On aivan järkyttävä olo - suhde tyttöystävän kanssa on päättymässä eroon mun idioottimaisuuden takia. Tunnen vain hirveää ikävää ja tuskaa, kaipaisin kovasti hänen läheisyyttään, ja haluaisin kertoa miten kova ikävä mulla on.
En tiedä mikä sitoutumiskammo muhun iski, mutta aloin reilu kk sitten epäilemään sitä, onko meillä kuitenkaan yhteistä tulevaisuutta. Olimme sopineet muuttavamme virallisesti yhteen, mutta päätöksen pikku hilkaa muuttuessa todellisuudeksi säikähdin jotenkin, Halusin vetäytyä omaan rauhaani miettimään elämääni ja sitä haluanko oikeasti muuttaa yhteen ja sitoutua loppuelämäkseni. Olin jo asunut kuukausia tyttöystäväni ja hänen kouluikäisen lapsensa kanssa, ja tämä minun karkaamiseni loukkasi tyttöystävääni todella pahasti, ja aiheutti hänelle pahan kriisin. Sen jälkimaininkeja tässä on sitten selvitelty jo yli kuukausi, siten kuitenkin että itse olen nyt asunut omassa asunnossani ja hän omassaan lapsensa kanssa, tekemisissä hänen kanssaan olen ollut lähes päivittäin. Tuossa mun lähdön jälkeisessä riitelyssä ja tuskassa ero tuntui itsestä jo parhaalta ratkaisulta, ja sitä varmaan molemmat ovat jollain tapaa tehneetkin tahoillaan suremalla yms.
Nyt kuitenkin viime päivät, kun yhteydenpito on vähentynyt, on itselläni ollut aivan hirvittävä ikävä tyttöystävääni ja kaikkea sitä hyvää mitä yhdessä olemme kokeneet. Tuntuu että vasta nyt ymmärsin mitä hänen menettämisensä oikeasti tarkoittaisi. En tiedä miten tuon mun temppuni ja sen aiheuttamien seurausten jälkeen suhteen jatkaminen onnistuisi, mutten haluaisi menettää tyttöystävääni. En oikein itsekään tiedä mitä tehdä, ajatukset on pahasti sekaisin. Haluaisin vielä yrittää, mutta pelkään loukkaavani tyttöystävääni lisää jos ruinaan häntä takaisin. Pelkään myös että ne omat epäilykseni mitkä alunperin tämän aiheuttivat, saattaisivat palata takaisin myöhemmin.
Kokemuksia tällaisesta sitoutumiskammosta? ollaan jo yli 30 vuotiaita, eli ihan teinisäädöstä ei ole kysymys, vaikka siltä tuo sekava tarina saattaa kuulostaakin..
En tiedä mikä sitoutumiskammo muhun iski, mutta aloin reilu kk sitten epäilemään sitä, onko meillä kuitenkaan yhteistä tulevaisuutta. Olimme sopineet muuttavamme virallisesti yhteen, mutta päätöksen pikku hilkaa muuttuessa todellisuudeksi säikähdin jotenkin, Halusin vetäytyä omaan rauhaani miettimään elämääni ja sitä haluanko oikeasti muuttaa yhteen ja sitoutua loppuelämäkseni. Olin jo asunut kuukausia tyttöystäväni ja hänen kouluikäisen lapsensa kanssa, ja tämä minun karkaamiseni loukkasi tyttöystävääni todella pahasti, ja aiheutti hänelle pahan kriisin. Sen jälkimaininkeja tässä on sitten selvitelty jo yli kuukausi, siten kuitenkin että itse olen nyt asunut omassa asunnossani ja hän omassaan lapsensa kanssa, tekemisissä hänen kanssaan olen ollut lähes päivittäin. Tuossa mun lähdön jälkeisessä riitelyssä ja tuskassa ero tuntui itsestä jo parhaalta ratkaisulta, ja sitä varmaan molemmat ovat jollain tapaa tehneetkin tahoillaan suremalla yms.
Nyt kuitenkin viime päivät, kun yhteydenpito on vähentynyt, on itselläni ollut aivan hirvittävä ikävä tyttöystävääni ja kaikkea sitä hyvää mitä yhdessä olemme kokeneet. Tuntuu että vasta nyt ymmärsin mitä hänen menettämisensä oikeasti tarkoittaisi. En tiedä miten tuon mun temppuni ja sen aiheuttamien seurausten jälkeen suhteen jatkaminen onnistuisi, mutten haluaisi menettää tyttöystävääni. En oikein itsekään tiedä mitä tehdä, ajatukset on pahasti sekaisin. Haluaisin vielä yrittää, mutta pelkään loukkaavani tyttöystävääni lisää jos ruinaan häntä takaisin. Pelkään myös että ne omat epäilykseni mitkä alunperin tämän aiheuttivat, saattaisivat palata takaisin myöhemmin.
Kokemuksia tällaisesta sitoutumiskammosta? ollaan jo yli 30 vuotiaita, eli ihan teinisäädöstä ei ole kysymys, vaikka siltä tuo sekava tarina saattaa kuulostaakin..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Omasta mielestäni sinun pitäisi sanoa tyttöystävällesi tuo mitä juuri kirjoitit. Avopuolisoni teki minulle samoin, mutta kun hän kertoi, että on herkkä muutoksille yms. niin se vahvisti vain suhdettamme. Nyt olemme asuneet yhdessä 4 kk ja päätös todellakin oli oikea. Tsemppiä teille! :)