Armeijamme, sylkee päällemme !

Suomen Armeija ei ole suomalaisten asialla, se on rahan ja rikkaiden asialla, niinkuin se on suurimman ajan olemassa olostaan ollut. Upseerit pitävät koulutukseen tulleita varusmiehiä sotilaspalvelijoinaan, kahvinkeittäjinään ja asennekasvatuksen mallia saatiin Vekaranjärven yliluutnantin koulutuksessa suorittaman valtiovallan halveksimisesta ja monesta muusta simputustarinasta, joita on vuosien varrella kuultu.
Uusinta uutta oli kuultu naistyöntekijöiden palkkojen alennus, joka tehtiin äärettömän alhaisella tavalla, niinkuin A-talk ohjelmassa kuultiin, ei jäänyt ministerin suusta kuultuna mitään epäselvää, siinä asetettiin perunoita kuoriva nainen keittiön nurkkaan niinkuin ilmeisesti ruotsalaisissa kodeissa tehdään, puoluekannasta päätellen.

Armeijan keittiöväen puolella oli vain vasemmisto, joka olisi tehnyt toisin, yllättävää oli myös VIHREITTEN asenne suoritusportaan naisia kohtaan.
ONKO PUOLUSTUSVOIMAT vain ELIITIN ja YLÄLUOKAN asialla, niinkuin ilmeisesti koko vihreä liike, olen luullut että koko maata puolustaa kansan armeija, halutaanko vain tykinruokaa vai maanpuolustustahtoisia taistelijoita, siitä tässä on pitkällä aikavälillä kysymys !
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uskomatonta , katsoin saman ohjelman !

Äänestä

Miksi muuten päällystö kannattaisi Natoa niin innokkaasti? He haluavat olla samalla puolella kuin raharikkaat...

Kuka puolustaisi maata jonka päättäjät ovat ANTANEET meidät velkaorjiksi juutaloispankkiireille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruunu hylkäsi naiset kirjoitti:

Suomen Armeija ei ole suomalaisten asialla, se on rahan ja rikkaiden asialla, niinkuin se on suurimman ajan olemassa olostaan ollut. Upseerit pitävät koulutukseen tulleita varusmiehiä sotilaspalvelijoinaan, kahvinkeittäjinään ja asennekasvatuksen mallia saatiin Vekaranjärven yliluutnantin koulutuksessa suorittaman valtiovallan halveksimisesta ja monesta muusta simputustarinasta, joita on vuosien varrella kuultu.
Uusinta uutta oli kuultu naistyöntekijöiden palkkojen alennus, joka tehtiin äärettömän alhaisella tavalla, niinkuin A-talk ohjelmassa kuultiin, ei jäänyt ministerin suusta kuultuna mitään epäselvää, siinä asetettiin perunoita kuoriva nainen keittiön nurkkaan niinkuin ilmeisesti ruotsalaisissa kodeissa tehdään, puoluekannasta päätellen.

Armeijan keittiöväen puolella oli vain vasemmisto, joka olisi tehnyt toisin, yllättävää oli myös VIHREITTEN asenne suoritusportaan naisia kohtaan.
ONKO PUOLUSTUSVOIMAT vain ELIITIN ja YLÄLUOKAN asialla, niinkuin ilmeisesti koko vihreä liike, olen luullut että koko maata puolustaa kansan armeija, halutaanko vain tykinruokaa vai maanpuolustustahtoisia taistelijoita, siitä tässä on pitkällä aikavälillä kysymys !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu