Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen sanoo Lapsen Maailma -lehdessä, että karppaajavanhemmat saattavat vääristää lapsen näkemyksen ravinnosta.
Vaikka kotona karpattaisiin, täytyy Laatikaisen mukaan lapselle sallia hiilihydraatit perunan, täysviljan, hedelmien ja palkokasvien muodossa. Sokeria ja valkoista viljaa lapsikaan ei sen sijaan tarvitse.
- Pitää huolehtia, että lapsi saa myös kouluaikana tarpeellisen määrän energiaa kasvun ja kehityksen takaamiseksi.
Laatikainen korostaa mutkatonta suhtautumista ruokaan. Hän ei pidä siitä, että karppaamisesta tulee perheessä ehdoton elämäntapa, johon lapsikin vedetään mukaan.
- Jossain tapauksissa siitä (karppaamisesta) on tullut lähes uskonto, Laatikainen sanoo.
Ravitsemusterapeutti painottaa, että proteiiniin ja kasviksiin keskittynyt ruokavalio saattaa antaa lapselle myös väärän käsityksen ruuasta.
- Lapsen tulisi oppia, etteivät ruoka tai siihen liittyvät valinnat ole täysin mustavalkoisia. Joskus on tilaa myös herkuttelulle ja juhlalle.
http://www.iltalehti.fi/terveys/2011111014733055_tr.shtml

Vastaukset 7
Vanhimmat
laatikaista kehutaan http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=15&t=58886&p=1388549#p1388549
Taas pelkkä oletus. Olisi Laatikainen huolestunut niistä tuhansista kodeista joissa pennut mättää pääosin, limpparia, sipsejä, makaroonia, sinistä maitoo ja karkkeja
thl.n kirves on heilunut laatitkainenkin on pistetty ruotuun.
kolmikko puska/uusitupa/fogelholm ovat asian takana. epämääräisyys on tapa jolla em kolmikko toimii. millä ovat laatikaista uhanneet että ovat pakottaneet senkin syömään puskan kädestä.
iltalehden moderaattori bannasi puustisen kahdeksi viikoksi vaiikka suuri osa sen kirjoittelijoista olisi hoidon tarpeessa ja bannaus olisi vain helpotus kaikille.
mutta isoveli valvoo
#iltalehden moderaattori bannasi puustisen kahdeksi viikoksi vaiikka suuri osa sen kirjoittelijoista olisi hoidon tarpeessa ja bannaus olisi vain helpotus kaikille.#
Juu tuo on tosi se lienee suurin avohoitola. Ne kai suivaantuivat Veijon jatkuvaan linkittelyyn tai ainakin saivat siitä tekosyyn
Älä vääristele.
Syynä on Veijon idioottimaiset herjaavat kirjoitukset mm. tämä ;
"Katoppas kun aivovaurioitunut häirikkörotta tekee parhaansa. Ei sinusta ole minuksi tollo.
terv Veijo"
Syynä on Veijon idioottimaiset herjaavat kirjoitukset mm. tämä ;
"Katoppas kun aivovaurioitunut häirikkörotta tekee parhaansa. Ei sinusta ole minuksi tollo.
terv Veijo"
noinhan asia oli juuri kuin veijo sanoi.
mikään muu ei koko sivustolla ole tärkeämpää kuin puustisen ja mattilan mollaaminen.
aivan samoin kuin täällä suomi24 palstoilla.
sivustot pyritään alistamaan thl.n virheelliste ohjeiden puolustamiseen. se ei kylläkään estä VHH.n etenemistä mutta saattaa thl.n entistä naurettavanpaan valoon.
thl.n sivuilta ei koskaan ole saanut oikeaa informaatiota painonhallinnasta.
vain pelottelua uhkailua ja valehtelua. onko laatikaisen tapauksessa käytetty myös kiristystä jää arvailujen varaan.
rasva ja kolesteroli kammo sekä hiilihydraattien tuputus siinä thl nimisen suojatyökeskuksen anti suomalaiseen ravitsemukseen.