mustat hiukset pois!!!

vaihteluvirkistää

Oon jo useammat vuodet värjäillyt mustiksi hiuksiani- Välillä olen kyllä väriä vaihdellut mutta aina siis palannut seuraavalla värjäyskerralla mustaan. Ja itse siis olen värjännyt.

Mahtaakohan mikään hiusväri näkyä mustan päältä? Tarkoitan sitä että pystynkö mitenkään välttämään värinpoistoa? Nimittäin aikaisemmin kun oli eri väriset hiukset niin joutui tekeen värin poiston ja hiukset kärsi ihan kamalasti :( siksi haluaisin välttää sitä.

Musta tympäsee ja oikeestaan ihan mikä muu väri kävisi kunhan saisi vaihtelua. Onko kukaan siis värjännyt itse mustaksi värjättyjen hiusten päälle?

Näin kaupassa yhden värin jonka kyljessä olevasta taulukosta näki väri tuloksen minkälainen tulee minkäkin värisiin. Siinä oli luonnollinen hiusväri olisi musta niin se väri olisi käynyt siihen. Mutta minulla on siis mustaksi värjätyt, en tietä onko koostumuksella sitten eroa värjäämättömän kanssa.

5

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • (;-)

      Vanhat värjätyt hiukset millin koneella pois. Aloittaa uusien värjäämättömien hiusten kasvatuksen alusta.

    • Jeps niin

      Ikävä kyllä värjättyyn mustaan et muulla värillä saa juuri mitään näkyvää tulosta. :/ Tuo paketin taulukko tarkoittaa nimenomaan värjäämätöntä hiusta, värjätyssä mustassa ei näkyisi muutosta.

    • tsempppiis

      Fakta on että väri ei vaalenna väriä, kun laitat värin päälle siihen tulee lisää väri kerrosta mikä hankaloittaa tulevaisuudessa vaalentamista. Suosittelen värin poistoa miedolla hapetteella ja siihen sitten saman asteinen väri päälle mikä on sen värin poiston tulos, tsemppiä yritykseen! itse olen vaalentamassa mustasta luonnollisen vaaleaan. Olen menossa asteessa 7. Enkä uskalla enään vaalentaa että pitkä tukkani ei mene ihan pilalle värjäämisen takia. Kun hiukset kastelee hiukset ovat ihan hirveässä kunnossa.

    • 1+7

      Koneel tukka pois ja kasvatus alusta. :/
      Kasvaa hyväkuntoinen ja koskematon tukka (jos siis maltat olla värjäämättä ja rääkkäämättä hiuksiasi esim suoristamalla tai föönillä siihen asti että hiukset ovat mielestäsi sopivan mittaiset).

      Sit vaan vaikka kebyt sävytys oman värin päälle ni ei tarvitse juurikasvua sitten erikseen värjäillä (ainakaan niin usein).

      P.s. Kannattaa käyttää siilitukalle ja päänahan pesemiseen ihan mietoa shampoota. Hoitoainetta ei lyhkäselle tukalle tarvitse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe