kuinka rukoilla maan ja taivaan Luojaa ja Jumalaa, mutta varmaa on se, että Poikansa Jeesus on Herra ja Kuningas Jumalan valtakunnassa, joten hänen nimessään on luottamus myös Jumalan valtakunnan suhteen ja siinä ainoassa nimessä myös yksin voimme pelastua, amen. Hallelujah Jeesuksen nimessä, amen.
Olen asettumassa Herran tahdon etsimiseen enkä ehkä ole näillä palstoilla vähään aikaan, tulen ehkä takaisin Hanukan jälkeen, joten en ilmeisesti vastaile sitä ennen, tosin näemme, miten etenee asiat sen suhteen.
Isän Jumalan siunausta sinulle kanssakulkijalle Jeesusken nimessä ja Pyhässä Hengessä, muista että Jeesuksen nimessä rukoukset ja anomukset kuullaan ja vastataan Jumalan tahdon mukaan.
Raamattu on Jumalan antama pyhä kirja, josta löydämme Jumalan valtakunnan ja Jeesuksen ja kaiken sen hyvä, minkä saamme lupauksien mukaan myös vastaanottaa kiittäen ja kunnioittaen Herraamme ja Vapahtajaamme ja Isäämme, amen. Hallelujah.
Tahdon muistaa myös sinua rukouksin Jeesuksen nimessä. Kiitä Jumalaa kaikesta.
Sinä asetat ehtoja Jumalan rakkaudelle. Niitä ei ole.
kannattaa tutkia Raamatusta sanaa ´rakkaus´ ja tulet yllättymään sanan käytöstä. Sinun tulee ymmärtää mitä tarkoittaa ´Jumala on hyvä!´
Ole rakkaus kun ei toimi kunnolla ihmisen puolelta, vaan Jumalan puolelta, joka on ensin rakastanut meitä.
kaikkia kilvoittelemaan ja siten voittajina perille pääsemään ristimme kantaen ja on rakkautta Isää Jumalaa ja Herraa Jeesusta kohtaan. Samoin maailman rakkaus on opetettu Jumalan vihollisuudeksi aivan yksiselitteisesti. Autuaat ne, jotka uskoo Jeesusta valheiden sijaan, mikä on sitten Herra tahto vaikeissa asioissa, on jo aivan eri juttu. Kun pedon merkki tulee, niin asia on selvä, mutta tulee parannusta tehdä asioista, jotka ovat kaksijakoisia eli tekemällä kummalla tavalla tahansa, voidaan Raamusta nousevalla Jumalan tahdolla sitä perustella puoltavana ja samoin myös perustella vastaisena. Kumpaan ratkaisuun siis Isä Jumala enemmän mieltyisi tai kumpi ratkaisu olisi enemmän Jumalan tahto? Jumala tahtoo vanhurskautta ja totuutta salatuimpaan saakka ja samoin laupeus on ihmisessä ihaninta, mutta ei tarkoita synnin hyväksymistä eikä armon irstaudeksi vääntämistä. Jumalan anteeksiantamus on käsittämättömän suurta ja hyvä niin, sillä sitä kaikki tarvitsemme, mutta mikä on Jumalan tahto.
Esimerkkinä voisi esille tuoda vaikka seurakuntayhteyden, jos kokee ettei sitä johda Pyhä Henki vaan paha ihminen. Tuleeko jättää seurakuntayhteys vaikka Jumalan sanassa kehotetaan sitä olemaan jättämättä, samalla toisaalta opetetaan ettei pahaa saa seurata, joten onko Jumalan tahto mennä seurakuntaan vai jäädä sen ulkopuolelle. Seurakuntanta voi olla mikä tahansa tämän maailman seurakunta ja eikö kaikki ole lahkoutuneet eriseuroiksi, jo sinänsä Isän Jumalan tahdon vastaisesti, vai onko? Kuka tietää? Tahtooko Jumala että nykyisissä seurakunnissa käyvät ne omalta osaltaan hyväksyvät ja siten niissä käyvät uskollisesti vaikka niissä ei olisikaan Jumalan Henki johdossa ja Jeesuksen opettamat merkit sitä seuraisi, niinkuin on kirjoitettu ja opetettu.
Ehkä on parasta myöntää tosiasiat ja turvata yksin Isään Jumalaan ja Herraan Jeesuksen ja Pyhään Henkeen, ja pysyä visusta omassa kammiossaan, kun ei ole yhtään seurakuntaa omalle kohdalle sattunut, jossa Jeesus johtajana selkeästi olisi. Tai sitten voi löysentää ja ajatella, että Jeesus on johdossa monissakin muttei vain jostain syystä pääse osoittamaan voimaansa ja merkit eivät siksi seuraa tai toimivat vain harvoin, kenties kerran sadassa vuodessa ja ei voida olettaa että se omalle kohdalle sattuisi. Jumala on Raamatun mukaan elävä Jumala ja Isä, eikä mikään sadan vuoden kohdalle kerran lupauksen lapselleen puhuva satavuotis-isä.
Ihmiset hakee itselleen johtajia toisista ihmisistä, mutta minä tahdon palvella taivaan Isää Jumalaa, joka antoi Poikansa Jeesuksen Kuninkaakseni, enkä tahdo olla sellaisten seurassa, joita ei seuraa edes Jeesuksen opettamat merkit omista lampaistaan ja seuraajistaan, sillä Paavali opetti karttamaan sellaisia, jotka kieltävät voiman. Joku voi sanoa ettei kukaan kiellä, mutta jos ei voima ja sen vaikutukset näy, niin jossain on varmasti synti, joka estää Jumalan tahtomasta toimia siinä seurakunnassa, sillä kuulee vanhurskaita mutta ei syntisiä, jos eivät tahdo tehdä parannusta, kuten Laodikealle se annettin elinehdoksi eikä vaihtoehdoksi, jos tahtoo Jeesuksen voimassa vaeltaa ja myös merkkien sitä seuraavan. Olen sitä mieltä, että seurakunnissa rakastetaan Mammonaa enemmän kuin Jeesusta ja ristiään, vaikka jälkimmäisistä kyllä puhutaan, mutta samoin maailmalliset ovat rakkaammat, valitettavasti ja siksi uskon ettei Jeesus voi toimia Laodikeassa, joka luulee olenvasa kyllä rikas ja vaatetettu ja muutakin itsepetosopillista synnin valheen paatumusta.
Tietysti rukoilen ja anon kaikille pyhille sitä hengellistä hyvää, mistä meitä on kehotettu Jeesuksen nimessä ja Hengessä tekemään.
Israel on hyvä esimerkki Jumalasta, kun Paha seurakuntaan sai hapatuksen ja synnin, niin lakkasi Isän Jumalan toiminta ja siunaus sen keskuudessa, ja näin koen myös tämän ajan Laodikeassa sen oksennetuksi tulevan ellei tee parannusta, ja lopullisesti se nähdään pedon merkin tullessa, ketkä rakastaa Jeesusta ja ketkä Mammonaa, joten kannattaa jokaisen pitää huolta itsestään että on Jumalan Hengen voima elämässään, kuten Jeesu on opettanut, amen.
Olemme osa Jumalaa, joten Jumalan rakkaus on meissä. Olemalla rakkautta voi kasvaa aina vaan suurempaan rakkauteen mitä on.
Olemme kaikki tällä rakkauden opin tiellä muistamassa sitä keitä todella olemme. Tämä katsoo yli uskontojen ja muiden aatteiden joihin ihmiset yrittävät lokeroida itsensä ja toisensa.
kirjoitukset säilyvät ja autuaat ne, jotka lukevat Jeesuksen opetukset ja syntyvät rakastamaan Herraa uskossa ja toivossa ja totuudessa.
Kaikesta Jumalan tahdon vastaisesta.
on Jumalan tahdon tekemistä kaikessa, ihan salatuimpaan saakka, totisesti.
Paha pyrkii eksyttämään valitutkin ja pyrkii sitä tekemään ovelasti kuten kristillisesti.
Otsikkosi on ristiriitainen. Jos jumalan arvot ovat kestäviä, miksi ihmiset sitten eksyvät?
"pahan petollisiin oppeihin."
Minusta ikuisen elämän tavoittelu on äärimmäisen itsekästä ja ahnetta.
sillä tuo esittämäsi on valhetta, sillä Jumala loi meidät kuvakseen ja tahtoo pelastaa valtakuntaansa antamansa pyhityksen kautta. Valitettavasti ihmiset voivat rakastaa valheita ja näin pysyä erossa pyhityksestä, joka on yksin Jeesuksessa ja Hengessään. Jeesus opetti meitä olemaan täydelliset ja taivaassa iloitaan kun ihminen tekee parannuksen eli mielenmuutoksen Jumalan tahdon tuntemiseen ja tekemiseen. Paha vihaa sitä, että ihminen pyhittyy Totuudessa eli Jeesuksessa. Rakastetaan Jumalaa tekemällä tahtoaan ja voimme myös vanhurskaasti rakastaa lähimmäisämme kuten itseämme ja Jumala tahtoo että kaikki pelastumme mutta valitettavasti vain harvat on valitut, koska harvat rakastaa Totuutta Jeesuksessa ja monet rakastaa valheita tämän maailman pimeyden herrassa, siinä ahneutta ja haureutta ja epäuskoa vaikuttavassa itsekkäässä ylpeässä käärmeessä.
Vastaustakaa Pahaa niin se teistä pakenee ja Herran Hengen saamme voimaksemme ja puolustajaksemme Jeesuksen nimessä anoen ja kiitäen ja iloiten ja rakastaen ja täydestä sydämestä eläen Jeesukselle kannattaa matkaa tehdä valkeudessaan Jumalan hyvä suojavarustus yllämme öljy astiassamme.