Kristinuskon mukaan Jumala on luonut maailman ja kaiken mitä siinä on. Tästä huolimatta näemme ympäröivän maailman olevan varsin epävakainen paikka; maailma sisältää paljon epäoikeudenmukaisuutta sekä mittaamattomat määrät inhimillistä kärsimystä, surua ja tuskaa. Näin asiat ovat olleet toki aina.
Miten kristinusko selittää tämän ristiriidan oppinsa ja todellisuuden välillä?
Keksimällä luojajumalan rinnalle yksinkertaisesti toisen jumaluuuden: "tämän maailman jumalan". Jos siis Luoja edustaa kaikkea hyvää ja täydellistä, niin "tämän maailman jumalan" (Saatanan) osaksi jää luonnollisesti selittää kaikki ne ikävät asiat, mitä maailmassa on. Näin jokaiselle asialle auringon alla löytyy selitys, olipa se sitten ihmisen kannalta myönteistä tai kielteistä.
Aivan kuten kaikissa suurissa menestystarinoissa ja klassikoissa, myös Raamatun kertomuksissa tarvittiin maailman ääriä syleilevä hyvän ja pahan välinen vastakkainasettelu, Kosminen Sota Jahven ja hänen langenneen henkipoikansa välillä. Tässä vastas sitä jotakin sisältöä, joka kirvoittaa ihmisten kiinnostuksen ja saa ihmismielet samastumaan ja lopulta uskomaan tuohon tarinaan.
Maailman selittämiseksi kristinuskossa tarvittiin siis kosminen sota henkivaltojen välillä, jonka sodan onnettomiksi pelinappuloiksi koko ihmiskunta on lopulta joutunut. Miettikäämme hetki vain Juudas Iskariotiakin, miten epäoikeudenmukaiseen ja epäkiitolliseen rooliin hänet oli tämän jumalten välisen taistelun takia etukäteen asetettu. Kuinka hän olisi voinutkaan väistää käsikirjoitukseen kirjoitettua kohtalonsa, kun itse Jumala oli jo kauan ennen hänen syntymäänsä ennustanut, että jonkun täytyy näytellä uskottavasti Hänen Poikansa kavaltajan osa tässä tarinassa. Sama pätee kuitenkin periaatteessa kaikkiin maailmassa eläneisiin ja kärsineisiin ihmisiin; kukaan meistä ei ole voinut valita, haluammeko syntyä keskelle "tämän maailman jumalan" ja tuon toisen maailman jumalan välistä välienselvittelyä, joka näyttää jatkuvan vuosituhannesta toiseen.
Olkoon muut jumalat meitä kohtaan armollisempia seuraavissa elämissämme.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiitos.
diovmorf!
Perusvirhe aloituksessasi on se, että sinä vajavaisena
ihmisenä olet lähtenyt järkeilemään ja määrittelemään, millaisen kaikki valtiaan ja kaikkitietävän Jumalan pitäisi olla, että sinä Hänet hyväksyisit.
Jumalan tehtävä on sanoa ihmiselle, millainen hänen tulee olla, eikä päinvastoin.
Jos jumalakuva ei sovi sinun ajattelumalliisi, niin vika ei silloin ole Jumalassa, vaan sinun ajattelussasi.
Kun tulet uskoon, opit tuntemaan Jumalan ja Hänen ominaisuutensa Jeesuksen Kristuksen kautta, joka tulee asumaan Pyhän Henkensä kautta sisimpääsi.
*Jaakob*
>>vajavaisena ihmisenä olet lähtenyt järkeilemään>>
Siis Jumala, joka olisi luonut ihmisen järjenkykyineen, ei jostain syystä sitten haluaisikaan ihmisen käyttävän järkeänsä ja logiikkaansa? Kummallinen ajatus kertakaikkiaan.
>>Jumalan tehtävä on sanoa ihmiselle, millainen hänen tulee olla, eikä päinvastoin.>>
Jotta ihminen voisi olla itselleen (ja muillekin) rehellinen, tulisi Jumalan olemassaolosta pystyä ensin varmistumaan, ennen kuin ryhtyy sokeasti noudattamaan hänen vaatimuksiaan.
>>Kun tulet uskoon>>
Miten niin "kun"? Itse pidän uskoon tulemistani äärimmäisen epätodennäköisenä vaihtoehtona. Olen aiemmin ollut uskossa, kahdessakin erilaisessa "uskossa. Sitten päätin ottaa asioista enemmän selvää, ja nykyään näen Jumal-uskon tyhjänpäväisenä harhana. Tosiasiat eivät tue Jumalan olemassaoloa.
Vajavainen siellä ja vajavainen täällä. Silloin kun uskovaiset eivät pysty ymmärtämään kristinuskon järjettömyyksiä niin syynähän on aina vain ja ainoastaan ihmisen vajavaisuus.
Jos kaikki ihmiset olisivat kuuliaisia Jumalalle ei olisi pahuutta maailmassa. JUmala on kieltänyt pahaa tekemästä ja ne jotka valitsevat Jeesuksen seuraamisen menevät taivaaseen ja synninharjoittajat taas iankaikkiseen kadotukseen,näin Raamattu ilmoittaa. Jumala loi ihmisen mutta ihminen valitsi pahan ja siitä on seuraukset. Juudas kyllä ihan itse päätti kavaltaa Jeesuksen ja siitäkin oli seuraukset.
*åxå*
>>Jos kaikki ihmiset olisivat kuuliaisia Jumalalle ei olisi pahuutta maailmassa>>
Ai jaa. Miksi sitten Vanha testamentti on täynnä Jumalan itsensä tekemää tai oikeuttamaa pahantekemistä, kuten viattomien sivullisten lahtaamista, syyttömien lapsien murhaamista, naisten järjestelmällistä alistamista ja muuta mukavaa?
>>Jumala loi ihmisen mutta ihminen valitsi pahan ja siitä on seuraukset>>
Mitä tulee Raamatun ensimmäisiin lukuihin, niin niiden mukaan ihminen valitsi tiedon ja omien aivojensa käyttämisen, mistä kontrolli-friikki Jumala ei tietenkään pitänyt. Miksiköhän Jumala ei kaikkivaltiaana nähnyt tätä ennalta ja pysäyttänyt asioita?