Oliivien aika jälleen Israelissa

Oliivien sadonkorjuuaika on alkanut Länsirannalla. Oliivit ovat sekä taloudellisesti että kulttuurisesti tärkeitä palestiinalaisille.

Palestiinalaisten pääsyä viljelymailleen rajoittavat Israelin armeijan moninaiset liikkumisen rajoitukset Länsirannalla

Myös juutalaiset siirtokunnat ja niiden asukkaat ovat alituinen uhka. Edistyksellisten israelilaisten on usein täytynyt asettua puolustamaan palestiinalaisten puita varkaita vastaan:

http://www.eappi.fi/israel_ja_palestiina/oliivien_sadonkorjuuaika

Tue EAPPIA, Kirkon ulkomaanavun Lähi-itä -projektia. Älä asetu varkaiden puolelle.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiusaa se on tuokin, nämä tarkastuspisteet. YK on antanut aikoinaan sellaisen aikarajan että tarkastuspisteellä saa mennä aikaa 15min-½ tuntia.
Israel on saanut nootteja siitä että se pidättää palestiinalaisia kiusallaan jopa päivän jotta nämä eivät kerkiäisi töihinsä. Nyt YK aikoo alkaa vahtimaan että kiusanteko loppuu. Tuosta aloituksestasi KTS, tulikin hyvä dokumentti. Siinä toimittajat testasivat tuotakin tarkastuspiste asiaa. Sääliksi käsi niitä vanhuksia joita kiusattiin 8:nkin tuntia pisteellä. Useat kertoivat saaneensa potkut kun olivat jatkuvasti myöhässä useita tunteja ja joskus eivät kerenneet töihin koko päivänä. Nyt he joutuvat elättämään perheensä länsimaisen avustuksen avulla. Nöyryyttävää.
Eikä siellä pisteissä mitään tutkittu, kunhan sotilaat vain istuttivat heitä ja naureskelivat päälle. En tiedä, käskeekö Jumala heitä tekemään tuollaista . Sitä kysyi eräs toimittaja. Silloin sotilaat alkoivat pilkkaamaan Jumalaakin.

Äänestä
  • Lainaus: " Silloin sotilaat alkoivat pilkkaamaan Jumalaakin."

    Jos kerran jos toisenkin jumalaa on pilkattu, niin mikä on se oikeuslaitos jossa ne tapaukset käsitellään ?

    Korkein oikeus ??? (taivaassa)

    Tai maallinen oikeuslaitos ja mikäli tuomio ei ole asianomistajalle mieluinen niin voidaanko valittaa Haagin kansaisnväliseen oikeuteen ja syyte on "rikos ihmiskuntaa vastaan".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

Oliivien sadonkorjuuaika on alkanut Länsirannalla. Oliivit ovat sekä taloudellisesti että kulttuurisesti tärkeitä palestiinalaisille.

Palestiinalaisten pääsyä viljelymailleen rajoittavat Israelin armeijan moninaiset liikkumisen rajoitukset Länsirannalla

Myös juutalaiset siirtokunnat ja niiden asukkaat ovat alituinen uhka. Edistyksellisten israelilaisten on usein täytynyt asettua puolustamaan palestiinalaisten puita varkaita vastaan:

http://www.eappi.fi/israel_ja_palestiina/oliivien_sadonkorjuuaika

Tue EAPPIA, Kirkon ulkomaanavun Lähi-itä -projektia. Älä asetu varkaiden puolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu