Jooh voisin kertoa nyt koko tarinan jotta voisitte sit antaa neuvoja yms.
Tapasin reilu kuukaus sitten mielestäni itselleni täydellisen naisen. Harmi kyllä, olimme silloin ekalla tapaamisella molemmat juoneet aika paljon. Siinä tuli sitten jonku verra tehtyy kaikkee sekalaista. Kun jälkeenpäin illasta puhuttii nii molemmat oli kiinnostuneita heti ku ensi kertaa nähtii elikkä aika hyvä alku oli. Seuraavana päivänä sitte puhuttii facebookissa, iha kavereina vaan. Illemmalla sitte pyysin puhelinnumeroa ku oltii jo aika paljo juteltu. Tekstailtiin joka päivä, välillä vain iltaisin ja välillä koko päivän ajan melkeenpä. Laittoi aika paljon oma-aloitteisesti mulle viestiä ja kyllä niistä huomasi että kiinnostus ei ollut yksipuolista. Noin 1 vk ensimmäisen tapaamisen jälkee tavattii sitte uudestaa. Kaikki meni hyvin ja molemmat halusivat nähdä toisensa vielä uudestaan. Koska hän asuu aika kaukana nii seuraava tapaamime oli noin 1 ja puolen vk päästä. Hyvin meni silloinkin. Sitte hän kadotti puhelimensa jonka seurauksena sitten emme pitäneet alle viikkoon kauheammin yhteyttä. Sitteku se puhelin löyty nii ajattelin iha suoraa kysyä että mikä tää meiä juttu on. Vastasi että on aika kiireine ja tarvii täl hetkel omaa tilaa mutta kuiteski pitää must. Ihmetyttää ku kuiteski aikasemmi ite otti esille seurustelun ja et vois kuvitella olevansa yhessä mun kaa. Tosta lähtien se oli vähä outo eikä siitä enää oikei mitää kuulunu et jouduin aina ite ottaa yhteyttä eikä sit enää sen jälkee olla ny tavattu vaikka oisin ite halunnu. Halusin tietää onks se enää sitte edes kiinnostunu joten päätin kysyä et oltaisko vaa kavereit. Kävi sille mut sit kuiteski sano lopussa et "mut kattoo..." mitälie sit sillä tarkottaa. Nyt se on ulkomail ja tulee muutaman päivän pääst takas.
En tiiä yhtää et mitä sen päässä liikkuu.. Sanonu monta kertaa et pitää must paljo ja et ajatellu mua about kokp ajan että oisko se sit vähä peloissaa siitä et jos täst tulis jotai vakavampaa vai eiköhä enää ole kiinnostunuy?
Oon ajatellu vähä sellast et tää ei tuu toimimaa (on muitakin asioita joita en ole tässä kertonu) nii oon yrittäny unohtaa sen kokonaa mutta vaikeata on... En rehellisesti sanoen halua unohtaa mutta en halua herätellä turhia toiveita jos sen kiinnostus ois sit jo kuiteski lopahtanut. Ajattelin odottaa että jos se sitte palattuaan lähettäis jotai viestiä nii osottais sen että ois vielä kiinnostunu mutta jos on nii en tiiä sitte mitä tehä.. Järki käskee unohtamaan mutta sydän sitte jotain iha muuta.
Oon ollu nyt tän takii ihan maassa jo pitkään... :/
Otan avoimesti neuvoja vastaan ja olisi kiva kuulla jos muilla on samanlaisia kokemuksia. Kaikki apu on hyödyksi!
Tapasin reilu kuukaus sitten mielestäni itselleni täydellisen naisen. Harmi kyllä, olimme silloin ekalla tapaamisella molemmat juoneet aika paljon. Siinä tuli sitten jonku verra tehtyy kaikkee sekalaista. Kun jälkeenpäin illasta puhuttii nii molemmat oli kiinnostuneita heti ku ensi kertaa nähtii elikkä aika hyvä alku oli. Seuraavana päivänä sitte puhuttii facebookissa, iha kavereina vaan. Illemmalla sitte pyysin puhelinnumeroa ku oltii jo aika paljo juteltu. Tekstailtiin joka päivä, välillä vain iltaisin ja välillä koko päivän ajan melkeenpä. Laittoi aika paljon oma-aloitteisesti mulle viestiä ja kyllä niistä huomasi että kiinnostus ei ollut yksipuolista. Noin 1 vk ensimmäisen tapaamisen jälkee tavattii sitte uudestaa. Kaikki meni hyvin ja molemmat halusivat nähdä toisensa vielä uudestaan. Koska hän asuu aika kaukana nii seuraava tapaamime oli noin 1 ja puolen vk päästä. Hyvin meni silloinkin. Sitte hän kadotti puhelimensa jonka seurauksena sitten emme pitäneet alle viikkoon kauheammin yhteyttä. Sitteku se puhelin löyty nii ajattelin iha suoraa kysyä että mikä tää meiä juttu on. Vastasi että on aika kiireine ja tarvii täl hetkel omaa tilaa mutta kuiteski pitää must. Ihmetyttää ku kuiteski aikasemmi ite otti esille seurustelun ja et vois kuvitella olevansa yhessä mun kaa. Tosta lähtien se oli vähä outo eikä siitä enää oikei mitää kuulunu et jouduin aina ite ottaa yhteyttä eikä sit enää sen jälkee olla ny tavattu vaikka oisin ite halunnu. Halusin tietää onks se enää sitte edes kiinnostunu joten päätin kysyä et oltaisko vaa kavereit. Kävi sille mut sit kuiteski sano lopussa et "mut kattoo..." mitälie sit sillä tarkottaa. Nyt se on ulkomail ja tulee muutaman päivän pääst takas.
En tiiä yhtää et mitä sen päässä liikkuu.. Sanonu monta kertaa et pitää must paljo ja et ajatellu mua about kokp ajan että oisko se sit vähä peloissaa siitä et jos täst tulis jotai vakavampaa vai eiköhä enää ole kiinnostunuy?
Oon ajatellu vähä sellast et tää ei tuu toimimaa (on muitakin asioita joita en ole tässä kertonu) nii oon yrittäny unohtaa sen kokonaa mutta vaikeata on... En rehellisesti sanoen halua unohtaa mutta en halua herätellä turhia toiveita jos sen kiinnostus ois sit jo kuiteski lopahtanut. Ajattelin odottaa että jos se sitte palattuaan lähettäis jotai viestiä nii osottais sen että ois vielä kiinnostunu mutta jos on nii en tiiä sitte mitä tehä.. Järki käskee unohtamaan mutta sydän sitte jotain iha muuta.
Oon ollu nyt tän takii ihan maassa jo pitkään... :/
Otan avoimesti neuvoja vastaan ja olisi kiva kuulla jos muilla on samanlaisia kokemuksia. Kaikki apu on hyödyksi!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ei se parisuhde toimi väkisin, zänssit meni jo. Seuraava taitaa olla kiikarissa, näin kävi joskus ja samanlailla käyttäyty kuin kaverisi nytten. Näitä tullee vastaa elämässä vielä monet kerrat, ei passaa masentua.
Sama on käyny kieltämättä mullaki mielessä. Mut en oikei tiiä.. Tuski se sitte tollasia mulle puhuis paitsi jos on kunno playeri. Mut onha seki mahollisuus kyllä kieltämättä olemassa.. Mut ei sitä tiiä vaikka ois oikeesti vaa tarvinnnu vähä aikaa. Selviää sitte ku tulee ulkomailta. Eiköhä se kiiinnostus ole sitte loppunu jos ei enää millää tavalla ota yhteyttä.
Ap
Tarkennan ny viel tähä .. Siis nyt viimese 2 vk aikana sillä on kuulemma ollu paljo kokeit yms ja ollaa siis puhuttu iha lähipäivinäki mut jos en ite sille laita mitään nii ei siitä kyllä kuulu... Ja silloki ku sitte jotai viestitellää nii siinä tulee sellane fiilis ettei ois enää nii kiinnostunu ja vaikuttaa vähä etäiselt mut kysehän on vaa tekstiviestist nii eiköhä niitä tulkitse väärin aika helposti.. Ei haittais yhtää vaikka ei viestiteltäs ollenkaa jos vaa nähtäis sut joskus, mutta ku sitä ei näyttäny kovin pia tapahtuvan nii yritin sitte jollai taval pitää yhteyt. Paljo oon yrittäny koska ei aikasemmi oo ketää kohtaa ollu näi voimakkait tunteita. Mutta jos ei toimi, niin ei toimi.
Kävin uteliaisuuttani kattoo sen fb seinää ja huomasin er se oli vastannu johonki kyselyy. Yks kysymys oli että "tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä?" ja vastaus oli "ei". En tajuu mikä sitä oikei vaivaa. Tekis mieli sanoo sille suorat sanat sitku tulee takas ku on koko aja kuiteski antanu ymmärtää että on kiinnostunu. Noh mutta hyvä et selvis ainaki nyt millane se oikeesti sitte on... Jos vaikka iha kaverina joskus sanoo moi nii en oo sille kyllä velkaa yhen yhtäkää vastausta.
