Olen puoli vuotta tapaillut miestä, joka ei tunnu pystyvän sitoutumaan. Hän ahdistuu heti kaikesta siihen viittaavastakin, ja asiasta keskustellessamme sanoo, ettei tällä hetkellä halua yhtään mitään vakavaa kenenkään kanssa. Hänellä siis takana lähes kuuden vuoden suhde josta eronnut muutama kuukausi ennen meidän tapaamistamme, väittää kuitenkin että on päässyt jo yli siitä, eikä tiedä mistä tämä ahdistus sitoutumisesta tulee.
En tiedä, eikö hän vain sano sitä, että en vain kuitenkaan ole se ihminen, kenen kanssa hän haluaa suhteen. Kysyessäni hän sanoo, että vika ei ole minussa eikä asia johdu mitenkään minusta, ei näe mitään syytä että miksi en voisi olla se ihminen, mutta että ei voi tällä hetkellä luvata meille yhteistä tulevaisuutta. Eikä luonnollisesti voi olla varma siitä jatkossakaan, minkä ymmärrän sinänsä, eihän kukaan voi luvata mitään varmaa tulevaisuuteen. Juttumme jatkamisesta puhuttaessa nousee usein pinnalle se seikka, että hänkään ei tiedä onko parempi lopettaa, siis kuulemma lähinnä minun kannaltani, siis koska hän ei ”tällä hetkellä” pysty antamaan minulle sitä mitä haluaisin. Tässä kuitenkin edelleen ollaan, ilman mitään sitoumuksia ja lupauksia.
Hän kuitenkin haluaa tavata, vietämme aikaa yhdessä viikoittain, välillä useamman kerran viikossa, tai vähintään kuitenkin joka toinen viikko. Yhdessä ollessamme hän käyttäytyy tavalla, josta en mitenkään voisi päätellä että hän ei halua suhdetta, tai että meillä ei sellaista olisi. Minulla on ollut joskus aikaisemminkin kevyitä tapailusuhteita, ja tässä tapauksessa miehen käytös yhdessä ollessamme ei ole tippaakaan sellaista. Hän on ihana, huomaavainen, meillä on läheisyyttä, hyvää seksiä, kauniita sanoja. Vietämme aikaa yhdessä ollessamme niin kuin paraskin pariskunta. Mutta kun emme ole tekemisissä, asia on toinen. Hän pitää yhteyttä silloin tällöin, ehdottaa tapaamista silloin tällöin, useimmiten ehdottaja olen viime kuukausien aikana kuitenkin ollut minä. Kuitenkin hänellä ei koskaan tunnu olevan mitään tapaamista vastaan, ja kuten mainittua.. No, hän käyttäytyy silloin hyvin ihastuneen ihmisen tavoin.
Itse olen korviani myöten rakastunut. Haluan tämän miehen, tai ainakin taistella loppuun asti, ettei sitten jää mitään jossiteltavaa. Mutta kuinka toimia, tuntuu ettei tämä tie vie meitä ainakaan yhtään eteenpäin. Luulisi, että tässä nyt puolen vuoden aikana olisi jo tajunnut, olenko minä ihminen jonka kanssa haluaa jotain yrittää rakentaa. Roikunko tässä vain mukana edelleen näin? Jotenkin tuntuu epätodennäköiseltä ajatus, että hän yhtäkkiä olisikin valmis ja alkaisi rakastua minuun? Vai voiko niin käydä, jos syynä tälle tilanteelle on oikeasti tuo, että ei vain juuri nyt pysty kunnon suhteeseen kenenkään kanssa. Todennäköisempänä pidän sitä tämän hetken pahinta pelkoani, että hän vain tapaa jonkun muun johon ihastuu, ja sitten toteaakin olevansa kyllä valmis suhteeseen.
Tämä tilanne kerta kaikkiaan repii minut hajalle. Miten toimin että vielä voisin olla se varteenotettava vaihtoehto, koska en nyt mitenkään vastenmielinenkään tunnu olevan? Hän kertoo tykkäävänsä ja välittävänsä, mutta.. Mikä on??
Onko parempi vain pistää välit poikki ja katsoa miehen reaktio asiaan, tuleeko yhteydenottoja vai ei. Tämä tulisi olemaan järkyttävän vaikeaa, mutta.. Vai antaa aikaa kokonaan omassa rauhassaan olematta itse tekemisissä ja mainita että ottaa yhteyttä sitten kun on siihen valmis? Riskillä että sitä ei koskaan tule tapahtumaan, ainakaan minun kanssani. Vai jatkanko tilannetta tällaisenaan, toivoen parasta että ehkä vielä jossain vaiheessa tämä odotus ja repivä epätietoisuus palkitaan, yrittäen jaksaa niiden pienten yhdessä vietettyjen hetkien voimalla?
En tiedä, eikö hän vain sano sitä, että en vain kuitenkaan ole se ihminen, kenen kanssa hän haluaa suhteen. Kysyessäni hän sanoo, että vika ei ole minussa eikä asia johdu mitenkään minusta, ei näe mitään syytä että miksi en voisi olla se ihminen, mutta että ei voi tällä hetkellä luvata meille yhteistä tulevaisuutta. Eikä luonnollisesti voi olla varma siitä jatkossakaan, minkä ymmärrän sinänsä, eihän kukaan voi luvata mitään varmaa tulevaisuuteen. Juttumme jatkamisesta puhuttaessa nousee usein pinnalle se seikka, että hänkään ei tiedä onko parempi lopettaa, siis kuulemma lähinnä minun kannaltani, siis koska hän ei ”tällä hetkellä” pysty antamaan minulle sitä mitä haluaisin. Tässä kuitenkin edelleen ollaan, ilman mitään sitoumuksia ja lupauksia.
Hän kuitenkin haluaa tavata, vietämme aikaa yhdessä viikoittain, välillä useamman kerran viikossa, tai vähintään kuitenkin joka toinen viikko. Yhdessä ollessamme hän käyttäytyy tavalla, josta en mitenkään voisi päätellä että hän ei halua suhdetta, tai että meillä ei sellaista olisi. Minulla on ollut joskus aikaisemminkin kevyitä tapailusuhteita, ja tässä tapauksessa miehen käytös yhdessä ollessamme ei ole tippaakaan sellaista. Hän on ihana, huomaavainen, meillä on läheisyyttä, hyvää seksiä, kauniita sanoja. Vietämme aikaa yhdessä ollessamme niin kuin paraskin pariskunta. Mutta kun emme ole tekemisissä, asia on toinen. Hän pitää yhteyttä silloin tällöin, ehdottaa tapaamista silloin tällöin, useimmiten ehdottaja olen viime kuukausien aikana kuitenkin ollut minä. Kuitenkin hänellä ei koskaan tunnu olevan mitään tapaamista vastaan, ja kuten mainittua.. No, hän käyttäytyy silloin hyvin ihastuneen ihmisen tavoin.
Itse olen korviani myöten rakastunut. Haluan tämän miehen, tai ainakin taistella loppuun asti, ettei sitten jää mitään jossiteltavaa. Mutta kuinka toimia, tuntuu ettei tämä tie vie meitä ainakaan yhtään eteenpäin. Luulisi, että tässä nyt puolen vuoden aikana olisi jo tajunnut, olenko minä ihminen jonka kanssa haluaa jotain yrittää rakentaa. Roikunko tässä vain mukana edelleen näin? Jotenkin tuntuu epätodennäköiseltä ajatus, että hän yhtäkkiä olisikin valmis ja alkaisi rakastua minuun? Vai voiko niin käydä, jos syynä tälle tilanteelle on oikeasti tuo, että ei vain juuri nyt pysty kunnon suhteeseen kenenkään kanssa. Todennäköisempänä pidän sitä tämän hetken pahinta pelkoani, että hän vain tapaa jonkun muun johon ihastuu, ja sitten toteaakin olevansa kyllä valmis suhteeseen.
Tämä tilanne kerta kaikkiaan repii minut hajalle. Miten toimin että vielä voisin olla se varteenotettava vaihtoehto, koska en nyt mitenkään vastenmielinenkään tunnu olevan? Hän kertoo tykkäävänsä ja välittävänsä, mutta.. Mikä on??
Onko parempi vain pistää välit poikki ja katsoa miehen reaktio asiaan, tuleeko yhteydenottoja vai ei. Tämä tulisi olemaan järkyttävän vaikeaa, mutta.. Vai antaa aikaa kokonaan omassa rauhassaan olematta itse tekemisissä ja mainita että ottaa yhteyttä sitten kun on siihen valmis? Riskillä että sitä ei koskaan tule tapahtumaan, ainakaan minun kanssani. Vai jatkanko tilannetta tällaisenaan, toivoen parasta että ehkä vielä jossain vaiheessa tämä odotus ja repivä epätietoisuus palkitaan, yrittäen jaksaa niiden pienten yhdessä vietettyjen hetkien voimalla?
Vastaukset 42
Vanhimmat
Herran edellisestä suhteesta on vain liian vähän aikaa, hän haluaa "happea" ympärilleen. Varmasti hän pitää sinusta ja välittää, mutta kaipaa myös omia oloja ja menojaan. Ole kärsivällinen, kyllä sinä hänet saat, kun näytät sen, että haluat juurikin vain hänet ja kerrot kuinka paljon arvostat ja välitätä hänestä.
Kokeneen ohje alkuperäiselle. Älä roiku hänessä. täytä kalenterisi lähitulevaisuudesta siten että saat ajatuksia muualle äläkä MISSÄÄN NIMESSÄ ota häneen yhteyttä->>>Jos hän ottaa sinuun yhteyttä jonkun ajan kuluessa ja tajuaa, että hänellä on ikävä sinua-->> SITTEN sinulla on mahdollisuus häneen. Mies ei pääse ikinä selville tunteistaan, jos et anna hänelle tilaa.
Tuollaisen miehen kesyttämiseen voi mennä valitettavasti vuosia, ennekuin hän on valmis sellaiseen suhteeseen, mikä vastaa normaalia parisuhdetta. Sinun täytyy hyväksyä se, ja olla äärimmäisen kärsivällinen. Se miksi olet hänessä niin kiinni nyt, johtuu varmasti siitä, että et saa miestä itsellesi eli hän on tavoittamaton. Se lyö moneen naiseen kuin bensaa liekkeihin. Itse olin tälläiseen koulussa kaksi vuotta. Kaksi surullista vuotta kyynelten ja epävarmuuden kera. Suhde oli juuri kuvailemasi kaltainen ja minä pääasiallisena aktiivisempana osapuolena.
Sitten luovutin, en jaksanut enää, koska itse halusin parisuhteen ja kunnon rakkauden ilmaisemista molemmin puolin. Ilmoitin hänelle, etten jaksa enää tälläistä. Hän ei tehnyt mitään muutosta tilanteeseen. Tapasin uuden ihmisen, joka täyttää nyt elämässäni kaiken.
Sinun kannattaa miettiä ajan kanssa mitä oikeasti haluat ja puhua tästä tämän miehen kanssa. Voimia sinulle!! koska sitä tulet tarvitsemaan.
Järjellä tajuan tämän, että on annettava aikaa ja tilaa, mutta silti se tuntuu suunnattoman vaikealta. Päässä pyörii hulluja ajatuksia siitä, että muka jotenkin pysyisin paremmin miehen mielessä, jos olen häneen aktiivisesti yhteydessä, eikä hän silloin olisi yhtä altis ihastumaan johonkuhun toiseen. Tiedän, sillä ei ole mitään vaikutusta asiaan, kuin että korkeintaan ajan miestä loitommalle, mutta en mahda näille ajatuksille mitään.
En usko että hän varsinaisesti alkaisi tapailla muitakaan koska mitään vakavaa ei halua, jollei sitten vastaan tulisi se joku jonka kanssa kaikki olisi heti selvää. Mutta minun ahdistukseeni riittää jo ajatus siitäkin, että mies todennäköisesti kuitenkin jollain asteella tapaa muitakin, esimerkiksi viihteellä ollessaan. Ja jatkoilla. Ja..
Ja minulla kun ei ole oikeutta olla mustasukkainen, ja sellaisella käytöksellä ainakin tekisin vain hallaa itselleni, tajuan sen täysin.
Puhuttu aiheesta on miehen kanssa, jo hänen ahdistumiseensa astikin. Mihin sivumennen sanoen ei paljoa tarvita, en ole ikinä törmännyt mihinkään vastaavaan.. Tai siis, jossain välissä hän jo sanoi ettei jaksa enää läpikäydä tätä samaa, joten olen yrittänyt olla jankkaamatta.
Jos otan esille sen, että olisiko "suhde" parempi vain lopettaa koska tuntuu että tässä vain hakataan päätä seinään, mies on kyllä helposti tarttumassa siihen vaihtoehtoon, mutta omien sanojensa mukaan siksi että ahdistaa ja tuntuu pahalta se, että tällä hetkellä ei halua samaa kuin minä. Että olisi minulle parempi vain lopettaa. Itse ei kuitenkaan ikinä ehdota lopettamista, eikä minun jahkatessani asiaa ja ollessani vain yksinkertaisesti kykenemätön lähtemään (tiedän, tässä alkaa ylpeyden ihan viime rippeet olla koetuksella..) ole ikinä vastustanut jäämistäni. Ehkä lähinnä tulee tunne, että on ihan kiva nähdä minua joo, mutta ei se hänelle mikään välttämättömyys ole. Kysyessäni hän sanoo että haluaa kyllä nähdä ja viihtyy kanssani, tykkää minusta mutta pääsee siitä aina tuohon aiheeseen että ei nyt vain ole valmis vakavaan suhteeseen.
Mitään epäselvyyttä ei itselleni ole siitä, mitä minä haluan. Ehkä korkeintaan joku katkeransuloinen huvittuneisuus siitä, että kun viimein pari vuotta oman eroni jälkeen aidosti kiinnostun jostakusta, tilanne on jokin tämmöinen. Kas kummaa.
Eli.. Miten teen tämän etäisyyden ottamisen? Lakkaanko vain pitämästä yhteyttä ja odottelen miehen yhteydenottoa, vai sanonko hänelle jotain juuri tuohon tyyliin, että en halua tällaisenaan tätä enää vaikka niin paljon välitänkin, että annan nyt sitä kaipaamaasi tilaa ja aikaa, soittele jos jossain vaiheessa itse tahdot enemmän? Jotenkin tekisi mieli tehdä selväksi sekin, että välttämättä en kuitenkaan ole täällä odottamassa jos kovinkin kauan olet ajatellut asiaa harkita.. Todennäköisesti odottaisin vaikka maailman tappiin asti, mutta eihän hänen sitä tarvitse tietää (heh,heh.. ihan niinkuin se nyt ei olisi tässä jo hänelle tullut selväksi :/ )
Ehkä mies on sitoutumishaluton tällä hetkellä.
Ota iisisti, ilmeisesti ette ole enää ihan teinejä. Vauvakuumeko sinua riepoo vai miksi et voi nauttia elämästä sellaisena kuin se nyt parhaimmillaan on?
Kysele joskus tuosta kuuden vuoden liitosta, mitä siinä oli, ja miksi päättyi. Sieltä ehkä säteilee vieläkin jotakin hänen käytökseensä, varovaisuutta.
Mikäs sinun on ollessa, ihana mies viikoittain seurana. Nauti ja anna toisen nauttia. Lopeta vauhkoaminen ja analysointi, se ei kuulu rakkauteen.
Mikään ulkoinen sitoumus ei varmista sitä, että mies on loppuikäsi ikiomanasi.
"If you love somebody, set them free."
Niin, en tiedä.
Vauvakuumetta en tunnusta potevani, mutta jotenkin sitä vain kaipaa kai tietyllä lailla enemmän. Juuri tuota, mitä eräs vastaaja tuolla kommentoi. Haluan siis parisuhteen ja kunnon rakkauden ilmaisemista puolin ja toisin. Ilman tätä jatkuvaa stressaamista siitä kun ei ole mitään sopimuksia, tai voimatta edes sanoa toiselle kuinka paljon hän merkitsee. Voimatta soittaa aina silloin kun siltä tuntuu, ja että toinen olisi tukena ja sama toisin päin. Että olisi niitä yhteisiä suunnitelmia ja edes jonkinlaista tahtoa yhteisestä tulevaisuudesta. Ja mitä kaikkea muuta kunnon parisuhteeseen nyt kuuluu, turha niitä on tässä luetella.
Tiedän, ettei mikään tällainen varmista sitä, että että mies olisi loppuikänsä minun, mutta toisi se elämään kuitenkin enemmän pysyvyyttä ja varmuutta. Vaikka sitten edes lyhyen hetken ajaksi, jos nyt pessimistinen haluaa olla. Tämä tilanne mitä nyt on.. ei ole mitään. Ja tuntuu että se tällaisenaan raastaa kuvainnollisesti henkihieveriin.
Tästä miehen edellisestä suhteesta tiedän sen verran, että ilmeisesti se oli viimeisen puoli vuotta-vuoden ollut lähinnä enää kaverisuhde, jota oli moneen kertaan yritetty keskustella läpi ja "yrittää vielä", mutta sitten ilmeisesti suhteellisen hyvässä hengessä yhdessä päätetty erota. Jonkin verran pitävät yhteyttä edelleen. Sitä en tiedä olivatko kumpikin yhtä lailla samaa mieltä, vai kokiko toinen tulleensa jätetyksi. Ja jos, niin kumpi, ja että haikaileeko mies vielä entisensä perään. Sanoo että ei, mutta eihän sellaista nyt kukaan sanoisi muutenkaan ääneen.
Mikä on muuten tilanteenne, minkä ikäisiä olette, onko sinulla vielä ajankohtaista lasten saaminen tai miehellä - eli näitä vakavampia suunnitelmia tulevaisuudelle? Onko kummallakaan lapsia entisistä liitoista, se laittaa miehenkin ajattelemaan tosi vakavasti seuraavaa siirtoa jo on tarkoitus perustaa uusioperhe. Onko hän kertonut tarkemmin MINKÄLAINEN todella oli tämä edellinen suhde kuinka tiivis, vai oliko sekin tällainen VÄLJÄ suhde ilman mitään tulevaisuudensuunnitelmia, ehkä edellinen nainen teki samanlaisen ratkaisun kuin sinä nyt ajattelet, eli ei jaksanut odottaa.
Pelottavaa. Ihan kuin mun tämän hetkisestä elämästä.
Onkohan teillä sama mies. Jos miehenne eivät olekaan ihan vapaita
Kiinnostaisi tietää mikä tilanne on tällä hetkellä? samanlainen tilanne meneillään juuri nyt,
Kuin myös! Puhelua odottaen... :(
Hänen erostaan on tosiaan vähän aikaa eikä noin nopeasti voi välttämättä päästä pitkästä parisuhteesta yli, vaikka toisaalta, jos ero oli sopuisa ja tunteet olivat kaverillisia, on suruprosessi paljon nopeampi. Hän tahtoo tällä hetkellä vain omaa tilaa, ei hän ole valmis taas suhteeseen. Mutta entä sitten, kun hän on varmasti yli menneestä ja on valmis parisuhteeseen? Sinä saatat olla edelleen hänen vierellään, mutta haluaako hän sitoutua sinuun vakavasti? Tällä hetkellä olet mitä todennäköisimmin pelkkä laastari. Hän tarvitsee laastarisuhdetta, läheisyyttä, seksiä, seuraa, jotakin mikä vie ajatukset pois erosta. Hän tietää tekevänsä väärin sinua kohtaan, onhan hän jo sen sinulle itsellesikin ilmaissut ja hän on myös sanonut, että ei voi luvata teille yhteistä tulevaisuutta. Tuskin hän koskaan sitoutuu parisuhteeseen kanssasi, vaikka oletkin "ihan kiva".
Olisi hauska tietää, miten teillä nykyisin menee.
Hei,
Täällä sama juttu, lisäksi....
Sanoin miehelle kun käväsi kylässä, että nyt loppuu meidän seximme ja hän sanoi, että "ei siitä päätetty" ja minä sanoin, että "mutta minä päätin" Mies yritti vielä jos saisi sexiä, mutta minä sanoin, että "kaikki tai ei yhtään mitään".
Kyllä tuo on soitellut, mutta onneksi pidän pitkät työpäivät, jottei hän pääse luokseni kylään, koska kärsin koko ajan.
Mies ei vain pysty etenemään , vaikka tykkää minusta paljon.
Toivon kovasti, että joku muu mies vie jalat altani, jotta pääsen tuosta miehestä eroon. Sillä en aio kuluttaa aikaani tuollaiseen jossa minun tunteet loukataan.
Hei frie! Miten tänä päivänä menee ?
Kukaan meistä ei ole sitoutumiskammoinen enää siinä vaiheessa kun se oikea osuu kohdalle. Vai mitä luulette ?
Hei Frie, tuossa alussa kirjoitat ettet voi edes kertoa suoraan tunteistasi. Miksi? Eihän sille ole mitään estettä tässäkään tilanteessa?
Minkä ikäisiä olette?
Minulla oli tuon kaltainen tilanne joskus. Mies väitti olevansa hyvinkin ihastunut, tuntui jopa vähän roikkuvan. Mutta silti venkoili ihmeellisesti. Vaistot alkoi hälyyttää, ja kyselin vähän miehen kavereilta mistä on kyse. Eräs rehellinen sitten paljasti että paneskelee edelleen eksäänsä, siitä kumma käytös. Heidän erosta oli silloin neljä kuukautta. Aluksi pistin miehen koville, ja käskin häntä katkaisemaan välinsä eksään. Tein kaikkeni miellytääkseni miestä, jotta eksä unohtuisi. No, puolen vuoden päästä mies jäi rysän päältä kiinni taas saman eksän kanssa. Jätin miehen.
Myöhemmin kun olen jutellut tämän miehen kanssa, hän on myöntänyt että meidän suhde alkoi liian aikaisin. Mies ei ollut ehtinyt käsitellä eroaan yhtään, ja pelkäsi yksinjoutumista niin paljon että siksi roikkui minussa. Ei kuitenkaan osannut irrottaa eksästäänkään. Aika pentu siis, ihan hyvä että suhde häneen loppui.
Oli pakko kirjoittaa, tuo teksti on aivan kuin omasta elämästäni kerrottu jonkin aikaa sitten. Tapasin vuosi sitten miehen, joka oli alussa jatkuvasti soittelemassa ja ehdottamassa tapaamista. No, tapailimme jonkin aikaa, ja sitten tuli totaalinen stoppi. Emme nähneet, emmekä pitäneet yhteyttä kahteen kuukauteen. Kunnes sitten mies otti minuun yhteyttä kahden kuukauden jälkeen ja aloimme tapailla säännöllisesti, olin yleensä vajaan viikon hänen luonaan ja reilun viikon kotona, kunnes sitten parin kuukauden tapailun jälkeen mies sanoin minulle, että on minun kannaltani parempi lopettaa ja olla vaan kavereita, koska hän ei pysty tarjoamaan minulle sitä mitä ansaitsisin. No, tapasimme kuitenkin pari viikkoa tämän jälkeen ja homma alkoi pyöriä taas uudelleen samanlailla kuin aiemminkin, olin aina muutaman päivän hänen luonaan ja muutaman kotona. Kunnes seuraava polemiikki tuli kolmen kuukauden päästä, kun kysyin, haluaako hän seurustella kanssani virallisesti, hän sanoi että haluaa kyllä mutta jostain syystä hän ei pysty. Jolloin sanoin että sitten kaikki on ohi väliltämme, viikon elimme taas hiljaiseloa kunnes jälleen palasimme samaan ja tällä kertaa kuukauden jatkettuamme tätä samaa, sanoin että se on nyt joko tai, ota tai jätä, mutta pelleile en enää hetkeäkään. Yllätyksekseni hän sanoikin, että hän haluaa seurustella kanssani. Siitä saakka olemme olleet virallisesti yhdessä, mutta nyt ongelmana on, että on tiettyjä ihmisiä joiden aikana hän ei näyttäydy kanssani, esimerkiksi hänen perheensä, hän ei halua minua mukaan kun menee tapaamaan äitiään, isäänsä tai siskoaan. Lisäksi ongelmana on se, että meillä molemmilla on lapsi, joiden aikana hän ei halua minua nähdä. eli toisinsanoen, jos minun lapseni on kotona, hän ei tule minun tykö ja jos hänen lapsensa on hänellä, minä en saa mennä hänen luokseen, edes minun tavaroitani ei saa olla näkyvillä kun hänen poikansa tulee hänelle, jotta poika ei näe niitä. Jos suhteemme olisi alkanut vasta tuossa neljä kuukautta sitten, en ihmettelisi tilannetta, mutta koska tämä juttu kokonaisuudessaan on alkanut jo yli vuosi sitten niin siksi ihmettelen. Hänen omasta erostaan on jo 2,5 vuotta joten ei sekään oikeen voi taustalla enään kummitella. Tuntuu vaan, että tämä suhde ei tule etenemään tästä vaikka molemmat haaveilevat perheestä sun muusta, mutta tätä menoa olemme viellä 5 vuoden päästäkin tässä samassa tilanteessa?
Jatkuiko kaikki täysin ennallaan suhteenne "virallistamisen" jälkeen? Vaikuttaa siltä, että hän ei vieläkään pidä teitä kunnollisena pariskuntana. Ihmeellistä venkoilua. Olen sitä mieltä, että kannattaa aina lähteä mahdollisimman ajoissa eikä tyytyä yhtään vähempään kuin mitä tahtoo. Ihmiset voivat vain jatkaa itsekeskeisiä leikkejään, kun aina joku on liian kiltti ja venyväinen kaikenmaailman pelleilyyn.
Eli siis tämän "virallistamisen" jälkeen hän on mm. kavereilleen sanonut että hänellä on tyttöystävä. Kyllä hän äidilleen ja siskolleenkin minusta on kertonut, mutta olen vaan joku jonka kanssa hän hengaa. Exänsä taas kysyi häneltä että onko hänellä joku, niin hän vastasi että ei ole, kun kysyin että miksi valehtelit, hän sanoi ettei exän tarvi tietää hänen asioistaan. Exällänsä on jo ns. uusi perhe.
Haloo Frie! Haluan tietää miten teidän lopulta kävi ???????????
Ihan niinku mun elämää..
Hei kaikki!
Olin todella yllättynyt, kun nyt kuukausien päästä muistin tämän viestiketjun, että todella on näin paljon ihmisiä jotka jakavat, tai jakoivat kanssani samantyyppiset tilanteet ja ajatukset, ja joita vielä kiinnostaa että miten meidän kävi. Kiitos myös kaikista viisaista mielipiteistä!
No, "meidän" ei käynyt hyvin. Ei siis ole mitään meitä, enää millään tasolla, valitettavasti. Nyt alan suhtautua asiaan jo järkevästi enkä enää niin tunteellisesti, mutta pakko on myöntää, olin pitkän pitkän aikaa todella hajalla.
Tapahtuneista voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkän tarinan, mutta lyhyesti; Noin puolitoista kuukautta alkuperäisen tekstini kirjoittamisesta tilanne kärjistyi siihen, että mikään ei muuttunut mihinkään suuntaan. En kyennyt lopettamaan, mutta emme myöskään edenneet mihinkään. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että jossain vaiheessa minä aloin kai tietyllä tapaa alitajuisesti saada tarpeekseni. Käyttäydyin todella painostavasti, aiheutin draamaa pienistä, olin mustasukkainen, mitä oikeutta minulla ei tavallaan olisi ollut. Kaipasin niin kipeästi osoitusta siitä, että merkitsen toiselle yhtä paljon kuin hän minulle.
Tietysti tämä oli vain yksi osatekijä jutun loppumiseen vaikuttaneista syistä, mutta tavallaan sain itse hänet saamaan tarpeekseen minusta, ja koska jälkeenpäin tajuttuna mitään niitä suuria tunteita ei hänen puoleltaan ollut, tämä ei hirveästi vaatinut. Kunnon parisuhdetta ei tällaisella olisi kaadettu. Ja kuten sanottua, tavallaan olin kai saanut itsekin tarpeekseni, asiaan oli tultava ratkaisu tavalla tai toisella.
Juttu loppui sinänsä "nätisti". Hänestä ei vain enää tuntunut hyvältä jatkaa. Oli tavannut uuden kivan ihmisen, ketä halusi tapailla.
Vajaat pari kuukautta meidän eromme jälkeen hän seurusteli tämän ihmisen kanssa. Tällä hetkellä asuvat yhdessä. Joten se siitä "en ole valmis seurustelemaan, en halua mitään vakavaa yhtään kenenkään kanssa" -höpinästä :) Minä en vain ollut ihminen, kenen kanssa hän olisi halunnut hauskanpitoa enempää. Jostain syystä ei vain sitä saanut minulle sanotuksi ja teeskenteli muuta siinä mielessä, että antoi toivoa jatkuvasti turhasta. Se onkin oikeastaan ainoa asia joka edelleenkin kaihertaa. Väkisin ei voi toisesta välittää, mutta olisin ehkä kuitenkin kaivannut toisenlaista suoraselkäisyyttä. Kuinka monta kertaa kysyinkään, suoraan ja kiertäen, että kiikastaako tämä nyt vain siitä, että minä en vain ehkä ole oikea ihminen. Aina vastaus oli sama "sussa ei ole yhtään mitään vikaa, voisin hyvin nähdä meidät parina, en nyt vain tällä hetkellä halua yhtään mitään vakavaa kenenkään kanssa!". Niin.. Ehkä olisi vain voinut sanoa, että ehkäpä niin onkin, siitä juuri saattaa olla kyse. Olisihan se sattunut, mutta olisin tiennyt missä mennään, enkä rakennellut omia pumpulilinnojani niiden toiveiden varaan.
Tietysti harmittaa tajuta olleensa laastari. Sillä sitähän minä olin, kuten joku täällä sanoikin. Uskon, että hän oikeasti välitti kyllä minusta, millään en saa itseäni uskomaan että kaikki yhdessä koettu olisi ollut hänen puoleltaan teeskentelyä. Hän vain ei kuitenkaan välittänyt kuitenkaan loppujen lopuksi tarpeeksi, siten kuin seurustelukumppanista kuuluisi välittää. Hän tarvitsi minua, halusi minua, sain hänen olonsa hyväksi ja rennoksi, meillä oli hauskaa yhdessä. Harmi vain, että minä olisin halunnut enemmänkin.
On jännä lukea tätä tekstiään, ja tajuta kuinka rationaalisesti osaan jo suhtautua asiaan. Yhdessä välissä nimittäin todella tuntui, ettei se päivä koita ikinä. Mutta täältä noustaan sittenkin! :)
Toivottavasti teillä muilla, jotka olitte samankaltaisissa tilanteissa, oli onnellisempi loppu tarinoillanne! :)
Niin, ja jos jotakuta kiinnosti, niin ikää meillä molemmilla oli 25 vuoden kieppeillä.
Kiva kuulla, kuinka lopulta kävi, vaikka asiat eivät toimineetkaan. Todella ikävä tuo miesten tapa pimittää todellisia tarkoitusperiään. Itse monesti olisin voinut pitää vain hauskaa, mutta kun alusta asti annetaan ymmärtää enemmän niin menen sitten ihastumaan. Kaiken draaman voisi välttää olemalla rehellinen ja avoin. Tuskin tällaisilla tarinoilla on koskaan onnellista loppua. Mutta älä ota itseesi tapahtuneesta, olen itse ainakin tuntenut oloni arvottomaksi tuollaisen kuvion jälkeen, mutta se on turhaa. Vika ei ollut sinussa. Sinä pääsit hänestä onneksi eroon ja voit jatkaa elämääsi.
Sehän on sanonut sulle selvällä suomenkielellä miten asiat ovat joten tuskin ne siitä muuttuvat. Rehellisesti sinulle on nyt asia ilmaistu joten usko se - miehet harvoin ajattelee kovin monimutkaisesti!!!
Sinuna tekisin (no hyvä puhua, käyttäytyisin varmasti melko hysteerisesti tilanteessasi) niin, että puhaltaisin pelin poikki vaikka kuinka pahaa tekisi. En niin, että katkaisisin välit, vaan ilmaisisin miehelle selkeästi, että nyt on tauon paikka ja että olet tosissasi hänen suhteensa: hän joko jää tai lähtee. Minusta tuntuu, että mies haluaa vain hengähtää - hänellä saattaa ja varmasti onkin paljon kolhuja edelisestä suhteestaan, ja se tarkoittaa väistämättäkin sitä, että niissä tuoksinnoissa jäät kakkoseksi. Mietipä kolikon molemmin puolin; parempi se, että mies erittelee rauhassa ongelmansa, kuin lähtisi suin päin suhteeseen kanssasi ja toisi mukanaan edellisen suhteensa painolastit. Olisit vain laastari.
Samalla tauon aikana voisit käydä läpi tunteitasi ja tilannettasi, mutta myös samalla avautuisi sekin, onko teillä kahdella mitään tulevaisuutta. Mies alkaa nopeasti soitella, mikäli tajuaa, että olet tosissasi. Siitä ei kuitenkaan tule mitään, jos vastaat hänen pyyntöihinsä aina kun hän tarvitsee sinua sänkyynsä - olisit vain jojo, jota mies tarpeensa mukaan pompottelee edestakaisin mutta vailla mitään sitoumuksia. Tee se selväksi, ettei sinulla ole aikaa päämäärättömään vaappumiseen, vaan mies jää historiaan mikäli ei saa jotain aikaseksi.
Oletko miettinyt mitä saat häneltä? Muistaako hän sinua merkkipäivinä? Voitko luottaa hänelle jos sinua surettaa jokin? Pystytkö nukkumaan hänen vieressään vai päättyykö kaikki aina seksiin? Lähteekö bussi tai tuleeko kiire jollet laske housuja alas? Millaista hänen kanssaan on päivinä, jolloin sinulla on menkat, tukka rasvainen ja kiukuttaa? Onko hän luonasi vai mielummin kavereiden kanssa kaljalla tai sitten teillä tietymättömillä?
Enempää miehen käytöksestä en osaa sanoa mitään, mutta sen verran opin itse vuosien aikana, että ihastunut käytös ei aina kerro kaikkea. Tuo harvakseltaan näkeminen ja sinun aloitteestasi on paha merkki; naisen ei tarvitse soitella miehelle jos miestä kiinnostaa. Vaikuttaisi myös siltä, että mies pyörittää toisiakin?
Mulla on ainakin usein siten, että jokin ihminen ei vain ajatuksentasolla kiinnosta vaan otan hänet ikään kuin itsestäänselvyytenä, sellaisena että on kiva nähdä ja nähdessä on helppoa olla ja panna. Kun taas näemme, muistankin miksi pidän hänestä enkä malttaisi pitää näppejäni erossa, mutta erotessamme hän jää taas unholaan.
Ennen kaikkea: puhalla peli poikki ja anna miehelle tilaa ja aikaa. Hysteerisellä käytöksellä häädät hänet vain kauemmaksi itsestäsi.
Ei kai tuolla enää väliä ole, kun mies pisti jo homman poikki ja asuu toisen naisen kanssa?
"Joten se siitä "en ole valmis seurustelemaan, en halua mitään vakavaa yhtään kenenkään kanssa" -höpinästä"
Noinhan se usein on. Todellisuudessa ei vain olla halukkaita sen vakavempaan juuri sen henkilön kanssa. Kun se aidosti kiinnostava löytyy, niin yhtäkkiä se seurustelukin onnistuu :)
Huoh. Törmäsin tähän viestiketjuun ja aloittajan tilanne oli kuin omaa tekstiä.
Oma tarinani alkoi tammikuun lopulla. Tapasin miehen, joka oli juurikin eronnut parivuotisesta suhteesta. Olin kuulemma jotain täysin erilaista, mitä hänelle on koskaan vastaan tullut.
Olemme nyt tosiaan siis aika tiiviisti tapailleet tammikuulta saakka. Oon ollut ihan okei sen ajatuksen kanssa, että toinen on vain hetki sitten eronnut, ja oikeastaan koko aikuisikänsä seurustellut. On ihan okei, että hänellä on nyt niitä omia menojaan, eikä tilivelvollisuutta kertoa aina ja kaikesta.
Ollaan myös puhuttu, myöhemmin minä myös draamaillut aiheesta, ettei hän juuri tällä hetkellä halua sitoutua. Että hän on pahoillaan minun puolestani, ettei voi antaa sitä, mihin minä olen ajan myötä alkanut lämmetä: Vakavempaan suhteeseen.
Tilanne on siis aika kliseinen; Vietämme paljon aikaa yhdessä, teemme muutakin kuin harrastamme seksiä. Hän on tavannut ystäviäni, jopa sukulaisiani. Käyttäydymme siis pitkälti kuin pariskunnat ja meillä on hauskaa. Mutta minä tyhmä nainen olen mennyt kehittämään syvempiä tunteita, toiveita yhteisestä tulevaisuudesta. Tietäen, etten ainakaan hetkeen ole saamassa tätä kaikkea mieheltä ketä tapailen.
En ole pahemmin painostanut, pari kertaa tosiaan pikku huppelissa vetänyt draamat aiheesta, mutta asia on puitu. Aina hetkeksi.
En myöskään ajattele, että virallisen parisuhteen pitäisi olla sitä, että ollaan sitten kuin paita ja peppu, mitään ei tehdä erikseen, vaan kaikki pitää pähkiä yhdessä.
Ei todellakaan, arvostanhan itsekin omaa aikaa ja tilaa. Haluaisin vaan nimenomaan sitä molemminpuolista välittämistä ja sen näyttämistä, mahdollisesti yhteisiä suunnitelmiakin jonkun verran..
En oikeastaan tiedä, miksi halusin tähän ketjuun oman tarinani kirjoittaa. Neuvot tiedän; "lopeta koko juttu". - En vain vielä ehkä kykene, vaikka ajatus viimeaikoina onkin monesti mielessä ollut.
Olen kolmeakymppiä lähenevä nainen, en koe vielä potevani lisääntymiskuumetta, mutta jotenkin karsastan ajatusta siitä, että tuhlaan tässä mitä luultavimmin aikaani, niinkuin muutaman kerran aiemminkin nuorempana.
Ehkä tämä tästä, suuntaan tai toiseen. Kai sitä kesän voi pitää hauskaakin vaan, ja yrittää olla potematta, tai ainakaan näyttämättä, omaa kasvavaa ahdistusta ja satunnaista mustasukkaisuutta :P
Tsemppiä kaikille, jotka vastaavassa tilanteessa vielä kärvistelette!
Itse olen juuri kokenut täysin samanlaisen suhteen, tosin hänellä oli jo erosta pari vuotta aikaa...vähän aikaa sitten tein kuitenkin päätöksen,että on parempi erota,kuin menettää järkensä pähkäilemällä tuleeko tästä suhteesta koskaan mitään enempää,koska mulle ei riittänyt se että tavattiin kerran vkossa,vaikka ne yhdessäolonhetket hienoja olivatkin...toivon,että päätökseni oli oikea, sillä haluan ihmissuhteen jossa oikeasti ollaan yhdessä,jaetaan arjen ilot ja murheet...ja jos olemalla oma itseni,ei riitä, on aika jatkaa eteenpäin...mutta voimia sinulle!!
Täytyy kertoa teille, ettei asia miksikään muut keski-iässäkään. Olen viisaikymppinen, miesystäväni vähän vanhempi, eronneita kumpikin.
Hän itse teki aloitteen lähemmästä tutustumisesta, olemme harrastuspiireissä tunteneet jo vuosia. Kevään aikana on sitten pikkuhiljaa vietetty enempi aikaa yhdessä, tehty reissuja ym. Ja mukavaa on ollut, viihdymme hyvin, meillä kun on samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja harrastukset. Ihastuin auttamatta.
Sittemmin hän rupesi puhumaan ristiin, kuinka hän ei vakavaa suhdetta ole etsinytkään ja ehdotti kaveruutta etuoikeuksilla (seksikumppaneita ei meillä olisi enempää). Sitoutumiskammoa, sanon minä. Ja varahaaremia löytyy ympäri maan, vaikka ovatkin vain "ystäviä".
Minkälaiseen haaremiin olenkaan sekaantunut ? Ja kuinka ihmeessä sitä häneltä kysyn kuulostamatta omistushaluiselta ? Entä onko se omistushalua, jos en siedä sitä, että hän viettää aikaa muita naisia auttelemassa - sopii niistä keikoista jopa minun seurassani ollessaan ?
Oli jotenkin helpottavaa lukea tätä ketjua, sillä olen itse vähän vastaavassa tilanteessa - ihastuneena mieheen, jonka kanssa juttu ei etenekään. Tuntuu kivuliaalta hylätä tämä juttu, mutta se tuntuu sopivimmalta.
No, elämä jatkuu, kai.
Niinhän se on, elämä jatkuu. Menneistä vuosista olen oppinut, että paras tapa pienentää miesmurheita on ajatella muita miehiä. Tavata niitä jossain, baarissa tai tansseissa, missä nyt kukin kulkee.
Hauskaa kesää vaan meille kaikille ;)
Tutulta kuulostaa. Elän parhaillaan samankaltaisessa tilanteessa, enkä tiedä, jäädäkö vai lähteä.
Tapasimme ulkomailla kesän alussa, mutta olemme molemmat suomalaisia ja asumme Suomessa noin 150km päässä toisistamme. Olemme olleet kiinteästi tekemisissä ja nähneet tuon ulkomaanmatkan jälkeen pariin otteeseen parin päivän ajan kerrallaan. Tapaamiset ovat olleet hyviä.
Puheen tasolla meillä on vain seksisuhde, mutta mies käyttäytyy kuin rakastunut pikkupoika. Sanoo asiasta kysyttäessä, ettei halua parisuhdetta, että hänellä on elämänsä palikat kasassa ja kaikki on hyvin. Hän sanoo nauttivansa seksistä kanssani enemmän kuin vuosiin kenenkään kanssa, puhuu aina uusista tapaamisista, seuraavista kerroista jne.
Minä puolestani olen alkanut kehittää tunteita, vaikka sitä yritinkin jarrutella. Olen sanonut olevani hieman ihastunut, ja repäiseväni itseni irti, jos en kestä enää tilannetta. Hän on sanonut tämän olevan ok, on jopa osoittanut huolta, miten minun käy, kun tässä paneskellaan jatkossakin ja jos irtautuminen onkin sitten vaikeaa tai rakastun päättömästi.
Hän on siis se, joka aina haluaa jatkuvuutta. Minä olen esittänyt huolettomampaa, menevämpää ja vähemmän emotionaalisella tasolla kiinnostunutta, kuin todellisuudessa olen. Luulen, että olen saanut käytökseni ja vapaamielisyyteni ansiosta pidettyä hänet koukussa, mutta toisaalta minulle alkaa riittää. Haluaisin enemmän vaikka olen parhaani mukaan pelannut hänen säännöillään.
Lisäksi meillä ei ole sopimuksia tai sitoumuksia, vaan saamme vapaasti panna muita. Olemme vapaita ihmisiä, jotka vain paneskelevat keskenään. Mutta jotka näemmä myös ovat päivittäin hyvin kiinteästi tekemisissä keskenään... Olemme molemmat panneet muita, mutta olen tehnyt selväksi, etten halua nussia ympäriinsä vaan olisin mielelläni yhden kanssa nyt ainakin jonkun aikaa. Sisimmässäni kaipaan parisuhdetta ihan helvetisti, mutten tietenkään ole sitä hänelle kertonut. Karkoittaisin hänet vain.
Aion nyt ottaa etäisyyttä ja katsoa, paljonko hän huutelee perääni. Samalla haluan miettiä itse sitä, suostunko vallitsevaan tilanteeseen. Koen, että tässä mennään hänen ehdoillaan eikä minun, enkä tiedä, haluanko tätä enää. Etäisyydenotolla toivon toki hänen tajuavan millainen helmi on liukenemassa hänen käsistään, mutta jos hän ei kiinnostu minun tekevän lähtöä, on se yksinomaan hänen tappionsa.
Pelkkä seksisuhde näyttää kelpaavan hyvin monellekin miehelle. Kummeksuttaa nää nykyajan kollit, kun ei normaalia parisuhdetta haluta/osata muodostaa... perh...na. Uutta muijaa vaan putkeen, jos vähän tulee erimielisyyttä.
Sitoutumispelkoa? Sielunkumppani? Paljon kysymyksiä ilman vastauksia ja tilanne elää edelleen- aiheeseen liittyvä blogi: http://travellereddie.blogspot.fi/
Me naiset ajattelemme usein liian monimutkaisesti asioita. Monesti joutuu turhaan pettymään, kun luulee, että miehellä on joku
"sitoutumiskammo" tai
"kiire".
ettei ehdi tapaamaan. Jos syynä kuitenkin voi olla niinkin yksinkertainen tosiasia kuin että mies ei ole tarpeeksi kiinnostunut.
Kannattaa herätä sieltä ruususen unesta ja kohdata todellisuus.
Tällainen kirjakin asiasta on kirjoitettu:
He's not that into you. Gregory Behrendt. Elokuva Jätä se! on tehty tämän pohjalta.
Miksi tuhlata aikaa sen vatvomiseen, että onko miehellä kammo siihen tai tähän? Kun voisi käyttää saman ajan etsiäkseen miehen, joka rakastaa?
Tämä on se mies joka on jo naimissa, on vain seksin perässä, siksi kanssasi. Ei tietenkään sitä sinulle kerro.
Ihan kuin ap olisi kirjoittanut minusta, tosin olen nainen. Eli sitoutumis- ja läheisyyskammo on minulla, kun taas miesystäväni on aivan toista maata. Meillä on ollut ongelmia tästä omasta ongelmastani johtuen, olen jättänytkin pariin kertaan, mutta miehen sitkeyden ja peränatnamattomuuden takia ollaan yhä yhdessä.
Tiedän että hän kärsii tilanteen epävarmuudesta, mutta kuulemma rakastaa minua paljon, eikä halua erota. Yrittää ymmärtää. Minä en ole rakkautta tunnustanut, en tiedä rakastanko. Olin kyllä rakastunut ennen läheisyyden ja suhteen syvenemistä, sitten yhtäkkiä tulin jotenkin tunnottomaksi. Yritän koko ajan tutkailla tunteitani, jos kyse onkin vain tuosta sitoutumispelosta, joka oireilee näin.
Olen kiitollinen, että mies jaksaa yrittää ylläpitä tätä suhdetta. Viimeksi tänään arvelin, että ehkä sittenkin saattaisiin jopa vähän rakastaa häntä, ja että ehkä en osaa olla onnellinen. Sen olen havainnut, että minäkin "välitän" ja "pidän" miehestä ja tunnen voimakasta kemiaa häneen, sekä aidosti arvostan häntä. Voin kuvitella, että suhde jatkuu ja ehkä tästä itsekin jotenkin eheydyn. Jos mies jättäsi kuten ap tuossa harkitsee, voi olla 100% varma, että se loppuisi siihen, tällainen sitoutumiskammoinen ei ryhdy perään haikailemaan vaan järkeilee, että hyvä kun loppui.
Vaikea neuvoa, mutta kyllä minusta tuossa op:n mies-kuvauksessa oli myös lupaavia piirteitä, että mies pitää ja voi olla jatkolle siis edellytykset hyvinkin. Riippuu siitä, miten paljon ap siinä kärsii, että kannattaako suhdetta hänen mukaansa jatkaa.
heh, onneksi en ole ainut jolla näitä ongelmia on. Minä tapasin miehen muutama kuukausi sitten, kävimme muutamilla treffeillä. Ja mies ilmaisi silloin, että haluaa tavata minua enemmän, ja jossain kohtaa myös sen, että etsii pidempiaikaista suhdetta, aivan niinkuin minäkin. Asumme kylläkin eri paikkakunnilla, eroa on hieman alle 100km. Minä olen useimmiten hypännyt hänen luonaan ja ollut yötäkin ja sen sellaista, yhdessä olemme touhanneet kaikennäköistä ja mukavaa on ollut. Makuuhuoneen puolella on ollut pientä ongelmaa, kun ei miehen puolelta asiat täysin onnistu. Hänen edellisestä suhteestaan onkin jo monta vuotta, yhden yön juttu viimeisin on ollut vuosi sitten. Selvästi miestä häiritsee kun asiat ei luista sillä puolella, mutta minä olen selvästi ilmaissut, että ei haittaa, minä kyllä odotan. Hän on itse myös ilmaissut, että on huomannut meidän tapailun aikana, kuinka helposti hän ei päästä ihmistä lähelleen, häntä on nimittäin petetty edellisessä suhteessa. Itseäni vain mietityttää välillä, että mitä hän oikeasti haluaa. Olen suoraan kysynyt, että miltä hänestä tuntuu, että voidaanko kutsua itseämme pariskunnaksi vai ei, ja vastaus on ollut "kai, miten sinun mielestäsi?". Makuuhuoneen puolella hän on usein paljon vapautuneempi ja kertoo itsestään enemmän, kuin päivän valossa.
Eniten mua hämää, että mies ei itse koskaan ota yhteyttä minuun, vaan kaikki tapahtuu aina itseni toimesta, ja olen asiasta mennyt hänelle sanomaankin, että kaipaan enemmän aktiivisuutta hänenkin puoleltaan.. ja hän tuntui ymmärtävän. Mitään ei vain ole toistaiseksi tapahtunut. Viisi päivää sitten viimeeksi on nähty, jolloin asiasta myös mainitsin. Ja kun kutsun hänet tänne, kasvotusten jutellessamme, vastaus on aina, että "olen ollut aina huono lähtemään", tai vitsailee asian kanssa, että ehkä ens vuonna. Minua se hieman loukkaa. Mutta voiko häntä hermostuttaa? Ja kun hän kuitenkin kulkee baareissa ja ystäviensä luona tämän tästä. Että haluaako hän minua oikeasti? Hän on sanonut olevansa huono tekstaamaan, ja sen olen huomannutkin jo, mutta miksei hän sitten soita? hän puhuu puhelimessa koko ajan, mutta ei sitten voi soittaa mulle koskaan? Hän kuitenkin kysyi, että koska mulla on lomaa, ja kävi itse anomassa lomaa samalle ajankohdalle. Hänen kavereitaan olen jo nähnyt monia ja käsi kädessä olemme kulkeneet julkisilla paikoilla. Pienessä hiprakassa hän osoittaa minuun paremmin kiintymystään. Voiko hän jännittää meitä vielä? Eikö hän vain halua minua? Voiko tässä olla juuri sitä, että ei halua kiintyä liikaa, koska pelkää minun jättävän hänet? Jännittääkö häntä vielä? Onko tämä hänen puoleltaan vielä sitä asian tarkkailua?
Minä tykkään hänestä mahdottomasti, mutta en vain ole varma hänen tunteistaan sitten kuitenkaan.. Hieman ahdistaa välillä koko asia. Käskin hänen tulla tällä viikolla luonani käymään, ja nyt vain odottelen, että koska ilmoittaa tulevansa.. jos tulee. Hänellä on kyllä paljon töitä, mutta ei se ole syy sille, ettei hän voi tänne tulla. Meinaan kyllä ottaa asian esille, jos hänestä ei mitään kuulu. Koska en halua olla tässä, jos häntä ei oikeastikkaan kiinnosta.
Apua, kun luen tämän tajuan olevani samanlaisessa tilanteessa, ollut kohta vuoden. Ensin seurusteltiin tiiviisti muutaman kuukauden, kunnes minä ahdistuin siitä, ettei asiat edennyt ja mies ahdistui kun ei voinut antaa minulle enempää. Päätettiin jatkaa ystävinä, mutta ei siitäkään tullut mitään, ja nyt meillä on aika lailla puhdas seksisuhde. Ongelma on se että teemme erittäin tiiviisti töitä yhdessä, olemme loistava työpari. Nähdään siis päivittäin, ollaan erittäin läheisiä (mutta kuitenkin niin ettei kukaan ympärillä ole huomannut) ja nähdään kerran viikossa ja rakastellaan. Rakastellaan tuntikausia, parasta seksiä ikinä. Kaipaan enemmän, mutta olen hyväksynyt etten sitä häneltä välttämättä ikinä saa. Hänellä jo kaksi pitkää suhdetta takana ja useampi lapsi, ymmärrän ettei välttämättä jaksa rakentaa enää kolmatta suhdetta. Minullakin jo teini-ikäisiä lapsia, joten sinänsä tämä suhde on tähän elämäntilanteeseen ihan sopiva. En enää rakenna pilvilinnoja, vaan nautin siitä mitä meillä on, koska se on omalla tavallaan ainutlaatuista. Tiedän myös ettei tämä riitä minulle forever ja tilalle tulee pakostakin uusi mies jossain vaiheessa mikäli tämä ei tästä kehity. Tai toinen nainen, koska vaikka mies vakuuttaa että olen aivan ihana, niin tiedän, että jos olisi todellakin rakastunut niin asiat olisivat jo toisin.
Sanoisin, että todennäköisesti sitoutumiskammoinen mies. Tapailin samantyypistä miestä n.6kk ja tapaamiset sujuivat hyvin, seksi ok ja hellyyttä oli myös. Kuitenkin arjessa piti vähän yhteyttä. Kun tiedustelin, miisä mennään, hermostui vallan. Loppujen lopuksi tein valinnan, vaikka häneen oli rakastunut, etten halua jatkaa suhdetta ilman sitoutumista.Eroaminen ie ollut helppoa, sydän siinä särkyi, mutta minkäs teen ,kun toinen vaan jatkaa samaa kaavamaista menoa. :/ Nyt jälkeen päin tiedän toimineeni oikein, haluan enemmän. :)
Täällä myös samassa tilanteessa oleva... Tavattiin miehen kanssa vuosi sitten kesällä, loma- aika seurusteltiin tiiviisti, lapset tutustu toisiinsa (samanikäiset) ja sitten hänellä alko työt jota stressaa kovasti. Toinen kuukausi meni vähemmän nähdessä ja kun otin asian puheeksi niin tuli täys stoppi. Puhuttiin asiasta ja päätettiin jatkaa, sanoin että haluan olla vaikka yhteistäaikaa onkin vähän ( vuorotyö, lapset, sitten hänen isänsä sairastu toisella paikkakunnalla) . Sitten itse kyllästyin tilanteeseen kun mitään yhteistä tekemistä / olemista ei ollut. Ja lopetin suhteen itkun kanssa kylläkin. No tavattiin talven aikana 5-7 kertaa ja joka kerta vietettiin yö sekä päivä yhdessä. Yhdessäolo on huippuihanaa ja ajatukset kulkee samaa rataa. Tänä kesänä taas lomalla lähdettiin yhdessä mökkireissulle ja aloitettiin taas suhde. Olin alussa hyvin varovainen ja yritin pitää tunteeni kurissa mutta eihän se onnistu. Nyt taas menty muutamalla tapaamisella viikko... tällä kertaa iäkäiden vanhempien kotona on vesivahonko jossa on apuna vapaa-ajallaan) Tiedän että hänellä on raskastyö ja vuorotyön takia nukkumisvaikeuksia mutta jaksanko odottaa, kun en tiiä muuttuuko koskaan muuksi :( Toisaalta tiedän että hän on mun soulmade ja meillä on aivan huippuihanaa yhdessä. Koskaan hän ei ole mua loukannut eikä sanonut pahasti. Mutta....