mitä pitäs tehä?

olen mieheni kanssa ollut kohta 2 vuotta. meillä on kaikki tapahtunu todella nopeasti asutaan yhdessä, kihloissa ollaan ja lapsikin tullut.. vaikka kaikki tapahtuikin nopeasti on meillä mennyt hyvin ja aina ollaan osattu puhua. mutta enää en tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. meillä on ongelmia makuuhuoneen puolella. mieheni haluaisi että annan hänelle peppu seksiä, mutta minua sattuu se todella paljon. kuitenkin sitä hänelle annoin, samalla itkin. mieheni ei siitä tuntunut välittävän ollenkaan, kuhan hän sai mitä halusi. pari viikkoa sitten sanoin miehelle että en enää sitä anna (tuli aina seksin jälkeen tosi tyhjä ja jotenkin raiskattu olo). hänelle oli se ihan ok juttu. mutta nyt sitten uhkailee ja on ennenkin sanonut että menee sitten panemaan sen eksää jos en anna, kun siltä ainakin saa, en tiedä onko näin tehnyt. ei ole ainakaan kertonut. hänen on pakko saada. tuntuu todella pahalta että on valmis kaiken heittää hukkaa vaan sen takia et saa peppua. ja sitten viel pystyy sanomaan että se olen minä joka ei tee suhteen eteen kaikkea. minun pitäisi koko ajan olla meidän poikamme kanssa, en ole ansainnu vapaa iltoja joskus. ja sen kerran kun saan mennä niin kun pääsen kotio mua odottaa täälä parin tunnin tenttaus, jatkuu viel aamulla.. olen aina sitä kuulemma pettänyt myös silloin kun ollaan oltu samaan aikaan jossain. mieheni on mua kerran pettänyt, suhde oli silloin alussa ja kertoi sen heti joten annoin sen olla. ei ollut harrastanu seksiä, muuta kaikkee kyllä sitten oli tehny.. ja viel sen eksän kaa mistä sanoo et siltä se saa mitä haluaa jne. minä itse en ole miestäni pettänyt mutta joskus on mielessä käynyt. hänellä on myös ollu mystisiä "putka" iltoja. en sano että miehessäni kaikki vika. ainahan ongelmiin tarvitaan kaksi. mutta välillä vaan tuntuu että saisin paljon parempaa ja pärjäisin poikani kanssa paremmin kaksin. tietenkin mieheni tulee aina kuulumaan pojan elämään ja saa sitä tavata niin paljon kun haluaa. ikinä en lasta riitoihin sotkisi.. ja olishan tässä näitä juttuja mitä voisin kirjottaa mutta mennään nyt näillä eteenpäin. mitä tässä pitäs tehä??
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos haluut olla petturi miehen kanssa suhteessa niin oma asiasi. Se selvästi kiristää sua peppu seksillä ja sun ei missään nimessä pidä tehdä sellaista mistä et tykkää tai halua. Ota ero vaan tylysti, ei sun tarvii tollasta miestä sietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristiina_pk_ kirjoitti:

olen mieheni kanssa ollut kohta 2 vuotta. meillä on kaikki tapahtunu todella nopeasti asutaan yhdessä, kihloissa ollaan ja lapsikin tullut.. vaikka kaikki tapahtuikin nopeasti on meillä mennyt hyvin ja aina ollaan osattu puhua. mutta enää en tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. meillä on ongelmia makuuhuoneen puolella. mieheni haluaisi että annan hänelle peppu seksiä, mutta minua sattuu se todella paljon. kuitenkin sitä hänelle annoin, samalla itkin. mieheni ei siitä tuntunut välittävän ollenkaan, kuhan hän sai mitä halusi. pari viikkoa sitten sanoin miehelle että en enää sitä anna (tuli aina seksin jälkeen tosi tyhjä ja jotenkin raiskattu olo). hänelle oli se ihan ok juttu. mutta nyt sitten uhkailee ja on ennenkin sanonut että menee sitten panemaan sen eksää jos en anna, kun siltä ainakin saa, en tiedä onko näin tehnyt. ei ole ainakaan kertonut. hänen on pakko saada. tuntuu todella pahalta että on valmis kaiken heittää hukkaa vaan sen takia et saa peppua. ja sitten viel pystyy sanomaan että se olen minä joka ei tee suhteen eteen kaikkea. minun pitäisi koko ajan olla meidän poikamme kanssa, en ole ansainnu vapaa iltoja joskus. ja sen kerran kun saan mennä niin kun pääsen kotio mua odottaa täälä parin tunnin tenttaus, jatkuu viel aamulla.. olen aina sitä kuulemma pettänyt myös silloin kun ollaan oltu samaan aikaan jossain. mieheni on mua kerran pettänyt, suhde oli silloin alussa ja kertoi sen heti joten annoin sen olla. ei ollut harrastanu seksiä, muuta kaikkee kyllä sitten oli tehny.. ja viel sen eksän kaa mistä sanoo et siltä se saa mitä haluaa jne. minä itse en ole miestäni pettänyt mutta joskus on mielessä käynyt. hänellä on myös ollu mystisiä "putka" iltoja. en sano että miehessäni kaikki vika. ainahan ongelmiin tarvitaan kaksi. mutta välillä vaan tuntuu että saisin paljon parempaa ja pärjäisin poikani kanssa paremmin kaksin. tietenkin mieheni tulee aina kuulumaan pojan elämään ja saa sitä tavata niin paljon kun haluaa. ikinä en lasta riitoihin sotkisi.. ja olishan tässä näitä juttuja mitä voisin kirjottaa mutta mennään nyt näillä eteenpäin. mitä tässä pitäs tehä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu