Talvet Thaimaassa

Sinkku miehenä elän täyttä ja varsin itsekästä elämää, kuten kuuluukin.

Kesäkauden olen Finlandiassa ja joulukuun alkupuoliskolla suuntaan Thaimaahan jossa olen vapuntienoille, jonka jälkeen palaan kotimaahan tienaamaan rahaa seuraavaan Thaimaan matkaan.

Kotimaassa olen toukokuusta joulukuun alkuun rakennuksilla töissä ja talvet vietän varsin mukavaa elämää thaikuissa kuntoillen, sukellellen ja nuoria thaikkunaisia nussien.

Sinkkumiehet, jos teillä vaan on pienikin mahdollisuus lähteä kaamosta karkuun, niin lähtekää ihmeessä talveksi Thaimaahan - lämpöön, kauniiden Thainaisten seuraan, mukavaan ja leppoiseen ilmapiiriin ....
17186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Millä rahalla? Kulut jäävät kuitenkin täällä kotimaassa pyörimään. Pelkästään asuntolainan lyhennys 900e/kk ja vastikkeet 140e/kk plus muut kulut, joita ei pysty pysäytämään, vaikka lähtisi pois puoleksi vuodeksi.

Aika kiven alla on duuni, josta Suomen verotuksella jää puolen vuoden työnteolla niin paljon rahaa käteen, että lähdetään Thaimaan suunnalle puolen vuoden lomalle ja samaan aikaan Suomessa menee noin 7000 euroa minimissään asunnon lainalyhennyksiin jne.

Eli puolen vuoden työnteosta pitäisi jäädä kaikkien kulujen jälkeen YLIMÄÄRÄISTÄ säästöön noin 2000-3000 euroa kuukaudessa. Hivenen hankala tilanne, jos sattuu tienaamaan nettona vain 2700 euroa kuukaudessa alun alkajaan.

Eli nettopalkka pitäisi olla 4000-5000 euroa kuukaudessa, että pystyisi tekemään suosittelemasi puolivuotta duunia, puoli vuotta Thaimaata -ohjelmaa, ainakin omalla kulutasollani.

Ei siis muuta kuin jostain duuni, jossa on 10 000 euron bruttokuukausipalkka ja josta saa otettua puolen vuoden lomia joka vuosi!

Ei aivan yksinkertainen yhtälö...

Äänestä

Itse olen harkinnut ihan samaa, mutta rahani eivät riittäisi koko talveen thaimaassa. Toki kuukausi tai kaksikin olisi yhtä julhlaa siellä nussiessa kaunokaisia. Eräs YTM kaverini oli viime talvena thaikuissa kuusi viikkoa ja sanoi,että reissu oli samettia eikä häntä enää suomalaiset finniperseet kiinnosta.

Äänestä
  • Kyllä se kuukausi tai parikin olisi sulle hyväksi. Toteuta Thaimaan reissu!

    Äänestä

Mutta miksi sitten itkette joka vkl naisten seksimatkoista?

Äänestä
  • Suomalaisten naisten himo eksoottista kyrpää kohtaan on tärkeä syy miksi niin moni mies käy tuolla Thaimaassa varttuneemmalla iällä. Suomalaiset teinipojat harvemmin pääsevät lomareissuillaan nussimaan paikallisia nuoria tyttöjä kun taas suomalainen teininainen on välittömästi jalat levällään etnomiehen edessä kun pääsee ulkomaille. Tästä jää katkeruus miesten mieliin vanhemmalle iälle asti koska nainenhan on kauneimmillaan 16-19-vuotiaana.

    Äänestä

  • alyn_haamu kirjoitti:

    Suomalaisten naisten himo eksoottista kyrpää kohtaan on tärkeä syy miksi niin moni mies käy tuolla Thaimaassa varttuneemmalla iällä. Suomalaiset teinipojat harvemmin pääsevät lomareissuillaan nussimaan paikallisia nuoria tyttöjä kun taas suomalainen teininainen on välittömästi jalat levällään etnomiehen edessä kun pääsee ulkomaille. Tästä jää katkeruus miesten mieliin vanhemmalle iälle asti koska nainenhan on kauneimmillaan 16-19-vuotiaana.

    rumalla miehellä ei tee mitään, saati vanhalla. Toista se on nuoret urokset Balin ja Gambian ihanilla rannoilla :)

    Äänestä

  • Mutta kun kirjoitti:

    rumalla miehellä ei tee mitään, saati vanhalla. Toista se on nuoret urokset Balin ja Gambian ihanilla rannoilla :)

    Eksoottinen nainen vetää ulkomailla, vaikka ei olisikaan kotimaassaan haluttu. Olen iloinen teidän vähemmän haluttujen puolesta, että pystytte löytämään erilaisia kanavia seksuaalisuutenne toteuttamiseksi. Seksi kuuluu jokaiselle, oli se sitten Suomessa tai ulkomailla.

    Äänestä

  • alyn_haamu kirjoitti:

    Suomalaisten naisten himo eksoottista kyrpää kohtaan on tärkeä syy miksi niin moni mies käy tuolla Thaimaassa varttuneemmalla iällä. Suomalaiset teinipojat harvemmin pääsevät lomareissuillaan nussimaan paikallisia nuoria tyttöjä kun taas suomalainen teininainen on välittömästi jalat levällään etnomiehen edessä kun pääsee ulkomaille. Tästä jää katkeruus miesten mieliin vanhemmalle iälle asti koska nainenhan on kauneimmillaan 16-19-vuotiaana.

    Niin ja nuo Etelä-eurooppalaisetkaan naiset eivät välittömästi 18 vuotta täytettyään lähde ulkomaille panettamaan itseään isukkinsa rahoilla. Ei sellaista naista kunnioitettaisi missään maassa. Lutkaa saa kohdella kuin lutkaa, saatpa nähdä millaiseen linkoukseen.....

    Äänestä

  • alyn_haamu kirjoitti:

    Niin ja nuo Etelä-eurooppalaisetkaan naiset eivät välittömästi 18 vuotta täytettyään lähde ulkomaille panettamaan itseään isukkinsa rahoilla. Ei sellaista naista kunnioitettaisi missään maassa. Lutkaa saa kohdella kuin lutkaa, saatpa nähdä millaiseen linkoukseen.....

    ... Jatka lauseesi loppuun asti ....

    Äänestä

  • Ältsi hei kirjoitti:

    ... Jatka lauseesi loppuun asti ....

    lutkaa saa ja pitää kohdella kuin lutkaa riippumatta siitä kenestä on kyse

    Äänestä

  • Ältsi hei kirjoitti:

    ... Jatka lauseesi loppuun asti ....

    Kerropas nyt miksi seksimatkailevia teininaisia pitäisi kunnioittaa?

    Äänestä

  • Eivät ne edes mitään seksimatkoja tarvitsisi, tännehän rahdataan meikäläisen verorahoilla vaikka minkä väristä mulkkua niitä nussimaan. Mieluummin käyttäisin nekin rahat Thaimaan matkoihin, koska suomihorot ovat näköjään päättäneet, että minulle ei pillua anneta.

    Miksi helvetissä minun pitää kustantaa näiden vittujen "seksuaalinen vapautuminen", mieluumämin käyttäisin nekin rahat omaan "seksuaaliseen vapautumiseeni".

    Äänestä

Tästä tuli mieleen, etten ole nähnyt yhtäkään hyvännäköistä thaimaalaista naista Suomessa, vaan kaikki ovat näyttäneet lähinnä eskimoilta. Emämaassa parempi tarjonta?

Äänestä
  • Johtuu ehkä siitä, että monesti niitä tänne tuovat vanhemmat miehet, joiden mielestä monet nuoret naiset näyttävät hyvältä vaikka eivät nuorempinen miesten mielestä näyttäisikään.

    Sen sijaan eräs ikäiseni mies toi vaimokseen sieltä todellisen seksipommin. pieni tiukka peppu, upeat sääret, litteä vasta ja kiinteät rinnat eikä kasvoissakaan valittamista.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Johtuu ehkä siitä, että monesti niitä tänne tuovat vanhemmat miehet, joiden mielestä monet nuoret naiset näyttävät hyvältä vaikka eivät nuorempinen miesten mielestä näyttäisikään.

    Sen sijaan eräs ikäiseni mies toi vaimokseen sieltä todellisen seksipommin. pieni tiukka peppu, upeat sääret, litteä vasta ja kiinteät rinnat eikä kasvoissakaan valittamista.

    Minkä ikäisen vaimon hän toi sieltä?

    Äänestä

Hyvää matkaa.

Äänestä

Suosittelen ehdottomasti minäkin!
En ole itse käynyt, mutta tunnen useamman miehen jotka ovat viettäneet pitkiä aikoja Thaimaassa.
Samoin pari puolituttavaa on tuonut vaimon sieltä Suomeen.
Ennenkaikkea jos viettää siellä aikaa niin saa varmasti perspektiiviä ja jaksamista taas tänne Suomeen.
Ja onhan se totta että kun siellä kirmailee nuorten thainaisten kanssa niin alkaa Suomessa vaikuttaa ihan norsuilta tai merilehmiltä.

Thaimaa ei ole ehkä oma tuleva kohteeni, mutta aivan varmasti tie käy Suomen rajojen ulkopuolelle.

Täällä on niin ahdistavan kylmää, tunkkaista ja pimeää niin ilma kuin naisetkin! :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lähtöpäivä lähestyy kirjoitti:

Sinkku miehenä elän täyttä ja varsin itsekästä elämää, kuten kuuluukin.

Kesäkauden olen Finlandiassa ja joulukuun alkupuoliskolla suuntaan Thaimaahan jossa olen vapuntienoille, jonka jälkeen palaan kotimaahan tienaamaan rahaa seuraavaan Thaimaan matkaan.

Kotimaassa olen toukokuusta joulukuun alkuun rakennuksilla töissä ja talvet vietän varsin mukavaa elämää thaikuissa kuntoillen, sukellellen ja nuoria thaikkunaisia nussien.

Sinkkumiehet, jos teillä vaan on pienikin mahdollisuus lähteä kaamosta karkuun, niin lähtekää ihmeessä talveksi Thaimaahan - lämpöön, kauniiden Thainaisten seuraan, mukavaan ja leppoiseen ilmapiiriin ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu