Seurustelin ihanan ja samalla kauheimman ihmisen kanssa. Mies on mukava ja kohtelias kun taas toisinaan ilkeä ja vastenmielinen. Oltiin yhdessä yli kolme vuotta. Myöhemmin sain tosin kuulla että mies ei ollut ikinä odottanutkaan suhteeltamme mitään ja teki hyvin selväksi ettei koskaan nähnyt meillä mitään yhteistä tulevaisuutta. Rakastin kuitenkin kyseistä tyyppiä täysin sydämmin ja tämä oli elämäni.
Eli tammikuus erottiin miehen kans. Siinä välissä ollaan oltu kavereit vaik todellisuudes kumpikaa ei millää suostunu päästämään toisesta irti ja oltiin enemmänki avoimessa suhteessa. Molemmilla oli tässä välissä vähemmän vakavia juttuja.
Vähä päälle kuukaus sitte tajuttiin tilanne ja alettiin sitten avoimeen suhteeseen, viikko sitten ilmoitin ettei se toimi koska en voi kestää ajatusta et mun mies ois toisen naisen kanssa. Oon aina ollu mustasukkasempi meist (mies ei ole yhtään mustasukkainen kenestäkään/mistään) ja se teki "kavereina" olon erittäin vaikeeksi. Puhuimme pitkään siitä mitä olemme ja haluamme, lopulta päädyimme ratkaisuun että seurustelemme.
Ilmoitin miehelle että tämä ei mielestäni saisi tavata naista jonka kanssa tällä on ollut seksisuhde eromme aikana koska ajatuskin heistä yhdessä vaikkakin vain kahvilla satuttaa ja ahdistaa. Mies ei kuitenkaan suostunut vaan intti vastaan että he ovat hyviä kavereita eikä hän suostu luopumaan kavereistaan minun takia. Mietin jo siinä vaiheessa että kannattaako suhde jos mies tahtoo vielä tapailla vanhoja heilojaan vai pystynkö luottamaan mieheen. Lopulta päädyimme kompromissiin, mies saa nähdä naista julkisilla paikoilla, kaikki kyläilyt/yöpymiset ja muut on kiellettyjä.
Nyt minua on ahdistanut ajatus että mies ei ole vieläkään tosissaan kanssani vaan on minun kanssani vieläkin paremman puutteessa. Eikä asiaan auta että mies vertailee minua muihin ja sanoo että minun olisi hyvä muuttua niin ja näin niin hän arvostaisi minua enemmän ja pystyisi kuvittelemaan tulevaisuuden kanssani.
Rakastan miestä yli kaiken enkä haluaisi erota mutta inhoan tätä masennusta ja ahdistusta. Mitä minun tulisi tehdä että pääsisin siitä eroon? Onko ketään vastaavanlaisessa tilanteessa? Onko suhteella mitään toivoa?
Eli tammikuus erottiin miehen kans. Siinä välissä ollaan oltu kavereit vaik todellisuudes kumpikaa ei millää suostunu päästämään toisesta irti ja oltiin enemmänki avoimessa suhteessa. Molemmilla oli tässä välissä vähemmän vakavia juttuja.
Vähä päälle kuukaus sitte tajuttiin tilanne ja alettiin sitten avoimeen suhteeseen, viikko sitten ilmoitin ettei se toimi koska en voi kestää ajatusta et mun mies ois toisen naisen kanssa. Oon aina ollu mustasukkasempi meist (mies ei ole yhtään mustasukkainen kenestäkään/mistään) ja se teki "kavereina" olon erittäin vaikeeksi. Puhuimme pitkään siitä mitä olemme ja haluamme, lopulta päädyimme ratkaisuun että seurustelemme.
Ilmoitin miehelle että tämä ei mielestäni saisi tavata naista jonka kanssa tällä on ollut seksisuhde eromme aikana koska ajatuskin heistä yhdessä vaikkakin vain kahvilla satuttaa ja ahdistaa. Mies ei kuitenkaan suostunut vaan intti vastaan että he ovat hyviä kavereita eikä hän suostu luopumaan kavereistaan minun takia. Mietin jo siinä vaiheessa että kannattaako suhde jos mies tahtoo vielä tapailla vanhoja heilojaan vai pystynkö luottamaan mieheen. Lopulta päädyimme kompromissiin, mies saa nähdä naista julkisilla paikoilla, kaikki kyläilyt/yöpymiset ja muut on kiellettyjä.
Nyt minua on ahdistanut ajatus että mies ei ole vieläkään tosissaan kanssani vaan on minun kanssani vieläkin paremman puutteessa. Eikä asiaan auta että mies vertailee minua muihin ja sanoo että minun olisi hyvä muuttua niin ja näin niin hän arvostaisi minua enemmän ja pystyisi kuvittelemaan tulevaisuuden kanssani.
Rakastan miestä yli kaiken enkä haluaisi erota mutta inhoan tätä masennusta ja ahdistusta. Mitä minun tulisi tehdä että pääsisin siitä eroon? Onko ketään vastaavanlaisessa tilanteessa? Onko suhteella mitään toivoa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sun pitäis ymmärtää, ettei toista voi omistaa. Ei ole olemassa takuuta, että mies on sun kans "tosissaan" - mutta toisaalta, ei mitään sitä vastaankaan...
Mitään et saa, jollet uskalla ottaa sitä riskiä, että turpiinkin voi tulla. Toi miehen tapa vertailla sua muihin on kakaramaista kiristystä - jätä omaan arvoonsa ja sano, että jollet kelpaa sellaisena kuin olet, senkus hakee sitten sen paremman!
Aika heikolta näyttää. Miehesi on sinun kanssa hyvin vuoksi ja sitä et osaa päästää irti.
Eikö itsetuntoasi kolkuta, kun mies pitää sinua varalla? Eikö tuu paska olo?