Tissin puute johtaa vihervasurismiin.

Vauvaiän imetysajan pituudella on todettu olevan yhteys lapsen vihamielisyyteen aikuisena. Tuore suomalaistutkimus tukee kansallisia imetyssuosituksia, joissa suositellaan 4–6 kuukauden täysimetystä ja osittaisen imetyksen jatkamista vuoden ikään asti. Imetyksen edut ovat monet. Sen yhteys myöhempiin vihamielisyyden tunteisiin on uusi havainto.

Psykologian maisteri Päivi Merjosen väitöstutkimuksessa kävi ilmi, että matalin vihamielisyys oli niillä, joita oli imetetty 4–6 kuukauden ajan. Eniten vihamielisyyttä ilmeni niissä, joita ei vauvana imetetty lainkaan tai imetettiin yli vuoden ajan.

Tutkimuksessa mukana olleita ihmisiä seurattiin 27 vuoden ajan. Heistä suurinta osaa, 88:aa prosenttia oli imetetty. Ei-imetetyt ja yli vuoden imetetyt olivat harvinaisia.

Merjonen tutki vihamielisyyden taustalla mahdollisesti vaikuttavia perinnöllisiä ja varhaiseen kotiympäristöön liittyviä tekijöitä. Tutkimus ei avaa vielä sitä, miksi imetys vaikuttaa lapseen ja hänen myöhempään vihamielisyyteensä. Mahdollisia selitysvaihtoehtoja on useita.
Fakta: Näin tutkittiin

Merjosen väitös on osa meneillään olevaa Lasten ja nuorten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta.

Tutkimus aloitettiin vuonna 1980 ja siihen osallistui 3 596 tyttöä ja poikaa, iältään 3–8. Heitä seurattiin 27 vuotta.

Väitös tarkastetaan ensi keskiviikkona.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194706456463/artikkeli/suomalaistutkimus imettaminen vauvana vahentaa vihamielisyytta aikuisena.html
9124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näin taitaa olla, eikä mikään ihme, sillä harva vihreä edes tietää kumpaa sukupuolta edustaa. Imetä siinä sitten omaa lastasi, se kun ei ole mitenkään sodidaarista muita kohtaan, vaan hyvin itsekästä ja vanhojen luokkatietoisten mielestä jopa vastenmielistä
touhua.
Kierre jatkuu, kunnes jäljellä ei ole kun pelkästään homoja, jotka perimänsä saattelemana imevät toisten munia.

Äänestä
  • Tolla saa jo tohtorin hatun !

    Äänestä

  • "Kierre jatkuu, kunnes jäljellä ei ole kun pelkästään homoja, jotka perimänsä saattelemana imevät toisten munia." Ai kamalaa, mitä vihapuhetta, hyh hyh!

    Äänestä

  • Voi kauheeta! kirjoitti:

    "Kierre jatkuu, kunnes jäljellä ei ole kun pelkästään homoja, jotka perimänsä saattelemana imevät toisten munia." Ai kamalaa, mitä vihapuhetta, hyh hyh!

    Missä tuossa näit vihaa, ketään kohtaan.
    Tosiasia lienee kuitenkin, että johonkin tuontapaiseen päädytään vihertäjien mallilla, elleivät islamistit ehdi ottaa valtaa ensin, joka sekin on viherhöpöjen ansiota osittain.

    Vihreälle syntyy lapsi aina ja pelkästään vahingossa, ei koskaan tarkoituksella hankittuna, joten koe siinä sitten äidinrakkautta, Y-huoltajan kaksiossa, yövieraiden vaihtuessa viikottain. Ennen kutsui kakola, nyt avohoito, varojen puutteessa, koska nekin on vihreiden ansiosta kohdennettu maahanmuuttajiin.

    Äänestä

Ja myöhemmin vi-tun puute johtaa surkastumiseen, hyi.

Äänestä
  • Ja surkastuminen johtaa h****teen. Kamalaa

    Äänestä

Eiköhän päde kaikkeen vihamielisyyteen?

Äänestä

Tutkittiinko samalla vanhempien päät, ja selvitettiin että sekä näillä että muilla kasvatusmenetelmillä ei ole osuutta mahdollisiin vihamielisyyksiin???

Äänestä

Häpeääkö hintit sitä, että ovat syntyneet hetero vanhempien yhtymisestä?

Entä häpeävätkö sitä, että ovat tulleet ulos maailmaan äitinsä vaginasta?

Voisiko joku hinuri vastata rehellisesti, hävettääkö yhtään?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tutkimus. kirjoitti:

Vauvaiän imetysajan pituudella on todettu olevan yhteys lapsen vihamielisyyteen aikuisena. Tuore suomalaistutkimus tukee kansallisia imetyssuosituksia, joissa suositellaan 4–6 kuukauden täysimetystä ja osittaisen imetyksen jatkamista vuoden ikään asti. Imetyksen edut ovat monet. Sen yhteys myöhempiin vihamielisyyden tunteisiin on uusi havainto.

Psykologian maisteri Päivi Merjosen väitöstutkimuksessa kävi ilmi, että matalin vihamielisyys oli niillä, joita oli imetetty 4–6 kuukauden ajan. Eniten vihamielisyyttä ilmeni niissä, joita ei vauvana imetetty lainkaan tai imetettiin yli vuoden ajan.

Tutkimuksessa mukana olleita ihmisiä seurattiin 27 vuoden ajan. Heistä suurinta osaa, 88:aa prosenttia oli imetetty. Ei-imetetyt ja yli vuoden imetetyt olivat harvinaisia.

Merjonen tutki vihamielisyyden taustalla mahdollisesti vaikuttavia perinnöllisiä ja varhaiseen kotiympäristöön liittyviä tekijöitä. Tutkimus ei avaa vielä sitä, miksi imetys vaikuttaa lapseen ja hänen myöhempään vihamielisyyteensä. Mahdollisia selitysvaihtoehtoja on useita.
Fakta: Näin tutkittiin

Merjosen väitös on osa meneillään olevaa Lasten ja nuorten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimusta.

Tutkimus aloitettiin vuonna 1980 ja siihen osallistui 3 596 tyttöä ja poikaa, iältään 3–8. Heitä seurattiin 27 vuotta.

Väitös tarkastetaan ensi keskiviikkona.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194706456463/artikkeli/suomalaistutkimus imettaminen vauvana vahentaa vihamielisyytta aikuisena.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu