Olen 67-vuotias, lähes aina olen ollut lievästi ylipainoinen.
Välillä olen normaalilukemissa mutta se ilo on jäänyt lyhytaikaiseksi.
Painoni on taas alkanut nousta hälyyttävästi. Tykkään jäätelöstä, kermaisesta jugurtista, lihasta hyvällä kastikkeella. En erityisemmin välitä vihanneksista, syön niitä kuitenkin.
Puolukkahillo makeutusaineella on herkkuani, sitä laitan liharuokiin salaatin asemasta välillä mustaherukkahilloa makeutusaineella.
Osaan ruokien kalorimäärät ulkoa, tiedän mitä ja minkä verran voin syödä laihtuakseni.
Jos syön kauan ruokia joista en pidä tympäännyn niihin ja palaan entiseen.
Tällä iällä laihduttaminen on vaikeampaa kun on huolehdittava että saa tarpeeksi vitamiineja ja kivennäisaineita, osteoporosi on uhkanan muuten.
Olen 163 cm ja painan 78kg, pitäisi saada 10kg pois kun polvet vihoittelevat.
Onko täällä muita vanhoja laihduttajia, haluaisin tietää kuinka olette onnistuneet. Nyt minulla on netistä kalorilaskuri, mittaan kaikki ruokani ja merkitsen sinne, eläkeläisellä on aikaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kalorinlaskenta ei ole välttämätöntä, ja laihduttajakin voi syödä monipuolisesti.
Helpoin tapa keventää ruokavaliota on lisätä kasvisten syöntiä, joten se olisi kyllä hyvä opetella. Oletko tutustunut Kunnossa kaiken ikää -hankkeen painonhallintakalenteriin? Siinä voisi olla hyviä ohjeita sinullekin, minä ainakin olen kokenut ne hyödyllisiksi.
http://www.kki.likes.fi/pages/UserFiles/File/Materiaalit/Tartu_tilaisuuteen.pdf
Samaa asiaa on myös Patrik Borgin kirjoissa ja Pöperöproffa -blogissa.