Ero kestää

Olen juuri(n. viikko sitten) eronnut ekasta poikaystävästäni, koska en kokenut tarpeeksi mitään suurta hänen kanssaan. Ei innostanut loppuvaiheessa ja halusin olla aina jossain muualla jne.
Mutta olin samaan aikaan kun seurustelimme niin tutustunut kaveri mielessä yhteen toiseen tyyppiin, jonka kanssa natsaa henkisesti eritavalla kuin kenenkään tyttöystävänkään kanssa. Ajattelin häntä kaverina aina siihen asti kunnes eron jälkeen istuessamme ja jutellessani tajusin että minulla on tunteita tätä henkilöä kohtaan.

Nyt kuitenkin on vielä vanha ero päällä, kun poikaystäväni oli rakastunut ja ei oikein meinaa päästä musta yli. Tuntuu, että minun pitäisi samaan aikaan kävellyttää vanhaa poikaystävää kohti eroa kun haluaisi jo jatkaa toisen kanssa. Haluan viedä exän kanssa asiat loppuun asti, mutta tämä toinen ihminen on selvästi kertomassa omista tunteistaan ihan lähiaikoina ja en tiedä enää mitä siinä vaiheessa teen. Koska ero ei ole vielä lopullinen (kaikki yhteiset ystävät eivät edes tiedä, facessa parisuhde-tila pääll) en haluaisi aloittaa mitään vielä päälle.

Asiat menevät päällekkäin ja tässä on vaikea keksiä miten menetellä.. Vain 2 ihmistä tietää tästä ja se on jo liikaa. Mitä teen?!

ps. pyöritään samoissa piireissä ja on vaikea aloittaa mitään sen uuden tyypin kanssa kun vanha saattaa istua siinä vieressä... ja lupasin että en tee mitään sellaista hänen silmien edessä.
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yksi suhde kerrallaan. Kahden kanssa ei hyvää seuraa. Eikä toiseen pysty edes keskittymään jos koko ajan ahdistaa joku muu tilanne samanaikaisesti, ei siitä mitään tule silloin.

eipä tuossa voi muuta kuin kerralla tehdä erosta selvää, on se niinkin, että kyllä joku voi roikkua, jos annat aihetta roikkua, mutta jos olisitte eronneet kunnolla, niin mistä sinä edes tietäisit hänen ylipääsemisiään vai oletatko vain? On se tavallaan sinunkin vastuu siitä, että miten paljon eron jälkeen hyväksyt ja annat entisen vaikuttaa elämässäsi. Ja se taas kertoo siitä, että et ole ehkä henkisesti niin irti siitä tilanteesta itsekään, jos tuo asia ei ole sinullekaan selvänä. Ystävät ovat sitä varten, että ne auttavat ja kuuntelevat, jos tulee ero, ei entiset kumppanit, vaikka se ero pitää kyllä keskustella selväksi kuitenkin. Mutta se prosessi ei ole sitten enää kumppanin tehtävä.

Toisaalta heti uuteen suhteeseen ryntääminen vain syö sitä luottamusta ehkä uudenkin ihmisen puolelta. Ei se nyt niin kiire voi olla, että hädin tuskin ei ehdi henkistä likapyykkiä eikä muutakaan pestä välillä, kun jo uusi pitäisi olla. Uudella miehellä voi olla vaikea luottaa, ettet lähtisi sitten taas hänen luotaan uuden mukaan.

Lisäksi uusi ihminen saattaa vain olla se kimmoke, jota alitajuisesti haet perustellakseksi itsellesi, että haluat eroon toisesta. Voi sitä erota ilman uuttakin, eikä välttämättä tarvitse itselleen vakuutella sen kautta, että erotaan nyt kun on jo uusikin katsottuna. Voi olla, ettei se uusi sitten ole välttämättä niin kiinnostava, mutta auttanut kyllä siinä ajatuskuviossa, että eroaa entisestä.

Äänestä

Noh, tilanne entisen kanssa on hieman parempi nyt kun on juteltu taas asioista, kun päätin että ei hän voi roikkua mussa ikuisesti.. Kuten sanoin, sitä roikkuu jos antaa. Hän on kuitenkin myös ystävä joten eroaminen on vähän eri asia, kun tekemisissä tullaan kuitenkin olemaan. Välien täytyy pysyä hyvinä.. Ja kyllä, se on vaikea erota ensimmäisestä poikaystävästä ja henkisesti eroaminen kestää, etenkin niin typerän syyn takia kun eros mikä itsellä oli.

Mutta olen myös nyt aloittanut jotain juttua tämän uuden kanssa, mutta hän ymmärtää tilanteeni edellisen kanssa ja antaa tilaa viedä se loppuun jne.
Mietin aluksi teinkö nyt oikein kun otin asian puheeksi, mutta toisaalta parin päivän jälkeen voin sanoa, että en koskaan tuntenut entistäni kohtaan sillä tavalla kun tunnen tätä uutta. En tiennytkään mitä tarkoittaa olla ihastunut..
Ja tämä uusi tietää kyllä riskin minun kanssani, mutta on luottavainen mua kohtaan.

Mutta aika inhottava tilanne silti vaikka asiat ovat nyt ehkä ok, luulen että ongelmia tulee vielä. Totesin kuitenkin, että elämässä tekee hullumpiakin asioita kuin heittäytyminen omien tunteiden mukana johonkin tuntemattomaan.

Äänestä
  • Siis tarkoitin, että kuten sanoit, se riippuu itsestä kuinka toisen voi antaa roikkua itsessä. Ja siis tiesin ylipääsemisen vaiheesta siksi, koska hän itse kertoi mulle olevana yksinäinen jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eupatorium kirjoitti:

Olen juuri(n. viikko sitten) eronnut ekasta poikaystävästäni, koska en kokenut tarpeeksi mitään suurta hänen kanssaan. Ei innostanut loppuvaiheessa ja halusin olla aina jossain muualla jne.
Mutta olin samaan aikaan kun seurustelimme niin tutustunut kaveri mielessä yhteen toiseen tyyppiin, jonka kanssa natsaa henkisesti eritavalla kuin kenenkään tyttöystävänkään kanssa. Ajattelin häntä kaverina aina siihen asti kunnes eron jälkeen istuessamme ja jutellessani tajusin että minulla on tunteita tätä henkilöä kohtaan.

Nyt kuitenkin on vielä vanha ero päällä, kun poikaystäväni oli rakastunut ja ei oikein meinaa päästä musta yli. Tuntuu, että minun pitäisi samaan aikaan kävellyttää vanhaa poikaystävää kohti eroa kun haluaisi jo jatkaa toisen kanssa. Haluan viedä exän kanssa asiat loppuun asti, mutta tämä toinen ihminen on selvästi kertomassa omista tunteistaan ihan lähiaikoina ja en tiedä enää mitä siinä vaiheessa teen. Koska ero ei ole vielä lopullinen (kaikki yhteiset ystävät eivät edes tiedä, facessa parisuhde-tila pääll) en haluaisi aloittaa mitään vielä päälle.

Asiat menevät päällekkäin ja tässä on vaikea keksiä miten menetellä.. Vain 2 ihmistä tietää tästä ja se on jo liikaa. Mitä teen?!

ps. pyöritään samoissa piireissä ja on vaikea aloittaa mitään sen uuden tyypin kanssa kun vanha saattaa istua siinä vieressä... ja lupasin että en tee mitään sellaista hänen silmien edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu