Kuinkahan kauan kroppa kestää muutamien tuntien yöunilla, ja eritttäin katkonaisilla sellaisilla ?
Mies halusi eron, talo myytiin ennätysvauhtia ja ostettiin molemmat omat asunnot, tavarat jaettiin. Puolen vuoden päästä se olis sitten virallisesti totta.
Tuntuu vain, että olen ja elän kuin pumpulissa - ympärillä on paha sumu enkä tajua mitään. Käyn töissä, yritän järjestellä uutta kotiani. Mikään ei vaan tunnu miltään, haluaisin vain jäädä makaamaan sänkyyn. Katsoa kuinka kauan jaksna maata tekemättä mitään, tai koska oikein tajuan jotain ympärillä olevasta maailmasta?
Olenko kuitenkin siis sokkivaiheessa vieläkin, vai olenko vain ihminen joka toimii silloin kun se on pakko ? Itse pelkään ja odotan sitä hetkeä, että repeän totaalisesti! Tuleeko se hetki kaikille joskus, vai voiko tästä jatkaa elämää ilman suurempia draamoja ?
Kertokaa joku viisaampi !
Mies halusi eron, talo myytiin ennätysvauhtia ja ostettiin molemmat omat asunnot, tavarat jaettiin. Puolen vuoden päästä se olis sitten virallisesti totta.
Tuntuu vain, että olen ja elän kuin pumpulissa - ympärillä on paha sumu enkä tajua mitään. Käyn töissä, yritän järjestellä uutta kotiani. Mikään ei vaan tunnu miltään, haluaisin vain jäädä makaamaan sänkyyn. Katsoa kuinka kauan jaksna maata tekemättä mitään, tai koska oikein tajuan jotain ympärillä olevasta maailmasta?
Olenko kuitenkin siis sokkivaiheessa vieläkin, vai olenko vain ihminen joka toimii silloin kun se on pakko ? Itse pelkään ja odotan sitä hetkeä, että repeän totaalisesti! Tuleeko se hetki kaikille joskus, vai voiko tästä jatkaa elämää ilman suurempia draamoja ?
Kertokaa joku viisaampi !
Vastaukset 12
Vanhimmat
Katkonaisilla unilla kestää, mutta mitä itse että suoraa valvomista 3 vuorokautta, se on minulla kyllä sellainen raja, silloin jo pitää nukkua, koska itsellä refleksit ja elimistö alkaa ylireagoimaan jo että:
Esim. jos näet roskan kadulla, säikähtää että mikä ihme tuo tuollainen kiiltävä on jaa se on roska jne.... tollaista voi tulla.
Itse menen nyt nukkumaan ja toivotan hyviä unia.
Vaikka tämä nyt kuinka ap sinua loukkaisi. Sanon sinulle asian, että sinun on mentävä terapiaan, laitan muutaman osoitteen joiden kautta mahdollista.
Kenenkään muun ei tarvitse tietää, voit mennä aivan ilman pelkoa ja lupaan varmasti sinua autetaan.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI
https://www.tukinet.net/
Kun unet jää noin vähiin, alkaa olla jo niin väsynyt, että totuutta ei osaa enää oikein nähdä.
Nyt ensimmäisenä voit katsella ja kysellä tuon tukinet . net kautta.
Sitten etsi lähin evl.seurakunta, varmasti on nettisisukun ja siellä perheasiat ja tilaa aika, voit mennä sinne yksin tai jos haluat voit ottaa sen kaikkein luotettavimman ystäväsi mukaan.
Kyllä elämä siitä lähtee valkenemaan, mutta ykskaks näistäkään ei ole suurta helpotusta, mutta jatka käyntejä, sillä hiljalleen huomaat kuinka sinua kannatellaan ja tunnet jo jonkin verran helpotusta, mutta nukkumaan sinun päästävä vaikka nukahtamislääkkeillä hyvin pienellä annoksella.
Minä halusin eron. Haluan vieläkin. Eropäätöksestä nyt muutama viikko, mies etsii asuntoa. Fiilis on karmea. Kaikki meni ihan hyvin, kunnes tajusin, että mä olen oikeasti ihan yksin tässä maailmassa. Tiedän, että parempaa ei voi tulla, ennenkuin oon läpikäynyt nää tuntemukset. Tämä vaihe vaan on niin kamala, kun sitä haluaisi olla rakastunut.... jaksamista sulle, yritä repiä itses lenkille, nyt on hyvä ilma itkeä ja puuskuttaa eteenpäin :)
Kivasti sanottu, mut jostain syystä jättäjien sanat jätetyille ei auta yhtään. Onhan heillä jo uusi sydänystävä mielessä ja lämpimät tunteet uutta kohtaan. Jätetty joutuu matkalle kylmiltään. Sama kun itse tajuaisit, et sun lapsi on tapettu tai jotain yhtä kamalaa. Menee pitkään shokissa, ennen kuin edes pääse asian käsittelyyn ja vaiheisiin. Aikuin ihminen on hylättynä kuin pieni vauva, kokee samoja tuntoja mitkä jossakin muistojen syövereissä lapsuusajan pelkoina. Sun ei tarvitse käydä niitä läpi kenties koskaan :|
Voimia ap:lle. Eronkin ymmärrän joistakin syistä. En koskaan läheisyyden puutteesta, jos sitä ollut joskus alkuun riittävästi.
No miksi halusit eron, onko lapsia.
tuota kyllä en ymmärrä kun kirjoitat " kunnes tasusin, että mä olen oikeasti ihan yksin tässä maailmassa." Ja toinen " kun sitä haluaisi olla rakastunut".
Lauseet eivät oikein sovi yhteen, ensin erotaan ja sitten ajatellaan vasta.
Ei elämä voi mennä noin, jatkuvaa rakastumista ei ole olemassakaan, sillä se muuttuu suureksi välittämiseksi ja aidoksi rakkaudeksi. Tätäkö sitten pakenette elämän parasta antia.
On aivan hirvittää tuo noin nelikumppisen kriisi, jossa erotaan ja tehdään maailman hirveimmät asiat. Omat lapset jäävät täysin toissijaiseen asemaan, kun löyhötetään näiden suurten minäkeskeisten unelminen perässä. Sillä ei se siitä miksikään muutu, saat vielä hirveämmän tilalle, sillä jaksatko katsoa kumppania, joka ei koskaan kasva vastuulliseksi.
Muutaman vuoden päästä jälleenn vaihtoon, ehkä tekisi mieli saada se entinen takaisin, vaan taitaa olla joku talteen ottanut ja saanutkin hyvän kumppanin.
Kyllä oli kurjaa lukea, että äidillä uusi mies, kun lapsi vasta kaksivuotias, eipä siinä paljon äidin päässä ole mitään. on suorastaan uhka lapselle tuollaiset vanhemmat.
Avioero voi laukaista - etenkin jätetyssä puolisossa - lapsuudenajan traumat henkiin. Täytyy yrittää ymmärtää, että ne traumat ja tunteet ovat kuitenkin ihmisessä itsessä, itsetunnossa. Niitä voi käsitellä, parantaa. Aikuinen ihminen ei ole enää toisten armoilla. On itse toimittava, tehtävä ja kehityttävä, ellei halua heittäytyä ikuiseksi uhriksi ja tuhlata oma elämänsä.
Avioero ja siitä seuraava hylätyksi tulemisen tunne ei ole mitään lapsen kuoleman rinnalla. Ei siis kerrassaan mitään. Melko epätoivoista edes väittää moista.
Nyt myrskyää vain sun sisälläsi mutta elämä jatkuu samanlaisena ympärilläsi kuin se olikin. Tee se mitä sinun nyt täytyy tehdä....lepää. Tuudittaudu ajatukseen että tämä on vain välivaihe ja tästä mennään eteenpäin, älä huolehdi liikaa tulevaisuudesta.
Elämä jatkuu ja onnenpäiviä tulee odota niitä. Nauti siitä että voit nyt ajatella itseäsi ja tehdä olosi sellaiseksi jossa oma etusi ja elämäsi ovat ensi sijalla. Kiire ei ole mihinkään.......harrasta asioita joista saat elämääsi iloa.
Mietin samaa muutama vuosi sitten, kun minulle hyvin läheinen äitini kuoli - olin ihan pihalla, mikään ei tuntunut miltään... En tuntenut erityisen suurta surua, vaikka muuta odotin... Laahauduin päivästä toiseen rutiineja suorittaen kuin jokin zombi - samalla odottaen, että milloin "herään" ja alan parkua kurkku suorana. Vaan eipä sitä päivää koskaan tullut. Mieli teki sen "mössön" seassa surutyötään ja elämä vatkui ilman ihmeempää draamaa. Ja sama toistui pari vuotta sitten, kun exän kanssa päätettiin lähteä eri teille. Sumua ja olo jotenkin vain "tukossa"... Nyt on eroprosessi takana, exän kanssa välit kunnossa ym - enkä edelleenkään ole revennyt tms.
Ihmisillä on erilaisia tapoja prosessoida asioita päänsä sisällä - ehkä tosiaan olet niitä, jotka toimivat, kun on pakko. Älä anna ainakaan kenenkään pelotella itseäsi, että jokin "suurkatastrofi" odottaa nurkan takana, kun sitä vähiten osaat odottaa. Elä voimiesi mukaan, älä pakota itseäsi suorittamaan jotain "eroriittejä", jollei asia tunnu hyvältä. Anna itsellesi aikaa ja armoa surra suremisesti - ja joku päivä huomaat, että siipien alla on taas tuulta :)
"Uni paras lääke on" pitää 100% paikkansa. Miksi et käyttäisi viikonloppuja ( tai päiviä jolloin sinulla on vapaata toistäsi) vain nukkumiseeen. Ota unilääkettä avuksesi, sitä varten se on! Unilääkkeen käyttoon ei jää koukkuun, usko pois.
Nukuttuasi 48 tuntia yhtämittaan saat huomata että elämä on elämisen arvoista. Voimia tulee ja kaikki näyttää kirkkaammalta.
Keho tarvitsee lepoa ja unta rakentaakseen itsensä. Lepo ja uni on kaikista paras ta mitä voi olla. Jokaisen fyysinen ja psyykkinen olemus tietää aivan tarkkaan kuinka korjata itsenä, siihen keho tarvitsee unta.
Asiat menevät omalla painollaan eteenpäin. Te olette nyt ottaneet sen viimeisen askeleen ja kumpikin elää omaa elämäänsä. Te olette valinneet tehdä sen noin ja nyt on aika mennä eteenpäin eikä jahkailla jo tehdyissä menneissä asioissa. Ne ovat historiaa.
Yliväsyneenä elämä on epätodennäkoistä ja harhaa.Tiesitko muuten että unen epääminen on hyväksi käytetty kidutusmuoto?
Ehdotus vain: jos et halua sairastua oikeasti, pidä huolta itsestäsi. Nuku riittävästi, liiku säännöllisesti ja syö oikein. Näillä yksinkertaisilla elämänohjeilla pääset 'kukkulan kuninkaaksi' ja jaksat vaikka mitä.
Kroppa voi vielä kestääkin, mutta pää ei!
Nyt kipin kapin lääkärille hakemaan jotain unta avustavaa, jos ei muuten uni tule. Ongelmat kasvavat potentiaaliin, jos vielä unetkin jäävät nukkumatta.
Kokemuksesta voin sanoa, ettei sen totaalirepeämisen tarvitse tulla ollenkaan, mutta työstää toi kriisi täytyy joka tapauksessa ja siihen kuluu aikaa.
Mutta jos vähänkään lohduttaa, niin ainakin omakohtainen kokemukseni on, että vaikka juuri tuossa hetkessä tuntuukin, ettei tosta ikinä voi selvitä hengissä, voi lopputulos olla satuakin kauniimpi.
Voimia!
Hopi hopi lääkäriin hakemaan apua! Lääkäri määrää dropit ja olet kyllä ihan sairasloman tarpeessa. Kun vaikka saisit viikonkin vain hissutella ja nukkua, niin maailma avautuisi paljon paremmin.