Menneisyys

Pitääkö kertoa poikaystävälle menneisyydestään? Esimerkiksi jos hän tivaa entisten kumppanien määrää ja ikää (sellaistenkin millä ei ole itselle ollut mitään merkitystä)?
894118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Miksi on ollu sellaisia kumppaneita millä ei ole ollut mitään merkitystä?

Äänestä
  • No siinä sitä onkin ihmettelemistä. Kokonaisista liitoista erotaan siten, että yksi suhde vaan hiipui ja kaveruus ja tuttavuus jäi, näin ollen arkipäivän nykyelämässä mennyt suhde ei näyttele kovin suurta osaa eikä ole jättänyt mietittävää. Toisen kanssa taas suhde ja ero on mennyt aivan päin helvettiä ja jättänyt mieleen kytemään esimerkiksi luottamusvaikeuksia toisiin ihmisiin jotka saattavat pitkänkin ajan jälkeen pompsahdella pintaan sotkien nykyelämää ja täten ko. mennyt suhde ja ex-kumppani voi olla välillä hyvinkin merkittävä tekijä edelleen. Ja turha sanoa että jälkimmäisestäkin pitäisi ensin päästä jotenkin täydellisesti yli, elämänkokemukset ne ihmistä muokkaa. Samantien voisi sitten vaatia että kaikki pyyhitään muistista lapsuusajoista lähtien ja jää vain tyhjä paperi.

    Itse vähän alkaisin ihmettelemään jos oikein tivaamalla tivataan. Hyvässä lykyssä pääset vatvomaan menneisyyttäsi kerta toisensa jälkeen niin kauan kuin jaksat poikakaverisi kanssa olla

    Äänestä

Aivan henkilökohtainen asia. Ei tarvitse vastata tuollaiseen tivaamiseen ja asettaisin itse kyllä tuollaisen kysyjän omassa arvoasteikossani aika matalalle. En ehkä pystyisi arvostamaan kyseistä henkilöä kovinkaan korkealle.
Oma mieheni ei koskaan kysyisi menneisyydestäni tuollaisia asioita.

Äänestä

Minä kieltäytyisin. Toteaisin vain, että "et ole ensimmäinen".

Jos suhde siihen kaatuu, parempi, että kaatuukin. Yltiömustikset voivat olla vaarallisia.

Äänestä

Noilla merkityksettömillä jutuilla tarkoitin lähinnä jotain yhden yön juttuja. Joita itsellä ei kyllä montaa ole..

Äänestä
  • ... tai jos on ollut jotain juttua joskus hetken aikaa.

    Äänestä

  • jojoba89 kirjoitti:

    ... tai jos on ollut jotain juttua joskus hetken aikaa.

    Miehellä on oikeus tietää meinaako alkaa seukata lorton kanssa. Kuten tässä tapauksessa selvästi on.

    Äänestä

  • Holmesin Jussi kirjoitti:

    Miehellä on oikeus tietää meinaako alkaa seukata lorton kanssa. Kuten tässä tapauksessa selvästi on.

    Samaa mieltä Holmesin Jussin kanssa.
    Nykyaikana ei voi oikein olla varma vaikka sattuisi vaimoehdokkaaksi joku Gambian matkaaja tai pizzerian tiskaajien yhteinen matto.
    Sen verrran itsesuojeluvaistoa pitää olla jos itsensä tietää terveeksi.

    Äänestä

  • sinisilmääää kirjoitti:

    Samaa mieltä Holmesin Jussin kanssa.
    Nykyaikana ei voi oikein olla varma vaikka sattuisi vaimoehdokkaaksi joku Gambian matkaaja tai pizzerian tiskaajien yhteinen matto.
    Sen verrran itsesuojeluvaistoa pitää olla jos itsensä tietää terveeksi.

    Taudit kannattaa tsekata aina, niitä voi löytyä keneltä tahansa (vähimmäisvaatimus tautiepäiltyjen listalle on yksi seksuaalinen kontakti). Eli asiat asioina ja luulot luuloina.

    Jos epäilee niin epäilee vaikka toinen sanoisi mitä. Ja jos vaimoehdokasta epäilee lortoksi, niin miksi sellainen on vaimoehdokkaana?

    Faktat kehiin niin ei tarvitse epäillä ;)

    Äänestä

  • sinisilmääää kirjoitti:

    Samaa mieltä Holmesin Jussin kanssa.
    Nykyaikana ei voi oikein olla varma vaikka sattuisi vaimoehdokkaaksi joku Gambian matkaaja tai pizzerian tiskaajien yhteinen matto.
    Sen verrran itsesuojeluvaistoa pitää olla jos itsensä tietää terveeksi.

    No just... Niinhän se menee, että "naisiin ei voi pieni poikanen luottaa"...
    Mies saa kyllä "hankkia kokemuksia" matkoillaan ja vielä pitää "tasoa yllä" käymällä kotikaupungissa hierojalla.. Mutta eihän mitään, pojat on poikia ja on vain hyvä, että on kokemusta asioista. Tällänen "satunnainen paneskelija", joka on polkaissut 50-100 naista matkan varrella on puhdas pulmunen siihen verrattuna, jos vastaan tulee nainen, joka on viritellyt suhdetta yhden ei-suomalaisen kanssa...

    Äänestä

  • Holmesin Jussi kirjoitti:

    Miehellä on oikeus tietää meinaako alkaa seukata lorton kanssa. Kuten tässä tapauksessa selvästi on.

    en oo koskaan ymmärtäny miks ikä pitää salaa. itellä se on aina esimmäinen asia, joka tulee puheeks tavatessa! mut sun ei tosiaan tarvii kertoo entisten kumppanien ja poikaystävien määrää ellet haluu. niillä asioilla ei oo mitään merkitystä, eikä ne liity millään tapaa sun uuteen suhteeseen ellet ite ole puhunu existäsi nykyiselle. koita saada poikaystäväs tajuu, et teidän suhteessa on vaan sä ja se.

    Äänestä

  • Holmesin Jussi kirjoitti:

    Miehellä on oikeus tietää meinaako alkaa seukata lorton kanssa. Kuten tässä tapauksessa selvästi on.

    Näinhän se on ,myös naisella on oikeus tietää monellekko mies on
    kaluaan antanut

    Äänestä

  • sinisilmääää kirjoitti:

    Samaa mieltä Holmesin Jussin kanssa.
    Nykyaikana ei voi oikein olla varma vaikka sattuisi vaimoehdokkaaksi joku Gambian matkaaja tai pizzerian tiskaajien yhteinen matto.
    Sen verrran itsesuojeluvaistoa pitää olla jos itsensä tietää terveeksi.

    Jos Gampian matkalta on tuotu tuliaisina vaikkapa ads,on siitä hyvä olla selvillä.
    Muutenki minulle mieluisempi nainen on sellainen, joka on tyytynyt aiemminkin ihan vaan valkoisiin suomalaisiin.

    Äänestä

Samaa mieltä kuin Aikuinen nainen.

Äänestä

Menneisyys on historiaa. Se ei kuulu tähän päivään mitä tulee ihmis-suhteisiin.

Miksi maailmassa miehesi haluaa tietää kuinka monelle olet levittänyt polvesi?!
Miksi maailmassa sinä volunteeraisisit tuota infoa hänelle??!
Kuka siitä hyotyy? Olla rehellinen??? Myrkyttää toisen mieli täysin hyodyttomällä saastalla ei ole tarpeeksi ideaalista todistaakseen "rehellisyytensä"

Sinulla on nyt uusi miesystävä. Tehkää ystävyydestänne kaunis, rehellinen ja luotettava. Iloitkaa että olette loytäneet toisenne ja eläkää kunnioittaen toisianne.

