Pettääkö mieheni?

En enään tiedä mitä tekisin. Mieheni oli ennen töissä kasinoilla, hän sai työtarjouksen laivalta ja vaihtoi paikkansa sinne. Ajattelin sen olevan ihan ok juttu koska hän pitää työstään ja hänellä on kuitenkin lomia olla myös minun kanssani. No sattuneesta syystä tämä tilanne alkaa riistäytyä käsistäni. Olen ennen saanu mieheni kiinni netissä flirttailusta ja uskon etten tiedä edes kaikkea siitä mitä hän netissä lopulta oikeasti tekee. Rakastan miestäni yli kaiken ja hän kohtelee minua todella hyvin. Mutta sen jälkeen kun hän on lähtenyt laivalle töihin on tilanteet muttuneet ihan kummalliseksi. Hän soittaa minulle normaalisti joka yö päästyään töistä ennen nukkumaanmenoa. Mutta on tapahtunut useasti myös poikkeuksia, hänellä on puhelin kiinni ja vasta aamulla hän soittaa minulle. Selitykset alkavat olemaan jo sitä luokkaa että minusta tuntuu kuin hän pitäisi minua aivan pilkkanaan. Esimerkiksi "Vein puhelimeni lokeroon koko illaksi enkä saanut avainta takaisin hakeakseni sitä yöllä pois" Ylipäätänsä miten hän on saanut puhelimen sinne jos ei sitten saa sitä enään pois.. Enpä usko että mahdollista.

Olen joskus niin kyllästynyt hänen selityksiinsä että pyydän häntä vain olemaan selittämättä enään. Yleisin selitys on että hänen akkunsa oli loppunut. En tiedä enään mitä teen tai voinko uskoa yhtäkään selitystä minkä hän minulle antaa. Auttakaa minua! Pettääkö mieheni?
9674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi sä täältä asiaa kysyt? Kukaan muu sitä ei tiedä kuin miehesi ja hänen mahdollinen/-set seksikumppanit.

Äänestä

Luultavasti pettää..laivalla kun naiset ovat juovuksissa --ne haluaa aina jonkun miehen..olipa sitten vaikka tarjoilija.kokki yms..joku hyväksyt tai teet samaa kuin miehesi..tai häivyt ja rupeat villksi sinkuksi..

Äänestä

Miehes työntää munaansa vieraiden naisten pil..luun ja sinä siltin seurustelet sen kanssa. taidat tahdota kolmen kimppaa.

Äänestä

Missään vaiheessahan en tekstissä ilmoittanut haluavani elää tällaisessa suhteessa? Toivoisin saavani asiallisia kommentteja tekstiini, mielestäni kimppakivaa sulle olet hieman pihalla asian aiheesta.. Kysyin ihmisten mielipidettä en neuvoa siitä mitä minä haluan.

Äänestä

Olen töissä laivalla ja oma kokemus ei ole mitään kaunista, se alkoi valjeta hiljalleen millaisia ihmisiä laivoilla työskentelee, missään nimessä en lähde yleistämään.. Omalle kohdalle sattui aina se sama työtiimi kun piti töihin palata..
Pahimmat olivat ne naiset. Miehet maissa mutta silti pidettiin työpäivän jälkeen hauskaa avoimesti, kuulemma puoluettomaalla maanperällä saa tehdä mitä lystää.

Olen pahoillani että sinulla on tälläinen ikävä tilanne, voin kuvitella kuinka ahdistavaa sinulla on.
Toivon kovasti että asiat selkiintyvät pian jotta saisit itsellesi mielenrauhan.

Äänestä

Kiitos kommentistasi Viking line.

Onko tämä piirre yleistä myös miehillä?

Äänestä

Jaa a.. en niin paljon tutustunut miespuolisiin työtovereihin sillä teimme samaa työtä eri puolella laivaa, mutta yleensä työpäiväb jälkeen henksun puo9lella istuttiin käytävillä ja otettiin pari tölkkiä.. kukin mitä halus..
ainakin muutaman tapauksen tiedän varmaksi että miehillä ON suhde/perhe maissa, mutta eihän se tuntunut ainakaan heitä vaivaavan.
En siuis missään nimessä halua aiheuttaa mielipahaa, tai ahdistusta.. sillä on olemassa paljon myöls niitä hyviä miehiä! ON! :)
Oletko saanut puhuttua tilannetta eteenpäin?
Joulu vielä tulossa.. onko sulla noin muuten kaikki hyvin?

Äänestä

Tiedän ettet halua aiheuttaa minulle mitään mielipahaa mutta en tiedä mistä se johtuu että tuo helpottaa oloani kuulla tästä asiasta enemmän. Kiitos siis vielä sinulle erittäin paljon!
Olen kyllä puhunut mieheni kanssa mutta aivan niinkuin aina ennenkin hän vain sanoo että tekee työnsä ja sillä selvä. Mutta silti tilanne lähtee aina käsistä kun hän palaa töihin enkä tosiaan jaksa valvoa enään öitäni ajatellen että mieheni harrastaa irtosuhteita.
Muuten kaikki on ihan hyvin, minä vietän jouluni perheen luona ja mieheni kai oman perheensä luona. Nyt vain tapahtui uusi käänne tässä töihin liittyvässä seikassa. Minun ja mieheni oli tarkoitus viettää pitkästä aikaa viikonloppu yhdessä kunnes miehelleni oli soitettu töistä että viikonloppu olisi hänellä töitä ja kysytty että ottaako mieheni työvuoron vastaan.. Hän sanoi minulle kylmästi että lähtee nyt laivalle ja kehotti minua keksimään jotain mukavaa itekseni viikonlopulle. En käsittänyt tilannetta ja tunnen oloni taas jätetyksi.
Haluan vain varmistua siitä onko mieheni luottamukseni arvoinen. Emme ole seurustelleet vasta kuin puoli vuotta.

Äänestä

Mulla päätty just puolen vuoden kestänyt seurustelusuhde, suhteemme kariutui koska epäilin miestä koko ajan (hänen mielestään). Mulla on ollu viime suhteissa luottamus ongelmia ja koitin vaan yrittää luottaa. Miehen käytös muuttui mikä tietysti herätti mussa epäilyksiä. Mies sano kyllä et välittää musta ja tykkää mut ei hän ole valmis parisuhteeseen eikä jaksa enää yrittää. Eli jos mies sanoo että tykkää susta ja haluaa olla kanssani, niin älä epäile ja kysele. Luota siihen mitä hän sanoo. Jos hän ei sitä tarkoita ja lopettaa suhteen, hän tulee siitä kokemaan syyllisyydentuntoa kun satuttaa toista. Ja varmasti tulet löytämään miehen, joka arvostaa sinua. Mut omasta suhteesta tiedän sen kun ei luota ja epäilee, ne ajaa miestä kauemmas susta ja toisten naisten syliin. Ole se oma ihana itsesi, johon hänki on alussa ihastunut. Mut sen neuvon annan, että jos sulla on varmoja todisteita siitä että mies pettää, jätä se. Älä satuta ittees enempää sen asian kanssa. Ite vielä käsittelen tätä eroa, tiedän ei se helppoa ole. Mut haluun uskoa et aika on se mikä auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


help kirjoitti:

En enään tiedä mitä tekisin. Mieheni oli ennen töissä kasinoilla, hän sai työtarjouksen laivalta ja vaihtoi paikkansa sinne. Ajattelin sen olevan ihan ok juttu koska hän pitää työstään ja hänellä on kuitenkin lomia olla myös minun kanssani. No sattuneesta syystä tämä tilanne alkaa riistäytyä käsistäni. Olen ennen saanu mieheni kiinni netissä flirttailusta ja uskon etten tiedä edes kaikkea siitä mitä hän netissä lopulta oikeasti tekee. Rakastan miestäni yli kaiken ja hän kohtelee minua todella hyvin. Mutta sen jälkeen kun hän on lähtenyt laivalle töihin on tilanteet muttuneet ihan kummalliseksi. Hän soittaa minulle normaalisti joka yö päästyään töistä ennen nukkumaanmenoa. Mutta on tapahtunut useasti myös poikkeuksia, hänellä on puhelin kiinni ja vasta aamulla hän soittaa minulle. Selitykset alkavat olemaan jo sitä luokkaa että minusta tuntuu kuin hän pitäisi minua aivan pilkkanaan. Esimerkiksi "Vein puhelimeni lokeroon koko illaksi enkä saanut avainta takaisin hakeakseni sitä yöllä pois" Ylipäätänsä miten hän on saanut puhelimen sinne jos ei sitten saa sitä enään pois.. Enpä usko että mahdollista.

Olen joskus niin kyllästynyt hänen selityksiinsä että pyydän häntä vain olemaan selittämättä enään. Yleisin selitys on että hänen akkunsa oli loppunut. En tiedä enään mitä teen tai voinko uskoa yhtäkään selitystä minkä hän minulle antaa. Auttakaa minua! Pettääkö mieheni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu