Aivan sairasta touhua seurailla uskonkirjojen tekstejä ja kiihkoilla niiden mukaan ihan mielipuolisella pakkomielteellä ja vihalla toisiaan vastaan.
Kyllä siellä on sekä juutalaiset että muslimit ihan pimeyden ytimessä näköjään.
Kiihkoilevaa paskasakkia riittää puolin ja toisin siellä.
Hullut seuraa usknotojensa kirjan tekstejä ja toteuttaa niitä, oli niissä mitä tahansa mainittu.
Kyllä siellä on sekä juutalaiset että muslimit ihan pimeyden ytimessä näköjään.
Kiihkoilevaa paskasakkia riittää puolin ja toisin siellä.
Hullut seuraa usknotojensa kirjan tekstejä ja toteuttaa niitä, oli niissä mitä tahansa mainittu.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ollenkaan,kaikki on kiinni aluejaosta.
Ja mikä onkaan maailman ensimmänen maanjako kiirja,mikä määrittelee maa rajat ensimmäisenä??
No Torah, vaikka tämä ei olisi Jum-lan kirjoittama,siis olisi ihmisen tekemä teos,se kertoo Israelin rajat.
Se siitä,näin siis 3500 vuotta sitten, palestiina on keksitty vasta 50 v sitten, vuonna 1967,mihin uskot
Mihin uskon ? uskon, että jos tahtoa on tai se tahtotila löytyy, rauha on saavutettavissa. Jos pitäisi uskoa jompaan kumpaan, niin uskon että enemmän Israelilaiset ovat rauhaan päin kuin muslimit.
Eli muslimit ovat paskaapuhuva kansa.
Miten suomalaisena heihin suhtaudut?
Juutalaisia on 13 milj ja muslimeja on 1 500 milj.
Rauha voi olla mutta rauha ei voi perustua islamiin.
Onhan se tuo islamenemmistöinen alue sellainen, ettei sen kanssa rauhaa helposti saa, jos kirjansa sanoo muiden olevan vääräuskoisia ja ties mitä.
Väkisilläkin pyörittää välillä mielessä, kun muutosta ei tapahdu, että oisko siellä kuitenkin kaksi osapuolta, joista kummallakaan ei ole tahtoa rauhaan ja toistensa hyväksymiseen.
Jos sanotaan, niin enemmän pelkään islamin leviämistä kuin israelilaisten leviämistä :). Se on selviö.
Jos nämä kummatkin tahtovat lastensa elävän rauhassa, heillä on vain yksi vaihtoehto. Mutta jos tuolla on sellaisia ihmisiä paljon, jotka kuvittelevat Jumalan haluavan sotia toisiaan vastaan siellä, tilanne on todella alkukantaisen paha kaikessa mielessä.
Ei Jumallala ole mitään tekemistä palestiinalaisten kanssa, helvetistä ovat terroristit.
Taisit katsoa Louis Theroux'n ohjelman? Joo sama tuli mieleen. Maailma olisi monta astetta parempi paikka jos kummatkin kansat uppoaisivat valtamereen.
Mitä pahaa juutalöaiset ovat tehneet?
Ei mitään, uskonto on 3500 v vnhaa verrattuna näiden apinoiden eli muslimejen uususkontoon.
Miten vitussa joku voi puolustaa heitä,apinoitya?
Jaa-a. En tiedä. Onko joku puolustanut? Tässä ketjussa ei ainakaan.
Voiv oi moni tällä palstalla seuraa maamme presidentin ja ulkoministerin jälkiä ollen terroristipalestiinalaisten puolella.
SDP edustaa terrorismiako?
korporatismia ja sen puitteissa tapahtuvaa terrorismia oman maan kansalaisia kohtaan.
Juutalaisten uskonto on kuitenkin nuori verrattuna shamanismiin, jonka juuret ovat kymmenien tuhansien vuosien päässä. Miten kukaan voi siis puolustaa tuollaista harhaista uususkontoa?
Juutalaisten tai oikeastaan juutalaispankkiirien syntilistaan voidaan laskea molempien maailmansotien molempien puolten tukeminen ja niiden sytyttäminen, kuten myös monien muiden sen jälkeen sodittujen takana ovat olleet juutalaiset asekauppiaat. Toki pitää muistaa että näiden Israelin perustamisen takana olleiden Rothschildien yläpuolella on vielä jesuiittaveljeskunnat.
Sotineet tuhansia vuosia, niin on muuten Suomikin aina vähänpäästä ottanut yhteen ainakin Venäjän kanssa.