kauan kesti tajuta tulleensa petetyksi

Minulla tällainen kokemus parin kymmenen vuoden ajalta...jolloin "vastapelurini" ehti olla kaksi kertaa naimisissa ja molempien avioliittojensa aikana petti kanssani vaimojaan.
Kyselin hänen motiivejaan minuun liittyen...tuli liirumlaarumit eikä selvää vastausta...aina joku jäi välillämme kesken jne...jne..ei voinut erota taloudellisista syistä ym. ym. tai aiemmin, koska meillä oli pienet lapset molemmilla silloin....selityksiä riittäisi maailman tapppiin asti... hyväksyn senkin, että ei minua silloin halunnut omakseen....OLISI SEN VAAN MINULLE SANONUT REILUSTI, koska niin sovittiin välillämme...ja se sopimus ei pitänyt hänen osaltaan!!!
Minä onneton rakastuin häneen ja hän myös tiesi tunteeni.olin valmis rikkomaan avioliittooni hänen vuokseen.
olin osallinen tähän rikokseen kyllä itsekin, mutta loppujen lopuksi mietin itse asioita ja tulin siihen tulokseen, että en voisi tuohon mieheen luottaa koskaan enää, koska hän petti toistuvasti puolisoitaan...niinkuin minäkin omaani, MUTTA ainoastaan hänen kanssaan. En koskaan kenenkään muun kanssa...vaikka ei se lievennä rikostani kuitenkaan.
Sitten elämä vei ensimmäisestä avioliitosta toiseen...niinkuin tapasi sanoa...minut unohdettiin muutamaksi vuodeksi kylmästi...ei vaivautunut ilmoittamaan edes, että löysi uuden... mutta kas kummaa otti sitten muutaman vuoden päästä yhteyttä....ja siitä alkoi taas. Kun meillä oli jäänyt jotain vielä kesken...lainatakseni tuota miestä.

omaa tyhmyyttäni uskoin ja halusinkin...luotin, että hänellä olisi oikeita tunteita tälläkertaa...mutta ei ollut!! sitten kun aloin ottaa eroa omastani ja lähteä omilleni.
Kas hän löysikin jo uuden. ei kuulemma halunnut mitään salaliittoja...salaliittoahan on ollut koko elämänsä hänellä...suuttui kun sanoin pelimieheksi.

sitten vielä pyysi etten kertoisi hänen ensimmäiselle vaimolleen meistä, koska satun tuntemaan hänet erittäin hyvinkin!!!
joskus tuntuu, että mieleni tekisi....tiedän tämän toisenkin puolison, jolle tekisi mieli sanoa, että oli aivan oikeassa ollessaan mustasukkainen tuosta miehestään. Senvuoksi erosivatkin kuulemma.
Nykyinen tuntee kuulemma hönet paremmin kuin minä...vaan onkohan kertonut kaikkea menneisyydestään...ei ole kuulemmma mustasukkaista sorttia lainkaan...luulenpa, että miettisi hiukan kuitenkin....satun tietämään tuon nykyisenkin yhteystiedot..olisi hiukan kiva valaista hänellekin taustoja...MUTTA en vaivaudu tuollaisen sian takia kuitenkaan...
Toivoi vielä saavansa pitää kaiken tämän jälkeen minut ystävänään...miksi?? onkohan mitään hyvää syytä...ei ystävä tee tuollaista toiselle...ei leiki tunteilla, eikä käytä hyväksi...näin se vaan on!!! OIkea ystävä olisi jättänyt minut jo siiinä vaiheessa, kun tiesi syvistä tunteistani häntä kohtaan
421126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Nyt on tämä sinun vastapeluri ansainnut tulla käräytetyksi ensimmäiselle vaimolleen ja toiselle vaimolleen. Ei siksi, että nämä vaimot olisit ansainneet sen, mutta tämä mies on. Anna palaa. Toivottavasti sinulla on todisteita, sillä tämä mies tulee kieltämään kaiken. Tällaisia nämä petturimiehet ovat, joiden päältä me naiset taistellaan. Kumpikin vaimo varmaan leimaa sinut syylliseksi, varaudu siihen ja hyväksy, että sellaista on hulluus. Siinä kuitenkin ihan varmasti jokunen roiske osuu miehen päällekin. Mies on nautiskellut kaikki nämä vuodet ja käyttänyt teidän kolmen naisen tunteita hyväkseen. Mielestäni nyt on aika horjuttaa ukon nautiskelua teidän naisten kustannuksella.

Äänestä

et arvaakaan kuinka mieleni tekisi tuo tehdä !!
TODELLAKIN, mutta mitä siitä hyödyn kuitenkaan...paljon pahaa mieltä kaikille...siinä samassa omaan suhteeseenikin niit roiskeita tulisi.
Minä kyllä varoitin tuota uusintakin, hänen kauttansa. liekö mennyt kuitenkaan viesti perille tuolle naiselle.Mies väittää kertoneensa menneisyytensä tuolle uudelle,mutta lienee vielä raukka niin sokea ja tuon miehen huumassa. Osaa hurmata... kyllä!!!
Ehkä hänenkin silmänsä aukeavat joskus....sanoinkin tuolle miehelle, että säälin hänen entisiään,itseni mukaan lukien, sekä niitä tuleviakin...vielä tuo ehtii peuhata, kun ei ole vielä 5-kymmentäkään!!
Juu-u mottonsa olin, että pitää nauttia elämästä, kun täällä ollaan vain kerran :)
Arvostaa kuulemma pitkää avioliittoakin, mutta eipä vaan itse siihen kykene!!!
Ei kai tuolla tavalla onnistukaan, kun on pettämässä aina, kun avioliitossaan ei saa tarpeeksi huomiota!! Jotainhan on pielessä, kun jo kaksi avioliittoa on kariutunut!!! myös hänessä, vaikka syyllistikin molempia vaimojaan eroistaan.

Äänestä
  • Motiivina pettävällä miehellä on tietenkin ahneus, hän ei halua tyytyä yhteen eikä halua valita kahden erilaisen naisen välillä. Hän haluaa molemmat. Tuollainen käytös tietenkin johtuu silkasta itsekkyydestä ja empatiakyvyttömyydestä. Mies ei pysty ajattelemaan omaa napaansa edemmäs. Tärkeintä on että hänellä on kivaa, että hän saa sen mitä tarvitsee, että häntä ymmärretään. Mieleenkään ei tule se miltä vaimosta saattaa tuntua. Mieshän tosiaan tuntee olevansa lähes marttyyri antaessaan kaikkensa kahdelle naiselle ja olleessaan toiselle heistä rehellinen, unohtaen että pitäisi olla sille toisellekin.

    Äänestä

  • samassa sopassa kirjoitti:

    Motiivina pettävällä miehellä on tietenkin ahneus, hän ei halua tyytyä yhteen eikä halua valita kahden erilaisen naisen välillä. Hän haluaa molemmat. Tuollainen käytös tietenkin johtuu silkasta itsekkyydestä ja empatiakyvyttömyydestä. Mies ei pysty ajattelemaan omaa napaansa edemmäs. Tärkeintä on että hänellä on kivaa, että hän saa sen mitä tarvitsee, että häntä ymmärretään. Mieleenkään ei tule se miltä vaimosta saattaa tuntua. Mieshän tosiaan tuntee olevansa lähes marttyyri antaessaan kaikkensa kahdelle naiselle ja olleessaan toiselle heistä rehellinen, unohtaen että pitäisi olla sille toisellekin.

    Niin hän sanoikin joskus itsekkäästi...saa elämältä enemmän tällä tavoin...Hiukan särähti tuokin minun korvaani !!!
    En minä noin osannut ajatella kuitenkaan, vaikka petinkin omaa miestäni !!!

    Kyllä minä koin syyllisyyttä pettäessäni...HÄN EI omien sanojensa mukaan niin tuntenut !!!
    Koki olevansa oikeutettu tällaisiin toimiin.( niinkuin jo aiemminkin )
    Kuitenkin väitti, ettei muka tiennyt tunteistani.
    Olin sen monta kertaa osoittanut sanoin; viesteissä, sekä kohdatessamme.AIVAN VARMASTI TIESI, että olin vakavissani hänen suhteensa!!!!

    Tekojakin olisin tehnyt, jos olisin saanut siihen sellaista vastakaikua häneltä aikanaan.Hän oli minut kuulemma aiemmin halunnut, mutta olin toisen oma silloinkin. Sitten kun olisi ollut mahdollisuus..kas eipäs huolinutkaan enää !!

    Minä elän oman rikokseni kanssa toistaiseksi yksin. Olen kyllä ajatellut kertoa kaikesta tapahtuneesta miehelleni...En vaan voi elää tuon asian kanssa muutoin, jos en sitä hänelle kerro.
    Jonain päivänä puhumme asiat...sen jälkeen kannan seuraukset sellaisena kuin sitten ovatkin, mutta en voi enää salata tätä häneltä!!

    Äänestä

Omaa suhdettasi sinun kannattaa tietenkin suojella viimeiseen asti. Vieläkö jatkat tämän salakohteesi kanssa? Voisitko mitenkään hiostaa miestä siten, että tuntemattomana antaisit epäilyksen jyväsiä hänen vaimoilleen? Sitä kautta miehen "kotioloihin" tulisi pikku pulmia. Puheet ei tuollaiselle miehelle auta mitään, sillä hän on kiinnostunut vain omasta olostaan. Tällainen mies on harjaantunut omahyväisenä kuuntelemaan naisten itkuja ja osaa lipevästi valehdella joka suuntaan. Tässä tilanteessa itselle olisi paras ratkaisu lopettaa suhde, jos vain kykenee. Tiedän, että on tosi vaikeaa lopettaa suhde niin monen vuoden jälkeen, vaikka se suhde olisi tehnytkin vain onnettomaksi. Siinä on otettava huomioon sekin, että se ei paljoa miehen elämää hetkauta. Jos sukupuoli olisi toisin päin siten, että varatulla naisella on sinkkumies salasuhteena esim. 10 vuotta, niin sellaisessa tilanteessa tämä varattu nainen romahtaa, kun sinkkumies jättää hänet.

Äänestä

Juuri tuota olen miettinyt tuon oman parisuhteeni takiakin. En haluaisi siihen säröjä kuitenkaan, vaikka tein mitä tein.
olen lopettanut suhteeni tuohon mieheen jo melkein vuosi sitten, tajutessani vihdoin tilanteen ja hänen motiivinsa tähän kaikkeen.
Olen miettinyt juuri tuota vaihtoehtoa, että kertoisin tuntemattomana pysyen tuolle uudelle naiselle tuosta miehestä ihan vain varoituksena, mutta tämä pelimies tietää myöskin minun mieheni taustat ym. joten saattaa siten kostoksi myös aiheuttaa minulle hankaluuksia, jos kajoan hänen uuteen valloitukseensa.
Ja varmasti arvaa, että minä olen tämän takana, jos jotain paljastuksia tekisin hänestä tuolle uudelle tuttavuudelleen.

Äänestä
  • edellistä jatkaen...toivoisin TODELLAKIN, että tuo mies saisi jonkun konkreettisen näpäytyksen ja saisi siten maistaa omaa lääkettään joskus!!

    Äänestä

  • -65 kirjoitti:

    edellistä jatkaen...toivoisin TODELLAKIN, että tuo mies saisi jonkun konkreettisen näpäytyksen ja saisi siten maistaa omaa lääkettään joskus!!

    Kuten aina, tässä on vain toisen osapuolen kertomus.

    Mitä kongreettista teit tai olisit oikeasti tehnyt, jättänyt liittosi vai sanotko vain ?

    Miksi petät miestäsi ja auttaako toisen syyllistäminen tuskaasi ?

    Tekeekö miehestä pelimiehen se että rakastuu naiseen, ehkä sinuun tässä tarinassa, saamatta kuitenkaan sinua ?

    Aika normaalia kai nykypäivänä erota mutta mitä kertomisella on väliä enää ?
    Ainoa joita voit satuttaa ovat nuo naiset jotka kait elävät jo jossain uutta elämää eivätkä kertomasi mukaan tiedäkään mitään sekä sinä itse !

    Nimettömänä ilmoittelu kuulostaa selkään puukotukselta ja miksi hän ei kertoisi sinun osuudestasi ?
    Onko itselläsi mitään menetettävää ?

    Kiinnitti vielä tuo "pettämässä aina" huomioni, onko se arvio vai tieto ?

    Ikävää että olet pettynyt rakkaudessasi, selvästi kyseinen henkilö on rakkautesi kohde edelleen !

    "Arvaa kuka takana" jos kerrot, eipä ole vaikeaa jos asia on ollut salainen eikä muiden tiedossa eli salasuhde, koska itsekin olet tai olit suhteessa.

    Unohda, elä eteenpäin.

    Äänestä

  • piitu liisa kirjoitti:

    Tuohon lauseeseen "pettämässä aina" ymmärsin tuosta nimimerkin 65 kirjoituksesta, että tällä miehellä oli myös peliä ensimmäisen aviolittonsa ajalta myös jonkun muunkin kuin nimimerkin kanssa....
    eikö tuo kerro miehen petturuudesta jo...aina on joku kiinnostavampi nainen joka voi hiukan "kokeilla" matkan varrella.
    Ainoa rikos nimimerkillä oli rakastua tuollaiseen mieheen ja toisekseen sortua pettämään aviomiestään.
    Tuolla miehellä ei ole asiat oikeassa arvojärjestyksessä olleetkaan koskaan...vaikuttaisi hiukan tämän perusteella lähinnä seksiaddiktilta, jonka pitää päästä "kokeilemaan taitojaan" eri naisilla !!
    Ole onnellinen, että oivalsit asiat ajoissa, ettet tehnyt mitään ratkaisuja ...Keskity elämääsi unohda tuollainen mies...hän saa varmasti rangaistuksensa ennemmin tai myöhemmin jollakin muulla tavalla kuin sinun toimestasi....ja hän on sen ansainnutkin!!!
    Niin se vaan on, että elämä antaa, mutta se ottaakin...ja sen minkä taakseen jättää sen eestään löytää.
    Toivon sinulle rohkeutta jatkaa omaa elämääsi uusin silmin ja tuosta oppineenakin.....

    Älä tuhlaa aikaasi ihmiseen joka ei tuhlaa aikaansa sinuun. Älä tuhlaa rakkauttasi ihmiseen joka ei tuhlaa rakkauttaan sinuun. Älä tuhlaa kyyneleitäsi ihmiseen joka saa sinut itkemään yhä uudelleen ja uudelleen, valuttamatta itse yhtäkään sinun vuoksesi.

    Hymyile ihmisille jotka saavat sinut hymyilemään, luota heihin jotka ovat sen arvoisia, tuhlaa aikaasi heille jotka sitä arvostavat, ja muista, että jokainen ihminen tekee oman onnensa valitsemalla lähelleen ne ihmiset jotka saavat hänet hehkumaan♥

    Äänestä

  • jo elämää nähnyt kirjoitti:

    nimimerkille elämää nähnyt:
    Olet oikeassa tuossa, että tuolla miehellä oli "sutinaa" erään tuttavanaisenkin kanssa. Hän antoi kuulemma "hoitojaan" ihan "väkisin". Sain sen selville häneltä itseltään aikani kyseltyäni. Minulla oli pieni aavistus tuollaisesta, kun tiesin kyseessä olevan naisen. Osuin oikeaan siinäkin!!
    Sitä en vain koskaan ymmärtänyt, että miksi sitä tapahtui useasti?? Miksi antoi "raiskata" itsensä ??!!
    Vaikka mies ei omien sanojensa mukaan edes pitänyt siitä ;)
    Hieno selitys, mutta ei uskottava !!!

    Kiitos hienosta kirjoituksestasi...juuri noin minäkin asioista ajattelen näin jälkeenpäin.

    On elettävä eteenpäin, ja annettava asian olla tälläerää...katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan kellekin.

    Sen tiedän, että ukkojen lurituksiin ei kannata suhtautua aivan niin sinisilmäisesti kun minä tein.

    Äänestä

  • piitu liisa kirjoitti:

    Kuten aina, tässä on vain toisen osapuolen kertomus.

    Mitä kongreettista teit tai olisit oikeasti tehnyt, jättänyt liittosi vai sanotko vain ?

    Miksi petät miestäsi ja auttaako toisen syyllistäminen tuskaasi ?

    Tekeekö miehestä pelimiehen se että rakastuu naiseen, ehkä sinuun tässä tarinassa, saamatta kuitenkaan sinua ?

    Aika normaalia kai nykypäivänä erota mutta mitä kertomisella on väliä enää ?
    Ainoa joita voit satuttaa ovat nuo naiset jotka kait elävät jo jossain uutta elämää eivätkä kertomasi mukaan tiedäkään mitään sekä sinä itse !

    Nimettömänä ilmoittelu kuulostaa selkään puukotukselta ja miksi hän ei kertoisi sinun osuudestasi ?
    Onko itselläsi mitään menetettävää ?

    Kiinnitti vielä tuo "pettämässä aina" huomioni, onko se arvio vai tieto ?

    Ikävää että olet pettynyt rakkaudessasi, selvästi kyseinen henkilö on rakkautesi kohde edelleen !

    "Arvaa kuka takana" jos kerrot, eipä ole vaikeaa jos asia on ollut salainen eikä muiden tiedossa eli salasuhde, koska itsekin olet tai olit suhteessa.

    Unohda, elä eteenpäin.

    konkreettista, pässi

    Äänestä

Selkeästi miespuolisen vastaus tämä edellinen !! nimimerkistä huolimatta.
Oli miten oli...

Mitä konkreettista olisin tehnyt,,,,olin muuttamassa pois puolisoni luota,,,minulla oli asunto katsottuna, muttta peräännyin...halusin vielä silloin tuon miehen...Tällävälin oli jo löytänyt uuden...enkä loppujenlopuksi ollut kovin yllättynyt kuullessani siitä....ei ollut ensimmäinen kerta tämä kun näin toimi!!

tuo mies käytti minua ja minun tunteitani räikeästi hyväkseen..
Päällimmäinen tunteena tuota miestä kohtaan tällähetkellä on siksi viha...ei enää rakkaus!!

En minä muuta tietoa tuosta miehestä tarvinnut...tiesin, että petti ensimmäisessä avioliitossaan ( oli peliä toisenkin naisen kanssa) ja myöskin toisessakin aviliitossaan petti...Ja on TIETOA!!!
Yksin minä jo riitän perusteluksi...olinhan jo useasti hänen kumppaninsa pettäessään..
kyllä!!! petin itsekin....Toisekseen tämä asia EI ole ollut AIVAN täysin salainen meidän kahden välillä...
Kyllä meistä tiedetään !!!

Kyllä tuo mies varmasti puolustautuisi, jos niin tekisin, että kertoisin meistä...
No sittenpähän tulee kunnon tuuletus molemmin puolin...
mielestäni ansaitsee jonkinlaisen muistutuksen hänkin, jos sitten minäkin!!

Äänestä
  • Vai mies, eipä ole ennen mieheksi sanottu kiitti vitusti vaan.

    Kokemusta on kyllä suhteista mutta en koskaan ole tuollaista tavannut että itketään vuosia perään vaikka kuinka rakastaisikin.
    tuhlaat oman elämäsi katkeruuteen enkä yhtään ihmettele jos oma suhteesi tai liittosi, jos sitä on tuon jälkeen olemassakaan,kituvat.

    Katsoisit hiukan asioita muidenkin kuin oman itsesi kannalta, entäpä kumppanisi jos olet suhteessa.Mitä hänelle jää tässä ?
    Olet ollut salasuhteessa varattuun mieheen ja vielä suhteen päättymisen jälkeenkin keskität kaiken huomiosi menneeseen.
    Mieheen joka mielestäsi petti sinut ja edelleen saa jakamattoman huomiosi vaikka voisit elää elämää eteenpäin.

    Pidät omaa kumppaniasi pikkanasi edelleen,petät edelleen saman miehen kanssa ajatuksissasi ja kirjoituksissasi.
    Häntä tässä käy sääliksi,ja ihmettelen ellei jättäisi sinua samantien jos tietäisi.

    Joku kirjoitti että teet itsesi naurunalaiseksi kosto ja vakoiluleikeilläsi.Todellakin.

    Kun joku ex mieheni lutkista tulee ilmoittautumaan niin tervetuloa,äijä on jo haukuttu mutta lutka tulee tietämään kenen äijää vokotteli.

    Äänestä

Onnittelut sen johdosta, että olet kyennyt lopettamaan noin pitkän vuosia kestäneen suhteen. Tiedän, että se on ollut raskaan ponnistuksen tulos. Sen vuoksi nämä petturimiehet etsivät varattuja naisia, koska vaikeneminen on taattu. Se on pelin henki. Miehet typeryydessään eivät kuitenkaan ymmärrä, että varattu nainen monessa tapauksessa lähtee pettämään puolisoaan vasta silloin, kun on pettynyt omaan liittoonsa kun taas miehet pettävät huvikseen ja nauttiakseen enemmän elämästä. Miehen kannalta varatussa naisessa on se vaara, että nainen saattaa erota aviomiehestään. Silloin ei ole enää puntit tasan, ja naisella on valta tämän muiden tunteita hyväkseen käyttävän miehen yli. Tämä mies on pettänyt uutta vaimoaan jo sinun kanssa. Ihan varmaan hän pettää uutta vaimoaan myös muiden kanssa varsinkin nyt, kun sinä olet sanonut suhteesi irti.

Parisuhteessaan pettynyt nainen ei tiedä alussa, mihin hän lähtee, kun lähtee hakemaan lohtua ukkomiehiltä. Se, mitä nämä miehet ovat, selviää vasta vuosien saatossa,

Varmaan sinun olisi viisainta vain jatkaa elämääsi. Kosto ei tuota nautintoa siinä määrin kuin etukäteen siltä odottaa. Ex-vaimo saisi käräytyksestä lisää vettä myllyyn, ja siltä taholta mies saisi kuulla kunniansa. Uusi vaimo varmaan kärsisi, mutta eiköpähän hänkin ole alkanut vehtaamaan tämän miehen kanssa jo silloin, kun tämä oli vielä naimisissa ex:n kanssa. Eli tiesi jo ottaessaan, minkä saa. Kärystä olisi eniten harmia tälle elämästä nautiskelijalle. Piituliisalle se, että tämän kys. miehen rakastumiset ovat arvottomia ja niitä ei kannata kenenkään vaalia.

Jos joskus eroat miehestäsi, niin käräytä sitten. Säästä todisteet.

Äänestä
  • -säästä todisteet kirjoitaa :

    Sen vuoksi nämä petturimiehet etsivät varattuja naisia, koska vaikeneminen on taattu.

    Entäs naisen ollessa suhteessa varattuun mieheen, kuten -65 tarinassa.
    Vaikeneminen taattu ?

    Äänestä

En ymmärrä sitä, että miksi olet ylipäätään mennyt luottamaan pettäjään. Jos on kerran pettänyt ja vedättänyt vaimojaan, niin miksei sitten sinuakin. Olet sentään ollut tietoisena mukana tuossa pelissä, vaimot taas eivät. Enkä tajua sitäkään, että kehtaat surkutella itseäsi. Olet ollut mukana kolmantena pyöränä hölmöyttäsi ja itsekkyyttäsi, mutta kuitenkin tietoisena. Olet itsekin ollut pettäjä ja osallistunut myös noiden vaimojen loukkaamiseen. Sori vaan, myötätuntoni on kaikkien petettyjen osapuolien puolella. Sinun osaltasi en voi sanoa muuta kuin, että sitä saa mitä tilaa...

Äänestä
  • Sepä se!!! JUuri siksi sanotaan, että rakkaus on sokea!!! kyllä minä useasti katkaisinkin välit vähäksi aikaa, mutta kaipasin ....ja taas järkeilin ja taas jätin..ja se olin aina minä joka jätti...ei koskaan hän tehnyt sitä eroa....vaikka alunalkaen sovittiin, että olemme rehellisiä toisillemme ja puolin sun toisin sanomme jos alkaa siltä tuntumaan, että ei tule mitään....eipä vaan sanonut niin !!!

    Kyllä minulla hälytyskellot soi koko ajan kaikista hänen sanomisistaan ja teoistaankin sanoinkin niistä hyvin suoraan hänelle, joista suuttuikin selkeästi minulle.
    Mutta RAKASTIN silti....kunnes kuulin viimeisimmät uutiset hänestä sitten kesällä...
    olen rikollinen siinä missä hänkin... ja olin tietoinen kyllä siitä !!

    Minulla on vain niin suuri viha tuota miestä kohtaan siksi, että ei ollut sanojensa mittainen...kenellekään meistä naisistaan...
    Minulla on olemassa henkilökohtainen todistaja ja on olemassa kuvia meistä hänen toimestaan...joista me kumpikaan emme voi kieltää mitään...niistä ei jää epäilyksen sijaa....
    En olekaan niin tyhmä, joksi minua kuvitteli !!! minulla oli avustajani tässä jutussa ihan viimeisinä aikoina :)
    Odotan oikeaa tilaisuutta...tai sitten en...katsotaan!!

    Äänestä

  • -65 kirjoitti:

    Sepä se!!! JUuri siksi sanotaan, että rakkaus on sokea!!! kyllä minä useasti katkaisinkin välit vähäksi aikaa, mutta kaipasin ....ja taas järkeilin ja taas jätin..ja se olin aina minä joka jätti...ei koskaan hän tehnyt sitä eroa....vaikka alunalkaen sovittiin, että olemme rehellisiä toisillemme ja puolin sun toisin sanomme jos alkaa siltä tuntumaan, että ei tule mitään....eipä vaan sanonut niin !!!

    Kyllä minulla hälytyskellot soi koko ajan kaikista hänen sanomisistaan ja teoistaankin sanoinkin niistä hyvin suoraan hänelle, joista suuttuikin selkeästi minulle.
    Mutta RAKASTIN silti....kunnes kuulin viimeisimmät uutiset hänestä sitten kesällä...
    olen rikollinen siinä missä hänkin... ja olin tietoinen kyllä siitä !!

    Minulla on vain niin suuri viha tuota miestä kohtaan siksi, että ei ollut sanojensa mittainen...kenellekään meistä naisistaan...
    Minulla on olemassa henkilökohtainen todistaja ja on olemassa kuvia meistä hänen toimestaan...joista me kumpikaan emme voi kieltää mitään...niistä ei jää epäilyksen sijaa....
    En olekaan niin tyhmä, joksi minua kuvitteli !!! minulla oli avustajani tässä jutussa ihan viimeisinä aikoina :)
    Odotan oikeaa tilaisuutta...tai sitten en...katsotaan!!

    " En olekaan niin tyhmä, joksi minua kuvitteli !!! minulla oli avustajani tässä jutussa ihan viimeisinä aikoina :) "

    Todistat(kumppanillesi) käyneesi vieraissa ja olet edelleen samassa suhteessa jos oikein luin kirjoituksisasi ??

    Hiukan blondi vai ??
    Toivottavasti ei ole ainakaan kouluikäisiä lapsia jos julkaiset kuvia "meidän mutsi tässä säätää" hehee..

    Äänestä

se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa!!! :)

Olis kyllä muutamia selventäviä vastauksia joskus kiva saadakin tuolta mieheltä joistain asioista vielä,,,kannattaneeko?? en tiedä??!!
osaa kyllä luikerrella...tiedetään jo sekin

Äänestä
  • Ihan oikeasti, voit syyttää vain ja ainoastaan itseäsi. Kukaan miehen "hoidoista" ei ole syyllinen tilanteeseesi. Tiesit lähteväsi pettäjän matkaan ja elit ruusunpunaiset lasit silmilläsi. En ymmärrä mitä kostamista sinulla on? On aivan oma hiki jos naivina kakkosena uskoo varatun miehen lurituksiin?

    Sinulla ei vaan yksinkertaisesti ole kostettavaa, sinä maksat toilailuistasi nyt hinnan. Nuo sinun kuvajuttusi ja avustajasi, kuullostavat todella lapsellisilta ja epätoivoisilta. Kyllä se olet sinä joka munaa itsensä, niin se vaan on. Ei pidä sotkeutua ukkomiehiin ja varsinkaan, jos pää ei kestä. Ilmeisesti olet niin hyvä esimerkki huonoitsetuntoisesta naisesta, jolle kaikki paskanjauhanta on mennyt suoraan sudattamatta läpi.

    Mies ei ole sinulle mitään velkaa, ikävä kyllä. Olet ollut hyvin tietoinen hänen parisuhteestaan ja se ei sinua estänyt, siinä selitystä sinulle. Muuta et koskaan tule saamaan vaikka kuinka uhkailisit. Mitä hyödyt vihastasi? Et niin mitään.

    Eikö nyt sinun, olisi aiheellista keskittyä omaan parisuhteeseesi ja antaa asian olla...

    Te, jotka olette ukkomiehiin "tuoreessa" suhteessa, lukekaa huolella -65 kokemuksesta, (joka on parinkymmen vuoden takaa!!) vielä vihaa, karkeruutta, kannattakko pilata elämänsä uskomalla sanoihin joilla ukkomies haluaa vain jännitystä elämäänsä, pakoa arjesta tai vain opeltuja fraaseja, joilla pillun saanti on varma? Pettäjä, kun rakastaa vain itseään.

    Äänestä

Pieni korjaus...Tuo suhde EI OLE parinkymmenen vuoden takaa, vaan sillä ajanjaksolla tapahtunuttta useita kertoja pitkilläkin aikaväleillä ja ajanjaksoilla, viimeksi viime vuoden puolella.

Se mitä tulee luottamukseen tuollaisiiin miehiin...olen sen jo oivaltanut..se, että onko jonkinlainen kosto oikeutettu se on oma ratkaisuni kuitenkin loppupelissä...

Äänestä
  • Siis olet oikeasti tyhmäkin...

    Äänestä

Pakko ottaa miehenä kantaa.Joskus olin suhteessa toiseen naiseen,vuosia.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen.

Molemmat olimme naimisissa(erosin myöhemmin), siis salasuhde.Suhde kaatui erinäisiin syihin ja syyllistämistäkin oli mukana,kostonhimoakin.Katkeruutta.Mutta miksi?
Mitä sillä voittaa ?

Ainakin omassa tapauksessa entinen puolisoni elää uutta elämää selvittyään erostamme ja vaikkei tuosta suhteesta tiedäkään,on minut syyllistänyt erosta ja aivan aiheesta.

Jos ajattelen omalle kohdalle tuota kaiken tuomista julki,mitä seuraisi ?
Itse olen käynyt asian läpi(en henkilöitä mainiten) nykyisen vaimoni kanssa,toisen osapuolen en usko kertoneen puolisolleen ja en näe mitään syytä kertoa exälleni,miksi kertoa ?

Miksi hajottaa ihminen joka on saanut uuden elämänsä alkuun uuden ihmisen kanssa ja muutenkin,luulen että tuo kostonhimo kuuluu näille äärimmäisille ihmisille joista saamme lukea näitä ikäviä uutisia lehdistä.

Kaikki eivät totuutta kestäkään,luulen että salasuhteeni puoliso saattaisi revetä liitoksistaan jos tietäisi mitä vaimonsa puuhasi aikoinaan.
Ellei saisi sairauskohtausta niin raivokohtauksen ainakin.

0 3 tuossa aiemmin kirjoittaa hyvin "Mies ei ole sinulle mitään velkaa, ikävä kyllä. Olet ollut hyvin tietoinen hänen parisuhteestaan ja se ei sinua estänyt, siinä selitystä sinulle. Muuta et koskaan tule saamaan vaikka kuinka uhkailisit. Mitä hyödyt vihastasi? Et niin mitään.

Eikö nyt sinun, olisi aiheellista keskittyä omaan parisuhteeseesi ja antaa asian olla..."

Eikä sillä ole väliä mies vai nainen,minulla kuten alkuperäisen tarinan kirjoittajallakin tangoon tarvittiin kaksi, mies ja nainen.

Äänestä

Kyllä !!! Olen ollut myös vain yksi hänen hoitonsa vuosien ajan tyhmyyttäni...Olet aivan oikeassa nimimerkki 03 !!!
Se, että miksi luotin...aikanaan tuohon mieheen...en tiedä...on hyvä puhumaan.
Oli opetellut oikeat elkeet kaikkeen.

Eikä minun parisuhteeni estänyt myöskään häntä toimimasta näin!!!

Äänestä
  • vielä jatkan edellistä....Pidin häntä hyvänä ystävänä ja hän rikkoi sopimuksemme...miksi en saisi olla vihainen hänelle??

    Minulla on siihen oikeus!!!

    Se, että onko vihasta mitään hyötyä...tämä on nyt minun tapani purkaa kiukkuani...onhan tämä yksi keino tämä kirjoittelu.

    Äänestä

  • Ei estänyt parisuhteesi häntä toimimasta noin mutta eipä estänyt parisuhteesi sinuakaan toimimasta kuten toimit.Eikä hänen suhteensa,veit toisen miehen.
    Tuskin tosin kukaan väkisin vie vaan omasta tahdosta sinne kukin lähtee.Siitä voi syyttää vain itseään.Vain itseään.

    Kaksi samanlaista aviorikkojaa eli kärvistelkää koska sen olette ansainneet.

    Äänestä

  • -65 kirjoitti:

    vielä jatkan edellistä....Pidin häntä hyvänä ystävänä ja hän rikkoi sopimuksemme...miksi en saisi olla vihainen hänelle??

    Minulla on siihen oikeus!!!

    Se, että onko vihasta mitään hyötyä...tämä on nyt minun tapani purkaa kiukkuani...onhan tämä yksi keino tämä kirjoittelu.

    Ensinnäkään, ystäviä ei paneskella. Fuckbuddyt on sitä varten.

    Onko sulla varaa saarnata, että hän on rikkonut sopimuksenne. Niin olet sinäkin rikkonut sopimuksesi miehesi kanssa. Et ole pätkän vertaa parempi kuin tuo ukkomieskään. Samallaisia pettureita ja valehtelijoita. Ällöttävää!

    Äänestä

en pyytänyt kuin reiluutta ja suoruutta minua kohtaan, mutta se on miehiltä liikaa vaadittu...oli kyseessä aviorikkoja tai muu tapaus :(

Äänestä

Tuotanoin.

Sitä vaan yksinkertaisessa mielessä miettii, että miten hitossa joillekin voi olla niin saakelin ylivoimaista olla yhden ihmisen kanssa suhteessa kerrallaan. Jos sen yhden kanssa ei onnaa ja se tie tuntuu loppuunkatsotulta, niin sitten etsitään uusi. Plain and simple. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä.

Kattokaa ny tätäkin kohtaa:

"koska hän petti toistuvasti puolisoitaan...niinkuin minäkin omaani, MUTTA ainoastaan hänen kanssaan. En koskaan kenenkään muun kanssa...vaikka ei se lievennä rikostani kuitenkaan."

Että ihanko vain yhden kanssa petit? Että kiinnittäkää nyt hei huomiota, miten paljon erinomaisempi pettäjä sinä olet kuin tuo mies, kenen kanssa petit omaa miestäsi.

Voi näitä nykyajan nuoria. Kaikenlaista säälittävää ja jonninjoutavaa selittelyä sitä näkeekin.

Äänestä

HYVÄ -65 ANNA MENNÄ!!
TUO PASKIAINEN ON ANSAINNUT KOVISTELUT OIKEIN KUNNOLLA.JOS SINULLA ON TODISTEET JA VIELÄPÄ KUVIA NIIN OLET VAHVOILLA...SILLÄ NIITÄ TUO MIES EI VOI KIELTÄÄ, KOSKA MUUTOIN KIELTÄÄ KAIKEN AIVAN VARMASTI!!

TUO MIES KÄYTTI SINUN TUNTEITASI NOIN MONEN VUODEN AJAN HYVÄKSEEN TODELLA RÄIKEÄSTI!!!
JOS HÄN OLISI SINUA KOHTAAN JOTAIN TUNTENUT MUUTAKIN KUIN SEKSUAALISTA...HÄNELLLÄ OLI TODELLAKIN AIKAA SIITÄ SINULLE KERTOA TUON 2- KYMMENENVUODEN AIKANA HITAAMPIKIN HÄMÄLÄINEN OLISI EHTINYT JA TUONUT SEN KONKREETTISESTIKIN ESILLE, JOS NIIN OLISI HALUNNUT!!!

SINULLA ON OIKEUS SAATTAA TIETOON HÄNEN TOIMENSA, MUTTA MUISTA MYÖS SILLOIN OMASIKIN!!
SITTEN KUN OLET VALMIS KESTÄMÄÄN KAIKEN RYÖPYTYKSEN NIIN TUULETA!!!
KYLLÄ HÄNELLÄKIN ON VIELÄ MENETETTÄVÄÄ MUUTAKIN KUIN MAINEENSA...TULEE TAATUSTI TIETOON LAAJEMMALTIKIN...TOSIN SINUNKIN ASIASIYHTEYTESI TÄHÄN TIETENKIN!!

Äänestä
  • Naurettava neuvo. Minkä takia pitäisi tuhota toisen ihmisen elämä vain sen takia, että itse on ollut tyhmä. Luulisi jokaisen, jolla jotain aivotoimintaa on, tajuavan parissakymmenessä vuodessa, että on mua pidetään vaan patjana. Eihän tuo ap:n tapauksen mies ole mitään hänelle luvannut, ei erota kulloisestakin puolisostaan, ei yhtään mitään.

    Ap vaan otti kaiken liian tosissaan. Tyhmästä päästä kärsii näköjään koko kroppa. Koston tielle ei aikuinen ja fiksu ihminen lähde. Miksi pitäisi kertoa menneet hölmöilyt kellekään? Itse ne on kärsittävä.

    Kummallista, ettei omatunto vaivannut suhteen aikana, vasta kun tajusi olleensa tyhmä. Kannattaa ap:n myös miettiä, mitä voi tapahtua omalle suhteelle kun käy menneitä lärppimään.

    Äänestä

  • kärsiköön itse kirjoitti:

    Naurettava neuvo. Minkä takia pitäisi tuhota toisen ihmisen elämä vain sen takia, että itse on ollut tyhmä. Luulisi jokaisen, jolla jotain aivotoimintaa on, tajuavan parissakymmenessä vuodessa, että on mua pidetään vaan patjana. Eihän tuo ap:n tapauksen mies ole mitään hänelle luvannut, ei erota kulloisestakin puolisostaan, ei yhtään mitään.

    juuri tuollaiset miehet pääsee kaikesta kuin koira veräjästä aina ja naiset kärsii nahoissaan...ohjeeksi kaikille naisille, jos mies haluaa olla ystäväsi älä ole liian sinisilmäinen...varsinkin varattu mies....kannattaa jättää jo alkumetreillä sellainen!!

    eipä vaivannut tuota toista osapuoltakaan...kumma kyllä :)
    Sanoi nin itse!!

    Paatunut siinä missä minäkin ! ! mutta tyhmää oli tuolta mieheltäkin leikkiä toisen tunteilla.Onko koskaan hyvä ystävä pettänyt??...silloin tiedätte miltä tuntuu, kun puukottaa selkään. Oli mahdollisuus kuitenkin koko ajan tehdä asiallle jotain ja katkaista hänen toimestaan välit...vaan eipä tehnyt! !! halusi jatkaa leikkiään...muka ystävänä kanssani vilpillisesti ja nyt nukkuukin yönsä ihan rauhassa kaiken tapahtuneen jälkeen!!!
    pelkäsi kuitenkin ettei vaan kukaan pääse näkemään meitä yhdessä saati sitten kuvannut.!!!
    siitä se idea sitten lähtikin!!
    KYllä minä tätä ounastelin jo kauan siksi tämä "varotoimenpide". Osaan minäkin pelata tätä hänen peliään jo..

    Äänestä

  • joskus toilaillut kirjoitti:

    juuri tuollaiset miehet pääsee kaikesta kuin koira veräjästä aina ja naiset kärsii nahoissaan...ohjeeksi kaikille naisille, jos mies haluaa olla ystäväsi älä ole liian sinisilmäinen...varsinkin varattu mies....kannattaa jättää jo alkumetreillä sellainen!!

    ja miksiköhän tuo mies saa elellä ja jatkaa touhujansa....olisi aika tuonkin miehen saada opetus toimistaan...koskien kaikkia noita petettyjä naisia...vaikka en puolustakaan pettämistä, mutta pitäisi miehelläkin senverran olla häpyä, että lopettaa suhteen loukkaamatta toista/toisia ihmistä/ihmisiä.
    Ei ollut hänelläkään liiemmin omantunnontuskia tekosistaan jos ei ollut sitten kirjoittajallakaan.
    Jollakin konstin voit hiostaa tuota pelimiestä..ehdottomasti kannattaa !!!

    Äänestä

  • kärsiköön itse kirjoitti:

    Naurettava neuvo. Minkä takia pitäisi tuhota toisen ihmisen elämä vain sen takia, että itse on ollut tyhmä. Luulisi jokaisen, jolla jotain aivotoimintaa on, tajuavan parissakymmenessä vuodessa, että on mua pidetään vaan patjana. Eihän tuo ap:n tapauksen mies ole mitään hänelle luvannut, ei erota kulloisestakin puolisostaan, ei yhtään mitään.

    Ap vaan otti kaiken liian tosissaan. Tyhmästä päästä kärsii näköjään koko kroppa. Koston tielle ei aikuinen ja fiksu ihminen lähde. Miksi pitäisi kertoa menneet hölmöilyt kellekään? Itse ne on kärsittävä.

    Kummallista, ettei omatunto vaivannut suhteen aikana, vasta kun tajusi olleensa tyhmä. Kannattaa ap:n myös miettiä, mitä voi tapahtua omalle suhteelle kun käy menneitä lärppimään.

    Tyhmähän oli tuo mieskin jos oli nainenkin.Luuleeko tuollainen mies saavansa elämässä mitään hyvää aikaiseksi toimillaan.

    Varmaankin hänenkin sukulaiset tai ystävät saati mahdolliset lapset katsoisivat hiukan toisella silmällä tuota miestä. jotka ovat aivan toisenlaisessa luulossa hänestä, vastakkaisella osapuolella sama juttu.

    Ap otti varmaankin kaiken tosissaan, mutta eikö se sitten voisi olla niin ??
    rakastumisesta kaikki alkaa,tosin silloin pitää olla vapaita!!
    Sen jälkeen voi vasta alkaa puhtaalta pöydältä suhteen toiseen.
    Pelisäännöt olisi olleet paikallaan. En silti puolusta tällaisia, mutta miehen olisi pitänyt sitten jättää tuo kyseinen nainen aikanaan.
    Sellaisia miehet vaan on.Hyvin itsekkäästi ajattelevia!!
    Voi niitä naispolosia, joille vielä valheensa lirkutteleekin :( ja kuka ne uskoo!!

    Äänestä

Kuka sut petti, sinähän petit myös miestäsi? Harjoitat varsinaista kaksinaismoralismia, tekopyhyyttä pahimmillaan.

Äänestä
  • ja hän molempia puolisoitaan!!

    Äänestä

noista miespuolisten kirjoituksista voisi päätellä, että naiset kyykkyyn...mitäs läksit kikkeliskokkelis, mutta olipahan hauskaa koko rahan edestä....kenenkään tunteista piittaamatta ei liioin omien puolisoiden kuin pettäjäkumppanienkaan...varsinkin tuo nimimerkki kaipuu 90 luvulle....

otitko opiksesi tuosta kokemuksestasi??!!

Äänestä

-65. Unohda koko mies, kannattaako tuhlata aikaansa vielä menneeseen? Älä pidä kiinni, päästä irti jo. Ja eroa miehestäsi. Olisi kiva kun joku valaisisi miehellesi pettämisesi, ellei tiedäkin jo. Vihjailuja vähintään.

Äänestä

Olet siis pettänyt omaa puolisoasi tuon paskakasan tähden ja nyt vingut, kuinka väärin sinua on kohdeltu?

Itseasiassa olet kohdellut juuri samalla tavalla omaa puolisoasi. Tai oikeastaan jopa pahemmin, sillä hän on ollut syytön kaikkeen tapahtuneeseen.

Nyt haluat sitten kostaa ilmoittamalla asioista. No anna palaa, mutta muistathan kertoa myös omalle puolisollesi omat tekosesi.

Vai oliko se niin, että vain tätä miestä pitää näpäyttää, koska hän pelasi kanssasi, mutta sinun pelaamisesi puolisosi kanssa onkin ihan eri asia?

Äänestä

Ap:lle
Mitä luulit saavasi?
Sori, ymmärrystä ei sulle löydy se on näille petetyille.

Äänestä

En todellakaan olisi uskonut tuosta miehestä tällaista..kyllä minä niin häneen luotin kaikessa.Puhuimmekin paljon asoista keskenämme.
En tuntenut sitten kuitenkaan häntä edes niin monen vuoden perusteella ,vaikkakin hälytyskelloni soikin aika-ajoin hänen suhteensa.

Se mitä meillä oli menetti merkityksensä ajat sitten. Hänen sanojensa mukaan kauniita asioita....minulle ei!!
Aion sovittaa rikokseni aikanaan myös oman miehenikin kanssa...sen olen päättänyt...en voi elää tämän asian kanssa.
Kestän sen jälkeen seuraukset sellaisena kuin sitten ovatkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-65 kirjoitti:

Minulla tällainen kokemus parin kymmenen vuoden ajalta...jolloin "vastapelurini" ehti olla kaksi kertaa naimisissa ja molempien avioliittojensa aikana petti kanssani vaimojaan.
Kyselin hänen motiivejaan minuun liittyen...tuli liirumlaarumit eikä selvää vastausta...aina joku jäi välillämme kesken jne...jne..ei voinut erota taloudellisista syistä ym. ym. tai aiemmin, koska meillä oli pienet lapset molemmilla silloin....selityksiä riittäisi maailman tapppiin asti... hyväksyn senkin, että ei minua silloin halunnut omakseen....OLISI SEN VAAN MINULLE SANONUT REILUSTI, koska niin sovittiin välillämme...ja se sopimus ei pitänyt hänen osaltaan!!!
Minä onneton rakastuin häneen ja hän myös tiesi tunteeni.olin valmis rikkomaan avioliittooni hänen vuokseen.
olin osallinen tähän rikokseen kyllä itsekin, mutta loppujen lopuksi mietin itse asioita ja tulin siihen tulokseen, että en voisi tuohon mieheen luottaa koskaan enää, koska hän petti toistuvasti puolisoitaan...niinkuin minäkin omaani, MUTTA ainoastaan hänen kanssaan. En koskaan kenenkään muun kanssa...vaikka ei se lievennä rikostani kuitenkaan.
Sitten elämä vei ensimmäisestä avioliitosta toiseen...niinkuin tapasi sanoa...minut unohdettiin muutamaksi vuodeksi kylmästi...ei vaivautunut ilmoittamaan edes, että löysi uuden... mutta kas kummaa otti sitten muutaman vuoden päästä yhteyttä....ja siitä alkoi taas. Kun meillä oli jäänyt jotain vielä kesken...lainatakseni tuota miestä.

omaa tyhmyyttäni uskoin ja halusinkin...luotin, että hänellä olisi oikeita tunteita tälläkertaa...mutta ei ollut!! sitten kun aloin ottaa eroa omastani ja lähteä omilleni.
Kas hän löysikin jo uuden. ei kuulemma halunnut mitään salaliittoja...salaliittoahan on ollut koko elämänsä hänellä...suuttui kun sanoin pelimieheksi.

sitten vielä pyysi etten kertoisi hänen ensimmäiselle vaimolleen meistä, koska satun tuntemaan hänet erittäin hyvinkin!!!
joskus tuntuu, että mieleni tekisi....tiedän tämän toisenkin puolison, jolle tekisi mieli sanoa, että oli aivan oikeassa ollessaan mustasukkainen tuosta miehestään. Senvuoksi erosivatkin kuulemma.
Nykyinen tuntee kuulemma hönet paremmin kuin minä...vaan onkohan kertonut kaikkea menneisyydestään...ei ole kuulemmma mustasukkaista sorttia lainkaan...luulenpa, että miettisi hiukan kuitenkin....satun tietämään tuon nykyisenkin yhteystiedot..olisi hiukan kiva valaista hänellekin taustoja...MUTTA en vaivaudu tuollaisen sian takia kuitenkaan...
Toivoi vielä saavansa pitää kaiken tämän jälkeen minut ystävänään...miksi?? onkohan mitään hyvää syytä...ei ystävä tee tuollaista toiselle...ei leiki tunteilla, eikä käytä hyväksi...näin se vaan on!!! OIkea ystävä olisi jättänyt minut jo siiinä vaiheessa, kun tiesi syvistä tunteistani häntä kohtaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu