Raamattua väitetään usein satukirjaksi, mutta tämä väite on siinä mielessä väärä, että Raamatun kertomukset eivät kuuluu tyyliltään ja muodoltaan kansansatujen ryhmään. Kertomukset luokitellaan myytteihin, satuihin, legendoihin, saagoihin ja tavallisiin kertomuksiin. Raamatun kertomuksia voidaan luokitella myyteiksi, legendoiksi ja tavallisiksi kertomuksiksi, mutta ei saduiksi.
Sadut ovat ikivanha kertomustyyppi, joka tyyppinä esiintyy lähes kaikissa kulttuureissa. Sadut noudattavat tiukasti tiettyjä tyylisääntöjä, joita ovat mm: Puhuminen eläinten kanssa on luonnollista, taikaesineet ja magia eivät herätä ihmetystä tai pelkoja, vaan ovat itsestään selvyyksiä, sadun ihmishahmoilta puuttuu konkreettinen historiallinen aika ja paikka: Olipa kerran, ei esimerkiksi "Tapahtui 30-vuotisen sodan jälkeen" tai Kuningas asui laisessa linnassa, ei esimerkiksi "Unkarin pohjoisosassa". Henkilöistä puuttuu syvyys ja heidän tunteistaan ei kerrota, rakkautta ei kuvata, vaan kaikki ilmaistaan ulkoisen toiminnan kautta: Prinssi ja prinsessa saivat toisensa. Nämä satujen tyylisäännöt oppii nopeasti, jos lukee aitoja satuja, kuten Grimmin satuja.
Raamatun kertomukset poikkeavat selvästi satujen tyylisäännöistä, niissä on esimerkiksi aina tarkat viittaukset historiallisiin henkilöihin, historialliseen aikaan ja paikkaan. Ainoastaan joitain häivähdyksiä satujen perinteestä on päätynyt Raamattuun, kuten kertomus Bileamin aasista 4 Moos. 22.
Saduissa esiintyy yliluonnollisia tapahtumia, mutta yliluonnollisia tapahtumia esiintyy myös tavallisissa kertomuksissa, myyteissä, legendoissa ja saagoissa.
Tarkemmin aiheesta:
http://mikkoahola.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/88386-onko-raamattu-satukirja
Raamattua syytetään väärin satukirjaksi
3
74
Vastaukset
- wizardofwizards
"Raamattua väitetään usein satukirjaksi, mutta tämä väite on siinä mielessä väärä, että Raamatun kertomukset eivät kuuluu tyyliltään ja muodoltaan kansansatujen ryhmään. Kertomukset luokitellaan myytteihin, satuihin, legendoihin, saagoihin ja tavallisiin kertomuksiin. Raamatun kertomuksia voidaan luokitella myyteiksi, legendoiksi ja tavallisiksi kertomuksiksi, mutta ei saduiksi. "
Alkuperäiset kirjoitiukset ovat tieteellisiä,joita "tietämättömät ja epävakaat" ovat historiassa vääristelleet (Pietarin kirje) kirjaimellisesti ja sanallisesti.Siksi siinä mitä tänään opetetaan raamatusta, "ei ole järkeä, ei ole ymmärrystä, ei kykene noudattamaan lakia,ja jumalan tuntemus pysyy uskovaisille salassa" (Uskontunnustus). Esimerkiksi:
- Uuden testamentin kirjeet (Paavalin ja muut) ovat kirjeitä, seurakunnille tai yksityisille henkilöille lähetettyjä.
-Vanhassa testamentissa on lakikirjoja. Ei niitäkään voi "saduiksi" sanoa.
Raamatun ylimalkainen luonnehtiminen "satukirjaksi" osoittaa viitsimättömyyttä perehtyä asioihin.- tä=====
Jos ihmisen väittäminen jumalaksi ja ihmeiden tekijäksi ei ole satua niin mikä sitten,,edes Peter Pan ei pärjää Jeesukselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041086
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581025Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103591Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528