Olipa pakko itsekin lukaista tarinoita vanhan suhteen uudelleen/edelleen lämmittämisestä. Nyt olen saman asian äärellä itsekin. 22 vuoden jälkeen otti entinen miesystäväni yhteyttä aivan yllättäen. Oli etsinyt tietoja netistä ja niiden avulla sai junailtua työpuhelinnumeron itselleen. Oli tietysti kiva kuulla uutisia ja elämän tapahtumia aluksi. Pian siitä lähdettiin kuitenkin muistelemaan suuren, menetetyn rakkautemme kohokohtia. Mies on ollut pitkään naimisissa toista kertaa ja minulla on suhde juuri päättynyt eroon. Nyt mies haluaisi vaimostaan piittaamatta tulla tapaamaan minua, koska haluaisi vielä nähdä, tunteeko hän livenä samoin kuin nyt puhelimitse. Itsekin tunnen kyllä lämpimiä tunteita hänestä ja olen yhtä utelias. Minusta hän hakee jotenkin veruketta voidakseen erota, ja käyttää minua jotenkin apuna tässä irtautumisessa. Hän kertoi sietämättömästä avioliitostaan ja haluaisi palata ihaniin hetkiimme, joita meillä on muistoissa paljon, olimme toisillemme ne suuret rakkaudet. Minusta hän pakenee ja haikailee menneitä, jotka eivät palaa, tajuan tämän. Mutta minulla on myös tunteita häntä kohtaan, varmaankin elämäntilanteestani johtuen, en tiedä mistä, mutta on vain. Mutta menneessä on niin mahtavia juttuja, joita juuri koskaan ei saa kokea, vain tämän ihmisen kanssa ne on käyty läpi ja tunnemme toisemme sieluamme myöten. Saapa nähdä mitä tästä tulee.
Millä tavalla teidän muiden kohdalla: miten suhteenne uudelleen lämmittely on sujunut? Onko asia tyssännyt alkuunsa ja ollut turhaa haikailua vai onko joku aloittanut puhtaalta pöydältä pitkän ajan jälkeen?
Millä tavalla teidän muiden kohdalla: miten suhteenne uudelleen lämmittely on sujunut? Onko asia tyssännyt alkuunsa ja ollut turhaa haikailua vai onko joku aloittanut puhtaalta pöydältä pitkän ajan jälkeen?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Miesnäkökulmasta katsottuna juttu voi toimia, tai sitten karisee kunhan on eletty sen nostalgisen vaiheen yli.
Itselläni on myös hyvin lämpimiä muistoja yli 20vuoden takaisesta suhteesta, olen jopa alentunut ja lähettänyt hänelle viestin fb:n kautta mutta hän ei ole siihen reagoinut mikä lienee oikea ratkaisu.
Joku saattaisi ajatella että miksi noinkin pitkän ajan jälkeen haluaisit tavata henkilöä joka varmaan on nyttemmin aivan eri henkilö, olen sitä itsekkin miettinyt paljon ja ajatellut asiasta sitten näin..
Varmaan suurin syy on uteliaisuus, miltä hän näyttää,mitä hän puuhailee jne,,
sitten varmaan on aika kultaa muistot osion vuoro ja viimeisenä muttei vähäisimpänä se rakkauden tunne sitä aikakauttta kohtaan jolloin olimme onnemme kukkuloilla ja kaikki oli vaan ihanan hienoa - vieläkö välillämme olisi kipinää vai onko aika syönyt sen pois..
miespaholaiselle.
Ikävä ettet saanut vastausta häneltä. Minusta olisi kaunista kuitenkin vastata yhteydenottopyyntöön. Jos hän ei vastaa, niin olisiko hänellä jäänyt jotain ikävää hampaankoloon suhteestanne? Tai jos hän ei ole nostalgikko kuten sinä?
Nostalgia ja kauniit muistot on se hienoin asia, ja se, että on onnistunut elämään näin, katkeroitumatta ja koko ajan täysillä eläen. Silloin ne vanhat muistotkin tuntuvat todella vain hienoille ilman katkeruuden tai kaunan häivää.
Uteliaisuus minullakin on tässä suuri vaikutin kuten tällä miehelläkin ja haluamme tavata toisemme mahdollisimman pian livenä. Meillä vaan on välimatkaa jonkin verran. Pitää saada kokeilla, miltä toinen tuntuu ja näyttää näin pitkän ajan jälkeen ilman sen kummempia odotuksia, ihan yhteisen menneisyyden ja kauniin ystävyyden muistoksi. Elämä on syönyt molempia, mutta vähemmän kuin luulisi ainakin tuoreiden kuvien perusteella. Molemmilla on iloinen mieli, veitikka aina silmäkulmassa ja positiivinen elämänasenne, joka pitää ihmisen pirteänä ja nuorena.
Vääjämättä tulee myös ajatus mieleen toisen välinpitämättömyydestä että oliko suhteemme aitoa ainoastaan minun puoleltani, olinko hänelle lopulta tyyppi josta ainoastaan haluttiin päästä siististi eroon ja juosta sen jälkeen karkuun ja kauas ?
Sen verran avaudun että suhteemme aloitteen tekijä oli hän, ja rakastumisen ihanuutta toi julki enemmän hän kuin minä, myös suhteemme lopetti hän hieman kaunistellen muotoillen että pidetään vähän taukoa mutta olet minulle rakas silti.
Seurustelumme aikana opin kyllä hänet tuntemaan , että tiedän ettei syy voi olla se olisimme mahdollisesti varattuja tällä hetkellä koska hän oli hyvin avoin asioille.
Joten ainoa pahaa mieltä tuolle lyhyelle seurustelullemme aiheuttava asia näin jälkeen päin on olettamus että olinkin se karkuun ja äkkiä juostava tyyppi.
Mielestäni vastaaminen olisi ollut pikemminkin suotavaa, oli sen laatu sitten mitä tahansa, olen siinä kanssasi samaa mieltä.
Mutta en sure, eikä asia ole enää tärkeä koska paria meistä ei todennäköisesti enää tulisi, mutta sitä en voi kieltää että olen utelias hänen suhteensa ehkä kaikkein eniten sen vuoksi että hän oli ihana ihminen jolla oli suuria suunnitelmia ja olisihan se kivaa tietää kuinka hänelle lopulta kävi, ja kenties tästä syystä kuvittelin että myös hänellä oli kiinnostusta tietää mikä minusta tuli isona.
Tuosta kirjoituksesta huokuu omahyväisyys syvältä. Olet mielestäsi suurin ja kaunein. Et välitä entisen miehesi nykyisen kumppanin tunteista vaan naureskelet sisäänpäin että nyt sinä musta enkeli olet pääosassa. Kun muistelet menneitä, on ne ikävät asiat tainneet unohtua kokonaan. Mutta jos eläisit ex-miehesi kanssa nykyisrtä arkea yhdessä ei taitaisi tulla mitään. Samat arjen huolet ja tylsyys taitaisi yllättää. Hauskuus olisi tipotiessään.
Käytät nyt vaan ex-miestäsi hyväkseen hänen elämän tilanteessaan. Hyi saamari miten omahyväinen ämmä olet. Toivottavasti eksäsi nykyinen vaimo lähtee omaan elämäänsä ja jättää tuon kultamuru eksäsi sinulle kokonaan, taitaa sinullakin tulla toiset ajatukset kun tuo arjen eläminen juhlan ei olekaan niin mukavaa, suruineen ja murheineen.
"Tuosta kirjoituksesta huokuu omahyväisyys syvältä. Olet mielestäsi suurin ja kaunein. Et välitä entisen miehesi nykyisen kumppanin tunteista.."
Rakkauteen kuuluu aina jonkin verran itsekkyyttä myös, sen haluaa itselleen keinolla millä hyvänsä.
Ainoo tossa on, että onko se heidäm tän hetkinen liitto tosiaan lopussa, vai vaan
sellainen "koettelemus" mikä lähes jokaiseen suhteeseen jossain vaiheessa tulee?
Parasta kaikille osapuolille olisi, että olisivat vapaita ja ollet jo hetken aikaakin niin se suhtautuminen tilanteeseen olisi tavallaan oikeampi.
Hyvä nimimerkki omahyväinen akka:
Totta kai se oma rakkaus ja oma kaukainen suhde on itselle tärkeintä eikä itselle vieraiden ihmisten asiat. Ja ilman muuta tämän miehen on täytynyt ottaa huomioon nykyinen suhteensa jo silloin kun otti yhteyttä minuun, hän oli aloitteen tekijänä. Näillä mentiin. Minä en vastaa toisten ratkaisuista.
Emme silloin päässeet lainkaan tylsyyteen emmekä arkeen, joten siksikin sellainen saavuttamaton onni on aina se suurin onni, menetetty rakkaus on suurin rakkaus juuri tuosta syystä että arjen latistavaa tylsyyttä ei ole tarvinnu kokea. Emme olleet naimisissa emmekä edes asuneet yhdessä.
Ikäviä asioita on meissä jokaisessa, mutta aika tasoittaa osan niistä ja ihminen kehittyy henkisesti jos haluaa. Tässä tapauksessa ei tällaista kehitystä ollut tapahtunut vaan entisen pienet asiat olivat pahentuneet ja uusia tullut lisää koska alkoholi tullut niin tärkeäksi asiaksi elämää että sen voimalla oli varmaan se yhteydenottokin rohkaistu tekemään. Runsas alkoholinkäyttö on joillekin se keino paeta todellisuutta. Mies ehkä toivoi minusta jotain pelastajaa, mutta niin heikkoa miestä, joka ei voita vaikeuksiaan eikä edes yritä ja pakenee viinaan en halua niskoilleni ottaa.
Täytyy haikeana vaan jäädä ajattelemaan sitä mennyttä nuoruutta ja niitä parhaita hetkiä. Elämä on tosiaan surua ja murhetta, mutta onneksi myös iloa ja kauneutta - me itse voimme suurelta osin valita mitä haluamme elämäämme.
Eihän tossa muuten mitään, mutta pitäis molempien olla vapaita..
"Eihän tossa muuten mitään, mutta pitäis molempien olla vapaita"
Onhan se fakta, että mies on naimisissa ja minä nyt vapaa. Mutta itsehän en toisen tilanteelle mitään voi, en voi vaikuttaa hänen siviilisäätyynsä enkä kyllä yhteydenpitoa lopeta, jos hän ei halua lopettaa. En ole toisen moraalin vartija. Enkä tosin painosta häntä pitämään minuunkaan yhteyttä, hänestä tämä on lähtenyt. Mulla on oma elämäkin, tämä on hauska sivujuonne - elämä on niin lyhyt ja rajallinen että tämmöinenkin paluu menneisyyteen tuntuu merkitsevältä ja hienolta. Meillä on niin hauskaa näitä muistellessa. Ollaann naurettu kaikkia yhteisiä tempauksia pissat housuissa.
Mies kertoi, että haluaa ehdottomasti pitää yhteyttä avioliittonsa kustannuksellakin. Hän kertoili, että jos vaimo alkaa kiristää, että se on joko ero tai meidän ystävyys, niin hän ottaa vaikka eron, mitään sellaista menetettävää hänellä ei kuulemma ole. Merkitsevää kyllä vaimo olikin jo saanut tietää tästä, oli mennyt ukkonsa koneelle ja lukenut kaikki viestimme (missä mies kertoi kaiken, ja miehen piilotetut ajatukset avioliitostaan läsähti vaimon kasvoille kuin märkä rätti)
Lapset on jo kaikki aikuisia, eikä heillä nimittäin yhteisiä lapsia olekaan (vaan aiemmasta avioliitosta). Nyt sitten vaimokin tietää asian, kun luki itseään koskevat lausunnot viesteistämme. Itse en niin hirveästi jaksa uskoa uuteen suhteeseemme, minusta tuntuu vain että olen joku ystävä hädässä ja juttukaveri vaikeuksissa. Minusta itsestäni tämä on kyllä tosi virkistävää ja hauskaa, vaikka miehellä nyt ei sitten enää niin hauskaa olekaan siellä kotona vaan sissisota on käynnissä. =) Ei kannata jättää salasanojaan lojumaan... Kaikella on tarkoituksensa. :)))
Mitä se sinulle kuuluu tuo heidän suhteensa josta et varmasti tiedä oikeaa totuutta. Oikein näytät ylpeilevän kun vaimo kärsii. Mitä se vaimo sinulle on tehnyt kun nautit nyt niin kovasti. Todellakin olisi hyvä kun tuo vaimoke ottaisi eron tuosta nahjus ukostaan ja jättäisi sulle ruikuttamaan sen pettymystään.
Nimimerkki 926.
Itse asiassa minä en ajatellut lainkaan tässä yhteydessä exän vaimoa millään lailla. Hän ei kuulunut tähän palettiin silloinkaan kun seurustelimme enkä miehen otettua minuun yhteyttä tiennyt koko vaimosta, vaimo on tämän miehen, eikä kuulu minuun mitenkään. Vaimo ei ole tehnyt yhtään mitään minulle, paitsi tuossa jossain vaiheessa soitteli kännipäissään minulle ja uhkaili. Totta kyllä puhut, että mies on oikea nahjus ja molemmat alkoholisteja joten heidät on mielestäni luotu toisilleen. Sitä sanotaan että samankaltainen vetää puoleensa samankaltaisuutta.
Minulla ei tosiaankaan ole mitään mielenkiintoa alkaa hyyssätä nahjuksia ja juoppoja ja siinä sivussa alkaa ratkomaan juoppojen vaimojenkaan traumoja, joten oli vaan pakko ottaa pesäero koko jutusta ja unohtaa mies ja muistella vaan niitä nuoruuden tapahtumia kun kaikki oli vielä ihanaa. Surullista on että mies on juonut aivonsa pilalle. Nämä on näitä elämän valintoja. Minä olen tosiaan pettynyt siihen, että mies pilasi kalleimman lahjan eli elämänsä ja antoi vallan viinalle, mutta ei pilannut onneksi minun elämääni, koska en anna sitä tehdä. En ole itse riippuvuuspersoonallisuus, joten en tunne tarvetta kaltoinkohteluun edes "tunteiden" varjolla.
Mennyt on mennyttä ja sitä ei koskaan voi saada takaisin.
Jokut entiset naistuttavuudet nuoruudesta ovat selvästi kiinnostuneita ja kyselevät kahville. No eihän se käy kun olen naimissa onnellisesti. Nyt kun minulla näyttää olevan rahaa, niin näytän kiinnostavan entistä enemmän. Ennen minut aina dumpattiin tai sitten minusta ei kiinnostuttu ja ihastukseni oli enemmän yksipuolista. Nyt rentona toimeentulevana tyyppinä kiinnostan isoa osaa vapaista sinkkunaisista. Toki ikää on jo vähän yli 30 vuotta minulla ja entisillä tutuilla naisillakin.
Itseppähän aina kiinnostuivat epämääräisistä narkomaaneista, juopoista, itsekkäistä ja mkuista miehistä. No ei tullut niistä suhteistä mitään ja nyt etsitään minunlaista ihan mukavaa, hauskaa ja toimeentulevaa miestä. No aikansa kesti kunnes löysin vaimoni, mutta nyt en todellakaan vaihtaisi häntä mihinkään, eikä hän minua.
Mies n. 30v.
Odota seuraavat 20 vuotta ja katso ihmetellen, miten asiat voivatkaan muuttua.... ;)) Mikään mainitsemisasi asioista eli toimeentulo, terveys, ihmissuhteet, hauskuus ja mukavuus eivät ole mitään muuttumattomia tiloja ja saavutettuja etuja, joista ei koskaan tarvitse luopua.
Kolmissa kympeissä sitä kuvittelee, että nyt on saavutettu kaikki, mitä voi saavuttaa ja ajatelleen hieman naiivistikin, että kaikki on tästä eteen päin korkeintaan nousujohteista. Kuvitellaan, että hallitaan kaikkea, ja hallitaan maailmaa ja toisia ihmisiä, heidän ajatuksiaan ja itse elää ikuisesti.
Yksi tärkea asia, minkä olen karvaasti ja moneen otteeseen saanut oppia on se, ettei koskaan vanno, että "minä en koskaan". Ei mene kuin hetki, ja on siinä tilanteessa, miltä vannoi itse välttyvänsä. :)
Vähän katkeraakin tekstiä, tainnu se nuoruus "Mies n. 30 v." jäädä tavallaan vähän elämättä, sitä opiskelee ja säästää ja sitten huomaa, että mitä varten?
Joo, kyllä se raha aina vetää puoleensa ystäviä, mutta kaikki ei sen perässä juokse.
niin, kun saa menestystä, käy herkästi sellainen, ettei ihminen voi enää koskaan sen vuoksi osata ottaa välittämistä puhtaana vastaan ihan vain itsensä takia. Se menestyminen leimaa kaiken. Ei osaa olla enää tuntemisen kohteena, koska kaiken voi halutessaan aina laittaa sen piikkiin, että on vaikutusvaltaa, ulkonäköä, menestystä, mitä vain, mutta omana itsenään ei tunteita ota vastaan ja aina on se pelko, että onko tämä aitoa. Mutta sitten senkin jälkeen jos nuo menettää, jää jäljelle se mikä on, oma itsensä. Ja se tunne, että omasta itsestäänkin joku välittää.
Aloittajalle,älä epäröi tavata exääsi.Ehkä hän on sinulle kuitenkin elämäsi mies ja sinä hänelle elämänsä nainen.
Joskus tiet erkanee mutta kohtalo on kummallinen,se mikä on tarkoitettu sitä ei voi pakoon juosta.
Onnea tapamiseen :)
Saman kokenut ja yhdessä uudelleen 4 vuotta,molemmat viisaampana ja rakastuneenpana.
Oi kiitos "mä ja ex-vaimo"! Ihana kuulla että jollakin kävi tuuri ja olitte rohkeita. Joskus elämä menee mutkien kautta ja opin tietä sinne oikeaan maaliin, mihin oli tarkoituskin. Minäkin ajattelen juuri kuin sinä: se polku on kuljettava, mikä eteen tulee ja risteyksissä voi valita, mihin suuntaan sitä lähtee kulkemaan. Mutta se mitä siellä tulee voi viedä kauas toisesta. Mutta sitten käy niin kuin teillä: polut risteytyvät uudestaan. Viisautta ja kypsyyttä varmaan kertyy tuolla reissulla ja toista arvostaa aivan toisella tavalla kuin nuorempana.
Aion toki katsoa tämän kortin. Ja olen tosi onnellinen, vaikka jäätäisiin vain kavereiksi. Mutta on ollut niin ihanaa kuulla jälleen toisen äänikin. Niin vain molemmat tunnusti toisilleen että me olimme toisillemme ne suurimmat rakkaudet. Se mitä tulee, tulee kun on tullakseen. Elämä on kuitenkin liian lyhyt hukattavaksi.
Paljon onnea teille! :,-)
Jaa a rakastutaan vaan rakastumisen tunteeseen. Kun alkuhuuma on ohi mietitään että ei tämä nyt niin suurta ollutkaan. Sittenpä käy niin että miehen edellinen suhde on pilattu ja entinen ex vaimo on tyytyväinen kun sai niin tehtyä. Tuollaisia ihmisiä on paljon jotka eivät osaa elää parisuhteessa eivätkä arjessa. Halutaan vaan elää pää pilvessä. Halutaan sitä rakastumisen tunnetta ja sitten kun se on ohi etsitään seuraavaa.
On nyt pakko kertoa miten juttu meni.... kaivoin tämän aloittamani ketjun kertoakseni, että meni aika puihin vanhan exäni kanssa. Olimme sopineet olevamme ystäviä ja katsoa mitä aika tuo tullessaan.... ikäväkseni huomasin, että minulle tuli pelkästään negatiivisuutta ja ongelmia tämän 9 kk aikana tämän entisen ystäväni vuoksi. Hän alkoi kontrolloimaan mustasukkaisena tekemisiäni ja tuttavuuksiani kuin olisi suhteessa kanssani ja jopa fb:ssa oleminen alkoi ahdistaa koska hän kyttäsi minua vaikka on tahollaan naimisissa itse. Hän on muuttunut liikaa... alkoholi on tullut kuvioihin ja tehnyt tehtävänsä ja entiset, pienet negatiiviset piirteet saaneet lopullisen vallan kaikesta hyvästä kasvettuaan hallitseviksi ja luonne muuttunut vainoharhaisuuteen taipuvaiseksi.
