Tämmönen on minun stoorini.
Ylä-asteen ajan kaikki oli hyvin, kaveri piiri oli täynnä hyviä ystäviä eikä vihaa ollut.
Yhtenä kertana, eräs kaveri facebookin kautta alkoi v*ttuilemaan ja on nyt tehnyt sitä 4-5 vuotta aina netin kautta. Kasvotusten kun tavataan, hän on kuin minua ei olisi olemassa. Kyseinen herr-... pelle on myös ystävieni lapsuuden ystävä. Tämä aiheuttaa sen, etteivät he puolusta minua kun tämä ärsyttää tai kiusaa netin kautta minua. Kuulen yleensä seuraavana päivänä otteita kun hän v*ittuili minulle ja he kaikki nauravat sille ja pitävät sitä hauskana vitsinä.
Olen koettanut unohtaa ihmisen, ''Blockkaa'' hänet esim. facebookissa ja koetan parhaani mukaan olla liikkumatta hänen asuinalueellaan. Hän silti tilaisuuden tullen alkaa aina v*ttuilemaan, mutta ei koskaan kasvotusten. Aina netin tai (kaverin) kännykän välitykellä. Jotkut kavereista olivat juonessa mukana, eivätkä olleet pahoillaan siitä, kun kerroin loukkaantuneista tunteista. ''Shit happens'' oli ainoa vastaus.
En halua vapaa-aikanani olla enään kenenkään heidän kanssa, koska kyseinen pelle saattaa olla mukana. Jos tinttaan pelleä kuonoon tai muuten annan selkäsaunan, he tottakai puolustavat lapsuuden ystävää kuin hyvää kaveria (minua).
Viimeisen tempauksen jälkeen, mittani tuntuu olevan täynnä. Ajatuksissani pyörii koko ajan erillaisia ideoita, kuinka kostaa hänelle. Tiedän missä hän asuu ja missä hän useimmiten liikkuu. En tiedä milloin saattaa pinnat palaa kokonaan ja teen jotain, mitä kadun myöhemmin.
Mitä minun pitäisi tehdä? Jos vedän tästä suuremman jutun, kaverini hylkäävät minut kokonaan. Jos en tee mitään, kaverit pysyvät, mutta niin pysyy pellekin ärsyttämässä.
Viimeisin vittuilu on tosiaan tallessa, pelle pelleili kaverin facebook tilillä

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos hän solvaa eli käyttää herjaavia nimityksiä sinusta ja sinulla on näitä viestejä kännykässä ja/tai facebookissa tallessa voit nostaa kunnianloukkaussyytteen pelleä vastaan. Voi joutua maksamaan sinulle ihan rahaa suunsoitostaan. Eiköhän se lopu muutenkin, kun postiluukusta kolahtaa kutsu poliisikuulusteluihin.
''Etkö osaa suomee? Vai onks toi jotai nettikieltä? Noloo...''
Tälläinen vastaus tuli pelleltä, kun luulin puhuvani kaverin kanssa. Pelle oli kaverini facebook tilillä hääräämässä.
''Annan sulle yhen hyvän neuvon millä pärjää elämässä, ainii eihän sulla ole edes elämää. No hanki se nyt vaik näin alkajaisiks...''
Ja tälläinen vastaus tuli kun ihmettelin outoa käyttäytymistä. Kaveri sitten laittoi viestiä
''Hahahahha
****** leikki mun tilillä
Ahahahahasha''
Kyseinen pelle on nolannut minut myös. Soittanut kaverin kännykällä ja laittanut kaiuttimen päälle ja alkanu vittuilla.
Riittääkö nämä esimerkit syytteeseen? Viestit tallella, puhelin keskustelu ei, se tapahtui syksyllä 2010
Vittuilua tosiaan jatkunut pari vuotta. Herjaavat viestit ja muut tosin olen lähes kaikki poistanut, koska olen vain halunnut unohtaa koko pellen.
Eiköhän kaikkien kavereiden todistamisetkin kelpaa? nimittäin noin 80% ollut pellen seurassa kun vittuilua on tapahtunut ja he ovat nuraneet taustalla.
No nuo eivät riitä kunnianloukkaussyytteisiin, pitää olla nimittelyä.
Itsellä oli joskus vittuilija, joka tuli aina minut nähdessään vittuilemaan. Kerran minulla meni hermo ja haukuin tyypin täysin lyttyyn. Jotain se yritti aluksi aukoa takaisin, mutta en edes kuunnellut vaan annoin tulla täysilaidalliselta niin kauan kunnes mulkero pakeni paikalta. Sen jälkeen ei enää koskaan tullut vittuilemaan. Eli kusipäille pitää puhua kieltä jota ne ymmärtävät - antaa samalla mitalla takaisin.
Miten sen haukuin, niin oli vielä ihan tyhmiä ja hatustavedettyjä juttuja, jotka sanoin pilkaten ja naureskellen, puoliksi läpällä mutta eipä huumori kestänyt samanlaisia juttuja mitä itse tuli minulle aukomaan.