Joensuun Rokumentti-tapahtumassa esitettiin 19.11. hieno dokumentti Soul Train: The hippest trip in America. 63 minuutissa esitettiin tiiviissä tahdissa Soul Train -TV-ohjelman historia vuodesta 1970 vuoteen 2006. Tässä pientä referaattia 2009 tehdystä dokumentista.
TV-toimittajana chicagolaisella asemalla toiminut Don Cornelius osti itselleen ohjelmapaikan mustalle väestölle suunnatulle musiikkiohjelmalle, jollaisia ei juuri aiemmin ollut lähetetty. Ohjelma pyöri vuoden ajan vaatimattomissa tiloissa esittäen paikallisten artistien musiikkia (mm. Staple Singers, B.B.King) ja nousevia kykyjä (mm. O´Jays). Cornelius värväsi tanssijoita mm. paikallisista kouluista. Ohjelma sai suuren suosion. Eräs tanssijoista muisteli, kuinka hän joutui kadulla ryöstön uhriksi. Kun ryöstäjät tunnistivat hänet shown tanssijaksi, he antoivat varastamansa rahat takaisin korkojen kera. Ensimmäiseltä vuodelta ei ole tehty nauhoituksia .
1971 ohjelmaa ryhdyttiin tekemään Los Angelesissa, ja sen katselualue laajeni 15 kaupunkiin. Ensimmäisessä jaksossa esiintyi Gladys Knight & the Pips, mutta muuten Corneliuksella oli tiukkaa rahan kanssa ja vaikeuksia saada ohjelmaansa huippunimiä. Ohjelmassa vieraili paljon samoja laulajia kuin ohjelman alkuaikoina. Toisesta valtakunnallisesta kaudesta lähtien tilanne korjaantui. Filmissä näytetään lyhyitä esityksiä, mm. Al Greeniä, Aretha Franklinin "Rock steady", Stevie Wonderin "Superstition", James Brownin "Papa don´t take no mess" ja Jackson 5:n "Dancing machine".
Disko ja hip hop tuottivat Corneliukselle päänvaivaa. Pienen pähkäilyn jälkeen hän kuitenkin päästi ne Soul Trainin ohjelmistoon mukaan. Dokumentissa esitellään myös ohjelman käynnistämiä tanssitrendejä, mm. Jeffrey Danielin kehittelemän backsliden, josta Michael Jackson jalosti moonwalkin. Ohjelmassa kerrotaan myös Shalamar -yhtyeestä, jossa Daniel oli mukana. Ohjelman ensimmäiseksi valkoihoiseksi esiintyjäksi nimetään Gino Vannelli, mutta wikipedia puhuu Dennis Coffeysta.
Soul Train -dokumentti oli informatiivinen ja näyttävä. Täytynee ryhtyä jahtaamaan Soul Train -dvd:itä. Ohjelmalla on edelleen nettisivut: http://www.soultrain.com
Soul Train -dokumentti
1
369
Vastaukset 1
- Soulboner
Pantiinko siinä ns.lihaa piiloon? Jos ei pantu, niin enpä taida katsoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101749
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671088Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262963- 73835
- 63788
- 75751
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69661Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 42609
- 62606
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?120580Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.44539- 55538
- 48519
- 38519
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503- 30493
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488