Myös vaimo käyttää liikaa alkoholia ja hänkin soitteli minulle kännipäissään mustasukkaisena ja minusta yritettiin tehdä kaikkien heidän ongelmiensa syntipukki viimeisten 22 vuoden ajalta..vaikka emme ole edes tavanneet koko aikana emmekä tienneet toisistamme mitään. Eli on vakka kantensa valinnut, todella. Pullo on elämän tärkein asia molemmilla. Heikkoina hetkinä sitten haikaillaan menneitä menetettyja tilaisuuksia, vaikka on itse pilattu ne mahdollisuudet.
Olin tosi pettynyt tapahtumien saamista käänteistä. Sanouduin irti kaikesta ystävyydestä ja pyysin ettei minuun otettaisi enää yhteyttä. Mies toivoo kuitenkin vielä ystävyyttämme ja yrittää tekstailla, mutta minä en näe enää mitään yhteydenpidon arvoista. En jotenkin jaksa piehtaroida ihanien muistojenkaan takia toisten, ongelmaisten ihmisten varaventtiilinä, olen tottunut rauhaisaan elämään.
Olen pettynyt toisen puolesta siksi, että hän on pilannut elämänsä, mutta samalla helpottunut siitä, etten itse pilannut elämääni tuollaisen ihmisen kanssa, vaikka silloin olisin ollut valmis kuolemaan hänen puolestaan. On onni, että elämässään ei saa aina sitä mita haluaisi, koska voi säästyä paljolta ja jäädä saamatta ja kokematta paljon parempia asioita kuin mitä hetkessä tavoittelee.
On aivan ihmeellistä, että joku ihminen, jota on rakastanut eniten koskaan ja jonka yhteydenotosta on iloinnut niin kovin aiheuttaakin nyt pelkkiä ongelmia ja häiriötä, rauha meni elämästä tämän ihmisen myötä. Kunnioitus joka oli vielä yhteydenottojen alussa, rapistui päivä päivältä ja kääntyi vastenmielisyydeksi. Nyt vain tuntee myötähäpeää toisen moukkamaisuudesta ja tympeydestä. Näinkin näköjään voi käydä... Mutta - olen tyytyväinen siitä, että kortti on käännetty ja katsottu. :) Ei vaivaa mieltä enää...
Nimimerkille "omahyväinen akka" sanoisin, että toisten väliin ei voi tulla, jos suhde toimii. Minun mieltäni ei vaivannut miehen vaimo pätkääkään, koska ei tehtäväni ole ajatella sivullisten asioita. Vain ystävyys miehen kanssa oli olennainen ja jälleennäkemisemme. Selvisi että ryyppääminen yhdistää nämä kaksi ihmistä eivätkä he voi erota pullosta, rakkaimmasta asiastaan eikä heillä ole rohkeutta muuttaa mitään elämässään. Toinen ihminen tulee tuollaisen ihmisraunion elämässä vasta aina toisella sijalla, jos sielläkään.
Miten niin on nykyinen sivullinen ihminen. Sinun sanomasi: Minun mieltäni ei vaivannut miehen vaimo pätkääkään, koska ei tehtäväni ole ajatella sivullisten asioita. Aika raakaa puhetta. Kyllähän tuo miehen vaimo ei ole ollenkaan sivullinen. Olkoon juoppo tai ei, hänelläkin on ihan varmaan tunteet ja kärsii varmaan kun sinä ilmestyit kokeilemaan että kelpaisiko hänen miehensä sinulle. Sinulle hän voi olla sivullinen mutta ei kyllä tuollaisessa asiassa jossa toinen nainen ns. yrittää tunkea hänen ja hänen miehensä elämään. Kuulostat todella itsekkäältä.
Olipa tervettä lukea kokemuksesi.