Tuohon yhtäloon ei kuulu edelliset ja vanhentuneet huorakumppanit. Kummankaan puolelta. Sen enempää ajatusmaailmassa kuin puhekielessäkään.

Äänestä

MIEHELLÄ NIINKUIN NAISELLAKIN ON OIKEUS TIETÄÄ MITEN PALJON AJETTU. Onko mittari rassattu. näkyykö kilometrit. Se tulee jossain vaiheessa yleensä ilmi kumminkin.

Äänestä
  • Haluaisitko kertoa, millä tavalla tulee ilmi?

    Äänestä

Kuules jojo, kerrohan vain ja huomaat olevasi sen jälkeen taas jojoilemassa ilman poikaystävääsi! :))
Kuka sitä nyt jonkun huoran kanssa kauempaa....

Äänestä

olla jonkun puhkiajetun lortto-Iitan kanssa.
Juuri tästä syystä en kelpuuta suominaista, vaan
olen ulkolaisen kanssa, jolleka parisuhde merkitsee.
Ei se ole rehentelyn arvoista että olet pannut 1000 miehen kanssa.
Naiset Suomessa kuvittelee tasa-arvon olevan sitä, että käyttäydytään
kuin miehet. YH-kulttuuri sen kuin kukoistaa.....

Äänestä
  • Onko äitisikin ulkolainen vai erehtyikö isäsi?

    Äänestä

  • Ei paljon nappaa?
    Tekispä mieli pikkusen hymyillä sinun vaatimuksille.On tullut käytyä ulkomaillakin
    jossa nähty yhtä sun toista.

    Äänestä

Ei tarvitse.

Äänestä

No, ei todellakaan pidä. Molemmilla teillä on menneisyys, joka on muokannut teidät sellaisiksi, kuin nyt olette. Aiemmat suhteet eivät kuulu nykyiselle tuon taivaallista!

Äänestä

kun sais tietää, että muija olis vehdannut kaikkien kylän äijien kanssa.
Juu en missään nimessä eroaisi muijasta, joka on pannut kaikkia
eteen tulevia äijiä...

Äänestä

Mielestäni ihmistä ei voi kunnolla tuntea jos ei tunne hänen menneisyyttään. En voisi kuvitellakaan pitkää parisuhdetta ihmisen kanssa joka ei kertoisi entisistä parisuhteistaan. Kerrotaanhan menneisyydestä muutenkin, mistä on kotoisin, missä opiskellut jne. Puhumattomuus ja salailu tappaa suhteen. Pariterapiassakin lähdetään usein kulkemaan elämää taakse päin, koska kun ymmärtää ihmisen menneisyyttä ja kehityshistoriaa, on helpompi ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on. Silloin on helpompi elää niiden asioiden kanssa jotka muuten toisessa ärsyttävät. Me tuomme parisuhteeseen koko elämämme, emme vain nykyisyyttä. Elämä on jatkumo, eikä sitä voi noin vain jakaa palasiin, mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus.

Helpointahan olisi jos ei olisi mitään kerrottavaa, vaan harva tapaa sen oikean 15-vuotiaana. Joskus tulee ehkä hölmöiltyäkin, mutta se nyt vain on niin. Yhden yön jutuista riittänee kun kertoo että onko niitä ollut, silloin ei ole niin väliä kenen kanssa.

Äänestä
  • Samaa mieltä kuin ghgfhfgh. Kyllä menneisyys vaikuttaa. Ihminen on kokonaisuus, kyllä menneet jutut aina jotenkin vaikuttaa. Mikis edelleen nainen on h...ra, jos ei ole neitsyt, mutta mies on vaan kokenut?

    Itse haluaisin tietää jotain menneistä suhteista, en kaikkea. Kun ajattelee vaikka nettideittailua: jos toisella on paljon suhteita....niin molemmat vaan sukupuolitauti testeihin ennen petipuuhia, ei sitten tarvitse katua ettei otettu selvää.

    Äänestä

kysyppä sinä kuin monen kaa oot itse ollut ,,siinä kysymys takaisin,,kumpi on voitolla,,

Äänestä

Minusta kuuluu kertoa kumppaneiden määrä rehellisesti, jos toinen sen haluaa tietää.
Mutta määrän jälkeen voi sanoa, että enempää ei niistä sitten halua puhua. Ellei entinen partneri satu olemaan joku yhteinen tuttu.

Ikävää se nimittäin on kuulla puolitutulta, että " oon mäkin sun avovaimos kanssa sillee ollu".
Mulle kävi näin. Olisin mieluummin kuullut sen avovaimolta itseltään etukäteen kuin tullut yllätetyksi näin.

Äänestä

Ihme tekopyhiä täällä taas ja varsinki miesten kirjotukset. Niistä saa sen kuvasn et jos nainen on ollut vaikka 3-6 miehen kanssa elämänsä aikana ja 1 tai 2 on ollut yhdenillan juttui nii nainen on automaattisesti jakorasia. Mutta jos mies on ollut 10 x sama määrä niin se on joku sankari.
Tietysti nainenhan on h******a vaikka ei antaiskaa.
Nii siihen alkuperäiseen asiaan: mielestäni menneet kumppanit ja niiden määrä ei kuulu olemassa olevaan parisuhteeseen
eiköhän aikuisilla ihmisillä ole molemmilla menneisyys, ja jos ei ole niin sit on jotain pahasti vialla

Äänestä

Uskokaa nyt vain, että on parempi olla ilman naista ja seksiä. Parisuhde ja avioliittojen merkitykset ovat nykyään ihan naurettavia, joten eikö olisi vain parempi, että koko avioliitto instituutio vain lakkautettaisiin? Aina joku pettää, ennemmin tai myöhemmin, ja joillain miehillä, kuten naisillakin on sellainen moraali ja arvomaailma, että ei halua, että kumppanilla on paljon entisiä seksi tai seurustelukumppaneita. Miehellä ja naisella on oikeus tietää mahdollisen kumppanin entiset säädöt. Piste.

Äänestä

Ootko apljoki huorannu?

Äänestä
  • Mitä?

    Äänestä

jos tivaa, niin silloin jotain pahasti vialla. luultavasti kärsii ns huora/madonna-syndroomasta. ittelle sallii hauskanpidon toisten naisten kanssa mutta vaimoksi haluaa kokemattoman. älä alistu tuohon vaan etsi sellainen mies, jolla on itsetunto kohdillaan :)

Äänestä
  • No se menee vähän niin, että ne runsaat suhteet jakautuu muutamalle "alfa-urokselle" ja meille tavalliselle kavereille jää aika niukasti seksikumppaneita. Helposti syntyy tilanne, että miehellä on kumppaneita ollut vähemmän kuin vaimolla. Tämä lienee nykyaikana sääntö ennemmin kuin poikkeus.

    Pakko myöntää, että oma kokemattomuuteni suhteessa tyttöystävän seksintäytteiseen menneisyyteen vähän kaivertaa itsetuntoa.
    Mutta eipä tässä muuta vaihtoehtoa ole kuin yrittää siitä päästä yli.
    Huomaa muuten, miten tässäkin ketjussa naiset helposti vähättelevät entisten seksikumppaneiden määrää ja merkitystä.

    Erityisen vaikeaa pala minulle on ollut ulkolaiset tyttöystävän seksipartnerit, mutta kun ei sitä mieltä nykyään saa olla niin enpä ole asiasta tyttöystävälle mitään maininnut. Kai tämä on jotain itsetuntoni heikkoutta sitten. Mutta harva meistä on rautaa...

    Äänestä

  • 3uduod kirjoitti:

    No se menee vähän niin, että ne runsaat suhteet jakautuu muutamalle "alfa-urokselle" ja meille tavalliselle kavereille jää aika niukasti seksikumppaneita. Helposti syntyy tilanne, että miehellä on kumppaneita ollut vähemmän kuin vaimolla. Tämä lienee nykyaikana sääntö ennemmin kuin poikkeus.

    Pakko myöntää, että oma kokemattomuuteni suhteessa tyttöystävän seksintäytteiseen menneisyyteen vähän kaivertaa itsetuntoa.
    Mutta eipä tässä muuta vaihtoehtoa ole kuin yrittää siitä päästä yli.
    Huomaa muuten, miten tässäkin ketjussa naiset helposti vähättelevät entisten seksikumppaneiden määrää ja merkitystä.

    Erityisen vaikeaa pala minulle on ollut ulkolaiset tyttöystävän seksipartnerit, mutta kun ei sitä mieltä nykyään saa olla niin enpä ole asiasta tyttöystävälle mitään maininnut. Kai tämä on jotain itsetuntoni heikkoutta sitten. Mutta harva meistä on rautaa...

    No enpä ole itse ainakaan tarkoittanut vähätellä, vaan kertoa rehellisesti mikä merkitys asialla minun mielestäni on. Sillehän sitten ei voi mitään jos asian merkityksestä eivät kaikki ole samaa mieltä. Yhtä hyvinhän voitaisiin sanoa että "huomaa miten miehet ovat tässäkin ketjussa liioitelleet merkitystä." Vai onko teidän tapa se oikea ja meidän tapa ikävä poikkeama normaalista?

    Minusta tästä voitaisiin myöskin erottaa ihan toiseksi asiaksi ne tavanomaiset määrien setvimiset. Itse olen ainakin lähtenyt siitä olettamuksesta että siinä vaiheessa kun asiaa TIVATAAN (ja ikiä? Mikä juttu se nyt on?) niin ollaan väärillä jäljillä. Itse kerron asiat kysyttäessä ja jos sen jälkeen jää vielä tarve tivata ja vielä jokaisesta pienestä ihastuksestakin tarkkoja tietoja niin ei kyllä todellakaan kuulosta hyvältä. Ja kuinkakohan kauan tuota on sitten tarkoitus jaksaa? Ei minua ainakaan huvittaisi kovin kauaa miettiä ja setviä mitkä on ollut fiilikset vuonna -99 naapurin Mikkoa kohtaan, en kai minä nyt keskittyisi vuotta 99 ja naapurin Mikkoa miettimään MUUTENKAAN, olen nyt pahoillani jos se useimpienkin miesten mielestä oleellinen asia mutta itse keskittyisin johonkin muuhun mielummin? Ei vaan kuulosta kovin järkevältä. Kaveri pitää siis tärkeänä ja tenttaa ja pakottaa sinut muistelemaan asioita joita et itse ole varmaan edes aikoinaan pitänyt kovin isoina juttuina, pieniä ihastumisia ym.

    Äänestä

Itse en lähtisi ollenkaan rakentamaan tulevaisuutta sellaisen ihmisen kanssa, joka ei suostu menneisyyttään avaamaan.

Ylipäätään mikään suhde ei pitkässä juoksussa oikein toimi, ellei päästä ehdottomaan avoimmuuteen omasta itsestä puolin ja toisin. Kaikki salaisuudet ja kertomattomat asiat vaan nakertaa juttua ja estää toista ottamasta sun historiaa huomioon siinä miten sun kanssa toimii.

Eri asia kuitenkin on sitten se, että missä vaiheessa sitä pandoran lipasta auotaan ja kuinka paljon kerrallaan. Ne on aika yksilöllisiä juttuja.

Suunnan kumminkin pitäisi olla sellainen, että menneisyyden haamut käydään jossain vaiheessa läpi, jotta tiedetään minkä päälle juttua ollaan rakentamassa. Ei se kyllä silti sitä tarkoita että jokaisen yhdenyönritarin nimet ja osoitteet pitäis luetella :D

Äänestä

Mitenhän tuon suhteiden lukumäärän oikein laskisikaan? Ihastukset, rakastumiset, lyhyemmät treffailut, vakavat seurustelut, yhden yön jutut... onko niitä yhteensä 10 vai 15, ja onko se sitten paljon vai ei?Jos toinen on 2 kertaa seurustellut elämänsä aikana, toinen 7 kertaa mutta sillä toisella on 20 pikahoitoa niin kumpi "johtaa"? ja lasketaanko aika yhteen, minkä on seurustellut, vaikka 10 vuotta elämästä, tai 2000 panoa... Hölmön hommaa!
Sehän nyt on selvää, että aikuisella ihmisellä on takanaan elettyä elämää ja niitä ex-kumppaneitakin, ja sellaiset tulee tietenkin tietää, kenen kanssa on esim. ollut avo- tai avioliitossa, tai jos on jopa lapsiakin, mutta kaikkia kumppaneita rippikouluajoista alkaen ei toki tarvi selvitellä. ihan varmaan joskus kävelee vastaan se exäkin, josta et tiedä tai tiedätkin, mutta eihän se haittaa!
Tapasin mieheni, kun olimme molemmat nooin 3-kymppisiä, joten oli selvää, että niitä exiä oli jo molemmilla, ja niistä on todettu vain, että menneet ovat menneitä, ja joskus keskusteluissa tulee ohimennen todettua, että esim. entiseni asui tuolla päin noissa kerrostaloissa. Ja sille tasolle se keskustelu jääkin, mitä sitä vanhoja asioita tonkimaan. Toki tiedän esim. mieheni nuoruuden rakkauden, joka oli hänen ensimmäinen pitkä vakava suhteensa, mutta mitään nimilistaa ja sen pitempiä selvityksiä ei ole puolin eikä toisin tehty.

Äänestä

Hyvää päivää!!! Kysy haluaako tulla viereen katsomaan kun peuhaat sängyssä jonkun kanssa! Jos kaveri tivaamalla tivaa entisistä, määrästä, iät jne., niin mietipä rauhassa omia tuntemuksiasi mitä herättää ja katso tarkkaan kuvaa jonka itsestään antaa. Kysy asiallisesti miksi haluaa tietää. Huono merkki.

Äänestä

sitä, että miestä ei välttämättä kiinnosta olla mies nro. 1368 vuorossa.
Hävetkää jakorasiat!!

Äänestä
  • No mitä vitun häpeämistä siinä on? Jos ei kiinnosta ja jatka matkaa, sinne pyhäkouluun vai minne olitkaan menossa. Ei tartte jäädä mesoamaan asioista jotka eivät sinulle kuulu.

    Äänestä

  • Mies saa päättää omista kiinnostuksistaan ja saa tietenkin jättää naisen, joka ei halua tehdä selontekoa menneisyydestään, mutta sittenkään en suosittele naiselle tarpeetonta avoimuutta.

    Sinänsä "jakorasian" ei tarvitse hävetä mitään. Hänen elämänsä, hänen ruumiinsa. Saa ilahduttaa itseään haluamallaan tavalla.

    Äänestä

  • höh? kirjoitti:

    No mitä vitun häpeämistä siinä on? Jos ei kiinnosta ja jatka matkaa, sinne pyhäkouluun vai minne olitkaan menossa. Ei tartte jäädä mesoamaan asioista jotka eivät sinulle kuulu.

    Höh? : haha Toi oli aika hyvä kommentti :DD
    olen samaa mieltä, turhaan kenenkään esittää siveydensipulia jokaisella meillä' on menneisyys mutta olisi hyvää kuitenkin elää tässä päivässä.
    Se mitä oot joskus ollut ja tehnyt, se on osaa sinua ja sitä kasvamista ihmisenä
    jos joku ei pääse siitä yli, sille et voi mitään. Se on koko paketti tai ei mitään!
    Kukaan meistä ei ole täydellinen, vaikka olisi kokoelämän aikana ollutkin vain 1 seksikumppani, silti sillä ei ole mitään väliä enää kun kyse on uudesta parisuhteesta ja uudesta alusta!

    Itse olen mennyt aika paljon ja myös seurustellut paljon, en ala tähän kirjoittaa lukuja koska en kaipaa mitään typeriä kommentteja ja se on mun asiani.
    Nykyään olen rauhoittunut,on ura ja koti ym ja en kadu mitään mitä tein nuorempana, sillä nyt en olisi se ihminen joka haluaisin olla, Minä!
    Se mitä voit olla on rehellinen,jos se ei kelpaa niin sille et voi mitään!
    Kyllä minä haluaisin tietää mitä exäni on ennen touhunut, se vaikuttaa tiettyihin asioihin... mutta en halua takertua sellaseen. Eli enemmän sitä exien murehtimista ja nenä kohti tulevaa! :)

    Äänestä

  • Mitä ne muut 1367 miestä on olleet? Jotain sankareita vai? Tuskin ensimmäistä kertaa poikuuttaan menettämässä.

    Äänestä

Joo kyllä mun tyttöystävä lentäis pihalle ja saatanan nopeesti jos tietäsisin sen olevan kevytkenkäinen sika. Yks huora Bella lens justiin sen takia pihalle, oksettaa vieläkin. Kyllähän sitä jokainen itseään kunnioittava mies haluaa kulkea sellaisen naisen kanssa joka ei ole itseään jakanut joka pojalle. Sama juttu toiste päin.

Sen kyllä arvaa minkälaisen ihmisen kanssa on tekemisissä jos toinen ei kerro menneisyydestään mitään.

Mun mielestä kaltaiset etsikööt kaltaisiaan niin ei tarvitse tuollaisia juttuja miettiä.

Äänestä
  • "Sen kyllä arvaa minkälaisen ihmisen kanssa on tekemisissä jos toinen ei kerro menneisyydestään mitään."

    Niin, esim. sellaisen kanssa, jolta on neuroottisen mustasukkaisesti tentattu loputtomiin yksityiskohtia entisistä.

    Äänestä

Mulla on enempi ongelma siitä, että toi brassaa kaikilla ihanilla panoillaan. Kai nyt itselläkin on jotain ollut, mutta en todellakaan ääneen vertaa nykyiseen. Vaikka tää mua kyllä kehuu, mutta mua ei oikeesti kiinnosta kaikki Lissut ja Tiinat, jotka oli joko huonoja tai hillittömiä. Prkl! Kai nyt aikuiset suht normaalit ihmiset on sekstailleet elämänsä aikana, mut hei ihan oikeesti...

Äänestä

Face the facts
Moralisointi kannattaa näissä asioisa unohtaa.

Miehen kannattaa muistaa, että niitä hyvämaineisia mallityttöjä ei riitä kuin jokuselle jääkiekkoammattilaiselle.
Me muut saamme sitten tyytyä näihin karvakoura-Yussufien entisiin tavallisiin Lissuihin.No eihän se pizzanvääntäjä-Yussuf tosin ottanut Lissusta vaimoa itselleen, vaan meni naimisiin häntä varten neitsyenä säästetyn serkkutyttönsä kanssa.

Mutta koskas se maailma ihan tasapuolisesti kaikkia olisi kohdellut, joten tyydytään tähän tilanteeseen ja ollaan onnellisia!

Äänestä

oon kyllä niin onnellinen ja onnekas, etten oo harrastanut yhden yön juttuja koskaan. Ei ole mitään salailtavaa, häpeilemistä tai muuta mustasukkaista paskaa. Yksi seurustelukumppani teinivuosilta takana, jota hyvä jos pystyy laskee suhteeksi ja nykyisen toivon kestävän ihan sinne loppuun saakka.

22M

Äänestä
  • Oletko niin lapsellinen että kuvittelet mustasukkaisen luonteen tarvitsevan jonkun oikean, edes etäisesti järkevän syyn?

    Äänestä

Kun lukee näitäkin naisten ja miesten erilaisia näkemyksiä menneisyydestä ja sen rehellisestä kertomisesta, ymmärtää miksi hajonneita avioliittoja on niin paljon ja kauniita rakkaustarinoita niin vähän.


m32

Äänestä

täällä sitä mieltä, että kumppaneiden määrällä ei ole mitään merkitystä?
Että semmoinen ohitetaan olankohautuksella?
Kyllä sillä asialla on aika paljonkin väliä.
En ole huoraa etsimässä, vaan naista.

Äänestä
  • Ovatko porukat sitten sitä mieltä että ei sillä ole mitään väliä jos se kumppani tuntee tarvetta hullunkiilto silmissä tentata ja tivata oletko käynyt jonkun kanssa kymmenen vuotta sitten kahvilla ja millainen ja minkäikäinen tämä ihminen oli ja mitä tapahtui ja miltä tuntui? Kyllä sillä on aika paljonkin väliä. En ala hullujen kanssa hengailemaan, vaan normaalien. Vaikka menneisyydessäni ei olisi mitään epäselvää.

    Viikon vinkki, senkus häivytte niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, tervejärkiset ei teitä kaipaa! Näin kaikki säilyvät tyytyväisinä eikä määristä synny minkäänlaista ongelmaa millekään osapuolelle..

    Äänestä

Ei tarvitse kertoa. Menneellä ei ole merkitystä tässä hetkessä eikä tulevissa suhteissa. Vanhojen muistelusta jää vain turhia asioita vaivaamaan toisen mieltä joten sivuuta mahdollisimman vähällä

Äänestä

Vedä sairas ruhosi hirteen bitch

Äänestä

haluavat unohtaa noinkin "vähäpätöisen" asian, sillä eihän sillä
ole mitään merkitystä...

Äänestä

no jos et halua niin ei ole pakko kertoa koko totuutta, sanot vaan jotain suuntaa antavaa, että muutaman kanssa on tullut oltua... sen tiedon pitäisi riittää ja se olisi armollisempaa kumppaniasikin kohtaan. Älä kuitenkaan valehtele.

itse en ole uskaltanut kysyä omalta kumppaniltani, joka on ensimmäiseni ja ehkä myös se viimeinen(?), että monesko olen ollut, miten vakavia suhteita ollut jne. kun tiedän että on ollut ainakin jokunen. Uteliaisuudesta haluaisin kyllä tietää menneisyydestä mutta en uskalla ottaa riskiä että menisin ihan romuksi tiedosta. Joskus tyhmänä kyselin yhdenyönsuhteista ohimennen ja pilasin loppupäiväni ja pari muutakin päivää kun vastaukseksi tuli että on ollut yhdenyönjuttuja... en vaan jaksa ymmärtää ihmisiä jotka semmoisia harrastaa. Yritän vaan väkisin jankata itselleni että se on mennyttä nuoruudenhurmaa, nyt on aikuinen mies. Yritän aina unohtaa asian milloin se putkahtaa mieleen niinkuin nyt putkahti.

Tuollaisten tietäminen toisesta ja sen miettiminen oikeasti voi myrkyttää suhteen pahasti, se voi jäädä kaivelemaan kuin rutto.

Äänestä

HEISSAN !

Sun EI todellakaan tarvitse kertoa mitään entisistä kumppaneistasi poikaystävällesi. Ne ovat sun menneisyyttäsi,ei hänen!
Poikaystäväsi on varmaankin mustasukkainen ja epävarma itestään jne.
Keskity vaan tämänhetkiseen suhteeseen ja mikäli ns.painostaminen jatkuu ja sua pännii ja alkaa ahdistaan....lopeta suhde ajoissa.
Sun OMA ELÄMÄSI on TÄRKEINTÄ !
Voimia ja kaikkea hyvää!!!!!!!

Äänestä
  • Jossain vaiheessa se SUN menneisyys kuitenkin kävelee jossain muodossa miesystävää vastaan työpaikalla, tuttujen luona jne.

    Olisko miesystävää kohtaan armollisempaa kuitenkin, että se sais ne tiedot sulta eikä kaveriporukoilta?

    Äänestä

  • pahalta tuntui kirjoitti:

    Jossain vaiheessa se SUN menneisyys kuitenkin kävelee jossain muodossa miesystävää vastaan työpaikalla, tuttujen luona jne.

    Olisko miesystävää kohtaan armollisempaa kuitenkin, että se sais ne tiedot sulta eikä kaveriporukoilta?

    Mikäköhän on motiivi jonkun sanoa toiselle että olenpa muuten pannut eukkoasi/ukkoasi. Ei tuokaan nyt aivan normaalilta kahvipöytäkeskustelulta vaikuta. Itse ainakin katsoisin moisen sanojaa vähän hitaasti.....

    Kettuilut vaikuttaa suurinpiirtein sen verran kuin niiden antaa vaikuttaa...

    Äänestä

  • tulipa mieleen.... kirjoitti:

    Mikäköhän on motiivi jonkun sanoa toiselle että olenpa muuten pannut eukkoasi/ukkoasi. Ei tuokaan nyt aivan normaalilta kahvipöytäkeskustelulta vaikuta. Itse ainakin katsoisin moisen sanojaa vähän hitaasti.....

    Kettuilut vaikuttaa suurinpiirtein sen verran kuin niiden antaa vaikuttaa...

    SE ei mennyt ihan noin.

    Olin naisvaltaisessa työpaikassa, jossa oli noin 20 naista ja meitä miehiä muutama.
    Kerran pikkujoulussa eräs nainen tuli pikkusen viiniä maistaneena minulle kertomaan, että oli nähnyt minut ja (avo)vaimoni kaupungilla. Olivat ajaneet miehensä kanssa autolla ohitse, kun olimme kävelleet käsikynkkää. No tämän naisen aviomies oli tokaissut, että "kyllä mä ton naisen tunnen, se on kaverini Ekin entinen!" Ja kertonut vielä jotain muutakin asiasta tietämäänsä.

    Lisäksi tämä työpaikkani laululintunen vihjaisi, etten ehkä tiedä asiasta kaikkea.

    Olimme tuolloin seurustelleet 2 vuotta. Pistin vaimoni kotona lujille, että mitä työkaverini oikein asiassa oli vihjaillut ja kukas tämä Eki on?
    No kävi ilmi, että tämän Ekin kanssa vaimoni oli tosiaan puolisen vuotta seurustellut. Mutta Eki oli käynyt vieraissa ja tuonut vaimolleni sukupuolitaudin tuliaiseksi.

    Karua kuultavaa.

    Seuraavaksi tajusin, että tämä juttu oli työpaikallani kaikkien 20 juorukellon tiedossa. Tai siis melkein kaikkien, sillä minä aviomiehenä olin ainoa joka ei ollut tiennyt.
    Lopetin kauhvipaussilla käynnit, koska häpesin sitä, että kaikki tiesivät vaimollani olleen tippurin. Keskityin vain töihini ja puolessa vuodessa olin löytänyt uuden työpaikan muualta.

    Eikä se suhdekaan tätä kestänyt. Vaikka "kauhean paljon" vaimoani rakastinkin, tuli sanottua peruuttamattomia asiota.

    Äänestä

  • pajalta tuntui kirjoitti:

    SE ei mennyt ihan noin.

    Olin naisvaltaisessa työpaikassa, jossa oli noin 20 naista ja meitä miehiä muutama.
    Kerran pikkujoulussa eräs nainen tuli pikkusen viiniä maistaneena minulle kertomaan, että oli nähnyt minut ja (avo)vaimoni kaupungilla. Olivat ajaneet miehensä kanssa autolla ohitse, kun olimme kävelleet käsikynkkää. No tämän naisen aviomies oli tokaissut, että "kyllä mä ton naisen tunnen, se on kaverini Ekin entinen!" Ja kertonut vielä jotain muutakin asiasta tietämäänsä.

    Lisäksi tämä työpaikkani laululintunen vihjaisi, etten ehkä tiedä asiasta kaikkea.

    Olimme tuolloin seurustelleet 2 vuotta. Pistin vaimoni kotona lujille, että mitä työkaverini oikein asiassa oli vihjaillut ja kukas tämä Eki on?
    No kävi ilmi, että tämän Ekin kanssa vaimoni oli tosiaan puolisen vuotta seurustellut. Mutta Eki oli käynyt vieraissa ja tuonut vaimolleni sukupuolitaudin tuliaiseksi.

    Karua kuultavaa.

    Seuraavaksi tajusin, että tämä juttu oli työpaikallani kaikkien 20 juorukellon tiedossa. Tai siis melkein kaikkien, sillä minä aviomiehenä olin ainoa joka ei ollut tiennyt.
    Lopetin kauhvipaussilla käynnit, koska häpesin sitä, että kaikki tiesivät vaimollani olleen tippurin. Keskityin vain töihini ja puolessa vuodessa olin löytänyt uuden työpaikan muualta.

    Eikä se suhdekaan tätä kestänyt. Vaikka "kauhean paljon" vaimoani rakastinkin, tuli sanottua peruuttamattomia asiota.

    No on sulla hienossa jamassa noi prioriteetit. Mies käy vieraissa ja tuo naiselle taudin, joten naista rangaistaan, se on sun häpeäsi yhtäkkiä että naisella on ollut joskus tauti.... JA KAIKKI TIETÄVÄT, HUI. Työpaikkakin meni.

    Olet oikein mallioppilas siinä miten muut ohjailee elämääsi. Ehkä ne halusivat sinulle pelkkää pahaa ,ulos työpaikalta ja paikka jollekulle muulle, eron siitä vaimostasi. Eli edelleen ihmettelen motiivia. Onneksi olkoon, onnistuivat.

    Äänestä

  • tulipa mieleen.... kirjoitti:

    No on sulla hienossa jamassa noi prioriteetit. Mies käy vieraissa ja tuo naiselle taudin, joten naista rangaistaan, se on sun häpeäsi yhtäkkiä että naisella on ollut joskus tauti.... JA KAIKKI TIETÄVÄT, HUI. Työpaikkakin meni.

    Olet oikein mallioppilas siinä miten muut ohjailee elämääsi. Ehkä ne halusivat sinulle pelkkää pahaa ,ulos työpaikalta ja paikka jollekulle muulle, eron siitä vaimostasi. Eli edelleen ihmettelen motiivia. Onneksi olkoon, onnistuivat.

    Tällainen lyhyt kertomus on aina puutteellinen ja tästäkin ilmeisesti sait väärän vaikutelman siitä, mikä minua otti päähän.

    Se että koko työyhteisö tiesi ikäviä intiimejä asioita vaimostani, oli aivan sivujuonne eikä ratkaisevaa. Ehkä en sitä selvästi sanonut, mutta meillä oli pidetty alussa nämä jutustelut " tällainen olen ja tämä on elämänhistoriani". Ja tässä jutustelussa vaimoni unohti mainita ikäviä asioita itsestään ja antoi tarkoituksella oikeaa "paremman" kuvan.

    Nyt sitten sattuman kautta paljastui, että oli ollut vielä tällainen Ekikin ja hänestä oli saatu sp-tautikin. Järkevän ihmisen normaali reaktio asian paljastuttua on, että "..ja mitä vielä olet salannut?" Eli LUOTTAMUS siihen, että toinen puhuu totta menee saman tien ikkunasta ulos. Ja tavallaanhan se sitten seuranneissa riidoissa paljastuikin epäsuorasti, että ei se Eki ainoa mainitsematta jätetty partneri ollut. Vaimon tokaisun " se ei kuulu kenellekään kenen kanssa mä olen ollut" ainakin tulkitsin niin, että epälukuinen määrä muitakin nyt sitten kuitenkin on ollut.

    Eli en kehota ketään valehtelemaan partnereiden määrästä toiselle, koska oikean asiantilan sattumalta jostain paljastuessa luottamukselta putoaa pohja pois. Parempi kertoa asiat rehellisesti jo alussa tai sitten sanoa, ettei "asia kuulu sulle". Voipi siitä seurata bänksit, mutta parempi se kuin valehtelu.

    No näitä tarinoita on tuhansittain, mutta silti se kirpasee kun omalle kohdalle osuu rankka pettymys.

    Äänestä

tai ette, kyllä ne asiat tulevat esille ennemmin tai myöhemmin.
Ex-muijalta paljastui oikein liuta äijiä, joita hän ei katsonut asiakseen
kertoa. No, jouluaattona heitin ämmän pellolle ja soitin hänen
vanhemmilleen, millainen huora heidän tyttärensä on.
Itseäni kun ei kiinnosta seukata kylän polkupyörän kanssa.

Äänestä

oikein mokomalle lortolle.

Äänestä

Kumppanin menneisyydellä on väliä. Kukapa haluaisi puolisokseen väkivaltarikollisen,varkaan,skitson,huumehörhön,tai hiv positiivisen? Mutta sillä taas ei oe juurikaan merkitystä,kenen kanssa puoliso on aiemmin seurustellut,kunhan on hetero,siis jos kyseessä on heteropari.

Äänestä
  • Minusta ei voi edes vaatia kertomaan edes homoseksuaalisista suhteista, jos kerran seksuaalisesta menneisyydestä on okei puhua muutenkin valikoivasti! Eli jos Mikko on ennen Seijaa asunut rekisteröidyssä parisuhteessa Arin kanssa, ei Mikon sitä tarvitse Seijalle sanoa.
    Tasapuolisuutta hyvät ihmiset!

    Äänestä

Enpäs vielä yhdestäkään kommentista lukenut että MIKSI naista, jolla on ollut useampi kuin yksi kokemus, pidetään horona, mutta mies on vain kova kundi?

Selittäkäähän tuo.

Äänestä

En suosittele! Itse olin rehellinen entiselle miesystävälle menneestä elämästä ajatellen, että rehellisyys palkitaan ja saamme hyvän yhteisen taipaleen. Eikös minun menneet kaivettu esiin aina huonona päivänä, jotka oli tapahtuneet PALJON ENNEN häntä!! Ilmeisesti olisi pitänyt olla tekemättä yhtään mitään koskaan ennen hänen tapaamista, mutta enpä tiennyt, että hänet tapaan joskus ja rakastun silmittömästi... Hän olikin narsisti! Mutta menneet on menneitä, nyt on nyt!

Äänestä

reppanat tajua? Useita naisia nussiva mies on ssssonni!!
Vastaavasti samaa tekevä nainen on kapinen lortto yäkkk!!

Äänestä

Ei kaikkea tarvi, eikä pidäkkään kertoa. Sellaiset on syytä kertoa, mitkä ovat lähiympäristössä ja tulisivat jollain tapaa muutenkin ilmi. Epäkunnioittavaa kumppania kohtaan on sellainen, että salaa ex hoitoja ja antaa niiden pyöriä lähipiirissä. Se kun tulee ilmi, se on loukkaavaa, varsinkin silloin jos ei ole kertonut. . Kaikki riippuu elämäntilanteesta aika pitkälle mitä kerrotaan.
Jos molemmat tulee samanlaisesta elämäntilanteesta ei tarvi paljon edes kysellä.

Menneisyydestä on oikeus kysyä. Luottamusta ei vahvista salailu ja keskustelun välttely. Asiat voi sanoa suoraan noin ympäripyöreästi. Yksityisasiat on kuitenkin yksityisasioita. Lähinnä tärkeämpää on kertoa ajatusmailmastaan, tavoistaan ja elämästään sinkkuna noin yleensä. Joku ei ymmärrä toisen elämää ja joku taas ymmärtää. Kumppani voi ymmärtää paljonkin kaikenlaista jos on aitoa kemiaa ja persoonat kehittyy yhteen.
Lukumääriä ei tarvi kertoa tarkalleen, eikä niitä kannata valehdellakkaan.
Välillä on ollut säpinää, välillä ei jne..tärkeintä on pysyä omana itsenään, silloin oppii kumppani kunnioittamaan toisen persoonallisuutta tai sitten ei ja silloin juttu on turhaa.

Menneisyys toki kertoo ihmisestä jotain, siksi yleisesti voi ja saa kysellä.
Se millaista elämää on elänyt ja miten, sitä on monelaista, oli kumppaneita enemmän tai vähemmän. Nekin joilla ollut enemmän eivät ole samanlaisia kaikki eli yleistäminen ei ole hyväksi. Toki paljon irtosuhteita ja pettämistä harastanut kumppani ei ole luotettava kovin helposti, niin se vaan on.
Pitää palvoa jo kumppania aika paljon ollakseen välittämättä siitä.
Tosin jos itsellä ollut paljon kumppaneita, ei toisenkaan kumppanit niin häiritse.
Molemmat tietää kuinka helposti menevät. Miettikööt sitten keskenään millaisia rajavetoja menoilleen sopivat ja missä menee luottamus.
Rakkaus pysyy pitämättäkin, ei sitä tarvitse vahtia. Ja jos se loppuu, se loppuu.
Vahtiminen ja väkisin pitäminen ei ole rakkautta, se kannattaa muistaa.
Se on raastavaa ja lopulta tulehtuu siihen pisteeseen ettei enää voi jatkaa eli turhaa. Se on epätoivoista. Jokaiselle yleensä löytyy se oikea jos on itselleen rehellinen ja kumppanilleen, eikä tee suhdetta tekemisen vuoksi. Aidot tunteet molemmilla niin suhde kehittyy jos niin on tarkoitettu.

Jos kumppani ei harrastanut yhden yön suhteita ja itsellä niitä on paljon voi olla ettei ajatusmailamat kohtaa. Jos asian tiimoilta tulee ongelmia voi olla parempi vaan unohtaa koko juttu, koska kumpikaan ei ymmärrä toista ja elämäntavat eroavat liikaa. Toki poikkeuksiakin on, mutta noin yleensä.

Sitten vielä huomioitavaa, että yhdelle 5 on jo monta ja toiselle vähän. Jollekkin 10 on sopiva ja toiselle 20. Joillekkin 40 ei ole paljon, eikä silti ollut kaikkien kanssa, on vaan ollut enemmän liikenteessä, sosiaalisempi, kysytympi, kokeilunhaluisempi jne...Aivan oma lukunsa on ne joilla kumppanit pyörii sadan korvilla, ne on usein ravintola-alan ihmisiä, muusikoita ja muita hyvin seksuaalisessa ympäristössä eläviä sosiaalisia ja vahvasti seksuaalisia ryhmittymiä. Näissäkin on poikkeuksia, joten täysin ei voi yleistää.
Jollakin ollut vain yksi kumppani, vaikka on viriili ja sosiaalinen, mutta on vain sattunut kohdalle vahvempi suhde, joka kestänyt pidempään nuoruusvuosista aikuisikään, sitten erottu. Se ei silti tarkoita, että sama toistuisi uudestaan aina.
Kaikki riippuu elämäntilanteesta ja persoonasta itsestään. Itse en ihastu seksihulluun yhden yön seikkailijaan, ne ovat minulle liian pinnallisia.
Ei sitä tarvitse kumppanilta minun kysellä, koska tutustun tavalla jossa ei sellainen olisi mahdollista, en kiinostuisi muutenkaan elämäntyylistä, jutuista jne..sen vaan huomaa kun ei ole kiire. Ole oma itsesi ja vaadi sitä myös kumppaniltasi, silloin kehittyy aito suhde. Älä pelkää suhteen loppumista. Jos se loppuu johonkin tälläiseen juttuun, se saa loppua. Vauhdita silloin sitä loppua, älä näyttele mitään sellaista mitä et ole, se on raastavaa moilemmille.
Rohkea persoonallisuus, heikkous, vahvuus ja uskollisuus yhdessä on rakastettavia piirteitä kun ne uskaltaa näyttää.

Äänestä

Viitaten mies menneisyydestä puhuu asiaa..
Mutta jos kumppanin on oma itsensä ja hän ei pidä menneisyyden "luurankoja kaapissa" keskustelee niistä avoimesti.. tarvittaessa.

Vanha sanonta on "sen minkä taakse jättää niin edestä sen löytää" niin tuli erään tapauksen kohdalla toteen.
Menneisyydestä tuli ongelma hänelle, jonka ylitse pääsemisen vaihto-ehtona oli suhteemme päättyminen ja hänelle täydellinen ympäristö ja ihmissuhteiden vaihdos.
Tällä tavalla hän peitti oman menneisyyden tulevilta suhteilta... eikä edes lähtenyt selvittämään niitä... vaan peittämään lisää. " jos joskus joku ei tietäisi..."

Eli olla oma itsensä heikkouksineen ja vahvuuksineen, uskollinen ja luottaen..
Mennään pitkälle!

Äänestä

Eihän kukaan nyt mitään neitsyttä ole etsimässä, mutta jakorasiat ovat
asia sinänsä. Kyllä ihmisellä pitää itsekunnioitus olla.
Tollaset huorat ja sonnit saavat luvan olla keskenään, ei kunnollisten ihmisten
kanssa.

Äänestä

Me olemme olleet suht avoimia toisillemme kumppanien määrästä ja laadusta. Kaikkiin kysymyksiin on vastattu, mutta kaikkia kysymyksiä ei ole esitetty. Minulla on ollut useita petikavereita ja vaimoni tietää niistä sen, minkä on halunnut kysyä. Viisaana hän ei ole mennyt yksityiskohtiin ja asiat ovat jääneet sittemmin unholaan. Vaimollani oli vain yksi lyhyt seurustelusuhde ennen minua. Hän oli kuitenkin neitsyt, kun tapasimme, joten kauheesti ei ole miettimistä exissä.

Äänestä

samaan kastiin *uorien kanssa.

Äänestä
  • Miehet kans ovat samanlaisia huoria ..siis ne jotka jakavat kaikille
    halukkaille.

    Äänestä

  • Samassa asiassa kirjoitti:

    Miehet kans ovat samanlaisia huoria ..siis ne jotka jakavat kaikille
    halukkaille.

    Niin ovat, eiköhän tämä ole jo itsestään selvyys. Nyt ei kuitenkaan keskustella siitä.
    Keskustellaan viestiketjun aloittajan aiheesta.

    Äänestä

Pöh! Yksi riittää mulle! Mitä sitä muille! Välillä on väliä! No yksin taidan olla loppu ikäni... Mitä entisistä..! Oletko välillä muiden tai jonkun kanssa.. Täh!

Äänestä

Menneisyydellä on merkitystä mikäli olette päättäneet elää menneisyydessä! Taas näitä samoja juttuja, joissa tullaan vollottamaan TÄYSIN ULKOPUOLISILLE ihmisille henkilökohtaisista asioista! Nyt mars pesuhuoneeseen peilin eteen miettimään ja katsomaan syyllistä kasvoihin.

Äänestä

Pitää kertoa!

Jotta hän voi välttää valitsemasta potentiaalista törttöilijää!

Äänestä

Haluan vastauksia kaikenikäisiltä miehiltä ja naisilta pitääkö miehen kertoa naiselleen entisten kumppanien määrää. Nimenomaan näin päin.

Äänestä

Totta kai pitää! Ei kukaan kunnollinen mies julkista vessaan puolisokseen halua! Näin sanoo kunnollinen nainen.

Äänestä
  • Jos kumppani on riittävän vahva persoonallisuus ja älykäs, ei kumppanien määrällä ole merkitystä. Silloin osaa kunnioittaa kumppaniaan ja hyväksyy hänen entiset seksiseikkailutkin helposti. Asiaa ei tarvitse edes kysellä.

    Jos kumppani on vähän tyhmä, mutta houkuttelevan näköinen ja jakanut itseään kuin Aamulehteä. Silloin saa itse katsoa peiliin jos sellaisen valinnut ja alkan
    ut miettiä asiaa. Sama toisin päin ajateltuna jos on esittänyt ja valehdellut sellaista mikä ei ole totta jolloin uskottavuus ja ristiriidat ovat kärjistäneet asioita. Jos itsekkin on vähän tyhmä, niin asiaa ei edes tajua ja molemmat ovat onnellisia. Aiemin jo sanoin, että jokaiselle on se sopiva olemassa. Jokainen kelpaa jollekkin jne...on joku joka arvostaa. Tässä ei ole kysymys nyt siitä, että joku olisi parempi ja joku huonompi ihminen. Kyse on siitä, että joku on jollekkin huono ja sopimaton, silloin suhteesta ei tule onnellinen.

    Täytyy vielä sanoa, että tyhmyyttä ja älykkyytä on erilaista. Muistakaa se.

    Äänestä

hyvät ihmiset. Ei ole väliä vaikka nainen olisi ollut 1000 miehen kanssa, jos
nainen vain on älykäs ja riittävän vahvalla persoonalla varustettu.
Mahtavaa logiikkaa...

"Nussin viikonloppuna 10 miehen kanssa yhtaikaa, mutta ei se mun
älyä loukkaa. Ei kai tämä haittaa sinua kultaseni?
Ei tietenkään rakas, jos persoonallisuutesi pysyi särkymättömänä."

Olkoon vaikka aivokuollut tai nero, lortto on aina lortto, ei sitä
pidä perustella tai puolustella.

Äänestä

Tuota tuota, kyllä tuossa menneisyyden miehen jutussa on totuutta aikas paljon.
Katsos jos kunnioittaa toisen älykkyyttä ja persoonallisuutta, eipä ole tarvetta juuri kysellä entisistä. Sellaista ihmistä on helpompi rakastaa, ei tarvise kyseenalaistaa. Tässä on kyllä asiaa aika paljon. Älykäs nainen tuskin on maannut 1000 miehen kanssa.

Äänestä
  • Näinkö?.

    1. Hyvän näköinen, mutta vähän yksinkertainen nainen harrastanut seksiä 40 miehen kanssa 10 vuoden aikana.

    2. Hyvän näköinen ja älykäs nainen harrastanut seksiä 40 miehen kanssa 10 vuoden aikana.

    Älykkäällä jutut voisi olla älykkäämpiä, ei ole käytety niin hyväksi, ehkä itse vietellyt, ehkä fiksumpia juttua, ehkä ei maannut kännissä puolitajuttomana jonkun patjana. Ehkä ei ollut niin vietävissä, ehkä ei ihastunut niin helposti, ehkä tajusi mitä haki ja mitä sai jne..ehkä vähän katsoi missä ja miten.

    Tätäkö tarkoitit?

    Äänestä

  • Sheenas kirjoitti:

    Näinkö?.

    1. Hyvän näköinen, mutta vähän yksinkertainen nainen harrastanut seksiä 40 miehen kanssa 10 vuoden aikana.

    2. Hyvän näköinen ja älykäs nainen harrastanut seksiä 40 miehen kanssa 10 vuoden aikana.

    Älykkäällä jutut voisi olla älykkäämpiä, ei ole käytety niin hyväksi, ehkä itse vietellyt, ehkä fiksumpia juttua, ehkä ei maannut kännissä puolitajuttomana jonkun patjana. Ehkä ei ollut niin vietävissä, ehkä ei ihastunut niin helposti, ehkä tajusi mitä haki ja mitä sai jne..ehkä vähän katsoi missä ja miten.

    Tätäkö tarkoitit?

    Naisen logiikka ei kyllä mene ollenkaan noin.



    Joitakin kuulemiani selityksiä miehen mielestä älyttömille seksiseikkailuille:

    "halusin tuntea jotain erilaista"

    "halusin eroon entisestä suhteesta"

    " ei aina jaksa olla niin järkevä"

    "asiat vain tapahtui"

    "lomalla asiat ei oo niinkuin täällä kotona"

    Äänestä

Kantssii miettii jo etukäteen omia touhujaan, ettei tarvi niitä kuulla toisilta, eikä tarvi itse hävetä.

Äänestä

Jos miehet nuorena saisivat seksiä yhtä helposti kuin naiset, miehillä olisi ihan yhtä pitkiä listoja kuin naisillakin. Itseasiassa luultavasti vielä pidempiäkin, kun kerran kokenut mies on sonni ja kokenut nainen on h_ora. Kaikille normaalin näköisille miehille vaan ei naisia riitä, naisen ei tarvitse olla yhtä hyvännäköinen saadakseen seksiseuraa. Ja tästä katkeroituneet miehet haluavat rinnalleen naisen, joka on suurin piirtein yhtä kokenut kuin itsekin on tai mieluummin vielä vähemmän kokenut - kokenut nainen kun saattaa tietää ja haluta parempaa kuin mitä kokematon mies voi tarjota.Onneksi tämäkin tulee seuraavien vuosien/vuosikymmenien aikana muuttumaan, jos kehitys jatkuu samanlaisena kuin on viime vuosikymmenen aikana jatkunut.

Äänestä
  • Onhan se niinkin, mutta puhutaanko nyt normaalista viriilistä seksuaalisesta käyttäytymisestä vai ihan hutsuilusta. Jos mimmillä on ikää vähän päälle kaksikymmentä vuotta ja kumppanien määrä hipoo viittäkymmentä, niin kyllä päässä on jotain vikaa. Siloin kyse on yliaktiivisesta seksuaalisuudesta, ajattelmattomuudesta, hyväksikäytetyksi tulemisesta ja jonkinlalisesta narsistisesta halusta saada hetki huomiota. En pidä tunne-elämältään terveenä nuorta naista, jolla seksikumppanien määrä on tuota luokkaa. Ei kovin ainutlaatuiselta tunnu tuollaisen naisen saaminen. näin se vaan on.
    Parikymmentä vielä menee kokeilun piikkiin, mutta viiskymmentä tuon ikäisellä ei ole enää kokeilua, se on jotain ihan muuta. Sanokaa mitä sanotte, mutta näin asia on. Tervejärkinen ihminen löytää kymmenestä eri kumppanista jo vakituisempaa seuraa, eikä hyppää sänkyyn jokaisen seksiä haluavan kanssa.
    Asia erikseen sitten nelikymppiset, jotka eläneet jo yhden sinkkuvaiheen, vakiintuneet ja jostain syystä eronneet. Ehkä tapailevat aikansa ja tulee uusia kumppaneita jonkin verran, mutta silti lukumäärät eivät tervejärkisellä ihmisellä nouse satoihin. Tunne-elämältään tasapainoinen ihminen etsii kumppania vierelleen ja osaa olla myös yksin jos ei sopivaa heti löydy. Ihmisiä me ollaan ja satunnaisia juttuja tulee joskus kohdalle, mutta ei niitä tulee kymmenittäin joka vuosi jos elämänarvot ja tunne-elämä on kunnossa. Jos elämässä ei ole mitään muuta kuin pinnalliset suhteet, niin aika köyhää on elämä. Aika köyhää seuraa sellaiset on jos ei mitään muta sisältöä elämälleen saa. Eihän sellaisella ole mitään muuta annettavaakan kuin olla patjana se hetki jollekkin humalaiselle. Hankkikaa elämä ja ajatelkaa aivoilla, eikä alapäällä. Seksi on mahtavaa kun sitä harrastaa kiinnostavan ihmisen kanssa jolta saa vastarakkautta. Se oikea ei tule aina heti. Hyväkin suhde voi ajan myötä loppua, mutta se on antanut5 kuitenkin enemmän ja kasvattanut elämään.

    Ne jotka ovat erimieltä kanssani voivat sitten valita niitä kumppaneitaan samanlaisista kuin ovat itse. Kyllä miehissä niitä pukkeja on jotka panevat aina eri muijaa ja kumppanien määrät hipoo sataa. Siitä sitten vaan seurustelemaan ja uskollista ja menestyksekästä suhdetta.
    Osaatte sitten vaatia toisiltanne kun on sitä kokemusta :) Tosin nainen ikääntyy, eikä pysty sellaiselle miehelle tarjoamaan nuorekasta seksiä :) Toivottavasti se kokemus puhuu puolestaan kun se niin tärkeää on. Ehkä kunnolla kun osaa imeä, niin mies ei jaksa käydä vieraissa. Mustasukkaiseksi ei kannata miehelle sitten alkaa, se kun tappaa loputkin tunteet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jojoba89 kirjoitti:

Pitääkö kertoa poikaystävälle menneisyydestään? Esimerkiksi jos hän tivaa entisten kumppanien määrää ja ikää (sellaistenkin millä ei ole itselle ollut mitään merkitystä)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu