Jossain päin Eurooppaa vuotaa säteilyä ilmakehään

474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikäs venäjän avaruusraketti tussahti päreiksi äskettäin oliko sen mukana ollut joku säteilevä energialähde?

Äänestä
  • Tai juutaloisten ydinaseista tuprahtanut, kun virittelevät niitä Irania vastaa!

    Äänestä

Venäjä on upottanut mereen tuhansia vanhentuneita ydinaseita ja missä lie sen voimaloista tulevat jätteet?
Voiko joku osoittaa jonkun muun valtion, mistä tuo saaste voisi olla peräisin? Tuskin.

Äänestä

Euroopassa on mitattu kohonneita radioaktiivisen jodin pitoisuuksia, kertoo Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA. Määrät ovat niin pieniä, että niistä ei ole haittaa terveydelle. IAEA:n mukaan jodi 131 -radioisotoopin kohonneita pitoisuuksia on mitattu viime päivinä muun muassa Tshekissä ja muualla Keski-Euroopassa.

IAEA ei tässä vaiheessa osaa sanoa, mistä säteily on peräisin. Järjestön mukaan se ei kuitenkaan ole lähtöisin Fukushiman vaurioituneesta ydinvoimalasta Japanista.

Jodi 131 on lyhytikäinen radioisotooppi, joka puoliintuu kahdeksassa päivässä.

Fukushimassa tapahtui maaliskuussa tuhoisin ydinonnettomuus yli 20 vuoteen, kun maanjäristys ja sitä seurannut tsunami aiheuttivat ydinreaktorin osittaisen sulamisen ja säteilyvuodon.

TS–STT

Euroopan viimeaikaiset tulvat ovat sotkeneet jonkun "paskakaivon" ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Ei vaaraa terveydel kirjoitti:

http://www.ts.fi/online/ulkomaat/276535.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu