Aika kuulemma parantaa haavat, sanotaan.... Miten on, eikö muilla ole ikuisia haavoja? Tai edes ainiaan kipuilevia arpia? Itse ajattelen että kaikilla on omat ristinsä kannettavanaan eikä yksikään seilaa elämänsä läpi vahingoittumattomana.... Mutta onko näin, vai olenko se vain minä jonka harteita vanhat taakat joskus painaa?
Siitä on kai jo kuusi tai seitsemän vuotta kun sydämeni on särkynyt. Olen kyllä jatkanut elämääni ja olen onnellinen. Mutta täydellinen unohtaminen ja välinpitämättömyys..... vähän epäilen. Vai nuoruuttaniko haikailen?
Siitä on kai jo kuusi tai seitsemän vuotta kun sydämeni on särkynyt. Olen kyllä jatkanut elämääni ja olen onnellinen. Mutta täydellinen unohtaminen ja välinpitämättömyys..... vähän epäilen. Vai nuoruuttaniko haikailen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yleensä aika parantaa, mutta jos haavat ovat liian syvät eivät ne parane edes ajan kanssa. Voi toki uskotella itselleen että on päässyt niistä yli, jos siltä tuntuu, mutta jossakin vaiheessa itsepetos paljastuu.
Joskus haavojen kanssa on vain opittava elämään ja kenties löytyy joku joka osaa käsitellä satuttamatta haavoista huolimatta.