Se käskee minun tehdä työtä työaikana, se on väärin!
Ei kukaan muukaan tee työtä koskaan, ollaan vain työpaikalla.
Ei kukaan muukaan tee työtä koskaan, ollaan vain työpaikalla.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onpa inhottava pomo. Mä oon kans tommonen. Välillä puristaa rinnasta kun henkilökunnasta joku todellakin ehtii työaikana vaikka parturiin. Tai hakemaan junalippuja viikonlopun matkaansa, jonka on tietenkin etsinyt työaikana netistä. Onneksi kuitenkin ehtii maksaa ne myös netistä, niin ei vaan kulu omaa aikaa. Kuitenkin työaikakin loppuu vasta klo 1615 ja sen jälkeen pitää ehtiä niin paljon.
Kerran kun olin työmatkalla, niin yksi valopää oli keksinyt leipoa työpaikan keittiössä. Illalla oli kuulemma pojan synttärit. Joihin oli pitänyt lähteä valmistautumaan ennen kolmea. Annoin varoituksen ja ammattiliitosta soitettiin ja varmistettiin, että olinhan ymmärtänyt ettei työntekijöitä saa kiusata. En ilmeisesti ollut ymmärtänyt.