Rohkaiskaa nyt minua, että uskallan itse hakea eropaperit ja saattaa tämän 3 vuoden piinan päätökseen kun mies ei sitä kykene tekemään vaikka itse on halunnut tämän lopettaa. Ei rakasta enää tarpeeksi. Onko mitään toivoa löytää hyvä, uskollinen, kunnollinen, puhumaan kykenevä mies enää koskaan? Kuinka kolmevitonen kahden lapsen äiti joka teki kaikkensa avioliiton pelastaakseen eikä halua polttaa siipiään enää ikinä, voi uskoa enää mihinkään?
Pelkään tehdä sen...
jänishousu
101496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Se ei ole kuin paperi Jos olet siihen tulokseen tullut hae ero saat sen halusi miehesi tai ei.
Suhteen jatkuvuuden kannalta se ei todellakaan ole kuin paperi toinen asia on se mitä käytännön järjestelyjä se aiheuttaa.
Itse olen sivusta seurannut vastaavaa tilannetta vaimo haki eron mies pihalle. Tässä tapauksessa yllätys jo puolen vuoden jälkeen muutto takaisin yhteen ja nyt 4v suhde toiminut aivan eri tasolla Löytyi sitä rakkautta nöyryyttä ja toisen kunnioitusta. että silleen Ai niin ja avioon jostain syystä tämä pari haikailee taas? Itse en ymmärrä sehän on vain paperilla silloin... se . suhde tai siis osa siitä. tsemppiä
elämäsi on sua varten..eis pettymyksiä, pelkoja, tais loukkauksien kuuntelemista ajatellen....joten...tiedät, ett tää elämä on liian lyhyt??? Joten, jätä siitä vielä aikaa itsellesi!
Ymmärrän hyvin tunteesi. Nyt vaan lähetät paperit ja rakennat lapsillesi ja itsellesi uuden elämän. Jos kaveri yhtään ymmärtää lasten arvon elämässä, hän tulee vastaan. Parhaassa tapauksessa saatte aikaiseksi yhteishuoltajuuden.
Samanlainen tilanne itelläni, paitti avioeropaperit odottavat keittiön pöydällä vaimon paluuta. Tein kuitenkin päätöksen, enkä kadu vaikka tällä hetkellä onkin vähän "irrallinen" olo elämästä. Aion jatkaa lasten kanssa jos suinkin mahdollista.
Mieti, oon 38 ja aion ottaa lapset huostaani (toivon että yhsteishuoltajuus onnistuu...). Siinä sitä onkin hyvä mennä ehdottelemaan treffejä neljän lapsen yksinhuoltajaisänä...;)
Kyllä fiksujakin miehiä vielä löytyy...kuin myös naisia!
Miten on mahdollista, että Sinä otat lapset? Siksi tein tämän kysymyksen, koska pelkään, että mieheni (jos meillä tulee avioero) haluaa/ottaa lapsemme "itselleen". Mieheni on kekenkasvuinen kuin murrosikäinen...vastuuton, oma etu on etusijalla. Itse olen mielestäni ollut hyvä äiti. Voiko mieheni halutessaan saada lapset "itselleen"? Lapsemme ovat minulle ja on aina ollut tärkeintä maailmassa. Please vastaisitko 39v. äidille, jolla lapset 2 ja 4v.
Odotan kommenttiasi.
... aina lapsen etu -- sen vuoksi on mahdotonta näillä "lähtöarvoilla" sanoa miehelle tai naiselle että saat lapsen ensisijaisen huoltajuuden (ns. lähivanhempi) tai et. Te vanhempina tiedätte, mikä järjestely lapsellenne on parasta, kuka muukaan?
Ja ellette tiedä vaan asia viedään "sossun tädille" saati oikeuteen riideltäväksi / päätettäväksi, niin ei teidän pitäisi olla vanhempia lainkaan. Jutun juoni on laittaa henkilökohtaiset ja tulehtuneet suhteenne sivuun kun tästä aiheesta SOVITTE keskenänne, ja ajattelette VAIN lasten etua, ette omaanne.
Sitä paitsi, yleensä yhyteishuoltajuus se paras ratkaisu, jolloin nimen mukaisesti te MOLEMMAT olette lapsen huoltajia ja päätätte hänen asioistaan.
Tuli nyt hieman tavoilleni poiketen jyrkkää mielipidettä, mutta ottaa pattiin kun huoltajuuskeskustelussa käytetään sanoja "ottaa", "pitää", "saada lapset" ... ei ne ole irtaimistoa vaan ihan oikeita ihmisiä!!!
*kele tana jurkele*
Asiahan on aivan niin, että lapsen etua katsotaan...ei vanhempien itsekkäitä "tahtoja". En sano etteikö isä olisi lapsille HYVÄ huoltaja, mutta harvinaista se kuitenkin, eikö totta? Siksi kysyinkin peläten juuri lasten takia, sillä nytkin huolehdin melkeimpä yksin kodista ja lapsista, vaikka käyn osa-aikaisessa ansiotyössä.
Vastauksessa kävi iolmi, että jos vanhemmat eiv't pääse huoltajakiistassa yhteisymmärrykseen, niin "sosis" tekee päätöksen.
... koetan olla olematta "pilkun nu***ja", mutta minkä luonteelleen mahtaa ;-)
Yhteishuoltajuudessa molemmat vanhemmat ovat lapsen huoltajia... kyse sitten kumpi lapsen ns. lähihuoltaja. Lähihuoltaja on se, kenen luona lapsi viettää suurimman osan aikaa, ja yleensä tämä henkilö on äiti (niin myös meillä, eli olen ns. etävanhempi). Yleensä näin varmasti lapsen kannalta paras, MUTTA valitettavan usein tämä on "automaatti" eikä tarkastella sitä lapsen etua ... entäpä jos se isä todellakin olisi paras vaihtoehto lähivanhemmaksi, mutta kun tämä ei "tapa" yhteiskunnassamme, niin lapsen etu jää toteutumatta.
Teidän tapaukseen en voi ottaa kantaa, kun ainoastaan sinun subjektiivisen tilanneanalyysin olen voinut lukea... joten pakko pohtia (kuten täällä aina pitäisi) yleisellä tasolla.
EI, sosiaalihuolto ei tee päätöskisiä lasten huoltajuudesta avioerotilanteessa (pl. huostaanotot ym. lastensuojelukysymykset, jotka onneksi kuitenkin harvinaisia eroissa). Lastenvalvojalla tehdään tapaamis- ja elatussopimukset, eli sovitaan mm. huoltajuudesta ja mainitusta "lähivanhemmasta" ... huomaa SOVITAAN, mitä lastenvalvojan PITÄISI puolueettomasti avustaa ja tukea (tavallaan lapsen edunvalvojan roolissa, ei äidin puolustusasianajajana). Omalla kohdallani kokemus oli positiivinen, lastenvalvoja ammattitaitoinen ja tulema kaikkia tyydyttävä... toisenlaisiakin tarinoita täällä saa lukea, tiedä sitten onko syy lastenvalvojissa vai asiakkaissa.
Niin, ja ellei lastenvalvojalla sitä sopua synny syystä tai toisesta (ja nimiä ao. sopimuksiin) ... niin sitten joudutaan menemään oikeuteen, missä tuomari määrää huoltajuuden, elatusmaksut ja tapaamiset kuultuaan kaikkia asianomistajia.
kun en ole kokenut avioeroja. Mutta olet varmasti oikeassa...oletkin. On hyvä, kun nyt ollaan antamassa iseillekin tilaa myös käytännössä ei siis pelkästään lakipykälissä. Kautta aikojen on ollut niin, että äidit ovat hoitanut kodin ja lapset, se on valitettavan usein vielä monilla käytäntö, siksi myös avioero luvutkin pysyvät korkeina??
Minun tapauksesta puheenollen, niin olen ollut se vastuunkantaja perheessämme, mieheni silloin,kun hänelle on se sopinut, siksi näen, että olisin mahdollinen "päähuoltaja". Mutta oli kiva lukea miehistä kommenttia...siis fiksua sellaista.
Missään nimessä ei tarkoitukseni ole ottaa lapsia itselleni, keskustelematta ensin mikä on lapsille paras vaihtoehto. Meidän tapauksessa, molemmat varmasti selviää lasten lähivanhempana, kunhan etävanhempi on myös mukana tukemassa.
Tällä hetkellä tosin näyttäisi siltä, että käytännön kannalta minä selviäisin tilanteesta paremmin lasten kanssa, mutta aika näyttää. Tärkeintä että yhteys molempiin vanhempiin säilyy luonnollisena. Meillä molemmille lapset ovat hurjan tärkeitä, ehkä se on erona sinun tilanteeseesi.
Käyttämäni sanat "aion ottaa" tekivät tekstistäni turhan jyrkän.
sana valintani. Pieni korjaus väärinkäsitykseen. Miehelleni toki lapset ovat tärkeitä ja osoittaa myös sen, mutta kuitenkin hän hajottaa itseään niin moneen suuntaan autofriikki kun on, taloprojektimme kesken ja yhteistä aikaa pitäisi myös perheellä olla. Miehelläni myös omat päivärytmit. Nämä ovat asioita joista emme tahdo päästä yhteisymmärrykseen monista yrityksestä huolimatta. Eihän kenenkään fyysiset ja henkiset resurssit riitä kaikkeen. Mielipiteeni on, että kunhan lapset vähän kasvaa, talo saatais valmiiksi voi ajatella harrastuksia, vaikka kieltämättä jotain pientä voi harrastella toki.
Asioista sovittiin, kun rupesin odottamaan esikoistamme, mutta ne rikottiin melkein kärkeen. tässä mietinkin, että jos asiat eivät muutu perheneuvonnan käyntien jälkeen, niin...
Tässä tuli samalla pieni paineiden purku.
Ota toki mielellään kantaa:).