Olen tässä selaillut näitä keskusteluja ja laihdutus blogeja. Kaikki laihduttajat, olivat he normaalipainossa tiputtavia tai ylilihavia tuskailevat, kun läski on lähtenyt VAIN sen ja sen verran, ja samoin senteissä.
Mikä tämä VAIN-ajattelutapa on? Jos lähtee kilo tai sentti, niin se on lähtenyt. Siitä pitäisi olla tyytyväinen eikä ruoskia itseään apatiaan, kun on "niin huono ja laiska vaikka uhraan kaiken aikani ja energiani tähän projketiin ja tiputin kahden viikon aikana VAIN kolme kiloa/senttiä".
Onko tämä sitä, kun tykätään olla marttyyrejä ja velloa itsesäälissä, jotta voi hyväll omallatunnolla sitten lohduttaa itseään jollain? Vai onko tämä joku perisuomalainen ajattelutapa, kun mistään ei saa iloita?
Itse laihdutin 5kk 12kg. Olen normaalipainon ylärajoilla ja iloitsen siitä, että vyötärönympärykseni on sen alle 80kg. Toki silmääni tarttuu kohtia, jotka voisi olla kiinteämpiä ja niitä koitankin kiinteyttää. Mutta en tiukkapipoisesti kaiken muun elämänilon unohtaen.
Olen törmännyt näihin normaalipainoisiin naisiin jotka valittaa, että heidän vyötärönympäryksensä on JO 72cm ja se on IHAN liian lähellä 80cm. Siis anteeksi mitä?! Se on alle 80cm, normaalipaino ja eikö se ole hyvä?
Miksi ei voi iloita, että se on alle 80cm? Miksi pitää ruoskia itseään, että se on ihan liian lähellä, vaikka siihen nyt onkin muutama sentti matkaan, mutta silti..iiihaan liian lähellä.
En edes tiedä, mikä pointtini tässä oli, mutt aoli pakko purkautua. Ärsyttää niin kovasti nämä normaalipainoiset tyttöset, jotka on jo timmissä hyvännäköisessä kunnossa, mutta jatkavat silti laihdutusta ja itsensä ruoskimista. Mitä ihmeen huomiohuoraamista se on?
Ottakaa nyt naiset ihan rauhassa ja rennosti ja iloitkaa jokaisesta tiputuksesta, jos koette siihen tarvetta.
Se ruoskinta ei palkitse ketään. Kukaan ei tule kysymään teiltä myöhemmin, että oletko ruoskinut itseäsi ja taputa sen jälkeen olkapäälle. Ei kukaan.
Mikä tämä VAIN-ajattelutapa on? Jos lähtee kilo tai sentti, niin se on lähtenyt. Siitä pitäisi olla tyytyväinen eikä ruoskia itseään apatiaan, kun on "niin huono ja laiska vaikka uhraan kaiken aikani ja energiani tähän projketiin ja tiputin kahden viikon aikana VAIN kolme kiloa/senttiä".
Onko tämä sitä, kun tykätään olla marttyyrejä ja velloa itsesäälissä, jotta voi hyväll omallatunnolla sitten lohduttaa itseään jollain? Vai onko tämä joku perisuomalainen ajattelutapa, kun mistään ei saa iloita?
Itse laihdutin 5kk 12kg. Olen normaalipainon ylärajoilla ja iloitsen siitä, että vyötärönympärykseni on sen alle 80kg. Toki silmääni tarttuu kohtia, jotka voisi olla kiinteämpiä ja niitä koitankin kiinteyttää. Mutta en tiukkapipoisesti kaiken muun elämänilon unohtaen.
Olen törmännyt näihin normaalipainoisiin naisiin jotka valittaa, että heidän vyötärönympäryksensä on JO 72cm ja se on IHAN liian lähellä 80cm. Siis anteeksi mitä?! Se on alle 80cm, normaalipaino ja eikö se ole hyvä?
Miksi ei voi iloita, että se on alle 80cm? Miksi pitää ruoskia itseään, että se on ihan liian lähellä, vaikka siihen nyt onkin muutama sentti matkaan, mutta silti..iiihaan liian lähellä.
En edes tiedä, mikä pointtini tässä oli, mutt aoli pakko purkautua. Ärsyttää niin kovasti nämä normaalipainoiset tyttöset, jotka on jo timmissä hyvännäköisessä kunnossa, mutta jatkavat silti laihdutusta ja itsensä ruoskimista. Mitä ihmeen huomiohuoraamista se on?
Ottakaa nyt naiset ihan rauhassa ja rennosti ja iloitkaa jokaisesta tiputuksesta, jos koette siihen tarvetta.
Se ruoskinta ei palkitse ketään. Kukaan ei tule kysymään teiltä myöhemmin, että oletko ruoskinut itseäsi ja taputa sen jälkeen olkapäälle. Ei kukaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä syyllistyn myös tohon VAIN. Luulen, että suurin osa täällä kirjoittelijoista on laihdustusurakan alkumetreillä ja silloin se kilon pudotus viikossa tuntuu masentavalta. Täältä (ja muualta) voi lukea paljon noita ihmisetn iloitsimisia monen kilon pudotuksesta alkuun. Olisi niin mukavaa, jos itseltäkin putoaisi paino 5 kg ensimmäisen kahden viikon aikana.
Mä en ota tiukkapipoisesti, vaan koitan olla onnellinen jokaisesta kilosta ja sentistä :)
Suurin syy pettymyksiin on ylimitoitetuissa odotuksissa. Painon pitäisi pudota samaa vauhtia kuin television amerikkalaisissa laihdutusohjelmissa, joissa 200-kiloiset kuntoilevat työkseen. Vain vähän ylipainoinen tai normaalipainoinen ei voi laihtua yhtä nopeasti, koska energiavaje ei voi olla yhtä suuri (koska ruokaa pitää kuitenkin saada sen verran, ettei ihan kuukahda) ja koska pienempi kroppa kuluttaa liikunnassa vähemmän kuin iso.
Monilla kestää vuosikymmeniä oppia, että pysyvin laihdutustulos saadaan, kun kilot putoavat rauhalliseen tahtiin. Jotkut eivät opi sitä koskaan, vaan lihovat aina uudestaan pudottamansa kilot ja enemmänkin.
Naisiin kohdistuu joka puolelta niin paljon erilaisia, ristiriitaisiakin vaatimuksia, että jos ne vähänkään todesta ottaa, ei voi koskaan olla tyytyväinen itseensä tai saavutuksiinsa. Osin siihen voi vaikuttaa kasvatus, tiedän vanhempia, joille ei mikään riitä, lapset kelpaavat vain, jos ovat parhaita kaikessa. Tämä vaikuttaa täydellisyydentavoitteluna vielä aikuisenakin.
Olen joskus työpaikan kahvipöydässä pannut merkille, kuinka laihduttamisesta eniten puhuvat ja sitä harrastavat ne, joilla olisi siihen vähiten tarvetta. Ehkä jonkinlainen huomionkipeys on tällaiseen puheeseen syynä, ja sellainen itsekkyys, ettei huomata, kuinka loukkaavaa laihdutuspuhe saattaa olla vieressä istuvaa oikeasti ylipainoista kohtaan.
Koska nykyinen kauneusihanne on sairaalloisen laiha, jokaisen kunnollisen normaalipainoisen ja varsinkin pikkuisenkaan pyöreämmän naisen KUULUU ainakin suunnitella laihduttamista. Jatkuvalla laihdutuspuheella vakuutetaan, että tiedetään, mikä on se naisen normi, johon pitäisi mahtua. Se on surullista, kun terveys ei kuitenkaan vaadi mallinmittoja.
Ravitsemustieteilijä Patrik Borg lanseerasi muutama vuosi sitten käsitteen rento painonhallinta. Hän neuvoo löysäämään pipoa ja lopettamaan tiukistelun. "Mitä enemmän syömistä ajattelee, sitä enemmän syö", hän väittää.
Enpä oo kuullutkaan, että joillekin olisi juuri vyötärönympärys iso juttu. Varsinkaan normaalipainoisille, että se lienee sinun lähipiirisi painonpudotusvaiva. Näitähän on kyllä tietenkin, kun kukaan koskaan ei ole tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on. Ois vähän paranneltavaa sieltä täältä, mutta yleensä se on joku spesifi yksilöllinen juttu. Maha, heltta, allit, reidet, perse, selkämakkarat ja sen sellaista, mutta vielä vyötärönympäryksen mitasta en ole koskaan kuullut valiteltavan. Vatsan seudun makkaroista kylläkin. Mitä ja millon kelläkin.
Itse en kyllä edes muista omaa vyötärönympärystä, yritin hetken etsiä mittaa, mutta kun ei suosiolla löytynyt niin antaapa olla. Joskus kuukausi sitten mittasin sitä nettiostoksen tekoa varten, mutta eipä jäänyt mieleen. Ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että tuntee olonsa hyväksi, on terve ja elinvoimainen. Elää ja voi hyvin.
Mutta tosiaan, muistan yhden entisen työkaverin, joka aina marmatti siitä kuinka on tehnyt sitä sun tätä ja urheillut ja käynyt pumpit ja zumbat ja kaikki ja se ahteri aina vaan pysyy isona ja hyllyvänä. Oli kaikenmaailman karkkilakoissa ja sitä sun tätä, mutta arvatkaa, se OLI ISO se hanuri. Ihan kauhia, että joko oli geeneissä tai sitten oli joku muu pielessä. Tyttö oli muuten ihan hoikka ja pitkä, mutta se perse, huh huh. Ihan hillitön. Että aiheesta valitti, ei vaan jaksanu kuunnella aina sitä, ois vaan hyväksyny ittensä tai sitten toiminut sen eteen vielä kovemmin eikä kiusata muita ainaisella valituksella. Kai se ehkä halusi, että joku olisi sanonut sille, ettei se perse nyt niin iso ole, MUTTA KUN SE OLI, niin kukaan ei sanonut.
Suoraan sanottuna, kenenkään ei tarvitsisi valittaa siitä miltä näyttää, vaan vain tehdä sen eteen jotain, ettei enään näyttäisi siltä miltä näyttää, jos ei ole tyytyväinen itseensä. Ja ne jotka valittaa "turhaan" jonkun mielestä, että niissä ei ole jonkun mielestä jotain paranneltavaa, niin katsokoon peiliin. Koska yleensä ne läskeimmät ja rumimmat valittaa siitä, että joku ei tunne oloaan hyväksi hyllyvine mine hyvineen. Kyllä kaikilla on oikeus olla tyytymättömiä olemukseensa oli minkäpainoinen hyvänsä. Mutta kenelläkään ei ole toistaan suurempi oikeus tehdä muille olo epämukavaksi ja valittaa ulkomuodostaan julkisesti, olipa motiivit mitkä hyvänsä. Minä yleensä siinä vaiheessa sanon ihan suoraan, niin loppuu se mietiskely ja toiminta voi alkaa.
Ja tarkennuksena, minulle on yksi ja sama, miltä muut näyttää jos he vain itse hyväksyvät itsensä niin minä hyväksyn heidät. Keskitytään sitten vain ihan muihin asioihin, kuin ulkonäkökysymyksissä vaelteluun. Sitten taas jos etsin partneria, minulla on omat kriteerit, jotka henkilökohtaisesti haluan täyttää vastapuolessa ja se on ihan sitten jokaisen oma asia minkälaiset ihmiset sytyttää seksuaalisesti. Sillä ei ole arkielämän estetiikan kanssa juurikaan tekemistä, koska et kuitenkaan pelehdi työpaikan jannujen kanssa...
Kauniit ihmiset ovat ihania, heitä on erityisen mukava katsella, mutta eihän niitä riitä edes joka työpaikalle, niin hyväksytään itsemme ja toisemme sellaisina kuin olemme, jos ei sitten halua tehdä muutoksia asiaan, se on yksityisasia. Siihen ei tarvita muiden hyväksyntää, tuomitsemista tai mielipiteitä, mutta jos asiaa halutaan retostella julkisesti, voi myös varautua siihen, että kuulee niitä mielipiteitä. Jos joku on läski ja se näyttää siltä, niin se jumalauta on sitten läski. Ei siinä kaunistelut ja kauhistelut auta, seuraava etappi on korjata elämäntapoja niin ettei enään ole läski, jos ei halua olla läski. Sitten nämä allien heiluttelijat on ihan oma kastinsa.
Mitä tulee minuun itseeni, niin olen nainen, normaalipainoinen, alle kolmekymppinen, välillä läskikin ollut, lapsen saanut, nyt muuten hyvä mutta raskausarpinen maha on ällöttävä, mutta silti pidin kesällä bikineitä. Tykkään naisista ja miehistä. :)
LAIHDUIT?
kerro kiitos oon vähä hukas täs koko hommas ;o
hei. itse olen jossain valittanut miten vyötärö on juurikin tuon 72, mutta minäpäs olenkin lyhyt 155 ja tuo vyötärön on minun kroppaan tosi iso ja ei mitenkään kivan näköinen. näytän kaljamahaiselta mieheltä. ja minähän en edes juo kaljaa vaan elän melko terveellisesti. kun on matala peruskulutus jo muutenkin, pitää tosissaan kiristää nälkävyötä, pakko mennä alle 1000 kalorin jos jotain tuloksia haluaa ja siihen ei paljoa ruokaa mahdu. en todellakaan kerjää tällä huomiota, haluan vain laihtua että olo ois hyvä.
Minusta on ihan hyvä huomioida ns. riskiarvoja tai omia raja-arvojaan! Eli minusta on ihan oikein, että joku sanoo vyötärönsä olevan vaikka 79 ja, että siksi tahtoo laihduttaa, ettei koskaan ikinä mene sinne riskirajalla. Samoin esim. jos painoindeksi on ihan normaalipainon yläpäässä, niin onhan silloin ihan järkevä ne elämäntapamuutokset tehdä jos tahtoo olla laihempi.
Jos on lyhyessä ajassa kasvanut lähelle raja-arvoaan, niin silloin se usein tarkoittaa sitä, että ilman muutosta tulee vielä jonain päivänä menemään yli sen rajan. Siksi minusta on erittäin tärkeää tehdä itselleen raja, jota sitten noudattaa. Ja jos esim. raja on 80kiloa niin ihan hyvin voi alkaa puhumaan elämäntapamuutoksesta silloin 75 kiloisenakin!
Jokaisella ihmisellä on oikeus valittaa omasa vartalostaan. Minusta on epäreilua, että vain 100 kiloinen saa sanoa, että "voi kun reiteni ovat isot". Tottakai 60 kiloinenekin niin saa sanoa, jos niin kokee asioiden olevan. Toki pitää olla tahdikkuttaa, eikä mene itseään nyt läskiksi haukkumaan kaksi kertaa isompien nähden, mutta kyllä sitä voi hyvin esim. sanoa, että "itse en ole tyytävinen omiin lyllyviin reisiini, tahtoisin kiinteämmät" jne..
Oma ystäväni ymmärtää esim. oman päärynävartaloni inhoamiseni ihan hyvin, vaikka onkin minua tuplasti isompi. Itse olen tosiaan normaalipainoinen, jolla kaikki "ylimääräinen" rasva on kertynyt reisiin. Olen lihonnut muutaman vuoden aikana ihan älyttömästi ja en ole tyytväinen siihen. Aikuistuttuahan vain lihoaa vuosi vuodelta, jos ei muuta tapojaan, se on fakta. Siksi olen nyt jo kauhistunut tästä 75cm vyötäröstä, nousevasta painosta, todella näkyvistä raskausarvista (en ole ollut raskaana, vain lihonnut muuten) ja löllyvistä reisistä. Niin ja takapuolesta joka mahtuu vain L-kokoisiin vaatteisiin, vaikka BMI onkin vain 20 pilkku jotain.
Joskus on muutos tehtävä, minä aion tehdä sen ennen kuin on jo liian myöhäistä!
Ehkä just sentakia ollaan tiukkapiposia että saadaan kunnolla tuloksia aikaan. Mä olen aina ollut tosi timmissä kunnossa, ennenku aloin ryypiskelemään monta kertaa viikossa. Sen kun lopetin niin paino oli noussut liikkumattomuuden ja juomisen takia n. 10kg. Nyt olen laihduttanut yli 17kg. Ilman "vain" ajattelua, en ikinä olisi saanut tämmösiä tuloksia aikaan. Nyt voin tosiaan nauttia kropastani, ja siitä että olen ihan oikeasti tosi hyvässä kunnossa, en vain "ihan okei". Innolla odotan jo ensi kesää että pääsen kerrankin biitsille kunnon itsetunnolla varustettuna. En tajua mitä se sulta on pois jos joku kokee oman 75senttisen vyötärönsä liian isoksi. Mä koin mun vyötäröni liian isoksi tasan niin pitkään ennenkuin se oli sen ihanat 60cm. Mä en halua suoriutua ihan hyvin. Mä haluan suoriutua täydellisesti.
Ärsyttää lähinnä ihmiset jotka ei osaa pitää huolta omasta laihdutuksestaan vaan puuttuu siihen minkä kokoisia muiden pitäisi niiden mielestä olla.