voi ei!

olen seurustellut naiseni kanssa hieman yli kolme vuotta. suhteemme toimii oikein hyvin, luottamus pelaa molemmin puolin ja olemme toisillemme todella tärkeitä.

ajatuksemme menevät todella hyvin yksiin eikä meillä ole ollut koskaan tarvetta aloittaa minkäänlaista suhdetta muiden ihmisten kanssa. nyt kuitenkin ongelmaksi on muodostunut naiseni alituinen netissä roikkuminen: minusta on alkanut tuntumaan siltä, ettei meillä ole kohta yhteistä aikaa lainkaan!

tunnen itseni todella yksinäiseksi ja koska olemme sopineet naiseni kanssa, ettemme harrasta toistemme kanssa seksiä kuin vasta avioliitossa, on minulle alkanut hiipiä kammottava läheisyyden kaipuu. naiseni ei tätä ymmärrä, koska hänelle ei esiaviollinen seksi tule kuuloonkaan. itse olin aluksi samaa mieltä, mutta nyt olen tavannut erään mukavan naisen (josta naiseni toivottavasti ikinä saa tietää).

mitä minun tulisi tehdä? haluaisin olla uskollinen, mutta naisellani ei enää tunnu olevan aikaa eikä kiinnostusta suhteemme ylläpitämiseen!
391469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

miten osuikaan yhteen ninan juttujen kanssa, hehee!

neuvo..ota se toinen nainen, sun naises on rakastunut bitti maailmaan!

Äänestä
  • ainakaan mun mies ole sorry vaan! me kun surffaillaan yleensä sylikkäin:)

    Äänestä

  • sua oikeesti noin paljon se että meillä menee niin hyvin??? Ja se ettei mieheni suostu harrastaan seksiä?????

    Tämä viesti on siis tarkoitettu teille molemmille, sekä aloittajalle (mikäli toi oli joku provo jolla yritti viitata minuun?) että heheelle!

    Mikäli viestin aloittaja oli joku jolla ihan oikeesti on toi ongelma niin pyydän anteeksi että kuvittelin sut provoksi ja sanon myös että suosittelen pettämään mikäli se toinen nainen sua kiinnostaa eikä oma vaimo huomio vaan roikkuu yksikseen netissä päivät pitkät!

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    sua oikeesti noin paljon se että meillä menee niin hyvin??? Ja se ettei mieheni suostu harrastaan seksiä?????

    mikä saa sinut uskomaan, etteikö jollain muulla voisi olla samanlaisia ajatuksia kuin sinulla? *huoh*

    sitä paitsi olet uskotellut, että on sinun periaatteesi olla sekstaamatta (?) ennen avioliittoa, nyt se onkin miehesi joka ei suostu..

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    ainakaan mun mies ole sorry vaan! me kun surffaillaan yleensä sylikkäin:)

    ..juttu jos miehesi tuollaisia kirjoittelisi! ja vielä sinun tietämättäsi.

    kovin usein täällä kuitenkin pyörit(te)..teillä on mukava yhteinen harrastus, täytyy myöntää! taitaa olla provo vain niinkuin sinäkin.

    Äänestä

  • tytsi kirjoitti:

    mikä saa sinut uskomaan, etteikö jollain muulla voisi olla samanlaisia ajatuksia kuin sinulla? *huoh*

    sitä paitsi olet uskotellut, että on sinun periaatteesi olla sekstaamatta (?) ennen avioliittoa, nyt se onkin miehesi joka ei suostu..

    mieheni ei suostu, enkä minäkään halua. aivan kuten olen sanonut miljooooooona kertaa.... mieheni mielipide ei ole muuttunut eli hän ei edelleenkään halua seksiä kanssani

    huoh... väsyttää kun pitää rautalangasta vääntää

    kun olen noita vastauksiasi lukenut niin tulee vain mieleen että oletko hieman tyhmä ja yksinkertainen? Sulle saa joka asian vääntää rautalangasta etkä kumminkaan ymmärrä yhtään mitään...

    Äänestä

  • oho kirjoitti:

    ..juttu jos miehesi tuollaisia kirjoittelisi! ja vielä sinun tietämättäsi.

    kovin usein täällä kuitenkin pyörit(te)..teillä on mukava yhteinen harrastus, täytyy myöntää! taitaa olla provo vain niinkuin sinäkin.

    miten vaan!

    toi on ihan selvästi provo tuo mies29

    en jaksa enää sulle jankuttaa, koska et kumminkaan voi uskoa että meidänlaisia uskollisia on enää olemassa... elä vain omassa pettäjämaailmassasi!

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    mieheni ei suostu, enkä minäkään halua. aivan kuten olen sanonut miljooooooona kertaa.... mieheni mielipide ei ole muuttunut eli hän ei edelleenkään halua seksiä kanssani

    huoh... väsyttää kun pitää rautalangasta vääntää

    kun olen noita vastauksiasi lukenut niin tulee vain mieleen että oletko hieman tyhmä ja yksinkertainen? Sulle saa joka asian vääntää rautalangasta etkä kumminkaan ymmärrä yhtään mitään...

    lakkaa vääntämästä jos tuntuu voin pahalle..pakkoko sitä on kaikille toitottaa omaa näkemystään?

    onko minun vikani jos sulla on kypärä kireellä sen takia, ettei "miehesi halua seksiä kanssasi"?

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    sua oikeesti noin paljon se että meillä menee niin hyvin??? Ja se ettei mieheni suostu harrastaan seksiä?????

    Tämä viesti on siis tarkoitettu teille molemmille, sekä aloittajalle (mikäli toi oli joku provo jolla yritti viitata minuun?) että heheelle!

    Mikäli viestin aloittaja oli joku jolla ihan oikeesti on toi ongelma niin pyydän anteeksi että kuvittelin sut provoksi ja sanon myös että suosittelen pettämään mikäli se toinen nainen sua kiinnostaa eikä oma vaimo huomio vaan roikkuu yksikseen netissä päivät pitkät!

    kommenteista, vaikkei ne minua kauheasti auttaneetkaan..

    onko minulla kohtalotovereita? onko nina sinunkin miehesi pettänyt netissä roikkunutta tyttöystäväänsä?

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    miten vaan!

    toi on ihan selvästi provo tuo mies29

    en jaksa enää sulle jankuttaa, koska et kumminkaan voi uskoa että meidänlaisia uskollisia on enää olemassa... elä vain omassa pettäjämaailmassasi!

    uskollisia löytyy, tietysti!

    tosin naisellani on paha nettiriippuvuus, minkä tietty voisi jo jossain vaiheessa tulkita pettämiseksi.

    Äänestä

  • tytsi kirjoitti:

    lakkaa vääntämästä jos tuntuu voin pahalle..pakkoko sitä on kaikille toitottaa omaa näkemystään?

    onko minun vikani jos sulla on kypärä kireellä sen takia, ettei "miehesi halua seksiä kanssasi"?

    se on hyvä asia ettei hän halua seksiä kanssani

    Äänestä

  • mies29 kirjoitti:

    kommenteista, vaikkei ne minua kauheasti auttaneetkaan..

    onko minulla kohtalotovereita? onko nina sinunkin miehesi pettänyt netissä roikkunutta tyttöystäväänsä?

    mieheni ei ole pettänyt, enkä roiku netissä. meistä on mieheni kanssa mukava yhdessä lukea mitä muut kommentoivat meidän uskollisesta elämäntavasta. suurin osa vastauksista on vain äärettömän naurettavia. :)

    mitä jos tekin keksisitte jonkun YHTEISEN harrastuksen??? Me harrastetaan mieheni kanssa mm. kuntosalilla käymistä, meidän mastiffi-koiran ulkoiluttamista, uskottomuus-palstan lukemista ja rullaluistelua... Sitten me luetaan kirjoja yhdessä ja matkustellaan... yms. Oikeestaan me tehdään ihan kaikki yhdessä siis myös tiskataan, siivotaan, laitetaan ruokaa... Olemme kumpikin vähäunisia ja saatamme jutella pitkälle yöhön kaikista jännistä jutuista:).

    mutta jos olet jo pettänyt vaimoasi, niin sun kannattas erota hänestä! sillä silloin teidän väliltä on kuollut "se jokin".

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    miten vaan!

    toi on ihan selvästi provo tuo mies29

    en jaksa enää sulle jankuttaa, koska et kumminkaan voi uskoa että meidänlaisia uskollisia on enää olemassa... elä vain omassa pettäjämaailmassasi!

    lukaisin juuri noita kirjoittamiasi viestejä ja jäin ihmettelemään, mikä on tehnyt sinut noin ylimieliseksi. olen samassa tilanteessa kuin sinäkin, satun vain olemaan mies. miksi olisin provo? eikö kirjoitukseni verrattuna sinun kirjoituksiisi ole aika iisi? onko sinulla ja mieheläsi ainoina ihmisinä oikeus olla neitsyt ja uskollinen?

    tunnut sinäkin roikkuvan täällä aika usein, kun jaksat kirjoittaa kaikkiin viesteihin vastauksia..muistutat naistani, mutta hän ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA kirjoittelisi yhteisistä, henkilökohtaisista asioistamme jossain netin keskustelupalstalla!

    ja nyt, suo anteeksi, menen hoitamaan parisuhdettani.

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    mieheni ei suostu, enkä minäkään halua. aivan kuten olen sanonut miljooooooona kertaa.... mieheni mielipide ei ole muuttunut eli hän ei edelleenkään halua seksiä kanssani

    huoh... väsyttää kun pitää rautalangasta vääntää

    kun olen noita vastauksiasi lukenut niin tulee vain mieleen että oletko hieman tyhmä ja yksinkertainen? Sulle saa joka asian vääntää rautalangasta etkä kumminkaan ymmärrä yhtään mitään...

    "hän ei edelleenkään halua seksiä kanssani"
    eihän se ole mikään ihme, sillä onhan miehesi ilmiselvästi HOMO ja vähän muutenkin seksuaalisesti kieroutunut, puhumattakaan siitä että sä olet niin saatanan ruma ja KANA ämmä, ettei sua naisi edes pussi päässä. Miehesi on sulle ensimmäinen seurustelukumppani siksi ettei sua oo kukaan muu ennen huolinut, eikä miestäsi lukuunottamatta huolisikaan. Olette oikeasti katkeria koska teillä menee päin vittua, kun miehelläsi ei seiso eikä sulla kostu eikä siten seksielämästänne tuu yhtikäs mitään. Toivotaan että papin aamen parantaa asian.

    Äänestä

  • totuuden torvi kirjoitti:

    Ensinnäkään sä et ole mua nähnyt!!!! Joten miten voit väittää että olisin ruma????? Miksi mua on sitten kehuttu kauniiksi jos kerran olen ruma?????? Miksi miehet yrittää iskee mua joskus jopa kadulla?????? Mieheni ei todellakaan ole homo! Meillä menee erittäin hyvin! Ja kyllä miehellä seisoo kun mut näkee ilman vaatteita esim. saunassa, suihkussa tai kun vaihdan vaatteita!!!!!

    On se kyllä kumma ettei kukaan nykyaikana arvosta meidän elämäntapaamme!!!!! Mikä helvetin pakko on mennä sänkyyn jokaisen kanssa????? Ilmeisesti sua on nainu vähän jokainen mies (oletan sinun olevan nainen) ja nyt sua harmittaa, kun et väljän pillusi kanssa enää saa ketään miestä tyydytettyä!!!!!! Se kun on niin ettei menetettyä neityyttä saa koskaan takas mutta neitsyydestä "pääsee eroon" jos sen on säästänyt :). Me ei harrasteta seksiä ennen kuin avioliitossa koska halutaan olla varma ettei myöhemmin kaduta se kenelle neitsyyden / poikuuden antaa!!!

    Sillä se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!
    Sinulla on säälittävä tarve todistella täällä kuinka muka olette niiiiiiin onnellisia. Eipä järin uskottavaa. Kirjoittelusi tuo hyvin esiin että oikeasti teillä on menee päin vittua ja siitä katkerana hehkutat täällä onnellisuuttanne ja täydellisyyttänne, vaikka oikeasti oletkin onneton. Oikeasti onnellisen ihmisen ei tartte repostella ja todistella onnellisuuttaan muille vaan hän nauttii olotilastaan rakkaansa kanssa. Olet pelkkä katkera, säälittävä isottelija.

    en ole isotellut.. olen kertonut että meillä menee hyvin...luulin että muut olis onnellisii kun jollain menee hyvin..mut ilmeisesti täällä kateellisten maailmassa on sitten parempi pitää nokkansa supussa:). ps. minä tulen onnelliseksi kun kuulen että muilla menee hyvin ja vihaiseksi jos joku pettää kumppaniaan.

    vinkki sulle: siirrä katse pois omasta navasta ja näe maailma kauniina:)

    Äänestä

  • mies 29 kirjoitti:

    lukaisin juuri noita kirjoittamiasi viestejä ja jäin ihmettelemään, mikä on tehnyt sinut noin ylimieliseksi. olen samassa tilanteessa kuin sinäkin, satun vain olemaan mies. miksi olisin provo? eikö kirjoitukseni verrattuna sinun kirjoituksiisi ole aika iisi? onko sinulla ja mieheläsi ainoina ihmisinä oikeus olla neitsyt ja uskollinen?

    tunnut sinäkin roikkuvan täällä aika usein, kun jaksat kirjoittaa kaikkiin viesteihin vastauksia..muistutat naistani, mutta hän ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA kirjoittelisi yhteisistä, henkilökohtaisista asioistamme jossain netin keskustelupalstalla!

    ja nyt, suo anteeksi, menen hoitamaan parisuhdettani.

    henkilökohtaista olen kirjoittanut? en minäkään alkas omin päin meidän suhteesta kirjottaan, mut kun kirjoitamme rakkaani kanssa yhdessä, onko siinä silloin jotain väärää???

    Niin miksi olisit provo, heh, vaikuttaa vain että tekstisi on kopioitu multa... jotta tulis vaikutelma että mun mies kirjottaa... :) aivan niinkuin joku tuossa jo epäili.. :) no ihan miten vaan :)

    Ei varmaan luulis sua liikuttavan jos me tykätään mieheni kanssa lukea mitä muut meidän suhteesta kommentoi... tosin me molemmat kyllä ihmetellään näitä vastauksii...

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    Ensinnäkään sä et ole mua nähnyt!!!! Joten miten voit väittää että olisin ruma????? Miksi mua on sitten kehuttu kauniiksi jos kerran olen ruma?????? Miksi miehet yrittää iskee mua joskus jopa kadulla?????? Mieheni ei todellakaan ole homo! Meillä menee erittäin hyvin! Ja kyllä miehellä seisoo kun mut näkee ilman vaatteita esim. saunassa, suihkussa tai kun vaihdan vaatteita!!!!!

    On se kyllä kumma ettei kukaan nykyaikana arvosta meidän elämäntapaamme!!!!! Mikä helvetin pakko on mennä sänkyyn jokaisen kanssa????? Ilmeisesti sua on nainu vähän jokainen mies (oletan sinun olevan nainen) ja nyt sua harmittaa, kun et väljän pillusi kanssa enää saa ketään miestä tyydytettyä!!!!!! Se kun on niin ettei menetettyä neityyttä saa koskaan takas mutta neitsyydestä "pääsee eroon" jos sen on säästänyt :). Me ei harrasteta seksiä ennen kuin avioliitossa koska halutaan olla varma ettei myöhemmin kaduta se kenelle neitsyyden / poikuuden antaa!!!

    vastoin parempaa tietoa ei ehkä kannata arvostella toisen pillun väljyyttä, varsinkaan kun et tunne ihmistä, etkä tiedä onko kyseessä mies vai nainen. sinulla tuntuu olevan ainoana oikeus haukkua toisia, mutta annas olla kun sinun ulkonäkösi kyseenalaistetaan..noh, edellinen kirjoittaja hoksasi, mistä herrkkyytesi ulkonäköasioissa saattaapi johtua.

    p.s. jos vehkeesi tuntuu väljältä, voit treenata sen takaisin tiukaksi, se on terveellistä ja lisäksi parantaa seksin laatua!

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    henkilökohtaista olen kirjoittanut? en minäkään alkas omin päin meidän suhteesta kirjottaan, mut kun kirjoitamme rakkaani kanssa yhdessä, onko siinä silloin jotain väärää???

    Niin miksi olisit provo, heh, vaikuttaa vain että tekstisi on kopioitu multa... jotta tulis vaikutelma että mun mies kirjottaa... :) aivan niinkuin joku tuossa jo epäili.. :) no ihan miten vaan :)

    Ei varmaan luulis sua liikuttavan jos me tykätään mieheni kanssa lukea mitä muut meidän suhteesta kommentoi... tosin me molemmat kyllä ihmetellään näitä vastauksii...

    ja maailmassa ei ole kuin vain sinä, jolla on oikeus kirjoittaa täällä uskollisuudesta ja kokemattomuudesta omalta kohdaltaan. eikö olekin vaikea uskoa, että joku voi olla niin erinomaisen uskollinen puoliskolleen..eihän kukaan oikein usko sinuakaan! et ole heitä parempi ihminen!

    minulla taas asiat on paremmin kuin sinulla, nyt varsinkin kun naiseni ottaa minut hetkellisen notkahduksen jälkeen paemmin huomioon. mutta: elämä on tällaista, välillä pitää olla huonoja aikoja että tietää, mitä hyvät ajat on.

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    henkilökohtaista olen kirjoittanut? en minäkään alkas omin päin meidän suhteesta kirjottaan, mut kun kirjoitamme rakkaani kanssa yhdessä, onko siinä silloin jotain väärää???

    Niin miksi olisit provo, heh, vaikuttaa vain että tekstisi on kopioitu multa... jotta tulis vaikutelma että mun mies kirjottaa... :) aivan niinkuin joku tuossa jo epäili.. :) no ihan miten vaan :)

    Ei varmaan luulis sua liikuttavan jos me tykätään mieheni kanssa lukea mitä muut meidän suhteesta kommentoi... tosin me molemmat kyllä ihmetellään näitä vastauksii...

    huomasin missanneeni yhden kysymyksen, eli minusta on aika henkilökohtaista kirjoittaa esim. missä komeusilpailussa miehesi on ollut, milloin ja mones sekä siitä, että tyydytätte toistenne edessä itseänne. minun naiseni ei moista paljastaisi! mutta hän onkin OIKEASTI neitsyt..

    ole katsonut kun mieheni tyydyttää itseään eikä hän ole katsonut kun minä teen niin. en ole myöskään semmoista väittänyt!! mutta minulla on täällä keskustelupalstalla kaima, ehkä hän on niin kirjoittanut! anna linkki missä muka sanon niin!!!!! monesko mieheni oli komeuskilpailussa, kertoisitko????????? Puhut paskaa...

    Äänestä

  • ninalle kirjoitti:

    vastoin parempaa tietoa ei ehkä kannata arvostella toisen pillun väljyyttä, varsinkaan kun et tunne ihmistä, etkä tiedä onko kyseessä mies vai nainen. sinulla tuntuu olevan ainoana oikeus haukkua toisia, mutta annas olla kun sinun ulkonäkösi kyseenalaistetaan..noh, edellinen kirjoittaja hoksasi, mistä herrkkyytesi ulkonäköasioissa saattaapi johtua.

    p.s. jos vehkeesi tuntuu väljältä, voit treenata sen takaisin tiukaksi, se on terveellistä ja lisäksi parantaa seksin laatua!

    kokenut nainen on väljä ja neitsyt on tiukka :). Enpä ole kuullut että neitsyt vois olla väljä!!!!
    Mulla ei tuollaistakaan ongelmaa ole, mistäpä se olisi venähtänyt, kun ei sinne ole mitään laitettu :). Mutta omaa löysää juttuasi voisit varmaan jotenkin treenata, tämä tais olla sulle arka aihe???? Ilmeisesti minä sitten sinun mielestä olen ruma :) (nauraa) mutta ei se minua haittaa, koska niin monelta olen saanut kehuja ulkonäöstäni!!!! Eihän sitä kai ole olemassakaan semmoista ihmistä joka jokaisen mielestä kaunis olisi.... :) Ikävää jos sinulle ei ole kauneutta suotu....

    luuletko, että minua masentaa nettiprovon vihjailut kauneudestani tai sen puutteesta? sinun tapaukessasi voisin ajatella, että ulkoinen kauneus(mistä ei ole mitään todisteita sinunkaan kohdallasi)ei ole yhtä tärkeätä kuin sisäinen kauneus, mikä sinulta melko selkeästi puuttuu.

    no, kai te olette miehenne kanssa toisenne ansainneet..

    p.s. miehen voi muuten tyydyttää ihan liikkuattakin kun on tarpeeksi hyvät voimat. nimittäin neitsytkin voi olla löysä jos ei hallitse lihaksiaan hyvin. ei se immenkalvo ole kiistaton neitsyyden todiste, se voi puuttua joiltain jo ihan synnynnäisesti tai voi puhjeta vaikka tamponin käytöstä.

