Olen itse melkoisella varmuudella läheisriippuvaisen ihmisen kanssa suhteessa.
Huomasin hänen erikoisen käytöksensä jo seurustelumme alussa, kun tuntui, että ei tämä ihminen saa hetken rauhaa omilta sukulaisiltaan ja seurustelumme oli vähän sellaista toimintaa, jossa aina oli joku kolmaspyörä tai enempikin hästäämässä. Oli siinä sitten yksi kuolemantapauskin, josta tehtiin iso numero (ja tehdään edelleenkin 16 vuoden jälkeen) ja näytti kuukausien jälkeenkin kuoleman, että ei nuo pääse tuosta yli. Olin itse tuolloin mielestäni reilu ja sanon kumppanilleni, että jos haluat aikaa surra, niin minä voin väistyä taka-alalle jne. Kauhee huuto kuitenkin tuli ja syyllistys, että olen häntä jättämässä kun hänellä vaikeaakin. En sitten väistynyt taka-alalle, vaan katsoin sen kaiken sekoilun ja väärinkohtelun mitä se suku sitten tarjoili sillä perusteella, kun heillä läheinen kuollut.
Vuosia kului ja tilanne jokseenkin parani, koska saatiin muutamalle puolisoni mielestä maailman tervepäismmälle ja rehdeimmälle ihmiselle hänen suvustaan diagnoosi -hullunpaperit.
Kumppamikin alkoi tajuamaan asian ja suojelemaan itseään näiltä, siis terveellä tavalla alkoi ajatella itseäänkin, mutta sitten tuntuu, että läheisriippuvaisuuden kohde on muuttunut lapsuudenperheestä minuun.
MInua sitten hallitaan syyllistämällä eri asioista, mm. siitä kun en anna läheisyyttä tai seksiä tarpeeksi. -Seksihalunikin ovat kadonneet, kun jotenkin tuntuu että se seksuaalinen "yliaktiivisuus" on jotakin oman pahan olonsa lievitystä ja kun tämä henkilö ei seksiä saa, alkaa se syyllistää toista siitä kun tämä ei halua häntä.
Täsmääkö tuntomerkit läheispiippuvaiseen persoonaan?
Huomasin hänen erikoisen käytöksensä jo seurustelumme alussa, kun tuntui, että ei tämä ihminen saa hetken rauhaa omilta sukulaisiltaan ja seurustelumme oli vähän sellaista toimintaa, jossa aina oli joku kolmaspyörä tai enempikin hästäämässä. Oli siinä sitten yksi kuolemantapauskin, josta tehtiin iso numero (ja tehdään edelleenkin 16 vuoden jälkeen) ja näytti kuukausien jälkeenkin kuoleman, että ei nuo pääse tuosta yli. Olin itse tuolloin mielestäni reilu ja sanon kumppanilleni, että jos haluat aikaa surra, niin minä voin väistyä taka-alalle jne. Kauhee huuto kuitenkin tuli ja syyllistys, että olen häntä jättämässä kun hänellä vaikeaakin. En sitten väistynyt taka-alalle, vaan katsoin sen kaiken sekoilun ja väärinkohtelun mitä se suku sitten tarjoili sillä perusteella, kun heillä läheinen kuollut.
Vuosia kului ja tilanne jokseenkin parani, koska saatiin muutamalle puolisoni mielestä maailman tervepäismmälle ja rehdeimmälle ihmiselle hänen suvustaan diagnoosi -hullunpaperit.
Kumppamikin alkoi tajuamaan asian ja suojelemaan itseään näiltä, siis terveellä tavalla alkoi ajatella itseäänkin, mutta sitten tuntuu, että läheisriippuvaisuuden kohde on muuttunut lapsuudenperheestä minuun.
MInua sitten hallitaan syyllistämällä eri asioista, mm. siitä kun en anna läheisyyttä tai seksiä tarpeeksi. -Seksihalunikin ovat kadonneet, kun jotenkin tuntuu että se seksuaalinen "yliaktiivisuus" on jotakin oman pahan olonsa lievitystä ja kun tämä henkilö ei seksiä saa, alkaa se syyllistää toista siitä kun tämä ei halua häntä.
Täsmääkö tuntomerkit läheispiippuvaiseen persoonaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Läheisriippuvuus käsitteenä tarkoittaa sitä, että perheessä onollut joku ongelma, väkivalta-, alkoholi-, mielenterveys-, jne mikä hyvänsä ongelma jollakin jäsenellä. Tämä hänen ongelmansa alkaa sitten pyörittää koko perhettä eikä kukaan voi olla vapaasti se, kuka on, koska ongelma kaikkinensa heijastuu jokaiseen ihmiseen perheessä, kaikkeen olemiseen, ihmissuhteisiin. jne kaikkeen..
Voit vain kuvitella esimerkiksi alkoholisti perheessä. Muut kärsivät jatkuvasti eivätkä voi esimerkiksi omia ihmissuhteitaan tuoda kotiin tai joutuvat aina olemaan varpaillaan, ikuisesti pohjimmiltaan jännittäen, että koska taas, vaikka hetkellisesti tilanne olisikin näennäisen selvä. Sama asia noiden hullun papereiden kanssa. Ihminen elää 24/7 kroonisesti jännittäen, että mitä seuraavaksi, poliisit vai ambulanssi? Haetaanko toista ulkomailta takaisin vai joko vain silotellaan kaikkea toisen tekemistä ja olemista jatkuvasti. Stressinä ja häpeänä se on hirveä ja alituinen. Tiedän kokemuksesta.
Läheisriippuvuus ei merkitse sanamukaisesti riippuvuutta, vaan termi on käännetty väärin. Se merkitsee jonkun vaikean asian liian lähellä elämistä ja sen vaikutusten näkymistä muidenkin elämässä.
Sikäli, jos toinen on joutunut ehkä aina elämässään olemaan se, joka joutuu olosuhteiden pakosta aina varmistamaan ja olemaan tilanteissa niskan päällä, että pystyy hallitsemaan kaaosta ja mahdollisesti estämään sitä enemmän, tuo toimintatapa ei heti varmasti hellitä. Joka kerta kun toinen voi joutua hämmentävään tilanteeseen, se voi laukaista ne samat hämmentävät tunnekokemukset jotka ovatkin syvempiä kuin mitä nykyinen tilanne antaisi olettaa ja se hallinnan tunne voi karata täysin, mistä toinen voi ahdistua kovasti ymmärtämättä itsekään miksi.
Jos hänen elämäänsä säätelee siis paljon jonkun muun elämästä kumpuavat ongelmat, niin silloin tuntomerkit täsmää ainakin osittain. Se nyt ei kuitenkaan poista sitä, että toinen voi aivan normaalistikin kiukutella jotakin asiaa, josta ei pidä tehdä johtopäätöstä, että on läheisriippuvainen.
Kiitos vastauksestasi.
Olen miettinyt asiaa monelta kantilta, mutta kyllä tuo läheisriippuvaiselta minusta vaikuttaa enemmän kuin normalilta, hän elää enempi muiden ihmisten elämässä kuin omassaan. Hänen perheensä on vaikuttanut niin paljon asioihin ja hänen ajatusmaailmaan aiheuttaen mm. masennusta hänelle ja sitä kautta minulle, että ei voi olla enää normaalia, eli joku selitys tälle on oltava.
Saattaa olla. Yllättävän yleistä se kuitenkin on, että on asioita, joita ei tulla koskaan mainostamaan, joiden kanssa toiset vaan joutuvat elämään, halusivat he tai eivät. Niihin sopeutuu aina jollakin tavalla. Tavallisesti se on niin, että niitä omia tarpeita ei ole eikä tule, koska on joutunut tottumaan siihen, että joka asiassa joutuu aina ottamaan jonkun toisen asiat ensin huomioon ja jos ei ota, se kostautuu myöhemmin aina. Tai mikään oma tarve ei ole minkään arvoista, koska aina on joku, jolla ne on isommat tai vaikeammat ja pinnalla. Varmasti voi olla, ettei helposti anna edes kenenkään välittää, jos ei ole tottunut olemaan välitettävänä tai ei osaa haluta itselleen mitään, koska sillä haluamisella sinänsä ei ole merkitystä. Aivan sama kuin jos perheessä olisi vaikeavammainen ihminen. Se vie niin paljon energiaa, että muut joutuu sopetumaan siihen, että niitä omia tarpeita ei ole, tai jos on, niin niiden merkitys ei ole mitään. Vaikeita juttuja.
No kun ei tiedä kun tämmöisen lyhyen tarinan niin saahan sen täsmäämään mihin vaan. Perhe ja suku ja se perintö mitä meillä heidän kauttaan on, voi vaikuttaa kyllä monella tapaa. Mutta niin ne vaikuttaa sinuunkin, muista se. Minulla on ystävä, joka itse on läheisriippuvainen ja kokee kaiken syyllistämisenä, yhdestäkään vaikeammasta asiasta on erittäin vaikeaa keskustella, koska mikään politiikka ja diplomatia ei meinaa riittää, asioita saa kuunnella, olla varpaillaan ja selittää, koska aina hän kokee ne syyllistämisenä, jos ei ole varoillaan... Joten. Ole varovainen.
Valitsemme kumppanimme usein syistä, joita on vaikea nähdä. Jos siis puolisosi olisikin läheisriippuvainen, sinussakin on ne puolet, syyt ja vaikuttimet, miksi juuri läheisriippuvaan koet tuttuutta ja vetoa. Siis älä etsi diagnoosia vain toiselle, vaan myös itsellesi. Saatat päästä pidemmälle.
Kommunikointi on usein tosi vaikeaa, etenkin noissa tosi vaikeissa tilanteissa. Ja siis, no, ihmisen ollessa kyseessä se taitaa olla sitä aina :)
Mutta jos teillä on tuommoisia vakavia ongelmia, niin mun mielestä olisi ehkä hyvä mennä terapiaan. Seksuaaliterapeutti ja parisuhdeterapeutti tai ihan psykoterapia, voisi auttaa teitä. Jos säkin etsit diagnooseja vaan, niin se voi mennä metsään ja sä voit eksyä siihen analyysiisi, kuuntelematta ja huomaamatta asioita itsessäsi. Olisi ehkä sitten hyvä, jos sitouttuisitte pitkäaikaiseen yhteiseen paranemiseen, onhan nuo asiat joka tapauksessa vaikuttaneet teihin molempiin.
Mitä tulee tuohon siirtymiseen, niin ainahan se siirtyy. Ne ihmiset jotka väittää ettei heidän perhemallinsa ole heihin koskaan vaikuttaneet, eivät vaan ole tajunneet sitä. Se vaatii vuosia, treeniä ja tiedostamista, että kyllä niitä voi korjata ja päästä eroonkin, muttei ihan helposti. Ei teillä oikein tunne olevan olleen sellaista aikaa.
Mutta seksuaalinen yliaktiivisuus voi olla myös vaan halua, läheisyyden kaipuuta ja oman suhteen rakentamista, tai sen voi ainakin käyttää niin. Siis sinäkin. Toisaalta, sekin on veikkaus myös sinun puoleltasi, tuomitset ikäänkuin hänet yliaktiiviseksi, eli itse tavallaan yrität määritellä hänen seksuaalisen halunsa normimäärän: itsellesi sopivaksi. Lisäksi diagnosoit ja tat itseesi. Mieti näitäkin asioita.
Voi olla, että et halaa etkä pussaa tarpeeksi, voi olla että olet alkanut kieltäytymään seksistä itse hallinnan tarpeessasi ja pelossasi että sinua hallitaan, eli se oletkin sinä joka haluaa hallita! Voi olla, että mietitkin itse enemmän kuin on tarpeen noita asioita ja jumitut niihin, ja et riittävästi rakenna teidän kahden suhdetta, vaan pohdit vaan sukulaisia ja diagnoosia.
On satoja eri tapoja tehdä asioita, joten tähänkin varmaan löytyy useampi suhtautumistapa. Ja ajatuksia. Joten mieti. Etenkin se parisuhdeterapia voisi olla teille eduksi, jos vaan jaksatte sitoutua siihen pidemmäksi aikaa. Saisitte yhdessä rakentaa jotain vain teille.