Usein - tälläkin palstalla - vedotaan Raamatun
ristiriitaisiin viesteihin ja sillä tyrmätään se,
että Raamattua ei voida pitää Jumalan sanana.
Totta! Sotajoukkojen vahvuuksista on Raamatussa
ristiriitaisia lukuja - joka on nykyajan
ihmisestä täysin ymmärrettävää. "Niinä päivinä
kävi keisari Augustukselta käsky, että kaikki
kansa oli verollepantava..."
Jos historian ensimmäinen "väestönlaskenta"
suoritettiin Jeesuksen syntymään aikoihin, on
ymmärrettävää, että satoja vuosia
aikaiemmin "lasketut" sotajoukkojen määrät
vaihtelivat - laskijasta riippuen - suuresti.
Raamatun "sanoman" ydin ei kuitenkaan ole
vuosiluvuissa tai sotajoukkojen määrissä.
Raamatussa kerrotaan jotain olennaista ihmisestä.
Yksityisestä ihmisistä. Miten "Hän" koki sen
hetkisen maailmansa ja suhteensa ulkoiseen
todellisuuteen - myös Jumalaan.
Raamattu esittää yksityisen ihmisen kannalta
korvaamattoman arvokasta tietoutta ihmisen Jumal-
suhteen kehittymisestä halki sen aikaisen
maailman.
Olen useasi verrannut Raamattua valtavan suureen
säihkyvään "timanttiin", joka katsojan
näkökulmasta riippuen heijastaa erilaatuista valoa
tarkastelijalleen.
Kukaan tarkastelijoista ei voi absoluuttisesti
sanoa, että hänen näkökulmansa on ainoa oikea -
sillä kaikki käsitykset kertovat jotain
todellisuudesta. Fundamentaalisten suuntien
heikkoudet piilevätkin heidän absurdista tavasta
yrittää selittää moninaista
todellisuutta "putken" läpi, josta ei
näy "timantista" (Raamatusta) kuin muutama särmä.
Tärkein Raamatun sanoma on kuitenkin Jeesuksen
Kristuksen radikaalinen sanoma nykyajan
ihmisille - kaikken aikakausien ihmisille. Hän
oman "persoonansa" kautta kertoo, että Jumalasta
voi ja saa ajatella tällakin - ihanalla - tavalla.
Jumala ei ole koston ja vihan Jumala, vaan
rakkauden Jumala - rakastava Isä - jota voi kukin
yksityisesti lähestyä
rukouksin "pääkallopaikalta" käsin.
Hän kertoo - omalla elämällään - ihmisen
uskollisuudesta kuolemaan saakka. Hän on
opettanut, nykyajan oppineitten mukaan,
kolmiyhteisen Jumalan proplematiikan kaikille
kansoille.
Halki vuosisatojen "ihminen" on ollut kehityksen
tilassa. Ensin ei ollut kuin "pyhät
kirjoitukset", joita lukivat oppinnet ja
tavallinen kansa oli täysin oppineitten tietouden
varassa. Nykyään voi jokainen halukas käydä
ostamassa haluamansa kirjan kirjakaupasta ja voi
tehdä haluamansa päätelmät omin avuin.
Maailma kehittyy - sanokoot fundamentaalikot mitä
lystäävät - me sen mukana.
"Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!"
ristiriitaisiin viesteihin ja sillä tyrmätään se,
että Raamattua ei voida pitää Jumalan sanana.
Totta! Sotajoukkojen vahvuuksista on Raamatussa
ristiriitaisia lukuja - joka on nykyajan
ihmisestä täysin ymmärrettävää. "Niinä päivinä
kävi keisari Augustukselta käsky, että kaikki
kansa oli verollepantava..."
Jos historian ensimmäinen "väestönlaskenta"
suoritettiin Jeesuksen syntymään aikoihin, on
ymmärrettävää, että satoja vuosia
aikaiemmin "lasketut" sotajoukkojen määrät
vaihtelivat - laskijasta riippuen - suuresti.
Raamatun "sanoman" ydin ei kuitenkaan ole
vuosiluvuissa tai sotajoukkojen määrissä.
Raamatussa kerrotaan jotain olennaista ihmisestä.
Yksityisestä ihmisistä. Miten "Hän" koki sen
hetkisen maailmansa ja suhteensa ulkoiseen
todellisuuteen - myös Jumalaan.
Raamattu esittää yksityisen ihmisen kannalta
korvaamattoman arvokasta tietoutta ihmisen Jumal-
suhteen kehittymisestä halki sen aikaisen
maailman.
Olen useasi verrannut Raamattua valtavan suureen
säihkyvään "timanttiin", joka katsojan
näkökulmasta riippuen heijastaa erilaatuista valoa
tarkastelijalleen.
Kukaan tarkastelijoista ei voi absoluuttisesti
sanoa, että hänen näkökulmansa on ainoa oikea -
sillä kaikki käsitykset kertovat jotain
todellisuudesta. Fundamentaalisten suuntien
heikkoudet piilevätkin heidän absurdista tavasta
yrittää selittää moninaista
todellisuutta "putken" läpi, josta ei
näy "timantista" (Raamatusta) kuin muutama särmä.
Tärkein Raamatun sanoma on kuitenkin Jeesuksen
Kristuksen radikaalinen sanoma nykyajan
ihmisille - kaikken aikakausien ihmisille. Hän
oman "persoonansa" kautta kertoo, että Jumalasta
voi ja saa ajatella tällakin - ihanalla - tavalla.
Jumala ei ole koston ja vihan Jumala, vaan
rakkauden Jumala - rakastava Isä - jota voi kukin
yksityisesti lähestyä
rukouksin "pääkallopaikalta" käsin.
Hän kertoo - omalla elämällään - ihmisen
uskollisuudesta kuolemaan saakka. Hän on
opettanut, nykyajan oppineitten mukaan,
kolmiyhteisen Jumalan proplematiikan kaikille
kansoille.
Halki vuosisatojen "ihminen" on ollut kehityksen
tilassa. Ensin ei ollut kuin "pyhät
kirjoitukset", joita lukivat oppinnet ja
tavallinen kansa oli täysin oppineitten tietouden
varassa. Nykyään voi jokainen halukas käydä
ostamassa haluamansa kirjan kirjakaupasta ja voi
tehdä haluamansa päätelmät omin avuin.
Maailma kehittyy - sanokoot fundamentaalikot mitä
lystäävät - me sen mukana.
"Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!"
Vastaukset 20
Vanhimmat
Raamattu on tietysti ihmisten kirjoittama. Se on
selvää...
Mutta Pyhän Hengen innoittamana.
Sen hetkisiin propleeman
asetteluihin "kirjoiukset" toimivat erinomaisesti.
"Pyhä Henki" ei ole sidottu aikaan ekä paikkaan.
Siksi Raamattu kertookin uusille
sukupolville "ihmisen" suhteesta Jumalaan. Se on
aikakausien mukana kehittyvä prosessi joka ei
lopu koskaan.
Kristinuskokin on "kehittynyt" Martti Luhherin
päivistä. On löydetty uusia
ulottuvuuksia. "Timantin" kaikkia särmiä ei ole
päästy tutkimaan. Sitäpaitsi timanttia hiotaan
aina lisää ja uusia särmiä löydetään ja
muodostetaan.
"Ihminen" kaikkinensa on jatkuva prosessi - niin
myös ihmisten Jumal-suhteen muodostuminenkin.
Ajassa - ei ajasta pois!
Pyhä Henki - ymmärrykseni mukaan - paneutuu
olemassa olevaan tilanteeseen.
Onhan totta, että mihinkään asiaan ei ole
olemassa olevaa yhtä ainoata patenttiratkaisua,
vaan jokainen tilanne vaatii oman erityisen
ratkaisuyrityksen.
Olen erikoistunut vertaamaan
Raamattua "timanttiin" ja sen säteilemä valo
heijastuu - katseliajasta riippuen - aina eri
tavalla. Kuitenkin se on samaa valoa. Samoin on
Pyhän Hengenkin kanssa.
Ei patenttiratkaisua - vaan jokaiselle
ymmärryksensä ja kokemuksensa mukaan.
Siksi Jumalaa ja Hänen Pyhää Henkeään
sanotaankin "persoonalliseksi".
Ihminen keksi jumalan. Ihmisen suhde
mielikuvituskaveriin on aika surkea homma. Jumala
on satua, mielikuvitusta. Raamattu on satua,
siinä on tarinoita joita ei kukaan järkevä ota
vakavasti.
Mihin sinä tarvitset mielikuvituskaveria? Eikö
ilman fantasioita tule toimeen?
Anteeksi nyt mutta sä saat mut aina vastaamaan...
vaikka ei pitäs eikä enää jaksaisikaan.
Ihmisen suhde Jumalaan ei ole huono juttu. Mä
sanon sulle mikä on huono juttu: se että ei ole
suhdetta Jumalaan. Sillon on ihmisellä asiat
huonosti.
Raamattu on Jumalan sana joka toimii tänäänkin.
Satukirjat nukuttavat lapsia tehokkaasti
(toimivat siis nekin) mutta Raamattu on Jumalan
ihmiselle antama kartta elämän halki.
Mihinkö ihminen tarvii Jumalaa?
Armoon.
Pelastukseen.
Rakastamiseen.
Välittämiseen.
Anteekisantoon.
Anteeksi pyytämiseen.
Ehjänä pysymiseen.
Ihmisenä olemiseen.
Listaa voi jatkaa loputtomiin.
Varohan vaan Kepposeni ettei Jeesus kävele jonain
päivänä suoraan sun sydämeesi... =)
Pikku-Kepolla on taas tänään vatta pipi. Kun on
tuota ripulia niin kovasti liikkeellä.
Voi voi.
Aika turhalta tämä meidän juttelu tosiaan tuntuu,
kumpikaan ei saa mitään aikaan :-)
Ihmisellä on asiat ihan samalla lailla, oli
mielikuvituskavereita tai ei. Joillakin ihmisillä
se mielikuvituskaverin kanssa touhuaminen
sekoittaa pään, ja sitten on asiat huonommin,
mutta suurimmalla osalla se ei tunnu vaikuttavan
elämään mitenkään.
Armoon? Kuolemanjälkeisistä asioista ei tiedä
kukaan, joka muuta väittää on valehtelija.
Kuviteltu kuoleman jälkeinen armo ei minua
lämmitä yhtään.
Pelastukseen? Miltä? Kuolemaltako? Sehän olisi
upea homma, ja kuolemanpelko on varmaan tärkein
syy että uskonnot on keksitty. Silti se on
fantasiaa.
Rakastamiseen? Ei siihen tarvita satuolentoja.
Rakastaa voi ilman sinun jumalaakin.
Välittämiseen en myöskään tarvitse sinun
mielikuvituskaveria. Käsittämätöntä miten sinun
tunteisiin voisi vaikuttaa se että uskot
satulentoon, ja käsittämätöntä miten sen uskon
loppuminen tai puuttuminen voisi tehdä
kykenemättömän samoihin tunteisiin.
Anteeksiantoon. Edelleen ei mitään väliä onko
satuolentoja päässä vai ei. Sinun uskossasi
sinulle keksitään anteeksi anottavia asioita jo
ajalle ennen syntymääsi. Niitä saat sitten
rukoilla poispyyhittäviksi. Mitäs ihmeen sisältöä
elämäään saa siitä että on syntinen ja surkea jo
ihan vain olemassaolonsa vuoksi.
Anteeksi pyytämiseen. Jos mielikuvituskaveri
antaa sinulle anteeksi, miten se auttaa ketään
ketä olet loukannut? Vai pyydetäänkö siinä
anteeksi niitä syntejä joita ei ole olemassakaan,
joten on sama tuleeko sitä anteeksiantoa.
Ehjänä pysymiseen. Aika heikoilla perustuksilla
olet jos tarvitsen satuolentoja. En usko että
niin olisi. Kyllä sinä pärjäisit ihan ilman
fantasioitakin
Ihmisenä olemiseen. Miten ihmeessä se tekisi
sinusta vähemmän ihmisen jos et nöyristelisi
satuolentoja ja mielikuvituskavereita? Järjetön
ajatus. Mielikuvitus erottaa ihmisen eläimistä
mutta ei ole pakko keksiä jumalaa.
Listaa voi jatkaa loputtomiin, ja meidän
mielipiteet tuntuu varmaan hamaan hautaan asti
toistemme mielestä järjettömiltä.
Sitä Jeesusta saadaan odotella... :-)
Annukka, niinkö? Mikäs se sinä olet? Mihin uskot
ja miksi?
Joo-o. Noihin kaikkiin juttuihin ihminen tarvii
Jumalaa. Niin se vaan on. Pitkä oli juttusi, suo
anteeksi jos en lukenut sitä kauheen
intensiivisesti.
Kyllä vaan.
Jumala auttaa olemaan ihminen, rakastamaan,
välittämään, pyytämään ja antamaan anteeksi.
Ilman Jumalaa on asiat huonosti. Sille sinäkään
Kepposeni et voi yhtään mitään.
Jeesusta odotellaan. Kyllä se sieltä kohta tulee.
=)
Minä uskon Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen
Kristukseen.
Sitten vielä uskon, että Keppo semmonen pikkusen
hassu inttäjä.
Mutta hirvee se on inttään.
Ei tästä tule tämän valmiimpaa. Sinulla on tarve
uskoa jumalaan, josta ei ole minkäänlaista
merkkiä missään ollut koskaan eikä tule koskaan
olemaankaan. Sinä kaipaat jotain korkeampaa
voimaa niin kovasti että haluat sokeasti toivoa
ja uskoa sen olevan olemassa.
Minä en halua uskoa ilman jotain näyttöä. Jos
jumalasta ei ole muita todisteita kuin kavereiden
halu uskoa, se ei riitä minulle.
Tämä on tullut sanottua sata kertaa, enkä
oikeastaan tiedä miksi edes jankkaan sitä sinulle
mutta en usko sinua, joten en usko jumalaan.
Sinä ja sinun uskosi ei riitä minulle
todisteeksi jumalasta. Sinulle riittää jonkun
toisen ihmisen usko jumalaan, sinä alat uskomaan
ihan myötätunnosta. Se on käsittämätöntä.
Pikku-Keppoa närästää taas kovin.
Voi voi.
Sinulle pitäisikin vähän inttää, sulle tekis
hyvää aukaista silmiä välillä.
Kuka sinulle kertoi jumalasta? Oletko tullut
ajatelleeksi ettei sinulla ole jumalasta muuta
näyttöä kuin että joku muukin uskoo. Miksi uskot
samaan kuin muut, ilman mitään muuta todistetta?
Eikö se tunnu aika ontolta?
Oletko ajatellut muita uskontoja? Mikä tekee
vaikka islamista uskonnon johon et haluaisi
kuulua? Entä jos he ovatkin oikeassa?
Eikö tunnukin helpolta ajatella että
islaminuskoiset ovat väärässä ja puiden palvojat
ovat väärässä ja ateistit ovat väärässä. Kumma
homma miten et huomaa että oma uskontosi on yhtä
ontto satu jolla ei ole mitään
todellisuuspohjaa.
Sinulla on mielikuvituskaveri. Rukoilu on
omaterapian muoto, itsekseen höpöttämällä saa
jäsenneltyä ongelmia niin että niitä on helpompi
käsitellä. Silti ei tarvitse niin kovasti seota
että ei tajua puhuvansa mielikuvituskaverille.
Äläpä sinä nyt sekoa joka paikkaan, sulle on ihan
omiakin tekstejä joihin saat yrittää keksiä
jotain vittuiluja.
Ja jos sulla ei ole tuon viisaampaa sanottavaa
niin ei sinulle kauaa jaksa vastailla.
Saneleeko pyhä henki sinulle nuo avuttomat
vittuiluyritykset vai keksitkö ne ihan itse? Vai
olisiko kenties saatana sinun kimpussa?
No mutta Keppo. Ei yleisellä palstalla saa sanoa
vi...!!!
Onhan äiti tuon opettanut sinulle. Piiskaa tulee.
Olet kovin huolestunut siitä tosiasiasta että
Jumala on olemassa.Jo Pascal totesi aikoinaan
että kannattaa uskoa Jumalaan.Jos Häntä ei olisi
olemassa ja uskoisimme emme menettäisi
mitään.Mutta jos Hän on olemassa voittaisimme
kaiken.
Tuollako perustelet uskosi? Että joku heebo on
joskus noin sanonut?
Minä en usko silti. Se sinun tosiseikka on
mahdoton todistaa, sinä uskot vain siksi että
joku muu uskoo myös.
Jos hän on olemassa niin luulis hänen jotain
tekevän. Minulla ei ole jumalasta muuta näyttöä
kuin tuo sinun kirjoitus, ja sen perusteella en
tasan varmasti ala uskoa sinun
mielikuvituskaveriin.
Jaaha. Sä siis luulet että mä uskon Jumalaan
ainoastaan koska mun on käsketty uskomaan tai
että joku muukin uskoo. VÄÄRIN.
Sä luulet ettei Jumalasta ole mitään merkkejä.
VÄÄRIN. Voi Keppo pieni... enhän mä odota että sä
tulisit uskoon koska mäkin olen uskossa.
Usko on aina Jumalan teko, ei ihmisen.
Oikeassa olet, näistä keskusteluista ei varmaan
tule mitään valmista. Mä en sua saa tulemaan
uskoon, mutta JUMALA saa.
Mä sanon sulle toisen kerran: varo vaan ettei
Jeesus kävele jonain päivänä suoraan sun
sydämeesi. Kun se sinne tulee niin siellä se myös
pysyy.
Tämä on niin tätä... :)
Sinua ei ole käsketty uskoa, mutta jos sinulle ei
olisi kerrottu jumalasta, et olisi sitä itse
keksinyt. Eli uskosi perustuu toisten ihmisten
tarinoihin, uskot koska muut uskovat. Mitään
muuta todistetta tai näyttöä jumalasta sinulla ei
ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan.
Uskot koska joku kertoi sinulle. Hoksaappa se
niin ehkä et enää uskoisi.
Usko ei ole jumalan teko. Ei tietenkään ole koska
jumalaa ei ole. Kukaan ei tule uskoon ilman
toisten ihmisten tarinoita. Ei kukaan koskaan
missään. Paitsi jos keksii uuden oman uskonnon,
ja silloin luulisi tajuavan että se on oma
keksintö.
Jumala ei saa minua tulemaan uskoon. Jumalaa ei
ole. Eikä mulla pelota yhtään että jeesus
kävelisi sydämeeni. Jos tulen hulluksi niin
tuskin tiedän itse olevani hullu. Mitä
pelkäämistä siinä on? Mutta epätodennäköistä se
on. En keksi mikä ihme saisi minut niin sekaisin.
No onkos sillä pikku-Kepolla nyt peräpukamat, kun
on taas niin ärtyisä.
Se on kyllä kipiä vaiva, mutta ei sinun nyt nuin
rumasti silti tarttis tytölle kirjottaa.
Hyi Keppo!!
Sinun kanssa yritettiin ihan keskustellakin
kerran, sitten et vastannut enää ja siirryit taas
keksimään näitä vittuiluja. Mitä luulet saavasi
tällä aikaan? En minä näitten takia uniani
menetä. Ei nämä kivaltakaan tunnu mutta ei
netissä ole järkeä suuttuakaan.
Mikäs se sinun jumala olikaan? Mistä sinä sen
löysit ja miksi?