Kaukoidän ihmiset ovat siis rasistisimpia ? :)

On se jännää, että suomalaisten todetaan olevan niin rasistisia, jos eivät halua sukuunsa lähi-idän tai afrikan meistä katsottuna muinaisuuden tapoihin kiinni juuttuneita ihmisiä.

Onkos tämä Hysäri-lehti ihan pimpopäiden poliittinen lehti ? Tekevät tuollaisia johtopäätöksiä mielipidetiedusteluista, joissa kysymykset asetellaan ihan miten huvittaa tai niiden tuloksista tulkitaan mitä itse halutaan. Kysyisivät edes joskus ihan suoraan ne olennaisimmat kysymykset tiedusteluissa. Nytkin ne jäivät, koska haluavat kieroilla suomalaisten yleiselle maahanmuuttokritiikille, joka kohdistuu eräisiin, joista huonoja kokemuksia riittää.

Pidän itseäni huipputason tutkijana, jos vertaan tämän päivän lehtijuttuja ja niiden logiikkaa mielipidetiedusteluista.

Ovat ns tutkimuksia vielä olevinaan, vaikka jokainen, jolla älliä on, näkee, että kyseessä on poliittinen tilaus tai kukkisten ihan oma idea asetella kysymyksiä jo alkuunkin.

Kuinkas sitten todetaan kaukoidän ihmisistä, kun he ovat vielä enemmän kiinni ihan omassa rodussaan ja sen näkee määrissään sekä jos vain pelkästään täällä suomessakin pitää silmät auki.

Heitä ei silti nimitekllä rasisteiksi, vaan älykkäiksi ! :)
11104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

onhan näitä kunniamurhia täälläkin tehty kun tytär on seurustellut paikallisväestöön kuuluvan vääräuskoisen kanssa, ihan sama vaikka tänne tulijat olis kuinka rasisteja mutta me ei saada kritisoida mitään vaan pitää ottaa kaikki avosylin vastaan...

Äänestä
  • Otit sanat suustani!

    Äänestä

  • No ettekö tajua, tummaihoiset tappavat tyttärensä eivätkä suinkaan väärää ihonväriä olevaa.

    Persu voisi teoriassa tappaa väärää ihonväriä olevan jos se on pamauttanut persun tyttären paksuksi Mutta koskaan hän ei voisi tappaa omaa tytärtään?

    Toki yllä oleva pätee kaikkien muidenkin puolueiden jäseniin yhtä lailla, vai mitä?

    Äänestä

  • Suhteellisuudentaju? kirjoitti:

    Otit sanat suustani!

    Samat sanat. Jos kerran tullaan maahan on sopeuduttava molemmin päin tapahtuvaan seurusteluun. Jos Suomalainen poika ei kelpaa seurustella ulkomaalaisen tytön kanssa on se sitä rasimia. Maassa maan tavalla tai maasta pois.

    Äänestä

  • Miten on? kirjoitti:

    No ettekö tajua, tummaihoiset tappavat tyttärensä eivätkä suinkaan väärää ihonväriä olevaa.

    Persu voisi teoriassa tappaa väärää ihonväriä olevan jos se on pamauttanut persun tyttären paksuksi Mutta koskaan hän ei voisi tappaa omaa tytärtään?

    Toki yllä oleva pätee kaikkien muidenkin puolueiden jäseniin yhtä lailla, vai mitä?

    Oltaisko me Suomalaiset sitten hyysärien mieleen , jos tapettaisiin Suomalainen tyttö hänen seurusteltuaan ulkomaalaisen kanssa? Sekö olisi oikein HÄH?

    Äänestä

Ei Itä-Aasiassa ainakaan nykyään ole kovin suurta rasismia. Pikemmin pitävät ulkomaalaisista, jollei lasketa mukaan Kiinan propagandaa tiibettiläisiä kohtaan. Kyllä Suomessa suhteessa on enemmän rasismia kuin siellä päin.

Äänestä
  • Itse olen keskustellut Kiinassa työskentelevien/opiskelevien mustien kanssa ja kyllähän he kertoivat kiinalaisten suhtautumisen olevan jokseenkin vihamielistä, etenkin jos sattuu tulemaan Afrikasta eikä Amerikasta. Totta kai on poikkeuksia, niinkuin aina ja kaikkialla.

    Lienet siis ns. väärässä.

    Äänestä

  • Pitäähän ne länsimaalaisista, jotka ovat heidän talouden nostaneet ylös !

    Täällä täytyisi suvaita se, että afrikkalaiset ja musut vievät meidän talouden ja kulttuurin alas !

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Itse olen keskustellut Kiinassa työskentelevien/opiskelevien mustien kanssa ja kyllähän he kertoivat kiinalaisten suhtautumisen olevan jokseenkin vihamielistä, etenkin jos sattuu tulemaan Afrikasta eikä Amerikasta. Totta kai on poikkeuksia, niinkuin aina ja kaikkialla.

    Lienet siis ns. väärässä.

    Hei. Tein pienen kartoituksen asiasta. Myönnän olleeni ns. väärässä.

    Kuulemma varsinkin keski-ikäiset ja vanhemmat kiinalaiset omaavat suuria ennakkoluuloja tummaihoisia kohtaan. Nuoremmat ovat hyväksyvämpiä. Toisaalta kuitenkin heissäkin löytyy niitä, jotka ovat saaneet kielteisen kuvan tummaihoisista ihmisistä. Kuulemma, jos joistakin tummista ei pidetä, he ovat yleensä itse sen aiheuttaneet. Toisaalta kuitenkin uutiset ja huhut tummien rikoksista/luotettavuudesta ruokkineet ennakkoluuloja, jolloin tummiin ei uskalleta luottaa niin helposti.

    Eli meno saattaa olla tässä asiassa samankaltaista kuin Suomessakin. Epäilen kuitenkin Suomessa olevan korostuneempaa, julkisempaa rasismia.

    Äänestä

Varmaan alkaisi Suomalaiset kelpaamaan näille " Suvaitsevaisille " nyky päättäjille, jos alkaisimme tehdä kunniamurhia, happon heittoa koulu käyvien tyttöjen päälle ym. vastaavaa kultuurinrikastusta.

Äänestä

Upsista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

On se jännää, että suomalaisten todetaan olevan niin rasistisia, jos eivät halua sukuunsa lähi-idän tai afrikan meistä katsottuna muinaisuuden tapoihin kiinni juuttuneita ihmisiä.

Onkos tämä Hysäri-lehti ihan pimpopäiden poliittinen lehti ? Tekevät tuollaisia johtopäätöksiä mielipidetiedusteluista, joissa kysymykset asetellaan ihan miten huvittaa tai niiden tuloksista tulkitaan mitä itse halutaan. Kysyisivät edes joskus ihan suoraan ne olennaisimmat kysymykset tiedusteluissa. Nytkin ne jäivät, koska haluavat kieroilla suomalaisten yleiselle maahanmuuttokritiikille, joka kohdistuu eräisiin, joista huonoja kokemuksia riittää.

Pidän itseäni huipputason tutkijana, jos vertaan tämän päivän lehtijuttuja ja niiden logiikkaa mielipidetiedusteluista.

Ovat ns tutkimuksia vielä olevinaan, vaikka jokainen, jolla älliä on, näkee, että kyseessä on poliittinen tilaus tai kukkisten ihan oma idea asetella kysymyksiä jo alkuunkin.

Kuinkas sitten todetaan kaukoidän ihmisistä, kun he ovat vielä enemmän kiinni ihan omassa rodussaan ja sen näkee määrissään sekä jos vain pelkästään täällä suomessakin pitää silmät auki.

Heitä ei silti nimitekllä rasisteiksi, vaan älykkäiksi ! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu