Nyt on kysyttävä lähinnä heteromiehiltä että mikä logiikka on siinä kun esim baarissa on paikalla vieras komea mies niin toiset miehet käy tekemässä tuttavuutta ja parhaassa tapauksessa tarjotaan kaljatkin? Tähän olen törmännyt miltei joka ilta kun olen mieheni mukana ravintoloissa ja baareissa. Kyllä ymmärrän jos homomies häntä lähestyy ja näitäkin on tapahtunut mutta useimmiten meidän pöytään tulee ihan tavallinen heterokaveri läpsimään miestäni olalle. Onhan hän hyvännäköinen ja raamikas ja ilmeisesti myös miesten mielestä koska aika monet sen siinä minulle ja hänelle sanovat. Kehoittavat minua olemaan ylpeä miehestäni mitä tietenkin olenkin.
Naisten kohdalla näin ei kyllä tapahtuisi sillä kaunis nainen saa enemmän vihaisia katseita tai piuruluja multa naisilta kuin olalle läpsimisiä.
Jopa kaupungilla kävellessämme miestäni silloin tällöin pysäytellään ja kätellään.
Hän ei ole julkkis mutta uskon että jotkut luulee hänen olevan ja se selittää jollakin tavoin tuollaiset jutut mutta enemmänkin mietin että päteekö miesten ajatusmaailmassa käsitys "kaverin naista ei viedä" ja siksi nämä tuntemattomat miehet tekevät tuttavuutta mieheni kanssa? Toisilla on nimittäin kyllä omat seuralaiset mukanaan ja vaimotkin esitellään.
Toisaalta taas minä olen aina mukana niin sen luulisi taas rauhoittavan tuota ajatuskuviota? Valaiskaa te miehet ja kertokaa mitkä piirteet ja ominaisuudet toisessa miehessä on uhkaavia ja ärsyttäviä ja millainen mies taas saa sitä "rispectiä" muilta miehiltä?
Miehet on kyllä tolla osa-alueella paljon naisia reilumpia omalle sukupuolelleen
Naisten kohdalla näin ei kyllä tapahtuisi sillä kaunis nainen saa enemmän vihaisia katseita tai piuruluja multa naisilta kuin olalle läpsimisiä.
Jopa kaupungilla kävellessämme miestäni silloin tällöin pysäytellään ja kätellään.
Hän ei ole julkkis mutta uskon että jotkut luulee hänen olevan ja se selittää jollakin tavoin tuollaiset jutut mutta enemmänkin mietin että päteekö miesten ajatusmaailmassa käsitys "kaverin naista ei viedä" ja siksi nämä tuntemattomat miehet tekevät tuttavuutta mieheni kanssa? Toisilla on nimittäin kyllä omat seuralaiset mukanaan ja vaimotkin esitellään.
Toisaalta taas minä olen aina mukana niin sen luulisi taas rauhoittavan tuota ajatuskuviota? Valaiskaa te miehet ja kertokaa mitkä piirteet ja ominaisuudet toisessa miehessä on uhkaavia ja ärsyttäviä ja millainen mies taas saa sitä "rispectiä" muilta miehiltä?
Miehet on kyllä tolla osa-alueella paljon naisia reilumpia omalle sukupuolelleen
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onpas erikoinen kysymys. Todennäköisesti en edes ymmärtänyt mitä kysytään. Vastaanpa kuitenkin. Ainoa minkä allekirjoitan on tuo että "kaverin naista ei viedä". Muuten en ole tullut ajatelleeksi koko asiaa että onko joku komeampi tai rumempi kuin minä. Saati että pitäis olla huolissaan siitä.
Kysymys oli mikä saa miehet sitten noin käyttäytymään? Naiset ei tee noin enkä exmiehenikään kohdalla törmännyt sellaiseen mutta tämän miehen kanssa kyllä.
Enpä ole vastaavaan koskaan törmännyt tai kiinnittänyt ainakaan mitään erityistä huomiota tuollaiseen.
Luulevat julkkikseksi? Ovat jotain hyvänpäiväntuttuja?
Tuskin tuolla on mitään tekemistä miehen ulkonäön kanssa.
Eräs h:lö kerran loihe lausumaan: Kohtele mua hyvin, niin kohtelen sinua paremmin. Kohtele mua huonosti, niin minä kohtelen sinua vielä huonommin. Jospas herra on vaan sisäistänyt tämän. Reilu kaveri saa reilun kaverin maineen.
Miehet on muutenkin kivempia toisilleen:
Nainen on yön poissa kotoa, mies tekee tiedustelusoiton tämän kymmenelle ystävättärelle, kukaan ei ole nähnyt häntä.
Mies on yön poissa kotoa, vaimo tekee soittokierroksen, kymmenen kymmenestä kertoo että mies oli luonansa yötä, ja kaksi vannoo että on vieläkin.
En ole itsekkään törmännyt muuta kuin mieheni kanssa tälläiseen käyttäytymiseen muiden miesten taholta. (7 vuotta) En tiedä siis luulevatko julkkikseksi enkä tiedä liityykö ulkonäköön. Siksi kysyinkin että milloin sinä mies koet tarvetta mennä tarjoamaan kaljat tai läpsimään olalle ventovierasta miestä häh?? T:A.p Tosiasia on näin kuitenkin tapahtuu. Mieheni ei tunne näitä heppuja ja nämä heput käy kehumassa sen habitusta eli kait se ulkonäköön sitten liittyy??? Vaikeahan tämä on selittää. jep
Nyt ymmärsin. Jos ei oo jonkinkaltainen ns. filungipeli kyseessä, niin äimänä olen.
Olipas sekava teksti, en oikein tajunnut...
Ei oo tainnu sun miehes kertoo sulle ihan kaikkea, mitä on touhuillu/touhuilee :D
Siis ihan varma fakta on, että ei heteromiehet tarjoile kaljoja toisille miehille ihan vaan sen takia, että ovat hyvännäköisiä, ilman mitään taka-ajatuksia, haha! Aika sinisilmänen ajatuskin!
Ne jotka niitä kaljoja tarjoilee ja tulee kättelemään, ne on kuule sun ukkos hoitoja!
Ehkä miehesi on kuuluisa pornotähti ja siksi muut miehet tunnistavat hänet. Pitävät häntä kovana jätkä ja siksi tarjoavat olutta ja tekevät tuttavuutta :)
siinä on vähän perää kun muistan yhden kaverin sanoneenkin että mies muistuttaa jotain pornostaraa mutta en usko sen pätevän kaikkien näiden kohdalla. Yksi yritti siskoaan kyllä naittaa mun miehelle ennenkuin tajusi kuka mä siinä olin. Oltiin silloin isommalla porukalla. Ei mun mies ole homo se on faktatieto vaikka kyllä nämäkin miehet sille käy jutteleen. Se on kuitenkin vähän erilaista.
Tuo kaupungilla tuntemattomien kättely meni jo vähän yli mutta muutenhan tossa ei ole mitään outoa.
Sosiaalisia ja mukavia ihmisiä on mukava tulla kätteleen pikku jurrissa ja vaikka tarjota kaljat.
Varsinki jos on seuratoiminnassa mukana niin tuossa ei ole mitään kummallista.
hmmm... alunperin ymmärsin, että tilanteet menee vähän näin: esim. pariskunta istuu ravintolassa kahdestaan, ap saapuu ravintolaan miehensä kanssa, ravintolassa istunut mies tokaisee vaimolleen "ei v*ttu miten hyvännäkönen äijä! kato ny! mää meen tarjoon sille kaljat!"....
Ihan totta että joskus miehet menee jutteleen "hyville tyypeille" ja voi vaikka tarjota kaljatkin, varsinkin sellaiset erityisen sosiaaliset tapaukset, mutta vaatii se kuitenkin sen, että on entuudestaan edes jollain tapaa tuttuja eikä se liity ulkonäköön mitenkään.
Kunnon hönössä sitä voidaan mennä ventovieraitakin miehiä kättelemään ja taputtelemaan, mutta yleensä sitä ei niin kovin hyvällä katsota... ja tosiaan tajunnan taso on silloin yks ristiin kaks...
Eheh....mistä lähtien tuntemattomat heteromiehet tarjoilevat kaljaa toisilleen? Kyllä ne tarjoajat on umpihomoja. Maailma tosin on muuttunut sen verta, että voihan toki olla hyvästä tahdostakin kaljaa tarjoavia. En kyllä usko-aina on joku taka-ajatus. Miehesi tapauksessa taitaa olla konkreettisia "taka-ajatuksia" noilla liehittelijöillä..
Jaa-a..vaikea sanoa.
Itse en tuntemattomille (sukupuoleen katsomatta) tarjoaa yhtään mitään. Enkä vastaavasti ota vastaan juomia tuntemattomilta, tämäkin sukupuoleen katsomatta. Muutamat ovat tästä joskus jopa suuttuneet. ;)
Epäilen, että kuvailemillasi miehillä lienee ehkä jokin alemmuuskompleksi ja sitä sitten yritetään paikata kaveraamalla kaikkien kanssa...
Luulen nyt itsekkin että ovat kaiketi piilohomoja. Tätä ollaan mietitty miehen kanssa yhdessäkin. Ilmeisesti mun mies saa vaan ne miehet ulos kaapeistaan. Ja toinen syy on se että se muistuttaa sitä pornostaraa. Tätä vaan tapahtuu usein eli moni mies on piilohomo tai katselee sitä pornoa.