Olen itse salaa mielessäni haaveillut vuosikymmeniä sitten päättyneen rakkauden perään, uskoen realistina etten tule häntä koskaan tapaamaan tässä elämässä mutta lapsenomaisesti haaveillen entäpäs jos ?
Haaveiksi ne tapauksessani jää, koska hänestä en ole kuullut sen jälkeen mitään ja mikäli olisin hänelle ollut vähänkään tärkeä olisin varmasti hänestä jotain kuullut.
Mainitsemiasi asioita olen myös pohtinut, millainen hän olisi tänään, miltä hän näyttäisi ja kuullostaisi, kiinnostuisinko hänestä vielä uudelleen ja miten hän suhtautuisi minuun nyt?
Olen ajatellut että hän olisi aivan eri ihminen kuin silloin huimassa nuoruudessa, samoin tietenkin minäkin, olisiko meillä muuta yhteistä kun muistella lyhyt stoorimme koho kohtineen ja entäpäs sen jälkeen, puhuisimmeko säästä vai ?
Silti olin vielä ennen tarinasi lopun lukemista sitä mieltä että olisi tervettä tavata tämä mielissä kimalteleva entinen rakkaus koska sen jälkeen hänet voisin unohtaa tai siitä tulisi jotain elämää suurempaa !!
Varmaan siinä kävisi kuten sinullekkin, ei toimisi ja sen kauniin rakkaustarinamme
päälle lankeasi ikävä mustaverho ja ikävä tapaaminen tappaisi tuon kaiken kauniin.
On parempi etten häntä koskaan tapaa !!
Hei kiitos nimimerkki surullista mutta... tästä vastauksesta!
Kyllä olen kuitenkin sitä mieltä, että tapaa se ystäväsi uudelleen! Ei totuuden kohtaamisessa ole mitään pahaa. Elämä koulii meitä niin eri tavalla ja jotkut paranevat vanhetessaan, jotkut pahenevat. Riippuu niistä henkilökohtaisista ominaisuuksista ja vastoinkäymisistäkin, miten niistä selviää. Jos selviää, ne kasvattaa. Minun eksäni tapauksessa lääke kaikkiin ongelmiin on ollut viina ja pakeneminen juopporeissuille, kun ei uskalleta kohdata ongelmia. Näin ihminen ei koskaan kehity vaan on siellä teini-ikäisen tasolla ikuisesti. Päihteet katkaisevat henkisen kasvun koska kärsimystä ei haluta kohdata, näin ei muutostakaan voi yksilössä tapahtua.
Minä kannustan sinua kohtaamaan ystäväsi. Ehkä hän mietttii samaa ja odottaa että sinä ottaisit yhteyttä. Voit aivan hyvin aivan kysellä kuulumisia, ilman mitään sen kummempia toiveita. Elämä on liika lyhyt, että kannattaa hukata tilaisuutta edes tavata vanha ystävä olivatpa asiat kuinka tahansa. Voit silti helliä niitä vanhoja muistoja vaikka hän olisi aivan toisenlainen, niitä ei kukaan voi ottaa pois, sitä tunnettta ja niitä tapahtumia ja rakkaus oli aitoa sellaisena kuin se oli vaikka se olisikin nyt muuttunut.
Minulta tuon miehen kohtaaminen tappanut mielestäni mitään. Hän oli silloin toinen ja tuore mies ja toivoa ja elämää täynnä, muistot elävät aina. Oikein hyvää kesää sinulle ja toivotan rohkeutta tavata hänet"
Kiitos vinkistä, mutta tapaamisemme ei toteudu koskaan koska tämä rakkauteni nuoruudestani ei ole ilmeisen kiinnostunut eikä meillä ole mitään tilaisuutta kohdata edes sattumalta, olen jopa häntä lähestynyt vuosia sitten eikä hän silloin vaivautunut mitenkään vastaamaan, josta tulin johtopäätökseen ettei kiinnostusta löydy ?
Toki joku voisi ajatella että jospa hän ei saanut viestiäni mutta itse en usko siihen koska kyllä viestit menee perille, elämä ei aina mene niin...
Että sellainen tapaus.
Ei aina käy niin kuin haaveillaan...ei juurikaan koskaan!