Perhesurmat

Nyt täytyisi tämänkin uskottomuus palstan kirjoitusten muuttua.

Tässä on syksyn mittaan jo luettu muutamasta perhesurmasta ja aika ajoin niitä aina pulpahtelee.
Aika kyllä koko elämän mittainen rangiastus kun tämä petetty puoliso surmaa lapset ja monesti myös itsensä, kun kannat tuota syyllisyyden taakkaa matkassari, varmasti kadut todella syvästi toimintaasi toisen selän takana salasuhteessa.

Ei siihen edes tarvita näitä surmia, kun näet kuinka puolisosi kärsii ja muuttuu aivan eri ihmiseksi, ei jaksa käydä työssä, alholilla yrittää huuhtoa pahan pois tms. Ei myöskään jaksa pitää enää lapsiin mitään yhteyttä. Täällä te syyt'ätte ja moititte puolisoanne vaikka mistä, mutta kun syy on teissä pettäjissä. Satikka sitten lapsenne, jotka hajoavat kappaleiksi ennenpitkää, elämä ei heidän kohdallaan menekään eteenpäin, koulussa ei viihdytä, mikään ei kiinnosta. Hän ei saa todellakaan elämästä mitään nautintoa, ja vain sen vuoksi että äidin tai isän pidä viedä tämä salasuhteilemalla pois.
Kyllä lapsi aistii jos olet poissa kotoa yöt ja toinen puoliso ahdistuneena yrittää olla lasten kanssa.

Ihan samanlaista tappamista ja murhaamista tämäkin on, toivon hartaasti että niin suuri syyllisyys iskee teihin, että salasuhteet ja muu humpuuki elämä loppuu. Seksi ei enää maistu, kun samalla mieöleen kirpoaa, että tapan lapseni tässä samalla.
23300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Oikein, kirjoitat asiaa!!

Äänestä
  • Tuossa oli ei ollut yhtään asiaa. Paljon asiattomuksia, syyttämistä ja psykopatiaan kallistuvia ajatuksia.

    Äänestä

mutta valitettavasti taitaa olla niin, että tällaista vaihtoehtoa ei edes ajatella siinä onnellisessa salasuhteessa tai pettämispuuhassa, kunnes sattuu käry käymään - ja silloin voikin olla jo liian myöhäistä.

Äänestä
  • Valitettavasti tilanne on ihan sama, vaikka pettämistä ei olisikaan. Kun puoliso haluaa erota, kertoo siitä kumppanilleen, niin johan alkaa pyssyt paukkua tai kirves heilua.

    Äänestä

  • karoliina* kirjoitti:

    Valitettavasti tilanne on ihan sama, vaikka pettämistä ei olisikaan. Kun puoliso haluaa erota, kertoo siitä kumppanilleen, niin johan alkaa pyssyt paukkua tai kirves heilua.

    On totta, että eroaminen sattuu ja on arka asia. Uskon kuitenkin, että useimmat meistä arvostavat rehellisyyttä. Siis että vähemmällä selviät, mikäli ilmoitat puolisollesi rehellisesti haluavasi erota, ja vasta sitten hyppäät jonkun toisen sänkyyn. Näin et myöskään tuhlaa puolison aikaa, vaan hänkin saa mahdollisuuden etsiä itselleen kumppanin, joka oikeasti rakastaa ja arvostaa.

    Kaikkein vähemmällä tietysti selvittäisiin, jos ihmiset oikeasti viitsisivät keskittyä siihen suhteeseensa, hoitaa sitä, eikä päästää tunteita kuolemaan...

    Äänestä

  • karoliina* kirjoitti:

    Valitettavasti tilanne on ihan sama, vaikka pettämistä ei olisikaan. Kun puoliso haluaa erota, kertoo siitä kumppanilleen, niin johan alkaa pyssyt paukkua tai kirves heilua.

    Asiaa! Kun viinan kanssa 15 vuotta lätränneen vaimo saa vihdoin koottua itsensä ja haluaa eron, akka ja pennut ajetaan pakkaseen ja uhotaan, että ruumiita tulee, jos erosta vielä puhutaan. Kun toista henkisesti lytännyt nainen saa kuulla, että mies haluaa vain olla rauhassa ja haluaa eron, aletaan uhkailla itsarilla ja että ajetaan lapset kyydissä päin kallioleikkausta. TOSI reilua touhua!

    On ajattelematonta niputtaa yhteen kaikki elämää ja sen paskamaisuutta kestämättömien ihmisten puolisot ja alkaa syyttää heitä järjestään pettäjiksi. Mistä ihmeestä nämä besserwisserit tietävät, mitä minkäkin draaman takana on?! Tai no, totta kai tietävät... Hehän ovat aina niin oikeassa!

    Äänestä

  • Se ja sama mitä taustalla on. Lasten tai kenenkään ihmisen tappaminen ei ole oikein! Järkyttävä juttu. Teidän oletuksista saa käsityksen, että aivan oikein, sitä saa mitä tilaa. Hävetkää! Ruotikaa asiaa mielessänne, älkää lisätkö asianomaisten surua älyttömillä johtopäätöksillä.

    Äänestä

Lähipiirissäni on sairastunut ihminen. Kukaanhan ei sairastu mieleltään parisuhteen takia. Siihen vaikkuttavat koko elämän kokemukset lapsuus ym. pitäisikö vanhempia sitten syyttää jos lapsi surmaa oman perheensä. Nänä ihmismielen sairastumistapaukset ovat hyvin ikäviä ja toisilla on alttius sairastumiseen ja yleensä nän oireet kehittyvät vuosien saatossa. Aika vakavaa on parisuhteen ongelmia syyttää kenenkään sairastumisesta. Tällainen ihminen yleensä tarvitsisi apua vuosia aiemmin ennen kuin oireet kunnolla alkavat näkyä. Jokainen joka on elänyt sairaan ihmisen lähellä tietää, ettei syytä sairastumiseen yleensä koskaan voida täysin osoittaa kuitenkaan.

Äänestä

Kovin on yksipuolista, yksisilmäistä ja yksinkertaista, ikävä kyllä ihan sairastakin kertomasi. Onko tullut mieleenkään, että pettäjä voi myös kärsiä yhtälailla kuin petetty? Myös pettäjä voi olla tasan tarkkaan ahdistunut, erityisesti puolisostaan. Mitä enemmän viettää aikaansa kotona, sitä kamalampi on ahdistus. Koti tuntuu vankilalta - tai pahemmalta kuin vankila, koska vankilaan ei voi ottaa puolisoa mukaan.

Puolisolle, petetylle ei voi puhua mitään. Jos puhuu, kaikki kääntyy tai käännetään heti itseä vastaan. Pettäjä on mitätöity petetyn taholta kenties vuosia ennen pettämistä. Petetyt ovat suorastaan kerjänneet tulla petetyiksi. Ja mitä siitä? Ei pettäminen ole vakavaa. Ei avioerokaan. Sen sijaan tappaminen on. Tappaminen on erityisen hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun ihminen on täysin kykenemätön käsittelemään OMIA tunteitaan. OMIA tunteitaan, joista VAIN HÄN on täysin yksin vastuussa.

Äänestä
  • Juuri näin. Petetyt unohtavat usein olevansa vastuussa omista tunteistaan, vaikka pettäjille asiaa aina markkinoivatkin.

    Äänestä

karoliina taidat olla itse pettäjä

Äänestä
  • Karoliina puhuu asiaa ja ajattelee monelta kantilta. Mikään ei oikeuta tappamaan toista ihmistä!

    Äänestä

Voi hellanlettas, mitä potaskaa aloittajalla. Ei mikään syy...EI MIKÄÄN oikeuta ketään tappamaan lapsiaan.

Äänestä
  • ei niin mutta jos ihmisellä naksahtaa vintti pimeäksi ja eikä tiedä mitä tekee. Ei todellakaan mikään oikeuta tappamaan lapsia mutta uskottomuuskin on puolison henkistä tappamista ja toinen voi tulla oikeasti hulluksi kun tajuaa puolison olevan uskoton. tappamaan ei oikeuta mikään.

    Äänestä

Karoliina on eksyksissä ja koti on muutunut hänen omassa mielessä vankilaksi.
Jos koti tuntuu vankilalta ja puolision puheet aina syytöksiltä, siihen täytyy hakea apua, mutta ei pettämällä, se on juuri pakoonjuoksua ja ei todellakaan vie noita ajatuksia koskaan pois.

Karoliina itse tässä syyttelee, ja sehän juuri johtaa tuohon oman pään vankilaan. Jokaisen teistä tulisi todella lukea ja kuunnella näitä kauhutarinoita, sillä niistä myös oppii. On aivan hirvittävää, että on menty näin pitkälle, jossa tapetaan tai vammautetaan. Mutta se on mahdollista meille jokaiselle, jos olet näistä lukenut ja ajatellut, varmasti se saa sinut pahassakin tilanteessa käyttäytymään asiallisemmin ja vältytään näin pahoilta asioilta.

Karoliinan olisi nyt syytä ajatella asioita vähän laajemmin, toisen loukkaaminen, yksin jättäminen on suurinta pahaa puolisolle. Sinunkin pitää pystyä ajattelemaan muitakin kuin vain omaa itsäsi. Aina kun ajattelet mitä se toiselle lopulta merkitsee, varmasti osaat toimia hankalissakin tilanteissa vähemmän haavoittavasti.

Täällä äidit kirjoittelevat paljon siitä kuinka ovat yksin kun mies luuhaa muualla, mutta siihen ei lääke ole pettäminen eli sehän on teiltä kostamista.
On sitten vielä kysymys, pettääkö mies, vaiko hän vain joutuu työssään niin koville, että ei pääse aikaisemmin kotiin joutuu tekemään matkatyötä, tätäkö kostat. Aika alhaista tästä johtuen lähteä pettäämään tai kostamaan.

Mitä hyvää saat sieltä yöelämästä tai toisen miehen kainalosta, selvitäpä ensin se itsellesi. Miten ajattelet lapsistasi.

Äänestä
  • Kannattaisi erottaa toisistaan omista tunteista kertominen ja syyttely. Tuossa edellä ei syytelty ketään, kerrottiin vain toinen näkökulma, miltä voi tuntua.

    Minut on jätetty liitossa yksin. Perhe oli alusta asti minä ja lapset. Ex, lasten isä lupasi aina parannusta, antaa aikaansa, osallistua. Lupasi vuosikausia. "Ei ole aikaa" oli hänen ainoa keskustelun aiheensa, vastaus jokaiseen ehdotukseeni. Yritin aikani (enkä ihan vähää aikaa yrittänytkään), sitten puuduin.

    Lopulta aloin huomata menettäneeni kaiken ilon elämästä sekä itseni. Sain ne takaisin ystävien avulla. Myöhemmin kuvioon tulivat myös rinnakkaissuhteet. Vasta tässä vaiheessa hyväksyin ja totesin sen, että exällä oli työnsä, vain ja ainoastaan työ, jolle antoi aikaansa (olisi ollut edes toinen nainen, se olisi ollut normaalia!). Oli valehdellut minulle vuosia lupaamalla aikaa. Teki vielä sen todella fiksusti. Perhettä käytti kuitenkin vain palvelujen tuottamiseen itselleen. Vasta sitten erosin.

    Näin jälkikäteen ajateltuna en koskaan tuntenut pettäneeni exää. Olin yli 20v uskollinen palvelija saamatta vastapalveluksia edes silloin, kun olin sairaana kotona 3kk. Lapset hoitivat ja auttoivat. Sen sijaan yhä tunnen, että ex petti minut ja pahasti. Ex petti myös lapset. Ei antanut heillekään aikaansa. Paitsi jos innostui "kurinpalautuksesta". Vasta kun muutimme lasten kanssa pois exän luota, lapset alkoivat avautua isältään saamista vääryyksistä mm. pahoinpitelyistä.

    Äänestä

Ei voi muuta sanoa tämän varsin hämmentävän ketjun perusteella, kuin että kyllä on murhanhimoisia ja vinksahtaneita nämä petetyt vaimot.

Missä on sanottu, että tuossa tragediassa olisi ollut kyse pettämisestä? Ei missään! Niitä on muitakin syitä joiden vuoksi ihmiset haluavat erota, kuin pettäminen. Ehkä tämä vaimo jopa on todennut ettei rakasta enää miestään ja päättänyt kunniallisesti erota ennen kuin alkaa uutta miestä etsimään... Tuliko raivokiihkossaan kirjoitteleville vaimokkeille mieleen tällaista vaihtoehtoa? Ei vissiin. Ihmisten erojen ja väkivaltaisten tekojen taustoilla voi olla mitä tahansa muutakin kuin pettäminen, mutta mikään, EI MIKÄÄN oikeuta tappamaan omia lapsiaan.

Hulluja ja kovin itsekeskeisiä ämmiä olette kaikki! Ihan riemuissanne paasaatte "sitä saa mitä tilaa". Miten jonkun mielestä voi olla mitään hyvää ja ymmärrettävää siinä, että joku murhaa omat lapsensa? Olipa miehen ja vaimon keskinäiset suhteet millaiset hyvänsä, niin jos niitä lapsia on maailmaan saattanut, niin asiat puolison kanssa pitää pystyä hoitamaan lasten kannalta parhain päin. Lapset ovat aina viattomia kaikkeen, ja heille ei saa kostaa, eikä heitä saa ottaa koston välineeksi, vaikka mies tai vaimo kuinka olisi pettänyt ja jättänyt ja tehnyt mitä tahansa...

Ette te ämmät taida rakastaa ketään muuta kuin itsejänne... Miehiänne olette tuskin koskaan rakastaneetkaan, jos tuntuu että tuon kaltainen kosto olisi oikeutettu pettävälle puolisolle. Kuitenkin olin olettanut, että teillä äidinvaistot olisi ja lapsianne rakastaisitte, mutta tämä ketju todistaa sen, että näin ei ole. Jos rakastaisitte, niin te ette tuolaiseen sävyyn tuosta kamalasta ja surullisesta tapauksesta kirjoittaisi.

Toivon todella, että tuohon tapaukseen liittyvät henkilöt eivät ikinä lue tätä ketjua ja teidän pimeitten itsekeskeisten mieltenne paskakaivojen syvyyksistä nousseita ajatuksia. Hävetkää saatanan paholaisämmät!

Äänestä

Kirjoitat tosi hyvin asiasta, vaikeasta asiasta. ehkä saat vihat ja ryöpyt niskaan mutta totta kirjoitat.

Äänestä

Jaaha. Sinun mielestä kaikki maailman pahuus on pettäjissä. Pettämistä et pysty ymmärtämään etkä käsittelemään mitenkään. Sen sijaan tappaminen ja murhaaminen on mielestäsi normaalia!!!!!! Hakeudu hoitoon.

Äänestä
  • Sellaisia nuo itsekeskeiset akat on. Millään muulla ei ole mitään väliä, kuin heillä itsellään ja heidän loukatuilla tunteillaan. Se nyt on pientä, jos viattomia lapsia murhataan. Pimeitä ämmiä.

    Äänestä

  • Kuka noin on väittänyt täällä. Laita edes yksi esimerkki väittämästäsi joka täällä palstalla väittää sitä mitä sinä olga väität.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Sellaisia nuo itsekeskeiset akat on. Millään muulla ei ole mitään väliä, kuin heillä itsellään ja heidän loukatuilla tunteillaan. Se nyt on pientä, jos viattomia lapsia murhataan. Pimeitä ämmiä.

    Luetun ymmärtämisessä TODELLA PAHASTI VIKAA! Tainnut peruskoulukin jäädä kesken Noin tyhmä, voi juma! Kukaan, ei kukaan tässäkään ketjussa hyväksy viattomien lapsien murhaa!!! Haloo, opetelkaa sisäistämään lukemanne.

    Pettämisellä tehdään pahaa ja teoilla on usein seurauksensa, mutta se ei oikeuta eikä sitä kukaan väittänytkään!!

    Taisi osua liian liki? Muuten noin tyhmä sauhuaminen ei ole ymmärrettävissä.

    Äänestä

  • tyhmyyysssss kirjoitti:

    Luetun ymmärtämisessä TODELLA PAHASTI VIKAA! Tainnut peruskoulukin jäädä kesken Noin tyhmä, voi juma! Kukaan, ei kukaan tässäkään ketjussa hyväksy viattomien lapsien murhaa!!! Haloo, opetelkaa sisäistämään lukemanne.

    Pettämisellä tehdään pahaa ja teoilla on usein seurauksensa, mutta se ei oikeuta eikä sitä kukaan väittänytkään!!

    Taisi osua liian liki? Muuten noin tyhmä sauhuaminen ei ole ymmärrettävissä.

    Itsehän tuossa sauhuat tyhmä ämmä. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lapsenne tappajat kirjoitti:

Nyt täytyisi tämänkin uskottomuus palstan kirjoitusten muuttua.

Tässä on syksyn mittaan jo luettu muutamasta perhesurmasta ja aika ajoin niitä aina pulpahtelee.
Aika kyllä koko elämän mittainen rangiastus kun tämä petetty puoliso surmaa lapset ja monesti myös itsensä, kun kannat tuota syyllisyyden taakkaa matkassari, varmasti kadut todella syvästi toimintaasi toisen selän takana salasuhteessa.

Ei siihen edes tarvita näitä surmia, kun näet kuinka puolisosi kärsii ja muuttuu aivan eri ihmiseksi, ei jaksa käydä työssä, alholilla yrittää huuhtoa pahan pois tms. Ei myöskään jaksa pitää enää lapsiin mitään yhteyttä. Täällä te syyt'ätte ja moititte puolisoanne vaikka mistä, mutta kun syy on teissä pettäjissä. Satikka sitten lapsenne, jotka hajoavat kappaleiksi ennenpitkää, elämä ei heidän kohdallaan menekään eteenpäin, koulussa ei viihdytä, mikään ei kiinnosta. Hän ei saa todellakaan elämästä mitään nautintoa, ja vain sen vuoksi että äidin tai isän pidä viedä tämä salasuhteilemalla pois.
Kyllä lapsi aistii jos olet poissa kotoa yöt ja toinen puoliso ahdistuneena yrittää olla lasten kanssa.

Ihan samanlaista tappamista ja murhaamista tämäkin on, toivon hartaasti että niin suuri syyllisyys iskee teihin, että salasuhteet ja muu humpuuki elämä loppuu. Seksi ei enää maistu, kun samalla mieöleen kirpoaa, että tapan lapseni tässä samalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu