Mä ajattelin hieman kysellä, että josko jollain olisi samanlainen ongelma, ja ehkä siihen ratkaisukin...
Olen ollut avoliitossa nyt reilut kaksi vuotta ja ongelmaksemme on tullut jättäminen (tai kai se on enemmän minun ongelmani)
Avomieheni aina kännissä jättää minut, joka ikinen kerta.. se huudon määrä on aina silloin korvia huumaavaa. En kuitenkaan osaa koskaan silloin lähteä (tietyt asiat rajoittavat) ja avomieheni selvittyä hän pitää minua taas ihan itsestään selvyytenä.. Hänen mielestään kaikki on taas hyvin.
Olen ruvennut kovasti pähkäilemään, että ehkä minun itseni pitäisikin lähteä. Ei kukaan jaksa moista pitemmän päälle...
Olisko kommentteja tai hyviä apuja?
Olen ollut avoliitossa nyt reilut kaksi vuotta ja ongelmaksemme on tullut jättäminen (tai kai se on enemmän minun ongelmani)
Avomieheni aina kännissä jättää minut, joka ikinen kerta.. se huudon määrä on aina silloin korvia huumaavaa. En kuitenkaan osaa koskaan silloin lähteä (tietyt asiat rajoittavat) ja avomieheni selvittyä hän pitää minua taas ihan itsestään selvyytenä.. Hänen mielestään kaikki on taas hyvin.
Olen ruvennut kovasti pähkäilemään, että ehkä minun itseni pitäisikin lähteä. Ei kukaan jaksa moista pitemmän päälle...
Olisko kommentteja tai hyviä apuja?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä mä lähtisin, ei toi ole normaalia parisuhdetta.
Joku sitä sun miestäs nyppii, ehkä se ei tiedä mitä haluaa ja kännissä tulee se päällimmäinen tunne julki...
Juu, kyllä itse lähtisin menemään, mua ei kukaan saa pitää itsestään selvyytenä.
sua Henna riepua. Voi voi.
Olin seurustellut nykyisen poikaystäväni/avomieheni kanssa vasta noin kuukauden kun hän ensimmäisen kerran jätti minut riidan päätteeksi.. Jos olisin silloin jo ymmärtänyt.. mutta seuraavana päivänä hän oli kuin ei mitään olisi koskaan tapahtunutkaan.
Kun muutimme yhteen helvetti pääsi valloilleen.. aina kännissä ja joskus myös selvinpäin hän jätti minut (yleensä riidan päätteeksi) Tuli riidat sitten koiran hoidosta, siivoamisesta, luottamisesta, ryyppäämisestä jne jne.. sitä tapahtui n. kerran viikossa.. selaillessani päiväkirjaa ei ole löytynyt neljän kuukauden ajalta kuin yksi ainoa viikonloppu kun hän ei minua jättänyt.. (olimme silloin hänen äidin luonaan) mutta se kostautui seuraavalla viikolla kahteen kertaa. helmikuussa tiemme erosivat hänen tahdostaan.. sitä kesti valtaisat kaksi viikkoa ja hän alkoi kirjoittelemaan ja pyytämään toista mahdollisuutta.. ummet ja lemmet lupaillen..
Ja mini idiootti otin hänet takaisin mutta ei niin pitkää rakkautta voi tosta noin vain unohtaa.. (uskottelin itselleni etten koskaan enää löydä rakkautta ja sitä pelkään vieläkin)Kuukausi meni pilvilinnoissa eläen kunnes totuus iski: ei se ollut muuttunut mihinkään, lupaukset rikkoontuivet yksi kerrallaan tasaiseen tahtiin ja sitten kysymys: "pitäisikö meidän erota" alkoi taas kuulumaan arkeen.. eilen viimeksi hän ilmoitti suhteemme päättyvän (tekstiviestillä) mutta illan tullen viesti muutti muotoaan "jos nyt sittenkin kokeiltaisiin vielä".. nyt kotona odottelen häntä töistä kotiin ja kauhunsekaisin tuntein odotan kolmea päivää raumanmeren juhannuksessa.. Mitä tuleman pitää sen aika näyttää.. tsemppiä kaikille "kohtalotovereille" (toivon mukaan teitä nyt ei kuitenkaan paljoa ole :))
Mun exä teki myös noin jotain kahden vuoden ajan. (Oli ihan hemmetin repivää!) Sitten tuli lopulta se kerta, kun ihan oikeasti pysyi eroamispäätöksessään. Oli vihdoin löytänyt uuden naisen.
Olen minäkin todella odottanut sitä kertaa kun avomieheni sanookin haluavansa olla jonkun muun kanssa, mutta vielä sitä ei ole tapahtunut...
Nyt viime aikoina kun olen vakaumuksella päättänyt että lähden menemään, kun kerrankin vielä minut jätetään... olen jopa jo pakannut kamani, mutta joka kerta annan puhua itseni ympäri.
Ja joka ikinen kerta avomieheni osaa minut sitte taas yllättää... perheemme alkaa olla kohta jo koiria täynnä, avomieheni vannomaton tapa pyytää minulta anteeksi on ostaa koira.
Ehkä nekin ovat yksi syy miksi on vaikea lähteä, kolma koiraa joista kaikki ovat yhteisomistuksessa... saan tapella todenteolla että saan yhdenkään niistä mukaani.
Juhannus lähestyy...se on taas niitä päiviä joita ei tarvitsisi olla... silloin viimeistään minut taas jätetään...