Nyt sain taas vähän lisää mietittävää... Löysin n. 2 vk vanhan kyselyn johon hän oli vastannut. Yksi osio siitä liittyi rakkauteen. Yksi kysymys oli "onko sinulla ketään henkilöä sydämessäsi jota ajattelet jatkuvasti?" ja hän vastasi "kyllä". Muut kysymykset varmistivat sitten että kyse oli minusta. Siellä kysyttiin myös että "oletko mustasukkainen?" ja ihme kyllä hän vastasi taas "kyllä"... Se voisi selittää oudon käytöksen. Ja niin, 1vk sitten kysyin siis että jos oltaisiin vaan kavereita ja olen nyt ajatellut että ehkä hän luulee että olen pettänyt häntä koska sellaista kysyn. Sen jälkeen ei olla puhuttu koska lähti sille matkalle.. Nyt mietin että pitäiskö hänen tultuaan takas kertoa että ketään muuta ei ole vaikka nyt vain kavereita tällä hetkellä olemmekin... Vaikea tilanne, mutta eiköhän se siitä selviä sitten kun tulee takaisin jos hän nyt enää edes haluu pitää yhteyttä. Rehellisesti sanottuna ehdotin ystävyyttä vain sen takia koska olin saanut sellaisen kuvan ettei ole valmis suhteeseen ja ettei olisi enää kiinnostunu mutta nyt sellane fiilis et tais johtuu vaa siitä mustasukkasuudesta .. Se selittäis niin monta asiaa. En kyllä muista että olisin tehnyt/sanonut mitään josta voisi mustasukkaiseksi tulla.
Ap
Ja onko muka mahdollista että viikon aikana hänen tunteensa vain yhtäkkiä sammuisivat jos kerran ton fb kysymyksen mukaa jatkuvasti ajattelee mua niihin aikoihin moneen otteeseen sanoi että pitää musta paljon... Onkohan hänelle oikeesti ok että ollaan vain kavereita vai haluaako jotain muuta (niinkuin vähän vihjasi kun viimeksi puhuttiin...)
Ap
tunteita tuskin kukaan viikossa sammuttaa. Miten itse olet käyttäytynyt? Onko mitään aihetta sille, että hän torjuisi tunteitansa? Voisitko sanoa suoraan, että olis helpompi jos tämä asia olis kerralla selvä, että mitä hän tarkoittaa tai tuntee?
Mielestäni olen kyllä yrittänyt usein osoittaa hänelle että olen erittäin kiinnostunut melkeinpä joka päivä, jos ei muuten niin vaikka tekstarilla.
Olisi kyllä helpompaa vaan suoraan kysyä mitä hän haluaa jottei tarvitsisi sitten murehtia päivät pitkät mitä hänen päässään liikkuu. Vielä 3 päivää pitää odottaa.. Täytyy myöntää että kaikki tuntuu niin sekavalta.. On tuntunut jo pitkään. Muutan mieltäni ainakin 10 kertaa päivässä hänen suhteensa.
Ap
Voisin kertoa vähän että minkälainen alku oli.. Jos ei muutoin niim ainakin sen takis että olen huomannut että jopa asiasta kirjoittaminen helpottaa vähän..
Elikkä tapasin hänet eräänä perjantaina. Olimme molemmat tulleet omien kavereiden kanssa eräisiin juhliin. Hän oli kuulemma kiinnostunut minusta heti ku näki minut ja teki aloitteen. Kun hän sitten tuli siihen kiinnostuin kyllä itsekin hänestä heti ja hän myöhemmin sanoikin että oli varmaan kohtaloa että tavattiin. Päädyttiin sitten jo aikaisin illasta samaan sänkyyn ja koko yöhän siinä tuli sitten vietettyä. Seksiä ei harrastettu sillä tiesin että hän oli juonut aika reippaasti enkä halunnut että seuraavana päivänä asia sitten häntä harmittaisi. Kaikennäköistä muuta kyllä tuli kyllä tehtyä. Aamulla sitten hän herätteli minua pusuilla yms ja sitten lähti pois huoneesta. Jossain siellä talossa hän vielä oli mutta lähdettiin sitten kaverin kanssa sieltä heti kun herättiin enkä siis pystynyt sanomaan hänelle mitään. Sitten kotona huomasin että hän oli addannut mut fb:ssä. Alettiin siinä sitten jutella ja teki kyllä aika nopeasti selväkso että oli kiinnostunut. Kyllä minäkin sen sitten selväksi tein. Kun ekasta tapaamisesta oli ehkä 2 vk otti itse puheeksi että voisi kuvitella itsensä seurustelevan mun kanssa. Myöhemmin jopa kysyi että enhän vaa pelästyny siitä. Sitten asiat alkoivat mennä huonommin... Luulisin että juuri sen mustasukkaisuuden takia mutta en tiedä...
Aikani ajateltua, tajusin että mustasukkaisuus yms olivat vain syitä, joilla yritin saada itseni uskomaan että kaikki kääntyy vielä parhain päin.. Nyt kuitenkin tiedostan että kysyisen henkilön "alkuhuuma" tai mikälie olikaan on yksinkertaisesti loppunut, luultavasti jo aikoja sitten... Yritän parhaani mukaan nyt päästä hänestä yli enkä enään ota häneen yhteyttä edes kaverina. Jos hän jostain syystä osoittaisi taas kiinnostusta joka tällä hetkellä näyttää todella epätodennäköiseltä tuskin enään mitään hänen kanssa yrittäisin. Tälläinen päätös on erittäin vaikea kuitenkin sillä pidän hänestä vielä niin paljon, mutta en aio olla kenenkään "toinen vaihtoehto" jos parempaa ei nyt sitten löytynytkään vaikka kuinka kipeätä tekisi.
Kyllä se siitä ajan myötä, nyt on jo noin viikossa helpottunut olo huomattavasti.
Hmm nyt on tullut kyllä huomattua että omat tuneenikin alkaneet haalistua, oisikohan se sitten hänen oudon ja etäisen käytöksen takia.
Ei ole enään samanlaista fiilistä kuin silloin muutama vk sitten. Hyvähän se vain on sillä hänestä yli pääseminen on sitten jonkin verran helpompaa.
Tullut varmaan enimmäkseen nyt kirjoitettua tänne koska olen pettynyt häneen ja jonkin verran vihainen. Oli sitten minkäikäinen tahansa niin se että ei voi sanoa suoraan vaan että ei kiinnosta, vaan lopettaa yhteydenpidon ja odottaa vain että suhde kuihtuu kasaan itsekseen. Ymmärtäisin tämän jos olisi jo alusta asti ollut tälläinen ettei olisi osoittanut kiinnostusta mutta hän oli varmaan jopa enemmän tosissani kanssani jos mahdollista. Pärjään paremmin ilma tuollaista henkilöä vaiika nytten sattuukin. Olen siitä nyt täysin varma.
Ärsyttää se että tämä voi vaikuttaa tuleviin suhteisiin.. Ajattelen varmaan että kohta kummiski jättää ja luottamudpulaa voi tulla mutta nyt on kyllä liian aikaista puhua tämmöisestä.
Ap
Olen itse huomannut sen viime aikoina, että "suuret puheet ja pienet teot" pitävät paikkansa. Eräs mies puhui minut taivaisiin ja lupasi suunnilleen kuun taivaalta ja minä hölmö menin siihen lankaan. Kyllä tämä tyttö putosi kovaa ja korkealta! Mutta päätin, että annan surulle aikaa tasan vuorokauden ja sen jälkeen annan asian olla ja jatkan elämääni.
Jokainen meistä varmasti kokee kolhuja sydämessään, mutta itse aina ajattelen sen niin, että ne kuuluvat elämään ja niiltä ei voi välttyä, jos haluaa olla ja tulla onnelliseksi. Ennen kuin sen oikean kohtaa pidetään hauskaa väärien kanssa, sanoi eräs ystäväni. Ne on vain käytävä läpi, jotta sen oikean sitten kohtaa. Niin ja on hyvä muistaa myös sekin, että huomenna tähän aikaan ei enää satu niin paljoa, kuin nyt ja viikonpäästä toivottavasti ainakin olisi hyvä olla jo. Asioiden kanssa kuitenkin voi oppia elämään ja kaikkeen tottuu!
Itse en halua mennettää hetkeksikään uskoa siihen, että jossain on se joku, joka haluaa minut juuri tälläisenä ja rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen! (:
Itsekkin kehuin häntä jatkuvasti ja lupailin varmaan vaikka mitä ja olisin kyllä ollut sanojeni mittainen.
Mutta niin kun sanoit, ei elämässä voi välttyä vastoinkäymisiltä. Olisipa minullakin tuollainen asenne että 1 vuorokausi ja thats it. En vain pysty vielä unohtamaan.. Eiköhän jonain päivänä sitten kuitenkin sekin onnistu.
Ap
olisit ollut vai olit sanojesi mittainen? Noilla on täysin eri merkitys. Kerrankos sitä mies kehuu naista jos toista, antaa ymmärtää enemmän ja hetken päästä onkin kolmannen kanssa.
Teot puhuu enemmän kuin koskaan mitkään sanat. Jos mies ei ole tekojen tasolla kiinnostunut, se ei ole kiinnostunut. Faktaa on se, mikä toteutuu, kaikki muu kuvitelmaa.
Täs on ny lähiaikoime tapahtunu aika paljo kaikkee muuta paskamaista nii varmaa senki takii otan tän nii raskaasti...
Ap
oikeastaan sitä ei kannata ottaa raskaasti, mitä eteen tulee, jos se on itse haluttua ja järjestettyä. Kummaa on se, että sai miehet mitä hyvänsä tai järjesti ne oman elämänsä miten vaan, niin silti vaan moni valittaa. Jos olet toiminut niin, että et ole halunnut jotain elämääsi tai olet halunnut jonkun elämään, niin ei pitäisi olla mitään valittamista. Vaikka ajatusten tasolla huijaisit itseäsi miten, teot vaatii motivaation ja motivaatio vaan näyttää sen mitä ihminen haluaa. Ei jonkun asian teoriassa selittely.
Alku meni vähän rennommissa merkeissä. Sitten jonkin ajan kuluttua meni vakavemmaksi jolloin kehuin paljon, lupailin yms. Vaikea mitään oli toteuttaa kun sitten ei enään viittinyt edes vastata puheluihin/viesteihin. Kun kerran ehdotin tapaamista, ei vastannut.. Sitten 2 pv päästä kysyin asiasta ja oli kuulemma liian kiireinen vastatakseen. Kaikki tälläinen sitten esti yritykseni toteuttaa mitään.. Jos toista ei kiinnosta niin ei sille mitään voi.
Ne asiat jotka ovat tällä hetkellä elämässäni huonosti ovat sellaisia joihim en pysty itse vaikuttamaan. Mielestäni yleistät liikaa mitä tulee miehiin. Ei kaikki olla sellaisia jotka aina turhasta valittaa tai on muuten vaan läpimätiä.
"asian teoriassa selittely"
Motivaatiota sekä tekoja kyllä oli mutta ne olivat yhtä tyhjän kanssa koska häntä ei kiinnostanut. Usko pois, kyllä kaikkeni yritin, mutten nyt viitsi koko ajan sitten väkisin itseäni tyrkyttää hänelle jos hän ei tule itse yhtään (enään) vastaan.
En tiedä mitä on tapahtunut, ehkä tämä ei kestä kauaa...
Mutta tällä hetkellä oloni on itse asiassa hyvä =o
Olen jankannut tätä asiaa niin monta kertaa päässäni ja päässyt purkamaan tunteitani esim tälle sivustolle että nyt näyttää jo siltä että vähän helpottaa. Tunteet ei ole kadonneet vielä minnekään enkä tiedä katoaako koskaan mutta nyt pikkuhiljaa olen onnistunut hyväksymään tämän ja oppinut elämään tämän kanssa.
On myös mahdollista että huomenna alkas sama kaipuurumba alusta, mutta toivottavasti ei.. Eiköhän nyt ole jo surut surt. Katsoo nyt, tällä hetkellä kuitenkin uusi suhde tai että edes olisin toisen kanssa tuntuu mahdottomuudelta mutta eiköhän sekin sitten siitä. Kaikki aikanaan!
Nyt alko vähä ahistaa...
Tajusin just et tullaa näkee jossai vaiheessa pakosti. Meillä on tämmöne oma 4 hengen kaveriporukka ja yleensä vkloppuisin menemme aina juomaan yhden meistä kotikonnuille. Tämä kaverini on eksäni kaverin kaveri ja eksäni kaveri tuntee kyllä paljon muitaki keiden kanssa aina joskus liikumme. Tämän eksäni takis juuri tapasinkin hänet sillä hän kertoi kaverilleni juhlista joihin sitten menimme.
Vaikka olemmekin sopineet olevamme ystäviä, ei se ole minulle mahdollista enkä haluaisi kyllä nähdä häntä enään. Jos näemme, en tiedä mitä pitäisi sanoa tai tehdä.. Mitäs luulette että miten kannattaisi toimia? Itse varmaan vaan moikkaisin enkä jäisi sen enempää juttelemaan.
Elä mene sinne niin et näe häntä. Jos kuitenkin menet, voithan toki tervehtiä. Tarviiko siinä muuta tehdä? Jos ei tyyppiä kerta edes kiinnosta niin anna olla. Muutenkin oot tuntunu tekevän noita alotteita esim tekstiviesteillä ihan tarpeeksi. Toisen vuoro jo. Mut jos ei ota mitään kontaktia niin anna olla sitten. On niitä naisia Suomi täynnä ja vielä ulkomaillakin.
olisko viisasta ylittää se silta sitten kun tulet sille, ei voi tietää mitä näkymiä siltä näkyy, onko tie suora vai kiemurainen, liukas vai ei. Ei tarvitse suunnitella analysoida etukäteen ja jälkikäteen ja jatkuvasti asioita, joskus ne pitää vain kokea elämässään. Luottaisit itseesi enemmän. Tilanne kantaa. Antaisit vähän periksi tuolle suunnittelulle, ja voisit itsekin katsella itseäsi uteliaana kuin ulkopuolelta, että mitä tapahtuu.
Ehkä olin vähän liioitellut päässäni asioita ym..
Tänään tuli takaisin. Ajattelin sitten kuiteski fb:ssä moikata ja alkoi itse jopa pitämään keskustelua yllä. Ihan mukavahan siinä oli jutustella. Vaikkei kummosempia juteltukkaan niin kyllä se vielä kiinnostuneelta vaikutti. Katsoo nyt mitä tapahtuu.. Pysyykö ystävyyssuhteena vai tuleeko tästä jotain enemmän.
Nyt on kuitenkin paljon parempi olo vaikken vielä tiedäkkää mitä hän itse haluaa. Iha rauhassa otan nyt tämän asian suhteen eikä nyt enään kyllä kauheammin haittaisi vaikkei mitään vakavampaa tulisikaan. Ei se tosin haittaisikaan mutta tällä hetkellä en ole enään varma haluanko sitä enään itsekkään joten parempi näin! Hiljaa hyvä tulee, niinhän sitä sanotaan.
Vika viestini tälle topicille, kiitos kaikille tuesta/vinkeistä yms!
Ap
No ei kai kukaan ala seurustelemaan kahen tapaamisen jälkeen (ja toinen niistä umpikännissä). Ja facebookissa kyttäämässä oot käyny. Nyt jäitä hattuun, ite lähtisin juoksee karkuun aika äkkiä. Annat itestäs todella epäkypsän tai sitten epätoivosen kuvan.
Ööh..?
Itse en ole hänelle seurustelusta kertaakaan edes maininnut.. Hän sen on itse ottanut esille parikin kertaa!
Ja se että käy kiinnostuksen kohteensa facebook seinällä tekee minusta "kyttääjän"?
Se on vain pixelimössöä, ei sen enempää. Jos seuraisin hänen jokaista liikettään oikeassa elämässä niin se olisi kyttäämistä.
Aina kun ollaan puhuttu jostain vakavemmasta niin hän on sen melkeen aina ottanut esille, en minä.
Ja en mielestäni ole sanonut että 2 tapaamisen jälkeen alettais seurustella?
"Jäitä hattuun", näin olen päättänyt tehdä. Otan ns etäisyyttä enkä enään viestitteli/puhu hänelle naamakirjassa, vaikka onkin aina vastannut ja pitänyt jonkinlaista keskustelua yllä. Jos hänellä on asiaa ottaa kyllä itse yhteyttä.
Ap
Huomasin että on taas vastannut fb:ssä kysymyksiin.
"oletko ihastunut tai rakastanut johonkuhun? - kyllä"
"onko joku ihastunut sinuun? - ei"
Aion huomenna ottaa selvää että olenko minä tämä kysyinen ihastuksen kohde.. Kävi miten kävi. Ja mitä tohon toiseen kysymykseen tulee.. Jos olen vielä hänen ihastuksen kohteensa, on hänelle ehkä syitäkin uskoa noin, sillä enhän ole puhunut hänelle tai mitään. Mutta sekin johtuu vain siitä että olen odottanut että hän sanoisi jotain koska se osoittaisi kiinnostusta mutta miksi muka laittaisi jos luulee ettei minua kiinnosta. Kerron huomenna miten kävi.
Ap