naisten logiikka palstalla miehet arvostelevat ja haukkuvat naisia.
sensijaan miesten logiikka palstalla miehet kehuvat itseään. en palaa kummallekaan palstalle enää.nähty on.
sensijaan miesten logiikka palstalla miehet kehuvat itseään. en palaa kummallekaan palstalle enää.nähty on.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen käynyt viimeksi miesten logiikan puolella vuosia sitten, silloin siellä pyöri joku oma kerho joka keskusteli kaikesta mahdollisesta mutta ei mistään logiikasta, ja haukkui lähinnä toisiaan ym. heitteli jotain sisäpiiriläppää mihin muiden on mahdotonta osallistua.
Saman totesin myös itse, joten ei kiinnostanut jäädä. Mielestäni keskustelupalstalla tulee keskustella eikä chattailla "kavereiden" kanssa.
Tuolla palstalla ei ulkopuolisten kommentteihin vastattu mitenkään, joten ei yksin jaksa pitkään keskustella.
Aloittajalle:
Jos et ole vielä huomannut niin täällä sivustolla haukutaan lähes jokaisella palstalla toisia. Ei kannata ottaa sitä niin vakavasti, vaan keskittyä järkevämpään keskusteluun.
Nukkuisit sinäkin yös ja valvoisit päivät niinku muukki ihimiset, ni voisit saada jonain kauniina päivänä järkes takasi.
Naisten palstalla haukutaan näyttävästi nasia. Katsokaa aloituksia ja miesten logiikka palstalla...alkuviikot voi kovempia kestää.
Ja totta, täällä on kovaa kielenkäyttöä ihan joka palstalla. Jos tyypit harjoittelis ystävällisyyttä yhtä paljon kun pottuilua täällä, ni eihä täs olis hätääkään.
Suomalaisten pitää harjotella ilmaisemaan nega tunteita. Onko tää netti haukkuminen nyt ensiaskel siihen? Ja ehkä ainoa kanava.
Jos ihmiset kirjoittaisivat tälle palstalle ystävällisesti, palstaa tuskin olisi enää edes olemassa.
olisiko se menetys vai siunaus?