Olemme seurustelleet avopuolisoni kanssa lähes kymmenen vuotta. Aloitettu todella nuorina, joten nuoria olemme edelleen. Lapsia meillä ei ole, enkä myöskään tunne niitä haluavani nykyisen mieheni kanssa. Suhteessa on aikaisemmin ollut pettämisiä, pettymyksiä ja pahaa oloa mutta myös paljon hyviä hetkiä ja onnellista yhdessäoloa.
Jokin aika sitten mieheni totesi ilman mitään kunnollista perustelua, ettei tiedä haluaako jatkaa. Tämä tunne kuitenkin katosi kun olimme erillämme hetken. Nyt roolit ovat vaihtuneet ja minusta on alkanut tuntua, ettei tämä välttämättä ole sitä mitä haluan. Periaatteessa kaikki on hyvin, meillä on ihana talo, yhteisiä ystäviä ja viihdymme yleensä toistemme seurassa. Kaikesta tästä huolimatta vanhat asiat painavat usein mieltä ja mieheni mustasukkaisuus rasittaa suhdetta. Olenkin usein ajatellut miltä tuntuisi elää suhteessa, jossa molemmilla olisi ns. puhtaat jauhot pussissa eikä omat menoni ja harrastukseni aiheuttaisi itselle omantunnon tuskia, toisen mustasukkaisuuden takia.
Tällä hetkellä tuntuu, ettei oikeen mikään jaksa kiinnostaa. Ajatukset pyörivät jatkuvasti samaa rataa ja mietin taukoamatta teenkö elämäni suurimman virheen jos nyt lähden. Toisaalta olen ajatellut, että olen vielä nuori, kaikenlaista on näkemättä ja kokematta. Oman itseni tunteminen on oikestaan alkanut vasta äskettäin ja näkemyksen elämästä muuttuneet. Onko nyt aivan täysin typerää ajatella, että ehkä onni löytyisi jostain muualta ja ruoho saattaisi sittenkin olla vihreämpää aidan toisella puolella?
Jokin aika sitten mieheni totesi ilman mitään kunnollista perustelua, ettei tiedä haluaako jatkaa. Tämä tunne kuitenkin katosi kun olimme erillämme hetken. Nyt roolit ovat vaihtuneet ja minusta on alkanut tuntua, ettei tämä välttämättä ole sitä mitä haluan. Periaatteessa kaikki on hyvin, meillä on ihana talo, yhteisiä ystäviä ja viihdymme yleensä toistemme seurassa. Kaikesta tästä huolimatta vanhat asiat painavat usein mieltä ja mieheni mustasukkaisuus rasittaa suhdetta. Olenkin usein ajatellut miltä tuntuisi elää suhteessa, jossa molemmilla olisi ns. puhtaat jauhot pussissa eikä omat menoni ja harrastukseni aiheuttaisi itselle omantunnon tuskia, toisen mustasukkaisuuden takia.
Tällä hetkellä tuntuu, ettei oikeen mikään jaksa kiinnostaa. Ajatukset pyörivät jatkuvasti samaa rataa ja mietin taukoamatta teenkö elämäni suurimman virheen jos nyt lähden. Toisaalta olen ajatellut, että olen vielä nuori, kaikenlaista on näkemättä ja kokematta. Oman itseni tunteminen on oikestaan alkanut vasta äskettäin ja näkemyksen elämästä muuttuneet. Onko nyt aivan täysin typerää ajatella, että ehkä onni löytyisi jostain muualta ja ruoho saattaisi sittenkin olla vihreämpää aidan toisella puolella?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähde mutta hylkää ajatukset "ruoho vihreämpää aidan toisella puolella." Todennäköisesti kipuilet kuitenkin jonkin aikaa eron vuoksi, järjestelet elämää yksinäsi ja tulet vihaamaan yksinäisiä iltojasi. Toinen vaihtoehto on nostaa ukkosi kanssa kissa pöydälle ja tönkiä menneisyys esiin sekä puhua ylipäätään tunteistasi, tunteistanne ja miehesi mustasukkaisuudesta. Kymmenessä vuodessa olet oppinut miehesi tuntemaan ja tiedät kyllä kykeneekö hän tunnepuheeseen tai analysoimaan itseään. Ellei ole siihen tähän mennessä pysytyt, mahtaako pystyä ikinä. Tätäkin vasten on hyvä pohtia suhteen onnistumisen mahdolisuuksia ja onkö järkeä jatkaa. Itse olen vähän samanlaisessa jamassa kuin sinäkin.
tietää ellet kokeile. Jos kuitenkin jäätte kaipaamaan toisianne, palaatte todennäköisesti yhteen. Suuri ongelma on tietysti yhteiset asuntolainat???? Se ei olekaan pieni juttu hoidella niitä pankissa ja käytännössä.