b.b.king

Muutama vuosi sitten olin lähdössä Rodokselle ja odottelin vantaalla koneen lähtöä. Tulin jutelleeksi erään henkilökuntaan kuuluvan rouvan kanssa, jolla oli B.B.kingin pinssi rinnassa. Tietenkin blues ihmisenä kysyin, että mistä hän on pinssinsä saanut. Hän kertoi, että tietysti Mr.Kingiltä ja että herra itse on juuri terminaalissa. Siltä istumalta lähdin etsimään bluesin kuningasta ja löysinkin hänet taxfree-myymälästä jotain turkkia hypelöimästä. Muitta mutkitta menin hänen luokseen ja ilmoitin olevani hänen suuri ihailijansa. Mr.King ilmaisi kiitoksensa ja jatkoi vaatteiden tutkimista. Häiritsin häntä vielä sen verran, että näytin hänelle käsivarteni bluestatuoinnin ja sitten vasta keskustelu alkoi. King katseli tatuointiani ja sanoi:" young boy, why you keep blues outside of you, you have to keep it inside of you" ja taputti rintaansa. Kerroin hänelle kuinka olisin tullut mielelläni katsomaan hänen konserttiaan järvenpäähän, mutta en matkakiireiltäni ehtinyt. Mr.King oli asiasta pahoillaan, mutta muistutti minua, että kuuntelisin myöhemminkin hänen tuotantoaan.Keskustelumme jatkui vielä vähän aikaa ja lähtiessäni pois Mr.King pyysi minua viemään bluesia mukanani myös kreikkaan. Pyyntö oli sinänsä turha, sillä tiedän rodoksella erään hyvän bluesmestan, jossa olen itsekin aikoinaan esiintynyt. Ja lähden sinne taas 2 viikon kuluttua. Nykyään minulla on tuosta tapaamisesta muistona seinällä B.B.Kingin nimikirjoitus muistilapulle kirjoitettuna ja aina sitä katsoessani muistan hänen sanansa. Että tällänen tapaus.
4415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

bluesmesta? rodoksella? mahtaa olla asiallinen mesta? sinä esiintymässä?

hahahahahahahahahahahaha!

Äänestä

Onnenpekka... :-)

Äänestä
  • miksi olla kateellinen ku joku kehuu kuin oli menny sössäämään kingille, ihan niinku se ei ois tarpeeks kuullu et" mä AAAAAIIIINA kuuntelen sun musaa ku mul on blyys"

    Äänestä

  • blueboy kirjoitti:

    miksi olla kateellinen ku joku kehuu kuin oli menny sössäämään kingille, ihan niinku se ei ois tarpeeks kuullu et" mä AAAAAIIIINA kuuntelen sun musaa ku mul on blyys"

    ...mut enköhän mä selviä hengissä!!Jeesus rules!
    voihan sitä rehellinen olla!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja minä kirjoitti:

Muutama vuosi sitten olin lähdössä Rodokselle ja odottelin vantaalla koneen lähtöä. Tulin jutelleeksi erään henkilökuntaan kuuluvan rouvan kanssa, jolla oli B.B.kingin pinssi rinnassa. Tietenkin blues ihmisenä kysyin, että mistä hän on pinssinsä saanut. Hän kertoi, että tietysti Mr.Kingiltä ja että herra itse on juuri terminaalissa. Siltä istumalta lähdin etsimään bluesin kuningasta ja löysinkin hänet taxfree-myymälästä jotain turkkia hypelöimästä. Muitta mutkitta menin hänen luokseen ja ilmoitin olevani hänen suuri ihailijansa. Mr.King ilmaisi kiitoksensa ja jatkoi vaatteiden tutkimista. Häiritsin häntä vielä sen verran, että näytin hänelle käsivarteni bluestatuoinnin ja sitten vasta keskustelu alkoi. King katseli tatuointiani ja sanoi:" young boy, why you keep blues outside of you, you have to keep it inside of you" ja taputti rintaansa. Kerroin hänelle kuinka olisin tullut mielelläni katsomaan hänen konserttiaan järvenpäähän, mutta en matkakiireiltäni ehtinyt. Mr.King oli asiasta pahoillaan, mutta muistutti minua, että kuuntelisin myöhemminkin hänen tuotantoaan.Keskustelumme jatkui vielä vähän aikaa ja lähtiessäni pois Mr.King pyysi minua viemään bluesia mukanani myös kreikkaan. Pyyntö oli sinänsä turha, sillä tiedän rodoksella erään hyvän bluesmestan, jossa olen itsekin aikoinaan esiintynyt. Ja lähden sinne taas 2 viikon kuluttua. Nykyään minulla on tuosta tapaamisesta muistona seinällä B.B.Kingin nimikirjoitus muistilapulle kirjoitettuna ja aina sitä katsoessani muistan hänen sanansa. Että tällänen tapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu