"Somalit eivät vähään aikaan ole tervetulleita 5.000 neliön Legelandet-sisähuvipuistoon Aarhusissa. Huvipaikan johtajan Thomas Vestergaardin mukaan somalit ovat olleet osallisena jo niin monessa sattumuksessa, että hän on päättänyt antaa heille ensi vappuun asti ulottuvan porttikiellon.
Somalien kannalta ratkaisevaksi muodostunut episodi nähtiin viime sunnuntaina, kun heitä saapui 900-päinen joukko viettämään ramadanin päättymistä. Monet somalit, niin miehet, naiset kuin lapsetkin, olivat käyttäytyneet niin huonosti, että Legelandetissa olleet sata ei-somalia joutui pakenemaan paikalta. Lisäksi somalit olivat alkaneet nujakoimaan vielä keskenään, jolloin paikalle jouduttiin kutsumaan poliisi.
“Olen päättänyt antaa heille puolen vuoden porttikiellon. Heidän on opittava olemaan ihmisiksi, ennen kuin annan heidän palata takaisin. Tämä paikka on tarkoitettu kaikille, eikä yksi ryhmä saa pelotella muita pois”, sanoo Vestergaard.
Kuten arvata saattaa, vastaisku tuli salamannopeasti.
“Tämä on päivänselvä rikkomus rikoslain rasismipykäliä vastaan. Ketään ei saa syrjiä kansallisuuden tai ihonvärin vuoksi”, jyrähtää ihmisoikeusinstituutin johtaja ja lakimies Jonas Christoffersen.
Tanskan somalinuorten yhdistys on tekemässä syrjintänä pitämästään tapauksesta rikosilmoitusta. "

Vastaukset 16
Vanhimmat
Ketään ei saa syrjiä kansallisuuden tai ihonvärin vuoksi”,
EIHÄN tuosta ollut kyse vaan sikamaisesta KÄYTÖKSESTÄ, VAI KUINKA ????
Huvipuiston omistaja saa valita asiakkaansa. Kyse ei ole mistään syrjinnästä eikä rikkeestä.
Somalit ovat aikamme suurin vitsaus. Siihen on olemassa vain yksi ratkaisu.
Tosiasia on, että työnantaja valitsee työntekijän, huvipuisto tms. asiakkaat. Tää on ihan selvää pässinlihaa. Yksityinen palvelujen antaja voi sulkea paikkansa ja asettaa rajoituksia, jos siltä tuntuu. Yhteiskunnan ylläpitämät laitokset toimivat eri säännöillä.
Tuosta tulee ennkakkotapaus joka saa suomenkin propellitätien sukkahousut väpättämään!
Valkoihoisten räikeä syrjintä on loputtava, muuten ei hyysäreiden elämä eikä heidän lähesiten elämä, ole minkään arvoinen.
Itselläni on tummaihoisia kavereita. Mutta he eivät ole riehujia, vaan työtä tekeviä kunnon kansalaisia.
Nyt oli apinat väärässä paikassa, eivät ilmeisesti erota huvipuistoa ja eläintarhaa toisistaan.
YKsi on ollut jo kohta vuoden porttarissa tai en tiedä onko se edes somppu tavallinen mustalainen taitaa olla
"Kun ei-somalit olivat poistuneet, alkoivat somalit nujakoimaan keskenään."
Niin somalia että...
"Somalit shokissa
Kiistanalainen karanteeni on levottomuuksien pesäke yli useilla paikkakunnilla.
- Olen shokissa! Koska Somalian syntynyt ja kasvanut Tanskassa, luulin että minulla oli samat oikeudet kuin muutkin tässä maassa, kirjoittaa Ayan Mouhoumed päätoimittaja Ethniqa Magazine DR.
Somalian Youth Tanskassa nyt ilmoittaa poliisille Playland syrjintää".
http://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=da&u=http://www.dr.dk/Nyheder/Indland/2011/11/12/162940.htm?rss=true&ei=ZYW_TuiuI4z64QTI_sSOBA&sa=X&oi=translate&ct=result&resnum=3&ved=0CDoQ7gEwAg&prev=/search?q=Legeland giver alle somaliere karantæne&hl=fi&client=firefox-a&hs=uAC&rls=org.mozilla:fi:official&prmd=imvns
Somaleilla ei ole ihmisoikeuksia, ne koskevat vain IHMISIÄ.
Googlaamalla tulee asiasta sivutolkulla juttua aiheesta.
http://www.google.fi/search?q=Legeland giver alle somaliere karantæne&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a
Somalit ovat patalaiskaa ylimielistä roskaväkeä. Tämän toteamisessa ei ole mitään rasistista.
Jos jostakin sanotaan; SE ON KOMEA JA AHKERA MIES, niin eihän siinä ole mitään rasismia.
Jos jostakin sanotaan; SE ON PATALAISKA YLIMIELINEN PAS-KA, niin eihän siinäkään ole rasismia, se on samalla tavalla toteamus kuin ensimmäinen toteamus.
Seuraavakin on toteamus;
HYYSÄRI OVAT PAS-KA, ei rasistinen toteamus, ainoastaan toteamus.
Somalit on laiskoja sosiaaliluukulla eläjiä. Suomen somalit eivät tule ikinä menemään töihin ja työelämään. Suomalaisten on jatkuvasti elätettävä sekä heidät, että heidän rikollisuuteen ja väkivaltaan taipuvaiset paisuvat lapsilaumansa.
Ja lopuksi meidän valkolaisten on vielä hoidettava Somalien vanhukset vanhainkodeissa.
MINÄ EN HALUA ELÄTTÄÄ LOISIA, RIIPÅPUMATTA NIIDEN IHONVÄRISTÄ.
Loiset karkoitettava maasta tai laitettava pakkotyöhön.
KIITOS APLODEISTA, KIITOS !!