Yöelämä on paskaa

Kävin katsomassa useamman viikon tauon jälkeen. Kaikki rahat meni ensinnäkin kohonneeseen pääsymaksuun ja sitten yökerhossa oli joku paska bändi joka vei kaikkien huomion. Tosin muutenkin siellä oli lähinnä keski-ikäisiä.
-
Muutama nuori nainen taisi olla mutta oli jotain miesseuraa joten sai ollakkin. Jotenkin karaokevihkojen sisältö oli vaihtunut ja sieltä ei löytynyt enää mitään. Jotenkin huvittavasti tiskillä oli pari suht läskiä naista joista ainakin toinen kääntyi poispäin kun kävin hakemassa sen vihkon siitä...en siis kysynyt että saanko sen viedä tuon eleen takia. En olisi muutenkaan vapaaehtoisesti puhunut niille.

En ole kyllä pitkään aikaan harrastanut yöelämää millään varsinaisilla suunnitelmille. Piristää vain vähän yksinäisen iltaa kun ihmisille jutellessa heidän on sitten pakko huomioida minut ja se lauluseura olisi OK kun siitä voisi jäädä joku muistijälki. En niitäkään naisia kyllä olisi muualle viemässä elleivät sitä itse vaatisi; sen verran vähän on yhteistä. Kaippa tuo toiminta korvaa minulle sitten seksin tai mikä nyt tavallisesti tarpeisiin kuuluu.
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mies1985 kirjoitti:

Kävin katsomassa useamman viikon tauon jälkeen. Kaikki rahat meni ensinnäkin kohonneeseen pääsymaksuun ja sitten yökerhossa oli joku paska bändi joka vei kaikkien huomion. Tosin muutenkin siellä oli lähinnä keski-ikäisiä.
-
Muutama nuori nainen taisi olla mutta oli jotain miesseuraa joten sai ollakkin. Jotenkin karaokevihkojen sisältö oli vaihtunut ja sieltä ei löytynyt enää mitään. Jotenkin huvittavasti tiskillä oli pari suht läskiä naista joista ainakin toinen kääntyi poispäin kun kävin hakemassa sen vihkon siitä...en siis kysynyt että saanko sen viedä tuon eleen takia. En olisi muutenkaan vapaaehtoisesti puhunut niille.

En ole kyllä pitkään aikaan harrastanut yöelämää millään varsinaisilla suunnitelmille. Piristää vain vähän yksinäisen iltaa kun ihmisille jutellessa heidän on sitten pakko huomioida minut ja se lauluseura olisi OK kun siitä voisi jäädä joku muistijälki. En niitäkään naisia kyllä olisi muualle viemässä elleivät sitä itse vaatisi; sen verran vähän on yhteistä. Kaippa tuo toiminta korvaa minulle sitten seksin tai mikä nyt tavallisesti tarpeisiin kuuluu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu