Olen seurustellut reilut puoli vuotta itseäni useita vuosia vanhemman miehen kanssa. Itse olen päälle parikymppinen. Asumme molemmat tahoillamme yksin.
Olen huolissani miehen kiireisyydestä. Tahtooko hän minut oikeasti?
Välillä tuntuu siltä, että työt ja harrastukset ja tietokoneella pelaaminen ovat miehen elämän ykkösprioriteetteja. Itse kaipaisin päivittäistä yhteydenpitoa (vaikka tekstiviesti päivässä puolin ja toisin) ja sitä, että toinen haluaisi olla läsnä. Toisinaan vain pari kertaa viikossa näkeminen, kun kuitenkin asumme melko lähekkäin, saa minut ajattelemaan, että jotain on vinossa. Ja että minussa on hänen mielestään jotain vikaa, vaikka hän nopeasti esitteli minut esimerkiksi kaveripiirilleen.
Mies on sanojensa mukaan tyytyväinen, minä en. Huomaan jatkuvasti kyseenalaistavani suhteen ja miettiväni, kuinka kauan se tulee kestämään. Yhteisestä ajasta on puhuttu ja joskus tilanne tuntuukin puhuttuamme paranevan hetkeksi. Toivoisin kuitenkin mieheltä aktiivisuutta pyytämättäkin; en haluaisi tuntea olevani jatkuvasti seuraan tuppautuva osapuoli.
Olen alkanut hiljalleen vetäytyä. Yritän tuntea miestä kohtaan vähemmän, vaikka olen rakastunut häneen. Yritän olla ottamatta yhteyttä, vaikka haluaisin kuulla hänestä, jotta näkisin, missä vaiheessa hän alkaa kaivata minua. Mietin, tahtoisiko hän minut takaisin, jos jättäisin hänet - vai antaisiko vain mennä. Ristiriitaista on se, että toisaalta minusta tuntuu siltä, että tämä mies voisi kuvitella meidän vaikka päätyvän lopulta naimisiin.
Mies on monella tapaa aivan valloittavan ihana enkä haluaisi millään luopua hänestä, mutta olen jatkuvasti jonkinasteisessa stressitilassa tässä suhteessa.Tahtoisin enemmän tilaa hänen elämässään, jotta voisin olla niin rakastunut kuin olen. Minulla on suhteessa hyvä olla silloin, kun olemme tekemisissä paljon, mutta kun emme ole, muutun suhteesta erittäin epävarmaksi ja huomaan sen takia haluavani miestä vähemmän.
Olenko ihan hölmö ja jos olen, mitä ihmettä voisin tehdä, jotta voisin rauhoittua tässä suhteessa? Entä jos olemmekin vain sosiaalisesti erilaisia? Vaadinko liikaa?
Paljonko teillä on aikaa seurustelukumppaneillenne? Millaista yhteydenpitonne on? Kuinka huomioitte toisianne?
Olen huolissani miehen kiireisyydestä. Tahtooko hän minut oikeasti?
Välillä tuntuu siltä, että työt ja harrastukset ja tietokoneella pelaaminen ovat miehen elämän ykkösprioriteetteja. Itse kaipaisin päivittäistä yhteydenpitoa (vaikka tekstiviesti päivässä puolin ja toisin) ja sitä, että toinen haluaisi olla läsnä. Toisinaan vain pari kertaa viikossa näkeminen, kun kuitenkin asumme melko lähekkäin, saa minut ajattelemaan, että jotain on vinossa. Ja että minussa on hänen mielestään jotain vikaa, vaikka hän nopeasti esitteli minut esimerkiksi kaveripiirilleen.
Mies on sanojensa mukaan tyytyväinen, minä en. Huomaan jatkuvasti kyseenalaistavani suhteen ja miettiväni, kuinka kauan se tulee kestämään. Yhteisestä ajasta on puhuttu ja joskus tilanne tuntuukin puhuttuamme paranevan hetkeksi. Toivoisin kuitenkin mieheltä aktiivisuutta pyytämättäkin; en haluaisi tuntea olevani jatkuvasti seuraan tuppautuva osapuoli.
Olen alkanut hiljalleen vetäytyä. Yritän tuntea miestä kohtaan vähemmän, vaikka olen rakastunut häneen. Yritän olla ottamatta yhteyttä, vaikka haluaisin kuulla hänestä, jotta näkisin, missä vaiheessa hän alkaa kaivata minua. Mietin, tahtoisiko hän minut takaisin, jos jättäisin hänet - vai antaisiko vain mennä. Ristiriitaista on se, että toisaalta minusta tuntuu siltä, että tämä mies voisi kuvitella meidän vaikka päätyvän lopulta naimisiin.
Mies on monella tapaa aivan valloittavan ihana enkä haluaisi millään luopua hänestä, mutta olen jatkuvasti jonkinasteisessa stressitilassa tässä suhteessa.Tahtoisin enemmän tilaa hänen elämässään, jotta voisin olla niin rakastunut kuin olen. Minulla on suhteessa hyvä olla silloin, kun olemme tekemisissä paljon, mutta kun emme ole, muutun suhteesta erittäin epävarmaksi ja huomaan sen takia haluavani miestä vähemmän.
Olenko ihan hölmö ja jos olen, mitä ihmettä voisin tehdä, jotta voisin rauhoittua tässä suhteessa? Entä jos olemmekin vain sosiaalisesti erilaisia? Vaadinko liikaa?
Paljonko teillä on aikaa seurustelukumppaneillenne? Millaista yhteydenpitonne on? Kuinka huomioitte toisianne?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mä näen mun miestä viikon välein, asutaan erillään ja vuos ollaan seurusteltu. Hänelle tärkeempää harrastukset ja kaverit, siksi ei malta mua useemmin nähdä. Meidän jutusta ei tuu tulemaan mitään kun ollaan aivan liian erilaisia, mutta tyhmänä pysyn suhteessa ja toivon että mies ymmärtää muuttua.
Onhan se varmaan miehelle kiva kun on paikka mistä saa aina seksiä kun halutaan ja ruokaa kun omat rahat juuaan ja pelataan kaikki.
Mä tarvitsen läheisyyttä jota en mieheltäni saa läheskään tarpeeksi mutta aion tyytyä osaani. Kyllä se munkin mies aina haaveilee kui meillä joskus on se omakotitalo ja lapsia mut voin kertoo ettei tule tapahtuun... Ihmistä ei voi muuttaa.
Sama tilanne kuin ap:llä. Sillä erotuksella, ettei poikaystävän aikaa vie harrastukset tai pelaaminen eikä nyt aina edes työkään. Haluaa vain olla rauhassa ja puuhailla omiaan. :( Pitäisi kai ymmärtää, mutta onhan se raskasta. Sitten kun näkee viikon tauon jälkeen (viikonloppuna) on vähän tyhjä olo kun edellisestä yhteydenpidosta on ollut niin pitkä aika (ainakin omasta näkökulmastani).
Asutaan myöskin melko lähekkäin. Tuntuukin, että jopa kaukosuhteissa on läheisempää. Olemme sitä paitsi seurustelleet jo yli vuoden, joten ihan tuoreesta suhteesta ei ole kysymys.
Meillä mennyt 2,5 vuotta,niin että näemme viikonloppuisin,minä haluaisin suhteen edes jotenkin etenevän,mutta hän ei kai sitten.
Yhteisestä tulevaisuudesta ei olla puhuttu enää aikoihin,muutenkin tämä on ollut on off juttu.
Hän muistaa kyllä syntymäpäiväni,mutta ei tuo edes pientä lahjaa,onnittelee vaan.Myöskään yhtään joululahjaa tai kukkasta en ole saanut häneltä.
En tarkoita sitä,että pitäis kalliit ja mahtavat lahjat antaa,mutta eikö joku pieni vaatimaton kuuluisi antaa rakkaalleen.
Olen mietiskellyt vähän samoja asioita. Edellisessä suhteessa soiteltiin, tekstailtiin ja nähtiin päivittäin tai ainakin monta kertaa viikossa. Molemmat olivat lähes yhtä aktiivisia tapaamisten järjestämisiin. Ikävä alkoi vaivata pian varsinkin suhteen alkuaikoina.
Nykyinen suhde on kestänyt alle puoli vuotta ja olen se, joka ottaa yhteyttä mieheen, toki mieskin joskus minulle päin ottaa yhteyttä jos asiaa on. Kuitenkin yhdessä ollessamme mies on mitä ihanin (halailee, pussailee, hemmottelee, kuuntelee, huomioi).
"Toisinaan vain pari kertaa viikossa näkeminen, kun kuitenkin asumme melko lähekkäin, saa minut ajattelemaan, että jotain on vinossa". Voin täysin allekirjoittaa tuon lauseen. Olemmeko saaneet edellisistä suhteistamme niin pahat sydänsurut aikaisemmin, että pelkäämme koko ajan, että nykyisessä suhteessamme on jotain vialla ja se pelkäämme, että se ei jostain syystä ole vakaalla pohjalla?
"Huomaan jatkuvasti kyseenalaistavani suhteen ja miettiväni, kuinka kauan se tulee kestämään. " Myös tämä lause on kuin omasta elämästäni. Olen keskustellut hieman miehen kanssa suhteen tulevaisuudesta ja olen saanut selville, että mies on tosissaan kanssani. Kuitenkaan mistään suurista tunteista ei ole vielä puhuttu, enkä tiedä johtuuko tämä minusta. En ole vielä varma rakastanko miestä joten en ole itse luonnollisestikaan kertonut tätä miehelle, mutta myöskään mies ei ole kertonut rakastavansa minua.
Meidän suhteessa yhteydenpito esim. puhelimen välityksellä on vähäistä, mutta kun nähdään niin puhutaan asioista. Toivoisin enemmän puhelinkeskusteluja ja tekstareita. Itse otan siis mieheen enemmän yhteyttä kun mies minuun.
Annetaan miehillemme aikaa ja omaa tilaa. Suhde kehittyy omaa tahtiaan ja jotkut tykkäävät edetä hitaammin kuin toiset.
Mulla oli ihan samanlainen tilanne.
Olen nyt seurustellut mieheni kanssa vuoden. Alussa nähtiin säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa. Se oli mun mielestä liian vähän, kun haluaisi olla rakkaansa kanssa koko ajan. Mut miehelläni on paljon aikaa vieviä harrastuksia, joten ymmärsin häntä. Viime kesänä (kun oltiin oltu yhdessä puolisen vuotta) aloin puhumaan miehelleni etten ole onnellinen kun nähdään niin vähän.
Puhuminen auttoi. Nykyään nähdään melkein joka päivä, tai ainakin joka toinen päivä. Joskus noi miehet vaan tarvii pientä potkaisua takapuolelle :)
Miksi annatte tuon tapahtua?
Ensiksi pitää keskustella toisen kanssa mitä te haluatte.
Meillä oli ihan samaa, vaikka nähtiin päivittäin, niin tuntui että mies ei kuitenkaan ollu "läsnä".
Sitten keskusteltiin siitä mitä me halutaan suhteelta, sanoin kaipaavani hellyyttä ja läheisyyttä, sitten keskusteltiin siitä mitä on hellyys ja läheisyys. Meillä oli noista ihan eri käsitykset...
Nyt menee suhteessa hyvin kun tietää mitä toinen haluaa. Jos kaipaan hellyyttä tai läheisyyttä, niin mä sanon siitä että tänään olisi sellanen päivä että haluaisin makoilla hänen kainalossaan hellittävänä ja silloin teemme niin.
Mutta jos mies ei olisi tätä ymmärtänyt, niin en kyllä jaksaisi jatkaa sellaisessa suhteessa.
Tee ruokaa ja pyydä syömään, ole aktiivinen sängyssä ja kokeile uutta, älä soita usein vaan vietä aikaa omien kavereiden kanssa ja harrasta. Ole siis unohtumaton ja itsenäinen kyllä mies alkaa kummasti kaipaamaan! mitä enemmän nainen roikkuu miehen perässä sitä etäisempi miehestä tulee kun mies huomaa sun kadonneen niin vasta siinä vaiheessa miettii, että miksi näin se vaan on miehet on niin yksinkertaisia.
Peli- ja nettiriippuvaisten miesten puolisoille:
http://www.paihdelinkki.fi/testaa/testi3_kumppanit.php
Jos aikuisen miehen pitää saada pelata tietokoneella tuntikausia viikossa niin ei hyvin mene.
itsekin olen päälle parikymppinen ja olen seurustellut päälle 3 vuotta itseäni 15 vuotta vanhemman miehen kanssa. Miesystäväsi kuulostaa kyllä semmoiselta että käytös on luonteessa kiinni, vaikka olisi nainen kuinka unelma niin ei vain tunne tarpeelliseksi olla yhteydessä kokoajan, on ehkä enemmän järkiperusteinen kuin tunneperäinen ihminen. Kuulostaa kyllä omituiselta että oletta seurustelleet vasta noin lyhyen aikaa, mutta mies ei vaikuta kovin hullaantuneelta. Vaan se kun on niiiin ihmiskohtaista miten viihtyy yksin tai haluaa jakaa jokahetken toisen kanssa. Onneksi itsellä on ollut onnea, oman miesystävän kanssa ollaan edelleen vuosien jälkeen yhteydessä päivittäin, joko nähdään tai sitten ollaan päivän mittaan monen monta tuntia messengerissä ja puhutaan puhelimessa höpöhöpöjä jos ollaan erossa toisistamme.
Et vain tunnu olevan se nro 1 hänen elämässään, hänellä on muuta elämää ja sinä tulet siinä mukana minkä tulet. Suhteenne ei tuosta paremmaksikaan enää muutu, joko hyväksyt tai hylkäät. Toimintasi, vetäytyminen jne. kuulostaa ihan normaalilta, itsekin olen joskus yrittänyt mutta en ole sitten pystynyt, kun olen yrittänyt testata toisen tunteiden määrää. Sinuna kyllä miettisin rankasti, että tyydytkö siihen mitä saat, kun voisit saada vielä enemmän. Toisaalta mies voi olla muuten kaikin puolin mahtava ihminen vaikkei niin läheisriippuvainen olekaan, mutta kompensoiko se tarpeeksi tilannetta... vain sinä yksin sen voit päättää. Teet mitä tahansa niin ehkä kadut sitä vielä joskus, toisalta saatat yllättyäkin teitpä niin tai näin.