IL-Mari avaukseessaan kysyy että miksi vänkäämme harhaoppisten kanssa. Nyt haluan kuulla kenen usko on oikeaa jotta osaisin valita oikein sen kirkon josta haen apua hengellisissä asioissa
Mikä kristinuskon kirkko tai lahko on oikea
Niin paljon mahdolli
31193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
* "< Mikä kristinuskon kirkko tai lahko on oikea ? >"
* Yhteisö, jossa tunnustetaan Jeesus Jumalan Pojaksi, = Jumalaksi. Missä Raamattu on perusoppikirja, ja malli alkuseurakunnasta Apostolisen opetuksen mukaan.
Seurakunta syntyy uudestisyntyneistä jäsenistä, joka on Kristuksen ruumis maanpäällä ollessamme. Että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Että Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä, että Hengellä täytetty voi saada armolahjoa, joista tärkein on kielillä puhumisen armolahja, ja kaikki Hengenhedelmät ja kaikki armolahjat kuuluu seurakunnalle.
* Missä uskotaan Jeesuksen sovitus työhön , Hänen kärsimiseensä, kuolemaan Golgatan ristillä, että Hänet haudattin, että Hän nousi ylös kolmantena päivänä, että Hän antoi lähetyskäskyn, että Hän nousi ylös taivaseen, ja että Hän on tuleva takaisin, että Hän tempaa seurakuntansa maanpäältä, että Hän herättää uskossa nukkuneet kuoleman unesta, että Hän muuttaa kuolevaiset ruumiimme kuolemattomiksi, että me muutumme sellaiksesiksi kuin Hän on. Että me pääsemme uuteen Jerusalemiin asukkaiksi, ja saamme olla Herran Jeesuksen kanssa aina ja aiankaikkisesti. Eikä vain maailman loppuun asti !
* Kaikki nämä voidaabn todistaa Raamatulla todeksi ja tosiasioiksi, myös Jeesuksen jumaluus.
Kun tunnut tietävän asioista niin kerro mikä on kirkkokunnan nimi jotta tietämättömät hakeutua oikeaan paikkaan
Seurakunta syntyy uudestisyntyneistä jäsenistä, joka on Kristuksen ruumis maanpäällä ollessamme. Että Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Että Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä, että Hengellä täytetty voi saada armolahjoa, joista tärkein on kielillä puhumisen armolahja, ja kaikki Hengenhedelmät ja kaikki armolahjat kuuluu seurakunnalle.
Varo! Tämä yllä oleva kirjoittaja Mohikaani kuuluu ulos ajettuihin saatanan alaisuuteen heitetyksi syystä jota hän ei uskalla kertoa?
Neuvoisin aloituksen tekijää menemästä mihinkään lahkoon, homokirkkoon tai muuallekaan, kunnes tiedät mihin kuulut ja mihin olla kuulumatta.
Sinulla on aikaa tutkiaksesi asioita hengessä ja totuudessa.
Kun Herra sitten valitsee puolestasi et voi mennä harhaan vaan olet löytävä paikan missä levätä..Suuressa harhaoppisten joukossa se henki tunkeutuu sinuun sysäisten Mohikaanin oppeja kuten kielillä puhumisen jos hyväksyt demoniset opit ja niiden opettajat.
Ei se joukko saa vaikuttaa uskoon mutta ihmisillä on järki ja paljonkin uskonnollista tunnetta jota sitten pitävät uskona koska tuntevat jotain uskonnollista vaikutusta..
Lahkot eivät ole Jumalasta sinne on ankarasti kielletty menemästä.
Paras valinta on pysyä erossa kirkoista ja uskonnollisista liikkeistä, Niitä Jumala kutsuu suureksi Babyloniksi.
Kysyisin seuraavaa: miten mä voisin elää todeksi allaolevaa sanankohtaa, jos en saa olla mukana missään nykyajan seurakuntayhteydessä. Miten sun kohalla tämä sanan periaate toteutuu, kun et näytä hyväksyvän ketään?
41 "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa." apost.teot 2:
Voit toki olla missä hyvänsä uskonnollisessa järjestössä, jota he itse kutsuvat seurakunnaksi. On jehovat, mormoonit adventtikirkko, evl- ja lestat, helluntaikirkko, vapaakirkko, helluntaikansa, ja monet muut seurakunnat.
En minä hyväksy sellaisia "seurakuntia" joissa opetetaan muuta kuin mitä Jeesus opetti. Siksi pysyn niistä erossa, ja Jeesuksen seurakunta asuu minun sisimmässäni.
Kol. 1:18
Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Luuk.17.
20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
Jumalan valtakunnan jäsenet ovat Jeesuksen seurakunta.
En minä hyväksy sellaisia "seurakuntia" joissa opetetaan muuta kuin mitä Jeesus opetti. Siksi pysyn niistä erossa, ja Jeesuksen seurakunta asuu minun sisimmässäni.
Kol. 1:18
lappix. Kovin on pieni se sinun seurakuntasi kun sinussa näkyy vain tyhjää ja usko ei näy olevan kotona.
En näe sisimmässäsi mitään seurakuntaa, ovatkohan jäsenet luikkineet karkuun?
Joku mörkö se kanssasi puhuu ja opettaa sen näen..
Juu, eihän Jumalan valtakunta tulekaan nähtävällä tavalla, koska se on sisällisesti niissä, joiden ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Ja temppelin sisällä on seurakunta.
Olet oikeassa eenokki, lopulta Jeesuksen seurakunta on pieni, koska ihmiset ovat hylänneet Hänen julistaman totuuden ja korvanneet sen uskonnoilla.
Luuk. 12:32
Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.
Helluntalaisuus tietenkin! Kaikki muuta joutuvat helvettiin koska ovat valinneet itsellensä eksytyksen tien.
aina löytyy raamatusta sopiva paikka vaikkapa oman sopeutumattomuuden tai lihallisuuden puolustelemiseksi. Jospa seurakuntasopimattomuutesi syy onkin vain oma lihallinen änkyräpäisyytesi. et vain sopeudu seurakunnan järjestykseen.
Jeesus ei käskenyt ketään sopeutumaan ihmisoppeihin ja tapakristillisyyteen, jota levitetään uskonnollisissa järjestöissä. Niistä pitää pysyä erossa.
Jeesus ei myöskään käskenyt pyöriä kirkoissa,mongertaa ja puhua kielillä.
Se on noituutta!
"Jeesus ei käskenyt ketään sopeutumaan ihmisoppeihin ja tapakristillisyyteen"
tuo on vain sun oma itsellesi verukkeen antava näkemys nykypäivän seurakunnista. Jeesus sanoi myös että " tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita."
ja mikä oli se kallio?
15 "Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?"
16 Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika".
17 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa."
Tämänkin päivän kristillisissä seurakunnissa tämä tunnustus on totta. Miksi sinä antaudut saatanan palveliaksi syyttämään Jumalan seurakuntaa kaiken aikaa?
Eli teidän Jeesuksen seurakunta on rakennus, jonka ulkoseinässä lukee X-seurakunta, ja jonka sisäpuolelle mennään omavanhurskaasi luulemaan, että me olemme Jeesuksen seurakunta.
Ei se noin ole. Kysessä on maallinen uskonnollinen järjestö, joka kokoontuu hymistelemääm omaa teoriaansa.
Jeesuksen seurakunta on minun sisimmässä, koska siellä asuu Pyhä Henki.
Apostoli Paavalin ohjeita:
1:16 "Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."
1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
1:21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen."
Paavalin kirje Room. 1: 16-25
Paavali olikin antikristus.
""Nyt haluan kuulla kenen usko on oikeaa jotta osaisin valita oikein sen kirkon josta haen apua hengellisissä asioissa ""
Usko Herrtaan Jeesukseen Kristukseen on se oikea usko. Jos ja kun haet seurakuntaa, eli omaa Hengelistä kotiasi suosittelen Helluntaiseurakuntaa tai Vapaaseurakuntaa. Näissä mainitsemissani seurakunnissa opetus on Raamatun mukaista.
Kokeilkaa Kalajoen Helluntai-seurakuntaa, olen 100% varma että se ainakin on oikeassa, muuhun en menisi luottamaan sillä olen huomannut että monet palstallakin pyörivät itseään Helluntalaisiksi kutsuvat ovat pahasti eksyksissä.
sinä ainakin olet eksyksissä, jos väität apostoli Paavalia antikristukseksi vai oliko yläpuolella oleva viestisi jonkun trollin tekemä?
Vuonna 1912 Barratt lähetti Suomeen Gerhard Olsen-Smithin. Olsen-Smith rohkaisi eri suunnista tulleita kuulemaan tulleita uskovia puhumaan kielillä ja näin alkoivat helluntaiherätyksen parhaat vuodet Suomessa. Niin kuulijat kuin puhujatkin olivat eri herätysliikkeiden kasvatteja ilman että se olisi aiheuttanut keskinäistä kahnausta. Uskovien kaste Suomen helluntailiikkeessä omaksuttiin yleisesti vuonna 1912. Olsen-Smith joutui Suomessa vankilaan, kun kävi ilmi, että hänellä oli kaksi vaimoa. Vietettyään kaksi vuotta Kakolan vankilassa Turussa Olsen-Smith karkoitettiin Suomesta.
Tämä mies oli helluntailainen jota helluntailaiset seuraavat, vapaakirkon ohella.
Parham kuvaili Azusan kieliä 'pölinäksi, hölynpölyksi ja tohotukseksi, ei kieliksi laisinkaan...' Parhamin mukaan 2/3 ihmisistä jotka tunnustautuivat helluntailaisiksi hänen päivinään olivat 'joko hypnotisoituja tai kummituksen ajamia...' Täten, helluntailaisuuden isä hylkäsi Azusa-kadun kokoukset huijaukseksi, manipulaatioksi ja demonisiksi, vaikka käytännöllisesti katsoen kaikki helluntailaisuuden haarat jäljittävät perintönsä näihin kokouksiin
Helluntailaisten isä Parham kertoo liikkeestä asiantuntemuksella joten ko.liikkeeseen ei pidä mennä muuten joutuu henkien riepottamaksi.
Kävin kerran seinäjoen helarien kokouksessa ja olin todella yllättyny kun koko kokous tuntui olevan pappien keskinäistä kehuskelua. Lisäksi taisivat kaikki olla todella huonokuuloisia ( heidän jumalansa myös) kun kaikkien tarvitsi huutaa jopa rukoillessaan jumalaansa. Olisin ymmärtänyt huutamisen olisi ollut kyseessä puhe seurakuntalaisille (siellä saattaa olla huonokuuloisia joukossa) Mutta kun rukouksessa huudettiin jumalallekkin jonka ymmärrän olevan kuuleva.
Onko Kalajoen seurakunnan opetuksessa 7 vuoden vaivanaika, salainen tempaus ja kielilläpuhuminen Pyhän Hengen saamisen merkkinä, sekä että Jeesus on jumala?
Kyllä edottomasti siellä todistetaan että Jeesus on Jumala kuten Raamattu sanoo. Mutta ennekuin sinä lappix pääset sinne seurakunnan jäseneksi sinun pitää tehdä PARANNUS! Muuten et sinne pääse etkä mihinkään muuhunkaan Jeesuksen seurakuntaan!
Siinäpä se onkin. Nyt onkin enää sinun näytettävä Raamatusta se kohta, missä Jeesus ITSE sanoo: Minä olen Jumala.
Koska sellaista Jeesus ei itse sanonut, niin en mene kuuntelemaan Kalajoen hellariliikkeeseen heidän vääristeltyä uskonnollista teoriaa. Jeesuksen seurakunta on sisimmässäni, se riittää.
Tietenki se riittää sinulle, mutta Jumalalle se ei riitä! Tee parannus, nyt sinua on varoitettu!
>Jeesuksen seurakunta on sisimmässäni, se riittää.
Niin se Jeesus sanoi, ja uskon siihen.
1. Kor. 2:15
Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Menkää te kuuntelemaan Jumalan lähettämää eksytystä, sitä julistetaan porttokirkoissa ja seurakunnissa.
Kyllä sitä sitten pitää mennä kuuntelee mitä JUMALA LÄHETTÄÄ! Jumala ei lähetä sellaista mitä ihminen ei saa kuunnella.
Tääs sinä lappix opetat harha opia! Vai ei Jumalan lähettämää saa kuunnella?
>Menkää te kuuntelemaan Jumalan lähettämää eksytystä, sitä julistetaan porttokirkoissa ja seurakunnissa.<
Kyllä se niin on lappix että älä näyttele uskovaista kun sinusta ei siihen ole. Kai sen nyt jo itsekkin huomaat? Vai onko paholainen jo soikaissut sinut kokonaan?
Kyllä on helppo tehdä, näitäkin tekstejä lukiessa, päätös oikeasta. Aino mitä voi päätellä että kaikki tuntuvat olevan oikeassa ainakin omasta mielestään. Joten on helpompaa seurakunnan etsijälle perustaa oma ja väittää että tämä se vasta on se oikea.
Etkö "Kysyn vaan" usko, että Jumala lähettää väkevän eksytyksen?
2Th 2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
2Th 2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Pidä sinäkin varasi ettet vain ole jo mielistynyt vääryyteen.
Kyllä uskonnollisia kirkkoja ja järjestöjä Jumala kutsuu suureksi Babyloniksi, koska ne opettavat omiaan kuulijoille. Se sellaista pidä tehdä, siitä tulee rangaistus.
Jeesuksen seurakunta asuu Pyhän Hengen muodossa niissä, jotka totuuteen uskovina ovat sen lahjana saaneet. Yksinkertainen raamatullinen totuus.