Vaikkapa esim. elämänkumppanin löytymisesssä?
Itse ainakin koen, että jollain suuremmalla oli näppinsä pelissä, kun johdatti minut ja rakkaani yhteen. Itse asiassa kumpikaan meistä ei silloin edes etsinyt mitään, mutta kun tavattiin niin muutaman näkemisen jälkeen sen vaan tiesi sydämessään, että se on nyt tässä.
Itse ainakin koen, että jollain suuremmalla oli näppinsä pelissä, kun johdatti minut ja rakkaani yhteen. Itse asiassa kumpikaan meistä ei silloin edes etsinyt mitään, mutta kun tavattiin niin muutaman näkemisen jälkeen sen vaan tiesi sydämessään, että se on nyt tässä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Joskus on tuntunut sille, kuin se olisi johdatusta. Mutta todennäköisempänä pidän puhdasta sattumaa.
Uskon että kapitalistinen markkinatalous johdattaa meidät talouskasvun avulla suurempaan yltäkylläisyyteen ja hyvinvointiin, ja että kaikki maailman ongelmat katoaa kulutuksen lisääntymisen myötä.
Näinhän se meni ja niin ihanalta tuntui ja tuntuu.
Mikäs motivaatio sillä johdatuksella oli johtaa teidät yhteen? Ja olla johtamatta joitakin muita? Ja johtaa yhteen ihmisiä, jotka eroavat myöhemmin riitaisasti ja verissä päin?
Tutkimattomat ovat Herran tiet.
Ajattelin, että kun aloittaja mainitsi "jonkin suuremman", hän ei välttämättä tarkoittaisi yhtään jumalaa. Mutta niinhän se on, että jos yhteen jumalaan tai mörköön tai johonkin näkymättömään voimaan uskoo, uskoo sitten niihin kaikkiin. Aika omahyväistä hommaa tuo uskovaisuus.
En tee tätä tarjousta kaikille, mutta sulle... Haluatko ostaa taikapapuja?
Onko ne "pavut" virosta vai jostain muualta? Viimeksi kun otin Virolaisia "taikapapuja", meni pari päivää ihan vihkoon...
Kuka uskoo mihinkin. Se lienee kuitenkin aika selvää, ettei sitä edes ns. oikealta tuntuvaa epätoivoisella hakemisella löydä.
Jumalaa ei ole olemassa ja en usko johdatukseen. Tämä on mitä todennäköisemmin faktaa.
Jos Jumala on olemassa, Hän on vittupää. Löytyisiköhän Raamatusta selkeä vastaus sille miksi jotkut tuomitaan AT-miehiksi?
Olen miettinyt aivan samaa.
Raamatussa sanotaan, että isien pahat teot kostetaan aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Voisiko ATM-kohtalo johtua siitä? Ylenevässä polvessa on ollut joku hävytön panoeino, jonka teot Herra nyt on näin kostanut viiveellä?
Enpä taida uskoa.
Enemmän uskon onneen, tuuriin, sattumaan, omaan yritykseen, satunnaisiin kohtaamisiin, itsensä alttiiksi asettamiseen eli rohkeuteen, kykyyn rentoutua sosiaalisissa tilanteissa, sosiaalisiin taitoihin, jne.
En osaa uskoa yliluonnollisiin voimiin tai muihin sellaiseen. Tuolla jossain ei ole yhtä oikeaa vaan ihmisiä, joilla on ominaisuuksia, jotka sopivat eri tavoin yhteen omieni kanssa. Jossain vaiheessa jos käy hemmetin hyvä tuuri joku kolahtaa ja samaan aikaan itse kolahtaa sille toiselle.
Tuossahan se on: Matteuksen evankeliumi, 19. luvun 12. jae:
12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.19.html#o99