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    ole katsonut kun mieheni tyydyttää itseään eikä hän ole katsonut kun minä teen niin. en ole myöskään semmoista väittänyt!! mutta minulla on täällä keskustelupalstalla kaima, ehkä hän on niin kirjoittanut! anna linkki missä muka sanon niin!!!!! monesko mieheni oli komeuskilpailussa, kertoisitko????????? Puhut paskaa...

    joku hot or not?

    eihän noita sun viestejäsi pirukaan lue kaikkia, niin kauan siinä menee aikaa..niin kuin varmaan niiden kirjoittamisessakin?

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    kokenut nainen on väljä ja neitsyt on tiukka :). Enpä ole kuullut että neitsyt vois olla väljä!!!!
    Mulla ei tuollaistakaan ongelmaa ole, mistäpä se olisi venähtänyt, kun ei sinne ole mitään laitettu :). Mutta omaa löysää juttuasi voisit varmaan jotenkin treenata, tämä tais olla sulle arka aihe???? Ilmeisesti minä sitten sinun mielestä olen ruma :) (nauraa) mutta ei se minua haittaa, koska niin monelta olen saanut kehuja ulkonäöstäni!!!! Eihän sitä kai ole olemassakaan semmoista ihmistä joka jokaisen mielestä kaunis olisi.... :) Ikävää jos sinulle ei ole kauneutta suotu....

    Ei ne värkit käytöstä kulu! Huomaa, ettet tiedä mistään mitään. Mutta sinähän olet neitsyt. On täysin omaa kuvitelmaasi tuo väite, että kokenut nainen olisi väljä ja neitsyt tiukka; neitsyt ei välttämättä ole yhtään sen tiukempi kuin kokenutkaan, vaan tiukkuuden tunne johtuu varmaankin siitä että neitseellä on vielä immenkalvo tallella ja tiellä. "Tiukkuus" voi johtua myös huonosti kostuneista paikoista, tiedän sen omasta kokemuksesta.

    Kävin alkuvuodesta papakokeessa ja puhuttiin samalla seksiasioista muutenkin. Lääkärini sanoi, että seksi on parhain keino pitää paikat kunnossa... säännöllisesti sekstaamalla lihakset saavat sopivasti harjoitusta ja pysyvät timmeinä. Jos ne jostakin väljähtävät ja löystyvät, niin käytön puutteesta. Ihan maalaisjärkeenkin sopivaa..

    Äänestä

  • Tiukka kirjoitti:

    älä romuta neitseen kuvitelmia..

    Äänestä

  • se... kirjoitti:

    joku hot or not?

    eihän noita sun viestejäsi pirukaan lue kaikkia, niin kauan siinä menee aikaa..niin kuin varmaan niiden kirjoittamisessakin?

    Ninalla ei olekaan muuta elämää kuin roikkua päivät pitkät täällä netissä kirjoittelemassa. Huomasin sen kirjoitusten päivämääristä ja kellonajoista, että se on aina täällä räkyttämässä. Tänäänkin ensimmäinen kirjoitus oli kirjoitettu aikaisin aamulla ja viimeisin äskettäin. Mutta paljastihan se itsekin, että sillä ja sen miehellä ei ole yhtään ystävää (enkä kyllä yhtään ihmettele miksi), ja eipä taida heillä olla töitäkään (muusta elämästä puhumattakaan) kun kaiket päivät täällä pyörivät. Mutta tuommoisilla luusereillahan on aikaa tuhlata elämänsä vaikka netissä.

    Äänestä

  • voi ei! kirjoitti:

    älä romuta neitseen kuvitelmia..

    En romuta, sillä eihän hän selvää pässinlihaakaan ymmärrä. Antaa lapsukaisen elää vapaasti ruusunpunaisissa pilvilinnoissaan...

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    se on hyvä asia ettei hän halua seksiä kanssani

    no ilmankos oletkin noin kiukkuinen!

    Äänestä

  • ketuttaa kirjoitti:

    Ninalla ei olekaan muuta elämää kuin roikkua päivät pitkät täällä netissä kirjoittelemassa. Huomasin sen kirjoitusten päivämääristä ja kellonajoista, että se on aina täällä räkyttämässä. Tänäänkin ensimmäinen kirjoitus oli kirjoitettu aikaisin aamulla ja viimeisin äskettäin. Mutta paljastihan se itsekin, että sillä ja sen miehellä ei ole yhtään ystävää (enkä kyllä yhtään ihmettele miksi), ja eipä taida heillä olla töitäkään (muusta elämästä puhumattakaan) kun kaiket päivät täällä pyörivät. Mutta tuommoisilla luusereillahan on aikaa tuhlata elämänsä vaikka netissä.

    tuottaa sinulle pettymys, mutta mieheni opiskelee yliopistossa ja on nyt lomalla. eikä me edes koko aikaa olla netissä... kuntosalilla ja lenkillä käydään ahkerasti... yms. meniskö meillä päivässä tunti netissä surffailuun... (??)

    Äänestä

  • se... kirjoitti:

    joku hot or not?

    eihän noita sun viestejäsi pirukaan lue kaikkia, niin kauan siinä menee aikaa..niin kuin varmaan niiden kirjoittamisessakin?

    monesko mieheni oli siinä kauneuskilpailussa että minäkin tietäisin!!! Haluun tietää!!!

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    monesko mieheni oli siinä kauneuskilpailussa että minäkin tietäisin!!! Haluun tietää!!!

    äkkiäkös sitä unohtaa mitä muille on tarinoinut.

    Äänestä

  • mie 29 kirjoitti:

    äkkiäkös sitä unohtaa mitä muille on tarinoinut.

    monesko mieheni oli koska ei siellä äänestyksessä edes kerrota monesko joku on, mutta jos sinä tiedät tuloksen niin kertoisitko minulle!! Minua kiinnostas tietää!!!!

    Äänestä

  • Tiukka kirjoitti:

    Ei ne värkit käytöstä kulu! Huomaa, ettet tiedä mistään mitään. Mutta sinähän olet neitsyt. On täysin omaa kuvitelmaasi tuo väite, että kokenut nainen olisi väljä ja neitsyt tiukka; neitsyt ei välttämättä ole yhtään sen tiukempi kuin kokenutkaan, vaan tiukkuuden tunne johtuu varmaankin siitä että neitseellä on vielä immenkalvo tallella ja tiellä. "Tiukkuus" voi johtua myös huonosti kostuneista paikoista, tiedän sen omasta kokemuksesta.

    Kävin alkuvuodesta papakokeessa ja puhuttiin samalla seksiasioista muutenkin. Lääkärini sanoi, että seksi on parhain keino pitää paikat kunnossa... säännöllisesti sekstaamalla lihakset saavat sopivasti harjoitusta ja pysyvät timmeinä. Jos ne jostakin väljähtävät ja löystyvät, niin käytön puutteesta. Ihan maalaisjärkeenkin sopivaa..

    nyt selvä asia että käytössä kuluu... kokeneet vaan yrittää peitellä tosiasioita... Ps. siksi esim. gynegologilla on neitsyille eri välineet kuin kokeneille, ettei sinne neitsyen tiukkaan mahdu niin isoa välinettä kun tutkitaan, kun ei taho ne pienetkään mahtua..

    jos vain neitsyillä on tiukat paikat, olen vissiin valinnut työni ihan väärin..työni nimittäin on tiukentaa löystyneitä naisten vaginoita. ja voin kertoa, että välineet vastaantollani kuten gyneilläkin valitaan tiukkuuden, ei neitsyyden mukaan.

    neitsyttä ei välttämättä erota ammattilainenkaan seksissä kokeneista, koska immenkalvo ei ole kaikilla neitsyilläkään tallella. lisäksi neitsyen paikat eivät ole vastoin luuloasi tiukemmat kuin treenanneella nasilla, vaan ole joutunut opettamaan ihan seksissä kokemattomiakin hallitsemaan lantionpohjan lihaksiaan. ilman niitä näetsen on virtsan pidättely vaikeaa..seksittömyys ja paikkojen tiukkuus kun ei käy käsi kädessä vaan jopa päinvastoin: treenaamattomuus näkyy kaikissa lihaksissa, myös lantionpohjan lihaksissa. luonnossa kaikki se, mitä ei käytetä, surkastuu eli päinvastoin kuin kuvittelet ("onhan se selvä, että käytössä kuluu")

    sen enempää puuttumatta elämäntyyliisi, haluan kuitenkin tehdä sinulle selväksi, että oikein mukava tapa kouluttaa lantionpohjan lihaksistoa on seksi. muitakin tapoja on, kuten esim. emätinkuulat(joita saa apteekista)tai aktiivinen supistelu kun on ENSIN löytänyt oikeat lihakset.

    toivon, ettet ala väittää vastaan ilman perusteluja ja tuota mutua, mitä sinulle on joku syöttänyt..

    Äänestä

No, just joo!

Sä et varmaan osaa puhua sille tyttöystävälles, että mihin se uhkaa johtaa, että hänelle on netti tärkeämpi kuin sinä?

Ihmettelen mitä tossa sun viestissä tarkoittaa tuo lause: "Suhteemme toimii oikein hyvin, luottamus pelaa molemmin puolin ja olemme toisillemme todella tärkeitä", Onkohan noin, jos ette edes voi puhua?

Pettämällä vain pilaat suhteesi lopullisesti, kuten varmasti hyvin tiedät.

Äänestä
  • puhuminen pitää parisuhteen kunnossa

    Äänestä

  • nina kirjoitti:

    puhuminen pitää parisuhteen kunnossa

    ja seksi...kultasein..mutta sen sinä tulet huomaamaan kunhan elät vähän!

    jos olet fiksu niin häivyt täältä kirjottelemasta provosoivia viestejäsi...ei niitä todellakaan kukaan kaipaa...joissakin edellisissä kommenteissa oli todella törkeää kielen käyttöä...NOIN kiltiltä tytöltä, mitä ainakin esität! ihmettelen vaan että mistä se 22v neitsyt on noinkin paljon tietoa saanut löysästä pillusta, sunhan pitäis olla aivan ummikko näissä jutuissa..vai onko yläasteen terkkari valistanut sua, että kun panet niin pillusi löystyy ja kuluu?
    epäilempä! taidat elää omassa pikku pumpulissasi.
    elä hyvä ihminen mene neitsyyttäsi menettämään edes miehellesi...sinähän se niin lujaa toitotat että käytetyn pillun omistajat on HUORIA! luuletko että miehesi tyytyy vaan yhteen pano kertaan...parin kerran jälkeen se sun värkkis on löysä ja minkä se susta tekee???!!! :)
    ja rakkalle miehellesi...yritä nyt hyvä mies tukkia jollakin tulevan vaimos suu ja alapää (tiedät millä)...päästään me kanssa ihmiset kärsimyksistä! taidat olla saamaton tohvelisankari kun et saa naistasi hiljaiseksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies 29 kirjoitti:

olen seurustellut naiseni kanssa hieman yli kolme vuotta. suhteemme toimii oikein hyvin, luottamus pelaa molemmin puolin ja olemme toisillemme todella tärkeitä.

ajatuksemme menevät todella hyvin yksiin eikä meillä ole ollut koskaan tarvetta aloittaa minkäänlaista suhdetta muiden ihmisten kanssa. nyt kuitenkin ongelmaksi on muodostunut naiseni alituinen netissä roikkuminen: minusta on alkanut tuntumaan siltä, ettei meillä ole kohta yhteistä aikaa lainkaan!

tunnen itseni todella yksinäiseksi ja koska olemme sopineet naiseni kanssa, ettemme harrasta toistemme kanssa seksiä kuin vasta avioliitossa, on minulle alkanut hiipiä kammottava läheisyyden kaipuu. naiseni ei tätä ymmärrä, koska hänelle ei esiaviollinen seksi tule kuuloonkaan. itse olin aluksi samaa mieltä, mutta nyt olen tavannut erään mukavan naisen (josta naiseni toivottavasti ikinä saa tietää).

mitä minun tulisi tehdä? haluaisin olla uskollinen, mutta naisellani ei enää tunnu olevan aikaa eikä kiinnostusta suhteemme ylläpitämiseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu