Lakkautetun helluntaiherätys ry.n rekisteri.

Kun Helluntaikirkko laittomasti lakkauttaa helluntaiherätys ry.n.
niin silloinhan ei pitäisi olla jäsenrekisteriä olemassa.

ts. vain Helluntaikirkko jäsenrekisteri, joka on myös väestökirjanpitäjän tiedossa.

Mutta, eikös tuo ole laitonta pitää rekisteriä niistä lampaista, jotka jäi ry.n lopettamisesta tuuliajolle.

Eiväthän he ole liittyneet kirkkoon, eikä ry.tä ole olemassa.

Kukahan tietäisi asiasta enemmän.
17107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tuli vain asia esille tuon puolisonkohdalta. Ei kuulu kirkkoon, mutta jonkun rekisterin kautta hoitelevat asioita.

Eli linkkiä ei pidä poistaa, asia on fakta ja nyt on sananvapauskyse.

Äänestä

Helluntaikirkko ei voi lakkauttaa mitään ry:ä, enkä usko että tuollaista olisi tapahtunut.
Kyseessä lienee ry:n oma päätös kirkkoon liittymisestä, jolloin ry:ä ei enää ole.

ry. voi lakkauttaa itsensä ja on jokaisen entisen jäsenen itsensä päätettävissä, liittyykö kirkkoon.

Äänestä
  • Tässähän se ongelma on. Koko soppa on kirkollisten kanavoima asia.
    Laitetaan vanhat ry.n läiset pullakahville ja kirkolliset jäävät päättämään asioita.
    Kyllä tämän tiimoilta on kirkon yksi päättävä lentänyt maatamme ristiin rastiin, kun on alettu kysellä laillisuuksia.
    Mutta nyt on kyse laittomasta rekisteristä.

    Palaan vielä, ry.n päätöksiin. ry. ei ole päättänyt itsensä lakkautuksesta mitään, koska se ei ole sitä päättänyt. Sen on tehnyt tämä kirkkojärjestelmä.
    Jos viranomainen tietäisi kaikki kommervenkit, t.s. paikanpäällä, se olisi viheltänyt pelin poikki aikoja sitten. Mutta nyt puolet seurakunnasta ei kuulu mihinkään muuhun kuin tähän laittomaan rekisteriin.

    Äänestä

  • totuus. kirjoitti:

    Tässähän se ongelma on. Koko soppa on kirkollisten kanavoima asia.

    Yhdistyslaissa määritellään tarkasti se, miten yhdistys perustetaan, hoidetaan ja lopetetaan.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503

    Helluntaikirkko on uskonnollinen yhdyskunta.

    "Henkilön, joka tahtoo liittyä uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi, tulee ilmoittaa siitä yhdyskunnalle. Uskonnollinen yhdyskunta päättää jäseneksi hyväksymisestä."
    http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/maist_vrk_1_71a_p010806_/index.html

    "Vanhemmat voivat liittää alle 12-vuotiaan uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi. 12 vuotta täyttänen liittyminen ja liittyminen ja eroaminen vaatii hänen oman suostumuksensa ja 15 vuotta täyttäneen myös vanhempien suostumuksen. Liittyminen tapahtuu ilmoittamalla ko. yhdyskunnalle, joka voi valita jäsenensä. Eroamisesta voi ilmoittaa kirjallisesti myös maistraatille."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rekisteröity_uskonnollinen_yhdyskunta

    Tuon mukaan helluntaikirkkoon ei voi ihmistä liittää mikään muu taho.

    Äänestä

  • Niin ry. voi lakkauttaa itsensä vanhemmiston tuella, mutta ry:n jäsenistö joka ei halua liittyä Helluntaikirkkoon kuinka heille käy?

    Todennäköisesti perustavat uuden ry:n. kuten perustettiin Suomen Hellunataikansa ry.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Helluntaikirkko on uskonnollinen yhdyskunta.

    "Henkilön, joka tahtoo liittyä uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi, tulee ilmoittaa siitä yhdyskunnalle. Uskonnollinen yhdyskunta päättää jäseneksi hyväksymisestä."
    http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/maist_vrk_1_71a_p010806_/index.html

    "Vanhemmat voivat liittää alle 12-vuotiaan uskonnollisen yhdyskunnan jäseneksi. 12 vuotta täyttänen liittyminen ja liittyminen ja eroaminen vaatii hänen oman suostumuksensa ja 15 vuotta täyttäneen myös vanhempien suostumuksen. Liittyminen tapahtuu ilmoittamalla ko. yhdyskunnalle, joka voi valita jäsenensä. Eroamisesta voi ilmoittaa kirjallisesti myös maistraatille."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rekisteröity_uskonnollinen_yhdyskunta

    Tuon mukaan helluntaikirkkoon ei voi ihmistä liittää mikään muu taho.

    Mutta kun helluntalainen ei liity, ei ole ollut rakentamassa sitä kirkkoa, jonka perustuksiin haettiin ajatusta, valtion tuet ym.
    Perinteinen sanoi ei. Elämme uskosta ja uskon kautta tekemisistä, emme tahto ulkopuolisen tukea.
    Piti saada vihkioikeus papille, ym. ym. Meidät vihki maistraatissa tuomari ja seurakunta siunasi ja siunausta on piisannut.
    Emme tarvitse muutakuin Pyhän Hengen johtamaan seurakuntaa.
    Synti erottaa seurakunnasta ja parannus, sekä tiellelähtö, kaste, liittää Herran kansan joukon yhteen. Eli
    kun puretaan laittomasti seurakunta, silloin purkajat ottavat seurakunnan siunauksen asuinpaikasta pois ja sitten alkaa muotomeno.
    Alkaa tanssit, lippujenheilutukset, määrätyt ylistystahdin toisto, josta Jeesuksen nimi on poistettu.
    Sitä se on tänään, kun lihan käsivarsi on se jolla yritetään siunata.

    Eli savu, joka nousee, on kertomus väärästä tulesta, jonka ovat kirkolliset sytyttäneet.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Yhdistyslaissa määritellään tarkasti se, miten yhdistys perustetaan, hoidetaan ja lopetetaan.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503

    Niinpä Peku... Nyt en tiedä, kuinka asia on edennyt, mutta lakitupa ehkä tulee asian ratkaisemaan. Väärin lopetettu on väärin lopetettu. Viranomaisethan eivät välttämättä tiedä ketkä oli paikalla. Onhan tänään ollut lääkäreitäkin töissä väärin paperein ja viranomainen on antanut luvan. Paperit näytti aidolta, vaikka se oli petoksella hankittu.
    Toivon, että kaverini lähtee tuosta yhteisöstä, eikä pistä yhtään latia siihen kolehtihaaviin. Ymmärtämättä vielä oletttaa uhraavansa Herralle, mutta sitä se ei ole.
    Ilmeisesti siellä on nyt veljiä asioita hoitamassa, ainakin viime kesänä jotain liikahti.
    Nyt olen hieman pihalla tilanteesta.

    Äänestä

  • paperit on mitä on. kirjoitti:

    Kyllä tuollaiset tapaukset kannattaa selvittää vaikka lakituvassa, niin saa ainakin ennakkotapauksen.
    Perinteiset helluntaiseurakunnat ovat rekisteröityneitä yhdistyksiä juuri sen takia, jotta ovat saaneet oikeuden kerätä rahaa ja niille on myös kerääntynyt omaisuutta joka kuuluu viime kädessä jäsenille.

    Äänestä

  • Kuten " Pe.ku. " mainitsi, Helluntaikirkko ei lopeta, eikä voi lopettaa mitään r.y paikallisseurakuntaa.

    Jos joku r.y. seurakunta on kokouksen päätöksellä päättänyt liittyä Helluntaikirkkoon, se päätös on tehtävä juridisesti oikein ja jokaisella jäsenellä on oma oikeus, joko liittyä mukana tai olla liittymättä.

    Vain r.y. seurakunta voi itse päättä lopettamisensa, eikä yksikertaisella enemmistöpäätöksellä, vaan jollain määräenemmistöllä.

    Ja se päätös on kirjattu r.y. sääntöihin.

    Äänestä

* Miksi te uskomattomat, helluntaiseurakuntaan kuulumattomat tongitte asoita, jotka ei teille kuulu pätkän vertaa? Mitään rikosta eikä laittomuutta ole siinä, jos osa on kirkon, osa muuten vaan sisällä seurakunnassa, pääasia että ollaan seurakunanssa j!

Äänestä
  • "Miksi te uskomattomat, helluntaiseurakuntaan kuulumattomat tongitte asoita, jotka ei teille kuulu pätkän vertaa?

    kasvatamme yleissivistystä.

    "Helluntaiherätys koki 1970-1980-luvuilla voimakkaan kasvun aikaa 1960-luvun taantuman jälkeen. Tämä oli pitkälti karismaattisen saarnamiehen Niilo Ylivainion (1920-1981) toiminnan ansiota (Heino 1997, 86). Tätä seurasi pieni kasvun hidastuminen, mutta liikkeen jäsenmäärä on kuitenkin siitä lähtien lisääntynyt. Vuonna 2003 helluntailaisuuden piirissä Suomessa oli kastetut jäsenet ja perhepiirit mukaan lukien yli 100 000 ihmistä. Vuonna 2003 Rekisteröitiin Suomen Helluntaikirkko. "
    Lähde
    http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=28

    Ilman karismaattisia saarnaajia hellunataiherätys olisi tukehtunut kyvyttömyyteen lisätä jäseniään.

    Hellunatiherätys oli kitukasvuinen ennen kuin Yli-Vainio ilmestyi areenoille uudistuneena ja karismaattisena puhujana ja tamähän tapahtui vasta kun Yli-Vainio oli jo eläkkeellä. Ennen eläkeikää hän oli Jumalan Sanan kylväjä jolla ei ollut mitenkään mainittavaa merkitystä, koska kyennyt herättämään ihmisiä synnintuntoon.

    Äänestä

  • UPDATE_9763947 kirjoitti:

    "Miksi te uskomattomat, helluntaiseurakuntaan kuulumattomat tongitte asoita, jotka ei teille kuulu pätkän vertaa?

    Lisäys lainattuun tekstiin

    "perhepiirit mukaan lukien yli 100 000 ihmistä" hyvinhän se jäsenmäärä kasvaa, kun siihen lasketaan myös uskosta osattomat lapset.

    luku lienee noin 50.000 tänään siis uudestisyntyneitä eli kastettuja eli jäseniä.

    Äänestä

  • rikos ja laittomuus.
    Entä Isän edessä. Omaisuus on siirretty kirkolle, kirkollisten hyvällä kavalalla toiminnalla. ts. ry.n omistuksessa olevat ja uhraamat asiat.
    Kirkko haluaa vain pitää sisällään nämä ilman seurakuntaa olevan lauman, fiksusti kertoen, että pidämme nimilistaa (pöydänalla piilossa) koska se on laiton.
    Pitävät siksi, koska haluavat uhrirahat. Mutta siinä se onkin. Heillä ei ole äänivaltaa, eikä oikeutta, siis heillä, jonka perustukselle laskettiin laittomasti uusi rakennus.
    Lupaa siihen ei ole ylhäältä annettu ja siksi he joutuvat tuomiolle. Tuomio lähtee Jumalan huoneesta. Siksi tiedän, että varoituksestani on eronnut vanhimmistoa.
    Sanon, että tuolla menolla ei ole siunausta seurakunnalla, ellei tehdä parannusta toden teolla ja puhuta niistä omilla nimillä.

    Niin, tarkoitatko uskosta osattomia heitä, jotka tekivät vääryyden, eli riistivät veljensä? He eivät todella usko Sanaan. Siinä on uskosta osaton ja ilman uskoa on turha päästä perille. Ei varkaat eikä juomarit peri Jumalan valtakuntaa.
    Ottakaas nyt lakki päästä ja kengät jalasta, sillä paikka jossa seisotte on Pyhä.
    Ilman parannusta, julkista parannusta ei asia etene Isän edessä.

    Äänestä

  • mohikaanille. kirjoitti:

    rikos ja laittomuus.

    itsekukin peiliin tämänkin asian yhteydessä. Asialle tuskin enää voi mitään. Aiemmin olisi ehkä voinut jos olisi oltu valveilla torkunnan sijaan.
    Kannattaa lukea, tai olisi kannattanut jo aikaa sitten, esim. Neh. 13.
    Nehemia veljemmehän, ei heti alun alkujaankaan antanut virkamieshenkisten pesiytyä joukkoon, eikä varsinkaan uhrikammioihin.

    Toisaalta kaikkihan tulee Jumalalta ja on aina parhaaksi Hänen todellisille lapsilleen. Ja meidänhän pitäisi ottaa vastaan kaikki kiitoksella ja nurkumatta mitä vain Hän näkee hyväksi antaa meille, kasvattaessaan meitä Kristuksen tuntemisessa täyteen miehuuteen.
    Myös kehoittaa Pyhä Henki, veljemme Paavalin kautta, Korinttolaiskirjeessä antamaan ryöstää itsensä ja antaa tehdä itselleen vääryyttä.Missä samaisessa kirjeessä ollaan myös ehdottomasti mm. Pekun ehdottamaa oikeusmennettelyä vastaan, olkoonkin, että olisi kyse "ennakkotapauksesta".

    Hebrealaiskirjeessä Herramme Henki kirjoittajansa kautta, pitää suorastaan esimerkillisenä asiana jos ilolla voi ottaa vastaan omaisuutensa ryöstön, vieläpä kaikkinaisen muun häväistyksen ja vankeuden lisänä.

    Äänestä

  • UPDATE_9763947 kirjoitti:

    "Miksi te uskomattomat, helluntaiseurakuntaan kuulumattomat tongitte asoita, jotka ei teille kuulu pätkän vertaa?

    kasvatamme yleissivistystä.

    "Helluntaiherätys koki 1970-1980-luvuilla voimakkaan kasvun aikaa 1960-luvun taantuman jälkeen. Tämä oli pitkälti karismaattisen saarnamiehen Niilo Ylivainion (1920-1981) toiminnan ansiota (Heino 1997, 86). Tätä seurasi pieni kasvun hidastuminen, mutta liikkeen jäsenmäärä on kuitenkin siitä lähtien lisääntynyt. Vuonna 2003 helluntailaisuuden piirissä Suomessa oli kastetut jäsenet ja perhepiirit mukaan lukien yli 100 000 ihmistä. Vuonna 2003 Rekisteröitiin Suomen Helluntaikirkko. "
    Lähde
    http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=28

    Ilman karismaattisia saarnaajia hellunataiherätys olisi tukehtunut kyvyttömyyteen lisätä jäseniään.

    Hellunatiherätys oli kitukasvuinen ennen kuin Yli-Vainio ilmestyi areenoille uudistuneena ja karismaattisena puhujana ja tamähän tapahtui vasta kun Yli-Vainio oli jo eläkkeellä. Ennen eläkeikää hän oli Jumalan Sanan kylväjä jolla ei ollut mitenkään mainittavaa merkitystä, koska kyennyt herättämään ihmisiä synnintuntoon.

    Ylivainio oli samanlainen ilmiö kuin Markku Koivisto.

    Äänestä

Ne ovat sitä poliittista kähmintää, jossa muutama valtaa pitävä auktoriteetti määrää miten ry:ssä toimitaan. Ja hiljaiset ovat hiljaa tuntematta asiaa, ja niin ry liitetään helluntaikirkkooon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

laillisuuskysymys. kirjoitti:

Kun Helluntaikirkko laittomasti lakkauttaa helluntaiherätys ry.n.
niin silloinhan ei pitäisi olla jäsenrekisteriä olemassa.

ts. vain Helluntaikirkko jäsenrekisteri, joka on myös väestökirjanpitäjän tiedossa.

Mutta, eikös tuo ole laitonta pitää rekisteriä niistä lampaista, jotka jäi ry.n lopettamisesta tuuliajolle.

Eiväthän he ole liittyneet kirkkoon, eikä ry.tä ole olemassa.

Kukahan tietäisi asiasta enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu