*huokaus*

Kuulostaa aika hankalalle... Minun kärsivällisyys tuskin tuota kestäisi jos toinen ei panostaisi suhteeseen millään lailla vaan kuvittelisi toisen itsestään selvyytenä.. Itse olisin tuollaisen kaverin jo unohtanut, mut sun on tehtävä omat ratkaisut... Yksin sitä et kuitenkaan toimimaan saa

Olen kohta kakskymmentä vuotta halunnut naisen jonka kanssa jutella arjen asiat mutta ketään ei kiinnosta. Taitaa vaan hommat mennä niin että vaikka kuinka haluaa keskustella niin kummalekaan ei mikään riitä. Olen mies samassa tilanteessa mut mikään ei auta eikä "oikeaan" törmää.

miehesi haluaa olla kanssasi, mutta ei ole "tarpeeksi sosiaalinen" siinä mielessä, että tykkäisi jutella kaikesta taivaan ja maan välillä ja olisi hyvällä tavalla utelias. Vaikea sanoa onko se epäkypsyyttä vai onko toiset sellaisia perusluonteeltaan.... Ainakin se on epäkypsää ettei kannusta toista. Toisaalta hän edes tykkää läheisyydestä ja on mukava jne.

saattaapi haluta, mutta hänelle koko sana merkitsee aivan eri asioita kuin sinulle, eikä hän tunnu välittävän edes ajatella asiaa. Keskustelu on yksi suhteen tärkeimmistä asioista, jos keskustelu ei onnistu tai ajelehtii aivan keskenään eri sfääreissä, voi oma olo tulla aika ankeaksi. Keskustelemattomat suhteet ovat niitä joista tulee sitten niitä ihmisiä, jotka sanovat, että olen suhteessa, mutta yksinäinen. Tai niitä joissa keskustellaan, mutta asiat ovat niin erilaisia, että ihmisetkään eivät kohtaa edes keskustellessa.
Joko alat hyväksyä, että suhde on sitä mitä se realistisesti on, ei sitä mitä sinä haluaisit yksipuolisesti sen olevan, tai sitten koitat saada miehen tajuamaan asioita ja keskustelemaan (vielä en ole kuullut, että kukaan olisi sitä oppinut) ja yhdessä yritätte edes saada suhdetta toimimaan joltakin osin. Sen jälkeen voi tutkailla käykö niin, että kun asiasta puhutaan, tilanne muuttuu viikoksi, mutta palaa sen jälkeen uomiinsa.
Sinä tiedät ja päätät mitä tarvitset ja päätät myös sen, riittääkö tuo suhde sinulle elämääsi elämää suuremmaksi suhteeksi. Ei se sen kummempaa ole.

"Näin kun poliisi oli pysäyttänyt jonkun auton tien viereen." Jos tuollainen asia on mielestäsi niin mielenkiintoinen, että sillä pitää saastuttaa kaunis hiljaisuus, olet luultavasti älykkyydeltäsi hieman alemmalla tasolla, kuin miehesi, jonka suuria ajatuksia huomionhakuisuudessasi jatkuvasti keskeytät.

oon mies ja tää johtuu siitä ettei miehes oo viel kunnol oppinu sitä miten näyttää kiinnostuneelta.. ennen seurusteluu mies voi kuunnella sillee tuskal muijie YLITYLSIÄ juttuja et muija alkas olee yhes etc. etc. sit myöhemmi jätkä oppii sillee puolikuuntelee naiste ettei tarvi kuunnella mut silti kuulee sen verra et jos tulee kysymys 10-15min välei nii osaa vastata :D

" Kyse ei ollutkaan nyt siitä että, haluan hänen tekevän asian eteen jotain. Halusin vain kertoa asian, joka oli minun mielestä mielenkiintoinen."

Juu, mutta mies on rakennettu niin, että jos nainen valittaa jostakin-jossain on vika, mikä pitää korjata. Sillä mikään ei ole niin ärysyttävää kuin mariseva nainen-ja marisevan naisen saa hiljaiseksi korjaamalla marinan aiheen.

Mutta muutoin: ei tuosta mitään tule minusta, te olette ajatuksinenne niin erilaiset, ja tahdottekin eri asioita. Enkä ymmärrä sitäkään, että parisuhde muka "sitoisi" niin, ettei omaa aikaa ja menoja ole-hyvässä suhteessa on tilaa aina. Ei se, että ollaan pariskunta, tarkoita että ollaan koko ajan naulittuna yhteen. Kyllä se oikeasti vaan piristää, että puoliso pörrää kavereineen jossain, niin saa itselleen vähän aikaa rentoutua omassa rauhassa.

Mula aikanaan pinna paloi täysin tuollaisen miehen kanssa. Halusin ja haluan ukon jonka kanssa voi p u h u a!! Jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä, kevyttä ja syvällisempää. Se luo yhteenkuuluvaisuutta ja mielestäni lisää läheisyyttä suhteessa.
Mulla on mielenkiintoinen työ missä liikun paljon, mm joudun matkustamaan ja näen maailmaa. Paljon mielenkiintoista, isoa ja pientä asiaa jotka halusin jakaa mieheni kanssa mutta häntä ei kiinnostanut ja ikään kuin oli kateellinen ja mustasukkainen kokemastani! Vähätteli ja mitätöi työtäni ja kokemuksiani.
Hän sen sijaan; miten loputtoman mielenkiintoista oli kuulla että tänään alettiin valu, ja kannettiiin niin ja niin monta kakkosnelosta ja niin monta kärryä kuraa ja jne! Työskenteli rakennusalalla.
No, en halua vähätellä hänen työtään enkä kokemuksiaan, mutta kun päivästä toiseen tämä sama! Hänen elämässään ei kerta kaikkiaaan ollut muuta kun ne kurakärryt ja kakkosneloset ja harjakaiset!
Jos yritin puhua päivän ajankohtaisita tapahtumista hänellä ei ollut hajuakaan asiasta! Ei tiennyt edes kuka oli Suomen pääministeri, saatikka sitten Ruotsin kuningas! Oltiin kuin eri planeetoilta. En vaadi mitään korkealentoisia keskusteluja, mutta ihan tavallinen yleissivistys nyt pitäisi ihmisellä olla!
Sitten tuo, että mies haluaa omaa aikaa. Sehän on itsestäänselvyys. Jokainen tarvitsee aikaa itselleen! Jos alat sitoa, tukahduttaa riippua ja vaatia ajat miehen pois. Se on varmaa. Se, että hän haluaa ja pystyy olemaan myös erossa, on tervettä. Ei se että roikutaan toiseen imeytyneenä kuin mustekala!

Me ei olla liimautuneita toisiimme, vaan yritän kertoa sitä että hän ei halua oikein koskaan keskutella minun kanssani mistään asioista. Jos haluan puhua jotain, niin minun pitäisi se hoitaa kavereiden kanssa. Ei sekään ole nyt kauheen mukavaa jos miehelle ei voi puhua mitään. Mitä jos haluan kertoa jotain asioita miehelleni?? Häntä ei kuitenkaan asia kiinnosta yhtään. Minua kuitenkin pitää kiinnostaa aina hänen asiat. Miksi naisen pitäisi aina muuttua? Keskustelun avulla kuitenkin tutustuu toiseen paremmin, ja jos se keskustelu jää parisuhteesta pois kokonaan niin vähän ajan päästä kumppanit eivät tiedä toisen elämästä mitään. Ymmärrän sen että jokainen kaipaa sitä omaa rauhaa ja tilaa, itsekkin haluan. Jos kuitenkin haluaa enemmän omaa tilaa ja rauhaa niin ei mies ole valmis välttämättä sitoutumaan. Tuntuu että hän haluaa vielä seikkailla ja kokea. Minusta on alkanut tuntua että hän haluaa laittaa parisuhteen aina kirjahyllyyn, ja ottaa sen taas sieltä joskus kun haluaa jotain läheisyyttä. Minusta parisuhde joko on tai ei ole. En koe olevani parisuhteessa, jossa seurustelen pääasiassa itseni kanssa. Eli yritin vain sanoa että sitä omaa tilaa ja aikaa hän saa kyllä aivan tarpeeksi, enemmän varmaan kuin muut varatut miehet. Emmekä oikein keskustele mistään, koskaan. Olen yrittänyt parantaa suhdetta, ja antaa miehelle aikaa mutta kun olen hiljaa ja annan hänen olla rauhassa tulee viesti "oletko jättänyt mut?" niin en oikein pysy kärryillä. Jos kerran annan miehelle tilaa, niin mitä hän kysyy tollasta että olenko jättänyt jos olen hiljaa. Mieheni antaa myös niin ristiriitaisia viestejä, hän haluaa että tehdään asia ensin noin, seuraavana päivänä asia pitää tehdä toisin ja kun teen niin, se pitääkin tehdä sillä ensinmäisellä tavalla. Minä tässä yritän ymmärtää miestä ja tehdä niinkuin hän haluaa, mutta mies ei kyllä yritä ymmärtää minua. En ole vaativa nainen, ja olen onnellinen pienistä asioista. En kaipaa mitään kalliita timantti koruja, vaan vaadin vain keskusteluja, hellyyttä ja tukea.

Minä itse pidän todella tärkeänä sitä, että asioista keskustellaan. Pelkkä seksi tai arkiaskareet ei riitä pitämään suhdetta kasassa. Erityisesti sitten, kun seksin määrä on pudonnut 1-2 kertaan viikossa, niin suhteessa pitää olla muutakin kuin vain toimintaa.

Minusta tuntuu, että sinulla ja miehelläsi on eri käsitykset siitä, millainen on hyvä suhde. Miehellesi riittää, että sinä olet olemassa ja että sinulta saa seksiä. Hän haluaa, että seurustelukumppani ei ole ystävä eikä kaveri, vaan että kumpikin hoitaa keskustelut omien kavereittensa kanssa.

Minusta taas on tärkeää, että kummallakin on omia kavereita, mutta myös yhteisiä kavereita, jotta voidaan tehdä viikonloppuisin yhdessä asioita. Kaikista tärkeintä on se,että seurustelukumppani on myös oma hyvä ystävä, jonka kanssa voi jakaa asioita. Ystävyyden merkitys kasvaa erityisesti sitten, jos on lapsia, koska silloin sitä (tilapäisesti?) eristäytyy kotiin, jolloin puolison merkitys on tosi suuri. Esim. esikoisen saatuani olin ihan yksin. Kaikki kaverit oli töissä kuten myös omat vanhempani ja olin eka, joka sai meidän kaveripiiristä vauvan. Kun mies tuli kotiin, puheeni rupesi pulppuamaan, kun oli aikuinen juttukaveri. Jos mies olisi vain vetäytynyt omiin oloihinsa, olisin tosiaan loukkaantunut.

Kyllä nimenomaan puhe on se joka yhdistää useimmat pariskunnat. Jos puheyhteys ei suju edes hyvinä aikoina, miten se voisi toimia niinä huonoina hetkinä jolloin asioista pitäisi ihan oikeasti puhua? No ei tietysti mitenkään.
En halua mitenkään väheksyä fyysisen vetovoiman ja seksin osuutta parisuhteessa mutta kyllä silti puhe on se joka minusta kantaa sen suhteen vuosikymmenten yli. Ja nimenomaan siksi että toisen ajatusten tunteminen ja tunteiden jakaminen on se asia jolla saadaan myös se fyysinen yhteys toiminaan aina kaikkien elämän suurten muutosten (lasten syntymät, mahdolliset sairaudet yms.) yli. Jos toista ei oikeasti tunne ja hänen ajatuksiaan tiedä, ei voi osata tukea ja auttaa toista oikealla tavalla. Silloin se fyysinen kontaktikin usein hukkuu turhaan kyräilyyn ja katkeruuteen kun ihmetelleen miten se toinen ei tajua mitä mielessä liikkuu.

Lapset opetetaan jo pienistä pitäen, pojat ja tytöt ovat eri porukoissa. Pojat on kavereita poikien kanssa, tytöt on kavereita tyttöjen kanssa. Pojat puhuu omista asioistaan ja tytöt omista asioistaan. Pojat opetetaan siihen ettei tunteita saa näyttää eikä liikaa syvällisistä asioista puhua, kun tytöt taas opetetaan puhumaan ihan pienistäkin asioista mitkä saattavat vaivata päätä.

Tämä on meidän kulttuuri.

Sitten kun rupeamme suhteeseen, huomaamme sen ongelman, ettei tyttö ja poika pysty puhumaan toisille. Tytöt ovat toki opetettu puhumaan asioista, joten niiden jakaminen pojille on helpompaa, mutta koska pojat ovat muutenkin jätetty pois tuosta kastista, kuulostavat tyttöjen jokapäiväiset murheet ja ajatukset jankutukselta ja täysin turhalta marinalta.

Kumpi tapa on oikein? Ei kumpikaan. Pitäisi oppia tulemaan puolitiehen kummankin, naisen ei pitäisi ihan jokaisesta taivaan ja maan päälliesetä asiata puhua, kun taas miehen pitäisi oppia puhumaan.

Parisuhteessa on tärkeää ettei kaikkia ongelmia kaadeta kumppanin niskaan. On hyvä että huolista ja asioista kerrotaan, mutta ihan kaikkia murheita ei pitäisi kumppanillekkaan kertoa, vaan niitä pitäisi myös jakaa kavereiden kesken. Ei kukaan ihminen jaksa kantaa kaikkia toisen ihmisen murheita ja mietteitä ja mielestäni ei niin edes kuulu olla.

Mielestäni sinun pitäisi puhua miehellesi asiasta, mutta samaan aikaan ymmärtää hänen käyttäytymistään ja tapaansa käsitellä asioita. Ymmärrän miehesi kantaa sen suhteen että sinun pitäisi riitatilanteissa puhua ystäviesi kanssa ja myös käydä lävitse riitatilannetta itse ilman että olette heti sitä selvittämässä. Mistä se alkoi, miksi se alkoi, mihin riidassa yritettiin mennä, mitä riidan aikana tuli sanottua, miten riidan voi ratkoa. Jotkut tarvitsevat enemmän aikaa riitatilanteissa rauhoittumiseen, joten on hyvä itsekin ajatella ja nukkua yönylitse.

Elämää kuuluu olla parisuhteessa ja sen ulkopuolella. Kun panostaa kavereihin ja suhteeseen, niin silloin toimii suhde. Kun jättää kaverit ja panostaa vaan suhteeseen, silloin mitä todennäköisemmin tulee pettymään suhteeseen ja elämänsä laatuun. Kun kumppani ei jaksa huomioida ja aina olla läsnä, koetaan että kumppani on huono, vaikka oikeasti se kumppanikin on vain ihminen ja aika monet tarvitsevat välillä sosiaalisen nollaatumisen ja omaa rauhaa, myös omasta kumppanista. Monissa tapauksissa, se on usein mies.